Sanomme hyvästit vuodelle 2014

 
Taas on se aika vuodesta, kun on aika katsoa taakse- ja eteenpäin: mitä ollaan tavoitettu harrastusrintamalla, mitkä oli ne tavoitteet tälle vuodelle sekä mitä lähdetään tavoittelemaan seuraavalta vuodelta. Paljon on tapahtunut ja olen edelleen järkyttynyt siitä, kuinka ihan pian Oran pitäisi mukamas täyttää jo kolme vuotta ja mulla on pentukin jo häärimässä jaloissa. Hurjaa on elämä!
Viime vuoden tavoitepostaus tässä

Vuonna 2014 tuli saavutettua paljon kaikenlaista. Paljon sellaista, mihin en ihan ollut varautunutkaan. Loppukesästä ja syksyllä oli meidän kisarupeama tottelevaisuuslajien parissa ja sieltä sitten tuntuikin, että tahkottiin tulosta tuloksen perään. Useampikin kaveri huomautti, että meillä oli ihan huima tahti, ja niin kyllä olikin. Mikäs siinä, kun koko kesän oli vain treenannut! Tulosten perässä ei kuitenkaan juostu eikä tulla ensi vuonnakaan juoksemaan, enkä halua ottaa paineita minkään lajin suhteen. Me tehdään tätä kuitenkin oikeasti ihan muista syistä kuin kisaamisen tai menestymisen takia. Esimerkiksi tällä hetkellä kisaaminen ei kiinnosta pätkän vertaa.

Mitkä ne viime vuoden harrastustavoitteet olivat, kuinka ne toteutuivat ja missä mentiin metsään:

• Agilityssä vähintään kakkosiin olisi kiva päästä
              No siis kyllähän me päästiin, ja ylitettiin itsemme repäisemällä menolippu kolmosiinkin loppukesästä. Kolmosluokan startteja on nyt takana muutama, joiden seassa yksi nollakin. Tammikuussa mennään kokeilemaan onneamme vielä muutaman kerran ja niiden tulosten perusteella katsellaan jatkoa. Check

• Tokossa paikkis kuntoon ja kaikin puolin koevalmiiksi, ALO1. Ehkä TK1.
              Tavoite täytetty! Ylitin itseni ja patistuksien jälkeen luotin koiraani, ja vein sen kokeeseen elokuussa. Ja vähän myöhemmin toiseen kokeeseen. Ja kolmanteenkin. Hurjaa! TK1 on plakkarissa, kolmella kokeella! Check

• Rallyssa RTK1 ja avoimen kisoihin
              No huhhuijaa. Ehdottomasti tavoite saavutettu ja reippaasti yli. RTK1:sen lisäksi saavutettiin tunnus RTK2, ja korkattiin hyväksytyin tuloksin jopa voittajassa kaksi kertaa eikä kolmosen koulari ollut kaukana. Se jää nyt kuitenkin sitten ensi vuoden puolelle. Check

• BH, mikäli paikkis toimii. AD, mikäli löydetään koe sopivaan aikaan sopivasta paikasta.
              Totta puhuakseni unohtelin molempia pitkin vuotta, enkä tullut katsoneeksi koepaikkoja. Heräsin aiheeseen sitten loppuvuoden puolella ja ilmoitin koiran vähän extempore BH-kokeeseen lokakuun lopussa, joista sitten saimme kuin saimmekin tuloksen PAKK1 ja tunnuksen BH! Check. AD-kokeelle en suonut juuri ajatusta enää kevään jälkeen. Check

• Jälki kisakuntoon tai lähentelemään sitä - jäljille lisää pituutta, kepit kepeiksi ja esineiksi. Esineruutuun kokeenomaisuutta ja hakua edes jotkut treenit
              Treenattiin jälkeä kyllä joo jonkin verran, mutta ei se koekunnossa ole. Parantunut kyllä ehdottomasti, eikä peltojäljellä nyt ihan hirveän kaukana kisamaisesta ole - esineetkin ilmaistaan tosi kivasti, pituutta ja tarkkuutta pitäisi vain saada lisää. Metsässä ollaan myös lähestytty aavistuksen koekuntoa sitä kuitenkaan saavuttamatta, mutta keppejä Ora ei vielä pelkästään ilmaise kuin satunnaisesti. ½Check. Esineruutua ollaan tehty vähän mutta ei kyllä kokeenomaisesti, eikä hakuakaan treenattu yhden ainoitakaan treenejä tänä vuonna. Hupsis. Check

• Paimennusta: käydään mahdollisuuksien mukaan, niin paljon kuin mahdollista. Tähdätään tulevaisuudessa esikokeeseen, mutta se ei varmaankaan ole vielä ensi vuoden juttu
              Ei ollut ei esikoe tämän vuoden juttu eikä tule olemaan ensi vuodenkaan, mutta kyllä me silti ollaan käyty paimentamassa, kunhan siinä keskellä kesää sen suhteen ryhdistäydyttiin. Ja ollaan kehityttykin, molemmat. Enemmänkin olisi kuitenkin voitu käydä, mutta käytiin silti mahdollisuuksien mukaan. Eli siis Check

• Koiratanssiesitystä silmälläpitäen temppujen ketjuttamista
              Kappaleen valitsin ja vähän koreografiaakin suunnittelin, ja temppuja on opeteltu jonkin verran, mutta ei meillä kyllä valmista esitystä ole vielä ollenkaan. Vähän ketjutettiin muutamaa liikettä, riittääkö se tavoitteen saavuttamiseen? ½Check
• Vetoa ja pyöräilyä ei unohdeta: veto kuntoon!
              Pyöräiltiin varsinkin treeneihin ihan törkeän usein, vetoa treenattiin myös. Check Vielä kyllä kaipaa treeniä vetoon, palkalla vetää hyvin ainakin lyhyitä pätkiä. ½Check
• Näyttely-H
              Ei vain H vaan EH unkarinpaimenkoirien erkkarista! Jee! Check
• Mahdollisesti luonnetesti, mikäli koira vaikuttaa kypsältä; isona ehkänä myös MH, jos rahatilanne antaisi myöten.
              Ei vaikuttanut koira kypsältä, joten en vienyt. Rahat ei antaneet myöden MH-kuvaukseen, joten ei menty sinnekään, vaikka kovasti teki mieli. Check
• Terveyden kanssa ei tietenkään voi tavoitteita pitää, mutta yritetään silti olla niin terveitä kuin mahdollista
              Oltiin terveitä eikä lekurissa käyty itse asiassa kertaakaan. Kotihoidolla parani muutama reikä ja haaveri. Fyssarillakin on ollut erittäin hyvässä kunnossa. Check
• (Myös Elmeri pääsisi agittelemaan silloin tällöin!)
              Tosi huonosti pääsi, taisiko päästä yhtäkään kertaa, koska en vain saanut koiraa kentälle enkä hallille. Höh! Temppuja pikkuisen ja jotain rally-tokon tapaistakin muutamia kertoja, mutta ei sen suurempaa. Check

Ja sitten niitä tavoitteita vuodelle 2015:

Ora

• Agilityn suhteen ei suuria paineita. SM-nollia yritetään kerätä tai olla keräämättä, riippuu miten lähtee sujumaan. Jotain roadtripin tapaista olen suunnitellut kesälle 2015, tähtäimenä pohjoisen agilitykisat ja vähän paremmat mahdollisuudet serteihin... :D Konkreettisena: nopeammat kontaktit
• Tokossa AVO1 ehdottomasti ennen sääntömuutosta, tai jos ehditään ja siltä tuntuu niin TK2. Kämppis uhkaili, että voitaisi saada VOI1 ennen sääntömuutostakin ettei tarvitsisi säätää hyppynoudon kanssa, mutta siihen tulisi kyllä liian kiire eli ei ole tavoitteena. Sääntömuutoksen jälkeen voisi jopa harkita loppuvuodesta voittajaa, jos metallin kanssa käy jotenkin hyvin. Konkreettisena: patoamistreeniä, häiriönsietoa, kaukopalkka ja koevire paremmaksi, metallinouto kuntoon ja ylipäänsä noudon nostot paremmiksi. Sääntömuutoksen myötä merkin kiertäminen, eteenlähetys ja ohjattu hyppynouto.
• Rally-tokosta se yksi puuttuva VOI-tulos ja RTK3. Mestariluokkaan, jossa vaatimattomasti tavoitteena lokakuun SM-kisat Ylöjärvellä. En pidä RTK4-tunnustakaan yhtään mahdottomana, mutta katsotaan! Konkreettisena: yhtä varma ja halukas oikean puolen seuruu, kuin vasenkin. Peruuttaminen oikealla suoraksi ja varmaksi.
• Jälki kisakuntoon, ainakin suurin piirtein, johan mulle ehdotettiin FH-koetta ensi vuodelle... Ei kuitenkaan paineita sen suhteen. Konkreettisesti: jäljelle pituutta ja paljon tarkkuustreeniä, vaikeita vähähajuisia esineitä. Ylipäänsä mahdollisimman paljon treeniä, vaikka sitten menisikin vähän puihin!
  Tottis nyt johonkin sinne päin, nyt ei olla suotu tottikselle juuri ajatustakaan. Konkreettisesti: pk-hypyn ja -esteen treenausta, eteenmenon treenaus kunnolla - ajattele sitä tottistakin vähän
  Esineruutuun vihdoin kokeenomaisuutta. Konkreettisesti: vieraan tallaamia alueita, isompia alueita, useampia esineitä. Paljon esineruututreeniä, vaikka Ora onkin aika luonnonlahjakkuus!
• Koiratanssin esitys kuntoon, toive kisoista 2015. Biisin vaihto?
• Paimentamassa jos käytäisiin säännöllisen epäsäännöllisesti edelleen, niin olisi hyvä. Kehittyäkin tietysti olisi kiva siinä sivussa, edelleen silmälläpitäen sitä esikoetta. Jos 2015 päästäisi sinne Unkariinkin asti paimeneen, kun tänä vuonna meni sivu suun.
• Vetoa jaksamuksen mukaan ja veto itsessään kuntoon. Pyöräilyä jatketaan tavalliseen tapaan.
• Luonnetesti
• Pennun hyväkyminen kunnolla lauman jäseneksi
• Sterilointi, sikälimikäli aloittaa juoksuja enää ikinä. Jos ei, niin tutkitaan miksei.
  

Ren 

• Jos kasvettaisi kunnollisiksi koirakansalaisiksi, niin olisi jo hyvä juttu!
•  Kaikkiin harrastuslajeihin hyvät pohjat: hyvä leikkimoottori ja leikin säännöt, häiriönsietoa, kaukopalkka, sopiva vire ja viettitaso treenaamiseen, rauhoittuminen
• Tokossa ja rally-tokossa ALO:n liikkeitä ja pohjustetaan ylempiäkin, kaikki toki uusien sääntöjen mukaan tokossa. Tulisihan se kisaikäänkin alkusyksystä, mutta ei me kyllä heti kisata eikä siihen ollenkaan pyritä, ellei nyt ihan välttämättä siltä tunnu.
• Agilityssä vahva estehakuisuus ja eiköhän ensi vuoden loppuun mennessä oltaisi tutustuttu jo kaikkiin esteisiin jonkin verran. Vauvaryhmä kesäkaudelle on jo tiedossa.
• Namijälkiä sekä metsään että pellolle
• Paimentamassa voitaisi kerran käydä katsomassa, mitä pentu tuumaa. Opetellaan pyöräilyyn kesällä ja treenataan temppuja!
• Luustokuvaukset mahdollisesti loppuvuodesta, tai sitten seuraavalle vuodelle 

Katsotaan, miten uusi vuosi ja kahden mudin laumaelämä lähtee rullaamaan. Onnittelen teitä, jotka saitte luettua tämän koko kilometripostauksen alusta loppuun saakka.
Toivotamme kaikille pitkää ikää sekä onnellista ja menestyksekästä vuotta 2015!

Pennuntäyteistä arkea

Pentu on ollut nyt viikon kotona, ja pentuarki on lähtenyt sujumaan suhteellisen rutiinilla.

Ja voi herranen aika miten reipas lapsikoira mulla onkaan kotona! Ren vain reipastuu päivä päivältä eikä mikään tunnu juuri hetkauttavan pienen merlen eläimen mieltä. Automatka kotiin oli ehkä jännin juttu, mitä on nyt käynyt - alkumatkaan pentu vähän vinkui ja kuolasi paljon, ja ilmeisesti matolääkkeestä kroppa protestoi noin 200 metriä ennen kotiovea oksennuksen muodossa. Myös ensimmäiset päivät sisätiloissa olivat vähän jännittäviä, kun taas ulkona oltiin heti alusta lähtien ihan hirveän hienosti. Ulkona vieraat ihmiset vähän on jännittäneet, ja kun heti lauantaina käytiin kaverilla tässä lähellä kylässä, oli pentu vähän kohmeessa. Muuten se on kuitenkin ollut hirveän sosiaalinen ja rakastanut kaikkia ihmisiä yhtä paljon kuin ihmiset sitä. Kuitenkin oikeastaan vain kovaa ohi kulkenut hiihtäjä on saanut pennun vähän säpsähtämään.
Remmissä ja vapaana se on kulkenut heti moitteetta, autot tai muut liikennevälineet ei pelota, rappuset kulki heti ensimmäisellä yrittämällä vaikkakaan niitä en pistä Reniä kävelemään, häntä pystyssä mennään kaikkialle, mikään alusta tai ääni ei ole ollut jännittävä kämppiksen vasaralla naulaamista lukuunottamatta. Heti sunnuntaina käytiin Helsingin keskustassa pennun kanssa markkinoilla, missä vähän jännitti ihmisvilinä sylissä (ja oli ihan törkeän kylmäkin), mutta lumella penska leikki samalla reissulla rautatieasemalla ja käveli reippaasti hihnassa mun perässä rautatieaseman bussipysäkille. Bussissa Ren nukahtaa aika nopeasti syliin - ollaan matkustettu jo monta matkaa - ja hallilla, missä ollaan käyty nyt jo neljä kertaa (maanantaina, tiistaina, perjantaina ja lauantaina treenaamassa Oran kanssa, joista laittelen lisää vielä toisessa postauksessa), se on kulkenut niinikään häntä pystyssä. Hallilla se on päässyt moikkaamaan useampia treenikavereiden koiria, joita onkin moikannut ihan reippaasti, joskaan varsinaisesti lenkille ei olla menty vielä kenenkään kanssa. Ruuan kanssa Ren vähän nirsoili ensimmäisinä päivinä, mutta nykyään jokainen ateria menee alas viimeistä suupalaa myöden. Ruualla ollaankin naksuteltu jo katsekontaktia, käsikosketusta, istumista, maahanmenoa, seisomista ja vähän targettiakin.   
Kun vertaa Reniä Oraan tuon ikäisenä, on isoin ero varmasti Renin tasaisuus. Ora kun meni niin meni myös täysiä, mutta kun jännitti, niin myös pelotti kunnolla. Reniä jos jännittää, se vain on ja katselee, eikä vingu tai mene mihinkään paniikkiin. Tuntuu myös, että Ora oli jo pentuna paljon itsenäisempi kuin Ren on - merle tuntuu hakevan kaikessa vähänkään jännässä tilanteessa turvan multa, eikä niinkään päättää oman päänsä mukaan, kuinka toimia.

 Ai mitäkö Ora tuumaa? Ora sanoo, että pentu on ihan perseestä. Sisällä pennulle pöristään satunnaisesti, lähinnä silloin kun pentu lähestyy Oraa. Ren kuitenkin kunnioittaa murinaa erittäin hienosti, eikä ole (yleensä) edes yrittämässä hyppiä vanhempansa silmille. Oran reaktiota olin vähän aavistellutkin, koska yleensäkään Ora ei pidä koirista ylipäänsä sisätiloissa eikä se halua jakaa isoa omaa tilaansa kenenkään muun kanssa. O kuitenkin antaa pennun olla erittäin rauhassa eikä mun tarvitse pelätä sen sanovan Renille mitenkään liian pahasti tai käyvän päälle, koska lähinnä O pakenee paikalta murinan saattelemana. Tilanne näyttää myöskin paranevan koko ajan ja toivon, että kaksikosta tulisi hyvät kaverit. Ulkona sen sijaan Ora sietää pennulta paljon enemmän ja yrittää hakea sitä leikkimäänkin keppinsä kanssa ja kerran ilmankin, mutta pikkuinen merle ei luonnollisesti kovin hyvin isompansa perässä pysy. Ei kyllä noilla koivilla kovin kauaa kestä, että perässä pysytään!
Kämppiksen Lego-collieta Ren on pusuttelemassa, puremassa ja hyppimässä päin, ja pari kertaa colliepoika onkin intoutunut jopa leikkimään pennun kanssa - kaksikko aiheutti melkoiset naurut, kun molemmat olivat kiinni samassa lelussa, Ren ei suostunut irroittamaan ja Lego sitten pyyhki pennulla vähän lattioita. Huvittava näky. Kanien kanssa Ren ei ole tehnyt vielä sen suurempaa tuttavuutta, vaikka samassa tilassa ovatkin hengailleet.

Kerran Ren ehti jo säikäyttääkin ihan kunnolla. Oli pennun toinen yksinoloharjoitus, kun käytiin Pielan, Legon ja Oran kanssa lenkillä ja kaupassa, jonka ajaksi pentu jäi yksin keittiöön. Kun tultiin takaisin, pentu alkoi vinkua, ja kun se kolmannen kerran kuulosti oikeasti siltä, että sitä sattuu eikä se tassuttele mihinkään, oli pakko käydä katsomassa. Siinähän se oli jumissa keittiönpöydän metallisessa jalassa toisesta etutassustaan... Koko pentu oli ihan kuolassa, samoin kuin pöydänjalan ympäristö, joten se oli tainnut olla siinä jo jonkin aikaa yrittämässä pois. Kamerani oli videoinut yksinolosta huimat kolme ensimmäistä minuuttia, pitää tutkia mikä siinä on vikana, joten en tiedä mitä tarkemmin on sattunut. Tapauksen jälkeen pentu vaikutti vähän järkyttyneeltä, linkkasi vähän jalkaansa ja nukkui varmaan kolme neljä tuntia yhteen putkeen. Selvisimme kuitenkin ilmeisesti tapauksesta säikähdyksellä, sillä sen jälkeen Rentukka on kulkenut jalan kanssa täysin ongelmitta. Sen verta paljon on nyt ystäväpiirissä koiranpennuille ja muille eläimille sattunut ja tapahtunut vastaavissa tilanteissa, että pisti sydämen kurkkuun.

Jouluna vietettiin pari yötä mun vanhempien luona vähän pohjoisemmassa osassa Vantaata, ei sen kauempana. Harjakoirapojat ottivat pennun yllättävän hyvin vastaan: Elmerillä oli varsinaiset flirttikorvat, kun se taisi luulla Renin olevan varttuneempikin leidi. Vähän joulupäivänä se sitten nyrpistyi ja pari kertaa pennulle rähähtikin, ei mitenkään pahasti kuitenkaan. Todella hyvin ne kuitenkin merlen sietivät ja antoivat olla, välillä kiinnostuivat itsekin. Aattona piipahdettiin syömässä isovanhemmilla, Ora jäi vanhempien luokse ja pentu tuli mukaan. Renillä oli vatsa vähän sekaisin sopivasti aatolle joka teki siitä luultavasti poikkeuksellisen rauhallisen ja unisen, sillä suurimman osan ajasta se vain nukkui asunnon nurkassa. Reissussa meni hyvin ja Ren oli mallipentu. Oralla oli vain ihan tuhottoman tylsää lyhyillä lenkeillä, mutta välillä näinkin. Elmerin kasvattajalla kävin myös mudien kanssa moikkaamassa ja matkaan saatiin kassillinen vanhoja harjakoirien pentu- ja aikuisiänkin takkeja pentukoiraa varten. Kiitos Kati!

Tänään sai esitellä pentua mudi-ihmisille SUMU:n järkkäämässä agilitypäivässä Ojangossa. Hurjasti oli edustettuna mudeja ja mudi-ihmisiä molempien mudieni kasvattajat mukaanluettuina! Oran kanssa en ollut itse koulutukseen ilmoittautunut, mutta käytiin treenaamassa viereisellä kentällä ja pieni pätkä treeniradallakin, koska halusin kokeilla siinä olleen keppikulman. Pentu sai ihastuttaa ihmisiä, painia siskonsa Flingan kanssa ja väsyn iskiessä nukkua hirveän hälinän keskellä hallin nurkassa. Ja pikkuisen vinkua ja haukkua agilityradallekin...
Mutta on se vain mahtava tyyppi. Niin rento, helppo (vielä!) ja kiva.    

 

 

Uutta ja ihmeellistä

Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna mentiin eikä meinattu. Lauantaina Oran kanssa seikkailtiin julkisilla Messukeskukseen - sitten kun lopulta sinne asti päästiin, jouduin nimittäin hyppäämään bussista ulos Viikin kohdilla ja palaamaan takaisin, kun tajusin unohtaneeni mudin rokotustodistuksen kotiin. Eihän me oltu menossa kisaamaan, niin ei ollut tullut automaattisesti mukaan.
Kohteena oli siis Koira2014, Helsinki Winner, joskaan Oraa ei (missään tapauksessa) oltu ilmoitettu ökykalliiseen näyttelyyn, vaan rally-tokonäytökseen! Esiintyville koirille oli erillinen koiraparkki rauhallisessa pikkuhallitilassa (onneksi!), jonne pystytin kevarin ja nakkasin koiran sinne heti kun paikalle vain pääsin. Mudikehällä ehdin olla myöhässä olevien kehien alkuun saakka, ehkä puolisen tuntia, ennen ensimmäiseen näytökseen valmistautumista. En voisi olla tuosta koirasta ylpeämpi tai siihen tyytyväisempi - se ei ottanut messarin älyttömästä vilinästä nokkiinsa ollenkaan, vaan kun se tajusi, että ollaan tultu treenaamaan, se oli ihan yhtä fiiliksissä ja mukana touhussa, kuin olisimme olleet tutussa hallissa ilman häiriön häiriötä. Näytöspaikkana meillä oli kehien ja myyntikojujen yhteydessä oleva aika pieni tapahtumakehä, joka oli keskellä kaikkea. Ensimmäinen näytös sujui hyvin - meillä oli lyhyt VOI/MES-tasoinen rata esitettävänä Nean ja Hippu-mittelin kanssa, ja samalla vieressä kolme seuralaista tekivät ALO/AVO-rataa. Kaksi ensimmäistä kierrosta meni aika nappiin, koira oli tosi säpäkkä ja hirveän hyvin mukana. Kolmannella kierroksella sekä minä että koira oltiin jo vähän väsyneitä, oli tosi puuduttavaa mennä koko ajan samaa rataa samasta kohdasta ja samalla tavalla! Mutta olipa hyvä fiilis, kun pystyin ottamaan koiran vapaana korjaamaan kylttitelineitä pois kehästä vailla pelkoakaan siitä, että se keksisi lähteä huitelemaan jonnekin.

Ensimmäisen näytöksen jälkeen piipahdettiin Oran kanssa vielä mudikehällä ja ehdittiin nähdä vielä muutama koira. Jutusteltiin siinä tuttujen kanssa ja Ora oli yhtä 8D-hymiötä vain koko koira, vaikka vieraita koiria oli ympärillä tuhansia ja ihmisiä vielä enemmän. Vain rähisevät koirat saivat Oran korvat luimuun ja muistaakseni kerran vai kaksi vähän haukahtelemaan, mutta muuten vilinässä kuljettiin häntä pystyssä heiluen. Mudikehältä pyörähdettiin moikkaamassa Elmerin kasvattajaa perrokehällä, jonka jälkeen Ora pääsikin takaisin lepäilemään häkkiin mun shoppaillessa - pentu varsinkin sai kyllä tavaraa, en ole tainnut ikinä ostaa Messarista niin paljon tavaraa kuin tänä vuonna.

Toisen näytöksen aikaan iltapäivällä ihmisiä oli paikalla jo paljon enemmän kuin ensimmäisen näytöksen aikaan, ja väsymyskin alkoi painaa meitä molempia. Suoritettiin kuitenkin radat ihan kunnialla, vaikka hairahduksia tuli muutama enemmän kuin aamupäivän näytöksessä. Hyvin kuitenkin jaksettu mudilta!

Sunnuntaina oltaisi voitu jäädä Oran kanssa kyllä molemmat vain huilimaan, mutta sen sijaan hypättiin taas aamupäivällä bussiin ja Viikissä Marin (Oran veljen om.) kyytiin kohti Kaarinaa ja Jaakko Suoknuutin agilityvalmennusta. Jaakolla oli meille vaatimattoman neljänkymmenen esteen rata tarjottavana (ratapiirros yllä), josta loppujen lopuksi tehtiin vain alkupätkää. Käytiin ensin vähän läpi teoriajuttuja, jonka jälkeen kaikki pääsivät treenaamaan oman 20 minuuttisensa. Lämppäsin Oraa halliin tultuamme ottamalla pari kertaa radalla olevan ekan keppikulman, jonka O haki hyvin. Itse radalla huomioiksi sain mm. sen, että takaakierron "tyrkkään" vaikka pitäisi lähettää, ja ohjatessani hosun liikaa enkä pysy suunnitelmissa. Ihan tiedossa... Alkua kokeiltiin sekä persjätöllä että saksalaisella, ja mä tietenkin olin ihan sekaisin saksalaisessa, kun piti lennosta vaihtaa ohjauskuviota. Tehtiin Jaakon kanssa suunnitelma, että kun koira hyppää, mun täytyy olla pisteessä X. Toimi! Tarvitsen siis ilmeisesti konkreettiset tavoitteet kesken rataa, jotta osaan pitää niistä kiinni.
Esteelle 5 backlap, 8-9 tuplasylkkäri. Ja voi hemmetti sitä jankattiin ja jankattiin. Varmaan puolet meidän koko ajasta meni siihen sylkkäriin. Kieltämättä vähän kiukutti, koska kyllä me nyt yleensä osataan sylkkärit eikä niissä ole ollut sen suurempia huomauttamisia, mutta tuolloin ei tuntunut ollenkaan onnistuvan, olin itse hirveän kömpelö ja koira ennakoi sylkkärin käännöstä. Puomia pidemmälle ei sitten edes tehty, koska sylkkärijutuissa meni niin kauan. Kotiläksyksi koiran kutsumista käteen mun peruuttaessa niin, että palkkaan sen sitten siitä taakse. Kokonaisuudessaan oli kuitenkin kovin avartava valmennus ja paljon sai taas ajateltavaa, vaikka jäikin vähän olo, että kisaan seuraavaksi kolmen vuoden päästä, kun ehkä saatan osatakin jotain.
Pieni videokooste valkusta alla. Kiitos videoinnista Jennalle!




Viikoilla ollaan treenattu ihan normaalit määrät - jotain itsenäisiä agilityjä ja tokoja, joista ensimmäisestä mainittakoot okserien ja sylkkäreiden treenaus, joissa ei mitään ongelmaa. Kontakteja myös heittämällä etupalkka alasmenolle mentäessä ja kaukopalkan treenausta - kaukopalkka agilityssä syö Oran vauhtia, joten en tiedä, uskallanko alkaa käyttää sitä enemmänkin noin esillä. Muuten O on ollut itsenäisissä vähän ei-niin-hieno, tosin veikkaan vain omaa löysyyttäni. Jotenkin koko agility on tökkinyt viime viikkoina eikä sen takia kovin monia itsenäisiä ollakaan tehty. Edellisissä ohjatuissa tosin meininki oli ihan normaalia Oraa - teemana oli seinää kohti menevät tai seinältä tulevat esteet. Ratapiirroksessa kepit meni iihan kiinni seinään niin, että koira juuri mahtui pyörähtämään sieltä takaisin, ja samoin suoraa putkea edeltävä hyppy oli ihan tosi lähellä seinää.
Alkuun kolmoselle ihan vaan takaakierto ja muistaakseni joku niiston tyylinen, 7-9 kahdella valssilla, 11 poispäinkäännöllä ja sain todella kivasti leijeröityä puomia niin, että mudi kesti sen vauhdin kärsimättä. Esteelle 14 vastakäännös, persjättö 16-17 väliin ja 18-19 sylkkärillä, jossa tosin ennakoin käännöstä ihan liian myöhään niin, että jouduin pari kertaa vetämään Oraa tosi rumasti takaisin päin. Lopussa ei kummempia, hieno pimeä putki. Seinien kanssa Oralla ei ollut ongelmaa, joskin kaksi ensimmäistä kertaa mudi kääntyi keppien lopussa vasemmalle oikean sijaan. Kepitteli siis kyllä loppuun, mutta kääntyi väärään suuntaan... En todellakaan tiedä millä logiikalla, mutta kun kerran näytin oikean kääntymissuunnan saattamalla keppien loppuun, kääntyi loputkin kerrat oikeaan suuntaan, vaikken ollut saattamassa. A-este oli muuten ihan törkeän nopea ekalla kerralla, jonka halusin palkata Oralle vapauttamalla sen äkkiä kontaktilta. Se kostautuikin sitten heti toisella kerralla ennakoinnilla, hupsista. 

Rallytreeneissä oli toissaperjantaina (eli siis viime treeneissä) itsenäinen kerta ja tehtiin kaikki VOI-rataa, jonne oli ympätty sarjahyppy oikealla seuraten. Jotain muutamia satunnaisia hairahteluita lukuunottamatta Ora oli tosi kiva, joskin häiriötäkin oli normaalia vähemmän. Treeniajan loputtua Ora sai vain hirveän slaagin treenikaverin isosta nukesta, joka on meillä ollut houkutuksenakin aiemmin treeneissä (eikä silloin ole ollut ongelmaa) - oli kuin mulla olisi ollut käsissä murkkuikäinen mudieläin! Lopulta nuken ylikin käveltiin, mutta en ole nähnyt Oraa aikoihin sellaisena. Hämmästytti.
Ohjatut tokotreenit alkoivat meillä AVO/VOI-luokkia treenaavassa ryhmässä marraskuun lopussa ja treenejä on nyt ollut kolme kappaletta. Ensimmäisissä treeneissä teemana seuruu, toisissa luoksarit ja nyt viimeisimmissä treeneissä katseltiin noudon tilannetta. Ensimmäisistä treeneistä päällimmäiseksi on jäänyt mieleen alun sähellys, mudi otti jotenkin hirveästi häiriötä eikä keskittynyt ollenkaan kunnolla. Petrasi kuitenkin hirveästi loppuun ja kouluttaja totesikin, että hirveän kivasti se tekee, mutta vaatii paljon erilaisia häiriötreenejä. Tehtiinkin liikkuroituna pikainen treeni, jossa meidät mm. liikkuroitiin seinää päin, "liikkurilta" tippui avaimet ja papereita rapisteltiin. Hirveästi mudi yrittää aina parhaansa, mutta se ei vain voi sille mitään, että pää niin herkästi vähintään kääntyy häiriön suuntaan, jolloin keskittyminenkin kärsii jonkin verran. Yllättävän hyvä kuitenkin! Huomiona sain myös askeliin sen, että koska Ora osaa peruuttaa seuraten, voisin vaatia sen myös tokoseuruun peruuttamisissa. Hyvä huomio ja otettiinkin heti käyttöön, ihme juttuja kun ei tule itse ajatelleeksi...
Luoksariteenin päivänä mudi oli ihan liekeissä. Se oli ollut toimeettomana vain lyhyillä lenkeillä koko alkuviikon (kolme päivää) mun törkeän pitkien päivien takia, ja oli ihan tohkeissaan siitä, että pääsi vihdoin treenaamaan. On se tainnut aikuistua ja saada järkeä päähänsä, sillä nuorempana moinen energia olisi näkynyt siinä vain keskittymisen puutteena ja häsläämisenä, mutta nyt se näkyi erittäin positiivisena keskittymisenä ja säpäkkyytenä! Ora teki ihan törkeän hienoja luoksarin stoppeja, useamman seisomaan niin liikkuroituna kuin ilmankin (pari palkkasin stoppiin, pari otin sivulle), sekä yhden maahan. Kouluttajakin oli ihan haltioissaan eikä löytänyt huomautettavaa kuin yhden luoksarin vinosta perusasennosta. Ihan su-per! Toivottavasti en onnistu hajottamaan näitä luoksareita.
Noutotreenissä kävi vähän kuten odotinkin: hallissa ei kapulaa ällötty ja se nostettiin ihan kohtuullisen hyvin ja kouluttajan sanoin ihan tarpeeksi nopeasti, vaikka mun makuun se kapula saisi kyllä nousta maasta vieläkin nopeammin. Sen sijaan mudi _ravasi_ takaisin, mitä se ei ole ennen tehnyt, ja siksi tehtiin paria  erilaista vauhtitreeniä kapulan kanssa: aluksi ihan perus vauhtinouto, jonka jälkeen vähän hetsattiin kapulalle niin, että kouluttaja kävi heiton jälkeen siirtämässä kapulaa vielä kauemmas. Matkan pidettyä O tuli ihan kivalla laukalla. Näiden lisäksi tehtiin häiriötreeniä niin, että kouluttajalla oli pari mudin lelua, joilla härnäsi vieressä, ja mudin piti silti noutaa kapula eikä pamahtaa leluille. Vaikeaa oli, varsinkin alkuun, vaati tuplakäskyn tai ehkä toisenkin, mutta parani selvästi koko ajan. Loppuun vielä ihan perus kontaktiharjoitus häiriönalaisena. 
Omatoimisesti tokotreeneissä ollaan häiriön alla tehty paljon kaukoja, seuruujuttuja ja vähän metskun nostelua, joka paranee hiiiitaasti, mutta varmasti. Jokaisissa treeneissä ollaan myös tehty piilopaikkiksia, joissa O tykkää edelleen nostaa herkästi päänsä piilossaoloaikana. Jättötreenejä EVL-tyyliin ollaan tehty myös pari kertaa.

Viime viikonloppuna istuttiin taas autossa, kun lauantaina puolenpäivän jälkeen lähdettiin porukalla Sadun luokse Jyväskylään - mukana oli Jenna (ja Delia), Essi ja Silja (ja Kina). Perillä odotti Sadun lisäksi Husco-pentu, Colhu oli mökillä lomailemassa. Oran reissu ei ollut sen kummoisempi, kunnolla käytiin lenkillä vain kerran rantakävelyiden lisäksi, jolloin tytöt kyllä painelivat menemään. Pikku-Huscokin kovasti yritti, mutta se ei oikein vielä pysynyt perässä. Reissulta kaksi ylläolevaa kuvaa/kännykkäräpsyä ovat c: Silja Tarkiainen.
Tänään oli tarkoitus käydä vain rentouttavalla, pitkällä lenkillä erittäin lyhyen koulupäivän kunniaksi, mutta sää oli vaakasuorassa satavan veden takia aika kammottava, joten päädyttiin vain naksuttelemaan sisällä peruslenkin lisäksi kahteen otteeseen. Yritän saada Oralle oikean puolen perusasennon paikan yhtä mielekkääksi kuin vasemmankin naksuttelemalla, ja uutena temppuna ollaan opettelemassa mun ympäri peruuttamista ihan hyvännäköisin tuloksin.

Ainiin - viime viikon keskiviikkona käytiin Oran kanssa Marjon järkkäämässä joukkotarkkissa Helsingin Mevetissä ja Oralta tutkittiin silmät terveiksi, ei perinnöllisiä silmäsairauksia. Vasemmassa silmässä näkyi lasiaisen (?) ulkopuolella joku vanha vaurio, katkennut verisuoni tai (sisä)tulehduksen jäämä, joka ei kuitenkaan vaikuta mihinkään mitenkään. Kuulosti kyllä hurjalta, kun silmälääkäri totesi, että silmän sisäpuolella samanlainen havainto olisi tarkoittanut kaihia. Hui!

Loppuun vielä tuore kuva naperosta - korvat uhkaavat nousta pystyyn jo nyt! Taidan vihdoinkin saada sen haaveilemani pystykorvaisen koiran. :D

Ren 7,5 vko, c: Salla Vornanen

Joulun kunniaksi vielä pari arvontamainosta - ihanaa, kun ihmiset jakavat joulumieltä hirveästi arvontojen muodossa. :) Klikkaa kuvia päästäksesi arvontaan!

Pentutesti

Kamalasti on kiireitä, kun joulu lähestyy - se tarkoittaa joulustressiä sekä viimeisten koulutöiden tekemistä, joita on muuten melkoinen pino odottamassa rästissä. Vaikken ole nyt blogiin kirjoitellutkaan yleisiä kuulumisia Oran kanssa, ollaan me silti treenattu ja meinaan kyllä jossain välissä saada niistä postauksenkin aikaiseksi!

Nyt kuitenkin ennen kuin aihe ihan vanhentuu (pennut kasvaa niin nopeasti!), ajattelin julkaista omassakin blogissa Renin pentutestin tulokset. Pennut pentutestattiin siis 6-viikkoisina, eli reilu viikko sitten, amerikkalaisesta pentutestistä vain hieman poikkeavan testin mukaisesti. Alla Renin tulokset alueittain:

Sosiaalisuus, luoksetulo, kutsuminen: Tulee halukkaasti, matala häntä 
Seuraaminen, laumavietti: Seuraa halukkaasti, korkea häntä, kävelee jalkojen ympärillä (syö nameja tarjottaessa) 
Kiinnipitäminen: Kamppailee voimakkaasti (vinkuu reippaasti, ei ajattele, reaktiivinen)
Sosiaalinen dominanssi, alistus (selätys ja silitys): Painautuu testaajan lähelle ja yrittää nuolla käsiä (irtipäästyään ravistaa, ärsyyntyy)
Nostaminen: Rento, ei kamppaile
Saalisvietti: Lähtee käpälän perään, ottaa sen suuhun ja juoksee toiseen suuntaan. Lähtee paperin perään, tulee testaajan luokse ilman esinettä
Kivunsieto: Laskeminen 1-2 ennen pennun reaktiota
Ääniherkkyys: Kuuntelee, paikallistaa äänen lähteen, kävelee ääntä kohti (yksi haukahdus)
Uteliaisuus/lelu: Katsoo, hyökkää, puree
Liukas pinta: Liikkuu ja syö (reagoi kellon tikitykseen)

Yleisesti testin mukaan: Avoin, rohkea, herkästi ihmistä dominoiva, hyvät eväät kaikkeen!

En tiedä, kuinka paljon uskon noin nuorten pentujen testien tulokseen tulevaisuutta ajatellen, mutta näillä näkymin vaikuttaa kyllä oikein lupaavalta. Kasvattaja on kertonut Renin alistuvan kyllä aikuisille koirille ihan muitta mutkitta, mutta ihmisille sillä olisi välillä vähän omaa kommentoitavaa - ei ole siis mikään lapaspentu tulossa!

Vielä perään pieni videopätkä 6-viikkoisista mudilapsista. Toinenkin video (sisätiloissa kuvattu) odottaa vielä pätkimistään, mutta ehkä joskus senkin saan ilmoille.

Jotain, mitä ei suunniteltu

"Ei ole ajankohtaista. Ei vielä pitkään aikaan, vasta kun Ora on valmis, vasta kun Ora on parin vuoden päähän eläköitymässä ainakin agilitystä. En edes kuumeile". Niin mä sanoin ja ajattelin vielä ihan hetki sitten ja yritin toitottaa itselleni vielä lokakuussakin.

Syksyllä talouteni neljän koiran lauma vaihtui radikaalisti yhteen koiraan muuton myötä (tai kahteen, jos kämppiksen koira halutaan laskea mukaan). Vaikka niistä neljästäkin vain se yksi oli alun alkaenkin ollut se ainoa oma koira, oli muutos varmasti aika olennainen osa pian tapahtuvaa elämänmuutosta. Mulle tulee siis pentu. Ihan pian.

Se kävi vähän vahingossa. Olin salaa (tai vähemmän salaa) kiinnostunut pentueen emästä jo ihan sen suomeentuonnista lähtien ja kun pentueen isä julkistettiin, kädet alkoivat syyhytä tuoda kuume julki. Tuolloin kuitenkin järki voitti - eihän viidettä koiraa laumaan olisi millään kuitenkaan voinut ottaa. Olin itse asiassa puhunutkin erittäin alustavasti kyseisen pentueen pennun pennuista (lausehirviö) sinne jonnekin kolmen neljän vuoden päähän, kuten tosin olin jutellut samalla tavalla kahdesta toisenkin rotuisesta. Vähän myöhemmin oli kuitenkin tiedossa oman lauman erkaantuminen ja silloin huomasin kirjoittaneeni tälle ennestään tutulle kasvattajalle, kaverille, viestiä Facebookissa. Voisiko hän kuvitella myyvänsä jo tästä pentueesta pennun mulle? Vastaus oli myöntävä.

Ajatus kyti päässä, mutta sanoin silti kysyville, että ei mulle ole tulossa pentua. Ora ei mun mielestä ollut tarpeeksi hyvässä vaiheessa, ihan liian nuori, ja edelleen se yhden koiran helppous tuntui niin kivalta. Mitä jos -oli kuitenkin taustalla, ja lopulta huomasin joka toinen päivä ajattelevani, ettei pentua missään nimessä ja joka toinen, että ehdottomasti olen ottamassa, miksi ei. Lopulta jälkimmäinen ajatus syrjäytti ensimmäisen ja tässä sitä nyt ollaan.
 
Toinen koira vähän pelottaa, mutta olen elänyt loppujen lopuksi hyvin vähän aikaa vain yhden koiran kanssa, joten useamman en usko tuottavan mulle minkäänlaista kahden koiran shokkia tai muuta järkytystä. Useamman koiran arki on tuttua ja huomasin Maunon kyläillessä jopa kaipaavani sitä. Pelottaa myös se, tuleeko Ora juttuun uuden koiran kanssa, sillä kun on ollut taipumusta pitää sisällä isoa omaa tilaa koirien suhteen ja ahdistua siitä, jos joku sen rajan ylittää - tosin onneksi se ei kyllä ole ikinä murinaa kummempaa tehnyt ja se pitää pennuista. Aika kuitenkin näyttää enkä usko, että Oran luonne mitään ihmeellistä käännöstä koskaan jatkossakaan tulisi tekemään.

Kyseessä on siis toinen unkarilainen painajainen, mudinarttu Sallan kasvattamasta ensimmäisestä pentueesta (kennel Hyberhyber). Pentu on tulossa sijoitukseen kasvattajaltaan. Pentueen emä on ruotsintuonti Subré, joka oli pentuna Oran paras painikaveri aina silloin, kun nähtiin, ja isä sen sijaan on mut luonteellaan jo useampi vuosi sitten valloittanut Marjon kasvatti Veijo. Pentueeseen syntyi vain narttuja, joten näin ollen valinnanvaraa sen suhteen ei olllut. Nimeksi on valikoitunut vähän pidemmän pohdinnan tuloksena Ren, joka tulee rentukasta. Viralliselta nimeltään penska on Hyberhyber Puhuri, eli se jatkaa Oran jalanjäljillä - sehän on virallisesti Vihuri.

Vasemmalla 3,5 vko, oikealla 6 vko

Pentuja olen käynyt katsomassa (salaa :D) jo kahdesti puolentoista tunnin ajomatkan päässä, 16.11. Jennan kanssa pentujen ollessa 3,5-viikkoisia, unisia pieniä palleroita, sekä 4.12. 6-viikkoisia hirviöitä Marjon kanssa. Seuraava reissu tulee näinollen olemaan ensi viikon lopussa, kun neitonen haetaan kotiin. Pennut on pentutestattu 6-viikkoisina ja laitan niistä tarkemmat tulokset, kunhan ne itsekin saan suullisten tietojen lisäksi. Renistä toivotaan tulevaisuuden elämän ilostuttajaa, toista treenikaveria lajiin kuin lajiin ja Oran juoksukaveria, ja toiveissa tietysti olisi myös medikokoinen agilitytykki, johon pennulla on aika loistavat lähtökohdat ainakin luonteensa puolesta.
Mainittakoot tähän loppuun vielä, että en olisi halunnut blue merlen väristä koiraa sen enempää kuin mustaakaan. Pentueessa nyt ei muita sattunut olemaan, joten nyt kävi näin.