Hae tästä blogista

tiistai 14. tammikuuta 2014

Paljonko mudieläin syö valuuttaa?

Olen jo pitkään miettinyt, paljonko koira ja koiraharrastus kuluttaa mulla rahaa kuussa. Opiskelijana rahaa ei paljoa ole ja musta tuntuu, että koira vie rahaa pankista enemmän, kuin minä itse. Päätin koota pienen, vain suuntaa-antavan listan siitä, paljonko tähän kaikkeen kuluu kahisevaa.

Täytekuva viime vuodelta
---------

Ruoka
Ora syö raakaruokaa. Ruokamäärä on vaihdellut aika usein, mutta tällä hetkellä se syö n. 350 grammaa päivässä, joka tekee 30 päivässä 10,5 kiloa. Jos kilo raakaa maksaa ~2-6 euroa kilolta, tulee keskimääräiseksi hinnaksi n. 4 e/kg, joka tekee 42 e/kk. Lihojen ja luiden lisäksi Ora syö vielä vitskuja, joita kolmella koiralla meillä menee arviolta 15 e/kk, tulee siitä lisäksi Oran osuudeksi 5 e/kk. Ruuan lisänä mudi syö vielä lohiöljyä: tuo nykyinen, meidän ensimmäinen purkki oli aika hyvästä alennusmyynnistä messarista (5 e/250 ml), ja sitä on edelleen jäljellä. Normaalisti kyseinen purnukka maksaa n. 11e, ja jos ajatellaan, että se kestäisi puolitoista kuukautta, tulee kuukauden hinnaksi reilu 7e (voi kestää myös kauemmin). Kesäisin punkinkarkottimeksi meidän koirat syö valkosipulia, mutta se ei (hevosten iso purkki) maksa paljon mitään verrattuna kulutukseen, joten en laske sitä tähän ollenkaan. Kun nämä ynnätään kaikki yhteen, tulee ruuan hinnaksi kuukaudessa n. 54e.
(Päivitys helmikuu: siirryttiin lisien suhteen sellaiseen komboon kuin merilevä+biotiini+Nutrolin. Kaksi ensimmäiseksi mainittua on heppapuolelta, joten niille ei hirveästi hintaa kerry, mutta Nutrolin on lohiöljyä kalliimpaa. Vitskuissa vaihdettiin taas halvempaan merkkiin (enemmän samalla hinnalla), joten sen määrä taas alaspäin. Luultavasti kompensoivat toisiaan ja lisien yhteissumma pysyy suurin piirtein samana.)

Namit, luut yms
Oralla toimii ruokapalkkana lähinnä nappulat ja herkut, joita meidän koirat ovat voittaneet kisoista sun muista, joten niihin ei mene rahaa. Superpalkkana sillä on yleensä nakkeja tai vastaavia, jotka nyt eivät mitään suuria maksa, laitetaan vaikka 3 e/kk. Luita (siis muita kuin ruokaluita) Ora ei hirveästi syö, jos haluan sille jotain kaluttavaa, laitan tyhjän putkluun tai kongin sisälle jotain (jota sulatan ja/tai jäädytän).  Joskus satunnaisesti tulee kutenkin jotain ostettua, joten sanotaan vaikka sillekin 3 e/kk. Yhteensä siis tulee käytettyä rahaa herkkuihin n. 6 e/kk.

Lelut ja tarvikkeet
Eipä näitäkään tule hirveästi osteltua. Kun on valmiina jo hyvät, käyttöönsä soveltuvat ja laadukkaat (ei-rikkimenevät) tarvikkeet, ei uusia juurikaan tarvitse. Oralla on käytössä pantaa, hihnaa, sadetakkia, vilkkuvaloa, valjasta ja paljon muuta, mitä koira ikinä saattaakaan tarvita. Ajattelin tehdä jossain vaiheessa vielä tavarapostauksen, jossa kartoittaisin - samalla itselleni - kuinka ihmeen paljon meidän talouden koirat ovatkaan haalineet itselleen tavaraa. Rikki kuitenkin menee aina välillä jotain ja joskus tulee tarvetta jollekin uudelle (esim. tällä hetkellä Ora tarvitisi uudet jälkivaljaat, jälkiliinan, kynsisakset ja BoT-loimen), joskus tulee hankittua myös jotain vähän hintavampia hankintoja, kuten juuri ostamani flyball-teline ja juurikin se BoT. Sanoisinko siis kuukausihinnaksi karkeasti arvioituna ~20 e/kk. Joskus huomattavasti enemmän, joskus ei mitään.

Eläinlääkäri + madotus
Eläinlääkärikäynneistä on erittäin vaikea sanoa mitään, sillä joskus tulee jotain yllättävää. Ora on käynyt elämänsä aikana rokotuksissa (n. 50e/kerta), luustokuvissa (200e) ja verikokeissa (140e), muuta se ei ole tarvinnut. Rokotuksissa käydään kerran kolmeen vuoteen, jolloin kuukausihinnaksi tulee huimat vajaa 1,5 e. Madotukset hoidetaan kaksi kertaa vuodessa, ja niihin menee rahaa yhteensä ehkä n. 15 euroa riippuen valmisteesta. Kuukausihinnaksi tulee siis reilun euron kuussa. Ell + madotukseen menee siis yhteensä 2,5 e/kk + mahdolliset tapaturmat tai tutkimukset.

Vakuutus
Oralla on käyttö-/agilitykoiran vakuutus Tapiolassa, johon kuuluu vastuuvakuutus ja eläinlääkärikulukorvaus. Maksaa n. 246 e/vuosi, josta tulee kuukausihinnaksi 20,5 e.

Treenit + koulutukset + kisat
Voih... Ihan liikaa, vaikkei me edes käydä paljon missään! Jos jatkaisin jatkossakin näin, että kesällä mulla on agitreenit ja talvella vapaatreenikortti + jotkut muut treenit, niin hinnat menisivät aika lailla näin: vapaatreenikortti Vuokkosille HSKH:n jäsenenä 140 e/talvikausi, avaimesta maksetaan myös panttia, mutta sen saa tietty takaisin. Joku muu kurssi syksyllä/keväällä maksaa ~50-100 e yhteensä, eli n. 75e. Innostusta olisi kyllä useammallekin muulle kurssille vuodessa, mutta katsotaan (joten en lisää budjettilistaan). Kesän agitreenit maksavat (tai ainakin viime vuonna maksoivat) 60 e/kesä. Näistä tulee kuukausihinnaksi yhteensä n. 23e. Ylimääräisiä koulutuksia ja valmennuksia me käydään mahdollisuuksien mukaan ja nyt niitä onkin aika mukavasti ollut keskimäärin kerran kuussa, joista maksua tulee 20-60 e/treeni, mutta koska yleensä meidän koulutukset on vähän halvempia, niin sanotaanko treenin (+ mahdollisen hallimaksun) hinnaksi n. 35e. Agikisoja on varmaankin myöskin ehkä n. kerran kuussa, joskus harvemmin ja joskus tiheämmin, ja jos yhden startin keskimääräinen hinta on ~13e ja startteja kuussa tulee 2-3, tulee agikisojen kuukausimaksuksi n. 33e. Muita kisoja (rally-toko ja toko lähinnä) on harvemmin, ehkä kerran kahdessa tai kolmessa kuussa keskimäärin. Viralliset tokot olisivat kalliimpia ja rallyjen hinnatkin varmasti kallistuvat kun laji virallistuu, ja niiden lisäksi käytävänä on luonnetestiä ja mahdollisia muita kokeita/kisoja (BH, AD..) joten sanottaisiinko niiden yhteiseksi kuukausihinnaksi 10 e/kk, joka voi tosin heittää aika paljon. Sovitut yhteistreenit (toko, jälki, agi, haku, mikä vaan) ovat tietty ilmaisia.
Näinollen treenien, koulutuksien ja kisojen karkeaksi kuukausihinnaksi tulisi 101 euroa. Hyi.

Seuramaksut, lisenssi
HSKH:n jäsenmaksu 40 e/vuosi, SUMU:n jäsenmaksu nyt ei periaatteessa Oran kuluihin kuulu, mutta koska se on vain 12 euroa vuodelta, otetaan sekin nyt mukaan tähän. Agilityn A-kisalisenssi vakuutuksella maksaa 43,50 e/vuosi. Näistä tulee yhteensä 95,50 e/vuosi, eli n. 8 e/kk.

Bensat + muut
Bensoja treeneihin, julkisen liikenteen lippuja, muita kaikennäköisiä kuluja mitä nyt sattuukaan tulemaan. Lisäksi voisin laskea kuukausibudjettiinkin mukaan esimerkiksi koiran ostohinnan (jaettuna esimerkiksi 15 vuoden kuukausilla) ja luustokuvauksien hinnan. Näitä en kuitenkaan laske summaan mukaan, mutta kyllä niihinkin voi yhteensä ihan kiitettävästi rahaa palaa.

---------------

Täytekuva viime vuodelta

Kun kaikki mahdolliset kulut ynnätään yhteen, saadaan tulokseksi n. 212 euroa + mahdolliset ell-kulut (tapaturmat, tutkimukset) /kk. Summa voi olla laskettu yläkanttiin ilmoittamistani kuluista (aina ei käydä koulutuksissa, jotkut on halvempia, kisoissa ei aina käydä, on alennusruokia ja -tarvikkeita, ostan tavaroita kirpputoreilta jne.), ja jos rahat on tiukilla, jostain on pakko aina karsia eikä tule sitten ostettua yhtään mitään, jolloin koiraan kuluu vain pakolliset. Mutta kun lasketaan vielä ylimääräiset kulut mukaan, realistinen summa voi olla ylikin lasketun. Ja se on paljon.
Eikä me edes treenata paljoa.

6 kommenttia:

  1. Kannattaa ostaa kennelrehulta lohiöljy, tuo 0.5kg on reilun litran pakkaus, ja hintaa vain 5e, kätevästi osan voi säilyttää pakkasessa ja ottaa käyttöön kerralla aina vähemmän. http://www.kennelrehu.fi/oljyt.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan tietoinen tosta ja miettinytkin, että voisi kokeilla, mutta kun ei tilata muuten Kennelrehulta, niin ei ole tuotakaan tullut tilattua. Muuten kyllä ainakin vähintään kokeilisin, vaikka tuotetiedot onkin aika vajanaiset (onko jossain tuoteselostetta?)... Tosin oon kuullut sen käsiteltävyydestä ja hirveästä hajusta niin paljon huonoa, ettei se hirveästi houkuta... :D Tällä haavaa kuitenkin vaan yksi koira lohiöljyä syö, niin ei budjetti kaadu vähän kalliimpaan tuotteeseen (jonka vielä etsii alesta), jota on helppo annostella ja käsitellä.
      On muuten nykyään Kennelrehulla vaan 0,9 kg pakkauksia, joilla hintaa 7e.

      Poista
  2. Aika hurjan summat sait kyllä kasaan! Varsinkin agility on niellyt aika kivan summan. Minäkin mietin aikoinaan HSKH:n liittymistä (ja itse asiassa olinkin jäsen noin puoli vuotta), mutta löysin lähempää paljon halvemman seuran, jossa treenit ovat olleet oikein laadukkaita ja kaikin puolin hyviä. HSKH:lla on tietysti oma halli käytössään, ja varsinkin tuo vapaatreenikortti kuulostaa tosi kätevältä.

    Oralla on muuten käynyt hyvä tuuri, kun sitä ei ole tarvinnut juurikaan käyttää lääkärissä! Mitähän mun vielä piti sanoa... Ai niin, onko tuo valkosipuli toiminut hyvin punkkikarkotteena? Miten olet syöttänyt sitä ja kuinka tiheään tahtiin? T. tietämätön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä seurassa te ootte? HSKH on kyllä puitteidensa ja sijaintinsa takia meille paras, on tuossa ihan nurkilla ja halli on ihan mahtava. Talvitreenit on kyllä ihan törkykalliita eikä siksi niitä meillä olekaan (sääli), kesän treenit on jopa halvat. Eikä loppujen lopuksi jäsenmaksukaan ole mikään iso, kun liittymismaksua ei tarvitse maksaa kuin kerran ja jäsenmaksulla saa parin edun lisäksi ulkokentät rajattomaan käyttöön.

      Orahan nyt on aika nuorikin, niin ei se hirveästi ole ehtinyt eläinlääkärikäyntejä itselleen haalia. :D Pari haavaa siltä on hoidettu kotikonstein. Tosiaan lääkintätarvikkeita en ole laskenut myöskään tähän budjettiin, mutta ei kai niistä hirveästi tulekaan menoja, kun purkit kestävät niin kauan (kertaostos).
      Valkosipuli on toiminut meidän koirilla ihan ok, on jokunen punkki löytynyt joka kesä, mutta varmasti erittäin, erittäin paljon vähemmän kuin ilman karkoitetta. Joka päivä pyritään syöttämään, välillä unohtuu. Meidän näille keskikokoisille tyypeille joku puolikas teelusikka per päivä, ei olla niin tarkaan mitattu. Ei sitä hirveästi mene, kun ostaa hevosille tarkoitetun jauhepurkin (1 kg). Voin kyllä suositella, ellei vaadi ihan täysin punkitonta kesää, mä kun en ainakaan ole kovin innokas laittamaan koiraani ties mitä myrkkyjä.

      Poista
    2. Me ollaan Koivukylän Koiraharrastajissa. Se maksaa vain 20 euroa vuodessa koko lysti, plus talvihallin hinta talvisin. Vuokkoset areena on kyllä ihan huippuhalli!

      Meillä taisi taas mennä niinpäin, että ensimmäisenä vuotena kuskattiin Valoa lääkäriin harva se päivä, kun oltiin niin hysteerisiä joka yskäisystä :D Mutta se nyt meni enemmän sen kokemattomuuden ja tietämättömyyden piikkiin, kuin minkään oikean sairastelun.

      Kiitos muuten vinkistä! Voisin kyllä kokeilla tuota jauhetta, se kuulostaa oikein hyvältä. Ei tosiaan tunnu kovin mukavalta laittaa niitä myrkkypantoja koiralle käytettäväksi. Varsinkin, kun ne pannat ovat ihan uutisiinkin asti päässyt - eikä mitenkään hyvässä valossa.

      Poista
    3. Eipä se kyllä kovin kallis ole. Mäkin taisin kuulua joskus ihan aikoinaan KKH:hon, mutta onhan siellä auttamatta vähän huonommat puitteet kuin nykyisessä seurassa. Näissäkin taitaa mennä aika lailla käsi kädessä, raha ja laatu siis... :/

      Joo no, voi olla, että mä kiikutan koirani eläinlääkärille vasta sitten, kun olen oikeasti huolissani (esim. haava näyttää tulehtuneelta, oksentelu jatkuu ja jatkuu ja jatkuu). Mutta eipä niitä ole vastaan tullut.

      Jasulla oli joskus aikoinaan punkkipanta kaulassa, eikä se kyllä auttanut yhtään mitään. Joku punkki oli kiinnittynyt pannan allekin. Sen jälkeen niillä on ollut Expotit - jos harjakoirat asuisi mun luona, söisi nekin valkosipulia, mutta vanhempien päätös tuo loppupeleissä on, kun niiden luona asuvat. Haluavat säästyä punkeilta mahdollisimman tehokkaasti, kun mökillä niitä tulee kyllä aika reippaasti. Mä pitäydyn silti valkosipulissa...

      Poista