Hae tästä blogista

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Ei hyvä, mutta hyväksytty


En ole ikinä jännittänyt mitään koiraisaa näin paljon. BH-koe oli tiistai-iltana ja jo maanantaiaamuna heräsin paniikissa osaamatta miettiä mitään muuta, kuin seuruukaaviota ja kokeen mielikuvaharjoittelua. Käytiinkin tekemässä kenraalitreeni maanantaina aamupäivällä itseksemme lähikentällä - alkuun vähän huono, mutta siinä viritellessä oli lopulta ihan törkeän kiva. Ihan kohtuullisella fiiliksellä kokeeseen siis treenien suhteen.

Ihana Jenna tuli hakemaan Hyrrän kanssa neljän jälkeen, ja Kirkkonummelta napattiin koepaikan läheltä myös Silja kyytiin seuralaiseksi ja henkiseksi tueksi. Hyvin päästiin paikalle hyvissä ajoin, oli aikaa täytellä kisakirjaa ja jutella järjestäjien ja parin muun kisaajan kanssa. Kokeeseen oli ilmoitettu 10 koiraa, joista kaikki olivat erirotuisia. Vautsi! Tuomarina Kauko Makkonen.
Me oltiin koirakko numero kaksi, joka tarkoitti ensimmäistä paria. Ensimmäistä paikkamakuukoiraa ja toista liikesuorittajaa. Ei hyvä, koska mun pitäisi aina saada antaa Oralle kisapaikalla rauhallista odotteluaikaa muiden suorittaessa, pieniä treenihetkiä ja sellaista totuttelua siihen koetilanteeseen. Osasin ennustaa katastrofin ainekset jo siitä, kun mudi oli tosi outo viritellessä, pörräsi vähän ja otti häiriötä parina olevasta bokserista ja vaikka sirun antoi lukea hyvin, murrasi (!!!) vähän tuomarille juoksutarkissa, kun tuomarimies kumartui ronskistin päälle. Eipä ole Ora ikinä ennen murissut kisa- tai treenitilanteessa ihmisille, vaikka mulkoillut onkin. Luulin jo että meidät heitettäisi pihalle jo tässä vaiheessa, mutta tuomari vaan tokaisi Orallle, että "älä viitsi mulle murista". Ei se paha ollut, sellaista ahdistunutta "en muuten tykkää susta" -murinaa ihan pari hetkeä, mutta ei silti yhtään kiva. Koko loppukokeen Ora sitten mulkoilikin tuomaria kuin se olisi pahakin hirviö, eikä olisi halunnut suorittaa tuomarin läheisyydessä yhtään mitään.

Ilmoittautuminen/kättelyosuus hyvä, ei ongelmaa. Paikkamakuuseen lähdettiin melkoisen kuutamolla ja Ora tuijotteli jopa merkkinä olevaa punaista tötsää. Annoin ligg-käskyn, jolla mudin olisi pitänyt mennä pää maahan, mutta pää jäi ylös tuijottamaan edelleen sitä hemmetin tötteröä. Mua pelotti jättää Ora sellaisessa mielentilassa paikkikseen, kun ei se oikein edes varmaan tiennyt, mitä siinä tapahtuu kun ei ollut hereillä, unohdin virittelysanatkin itse ("tehdäänkö paikkis"). Yllättävän vähän mun jalat tärisivät vaikken tietenkään edes nähnyt koiraa. Se haukahti kerran, kaksi, ehkä kolmannenkin kerran sen koko makuun aikana silloin tällöin. Veikkaan, että epävarmuuttaan, kun ei se oikein tiennyt mikä on homman nimi. Satunnaista vinkuiluakin kuulin, mutta videolta näkyy, että suhteellisen levollisen näköinen se kuitenkin oli eikä asento vaihtunut missään vaiheessa, vähän vilkuili ympärilleen. Pysyi siis koko ajan, nousi ihan ripeästi sivulle. Paikalla makaamisesta siis hyvä (haukkuminen).

Seuruuseen mentiin yhtä kuutamolla, tosin vähän se siinä heräili jo toimintaan. Kontakti vähän rakoili pitkällä sivulla, mutta pysyi mukana ihan ok:sti. Kenttä oli liian lyhyt viidellekymmenelle askeleelle, tuomarin käskystä täyskäännös, joka sekoitti mun laskut enkä osannut koetilanteessa ajatella, mistä ne jääneet askeleet olisi pitänyt vähentää takaisintullessa. Täykkäri vähän laiska, mutta ok, juoksu hyvä, hitaassa käynnissä kontakti hävisi lopussa. Ensimmäinen oikealle käännös yllättävän hyvä verrattaen siihen, että treeneissä se on jätättänyt niissä nyt aika usein. Sen sijaan siinä se jäi tuijottelemaan kuvaavaa Jennaa (en tiennyt tilanteessa mitä se katseli, mutta videolta näkyy selvästi) ja annoin lisäkäskyn seuruuseen, ettei olisi mennyt ihan läskiksi koko touhu. Toiseen oikeaan käännökseen ei ollut lähtemässä mukaan, mutta en käskyttänyt. Toinen täykkäri parempi, vasemmalle kääntyi hirveän kivasti eikä henkilöryhmässä ollut mitään ongelmaa! Mun nenä muuten vuosi ihan valtoimenaan ja mulla oli hirveät ponnistelut, etten olisi pyyhkinyt sitä kesken seuruun... Kytkettynä seuraaminen siis hyvä (lisäkäsky L:ssä)


Vapaana seuraamiseen lähti erittäin hyvällä draivilla. Henkilöryhmässä tapahtui jotain toisen henkilön kohdalla - mudi oli kiertämässä mun oikealle puolelle, näytinköhän vahingossa jonkun käsimerkin, minkä mudi tulkitsi rally-tokon takana puolenvaihtoon... Annoin vahingossa lisäkäskyn, hups. Ensimmäinen pitkä sivu vapaata seuruuta tuntui tosi hyvältä, mutta takaisintullessa juoksussa tapahtui jotain ja mudi sai haukkukohtauksen... Jouduin kutsumaan lisäkäskyllä takaisin seuruuseen, kun jäi paikoilleen haukkumaan. Luulen, että sen keskittyminen oli herpaantunut ja kun mä olinkin vain juossut, se oli hermostunut siitä. Se tekee samanlaisen haukkumisen silloin, kun se on treenatessa hävittänyt kontaktin ja lähden sitä pakoon. Oikealle käännöksessä Ora tuntui taa katselevan Jennaa, oli pihalla. Samanlaisen haukkuepisodin O järjesti vielä L:n täykkärissä. Noin kokonaisuudessaan tykkäsin kuitenkin tästä seuruusta huomattavasi enemmän kuin remmissä ja yleisesti ottaen Oran asenne oli kiva. Vapaana seuraamisesta siis tyydyttävä (henkilöryhmän "pyörähdys", lisäkäsky L:ssä ja pitkällä sivulla)

Istumisessa lähti huonosti seuruuseen, en kuitenkaan onneksi antanut lisäkäskyä. Jätin "istu"-käskyllä, jota ollaan treenattu erittäin vähän, ja säpsähti kuin olisi mennyt maahan. Ei kuitenkaan mennyt eikä sitten ollut ongelmaa. Istuminen siis erinomainen.
Luoksariin seuruu lähti myös huonosti, ihme tyyppi. Maahan hyvin, mutta sitten se kadotti taas ajatuksen eikä varmaan ihan vaan kuullut tai ainakaan rekisteröinyt ensimmäistä luoksetulokäskyä. Heräsi kuitenkin sillä ja tuli reippaasti seuraavalla, jolla tosin ei sitten ollut yhtään varma, tullako eteen vai sivulle. Annoin pienen huomaamattoman vinkin, jolla tuli eteen. Sivullesiirtyminen superhieno. Maahanmeno ja luoksetulo siis hyvä (lisäkäsky luoksetuloon)

Näillä tuloksilla siis tottisosuudesta hyväksytty. Alkoi tulla ihan hirveän kylmä ja onneksi lämpimässä kanttiinissa vietettiin useamman koiran suoritusaika. Pimeäkin tuli ja kun vihdoin lähdettiin Kirkkonummen Prismalle päin kaupunkiosuuteen, olin jo ihan valmis lähtemään mahdollisimman pian kotiin.
Paikalle päästiin ja olin tyhmä, kun en ottanut koiraa saman tien siihen hengaamaan parkkikselle, vaan odotin kunnes kaikki olivat kokoontuneet paikalle - ajattelin, että oltaisi kokoonnuttu jotenkin järjestelmällisemmin, nyt kaikkien piti vain olettaa mitä tapahtuu ja missä ja heräsin tilanteeseen vasta, kun ensimmäinen koira tuli jo suorittamaan kaupunkiosuuttaan. Mä sitten menin autolle hakemaan mudia, otin siltä BoTin pois päältä enkä oikeastaan muuta sitten ehtinytkään, kun mut huudettiin jo paikalle. En todellakaan ollut ajatellut, että kaupunkiosuudessa voisi mennä noin vähän aikaa... Eli käytännössä suorilta autosta suorittamaan, valmiiksi kiihtynyt ja ihmeissään oleva koira, ilman yhtään paikkaan totuttelua kun ei vaan ollut ehtinyt. Kun oltaisiinkin startattu vaikka viimeisenä, kaikki olisi ollut paremmin.
Noh, koira ei ollut mulla juuri ollenkaan hallinnassa, vähän "sinne päin". Henkilöryhmä, kättely ja ihmisille juttelu, mudi oli vähän vilkas mutta ei se mitään varsinaista häiriötä mistään ottanut ja oli ihan ok. Sitten pitikin jo kävellä eikä mulle kyllä yhtään kerrottu, että minne pitää mennä ja mitä tapahtuu, vaikka tietysti BH:n suuntaa-antava B-osuus oli ihan hyvin tiedossa. Käveltiin ehkä alle kymmenen metrin matka, jonka aikana meidän takaa juoksi kaksi ihmistä molemmilta puolilta holtittomasti eestaas ja pyöräilijä meni vielä samalla siitä oikealta rinkuttaen kelloa, ja koirakin seisoskeli lähellä vasemmalla. Mudi oli ihmeissään ja haukahteli silloin tällöin, mäkin olin ihmeissäni kun touhu vaikutti niin kaoottiselta - kuulemma kukaan ei ollut oikein parkkikselle tultua edes tiennyt, mitä kukakin tekee ja miten toimii. Varsinainen katastrofi kävikin sitten ihan saman tien näiden holtittomien juoksijoiden jälkeen, kun pitikin jo pysähtyä vastaan kurvaavalle autolle juttelemaan autosta tulevan henkilön kanssa - mudi oli valmiiksi kiihtynyt jo ihan kaikesta mahdollisesta, niin totta kai sen piti sitten huutaa vielä sille autoilijallekin. Mä olin jo ihan kypsä ja käskin koiran maahan, ja kun haukahteli vielä siellä niin otin sen ihan siihen autolle. Sitten oli jopa hiljaa ja nätisti ja saatiin juteltua muutama sananen autoilijan kanssa. Siitä saman tien takaisin päin sen kymmenen metriä mikä oltiin kävelty ja koira kiinni kärrykatokseen, ohjaaja piiloon. Nätisti ohittava bc meni ohi ja kuulin kerran vai pari pienen, ihmeissään olevan "hau":n, mutta en onneksi mitään sen kummempaa. Koko juttu olikin sitten siinä - kaupunkiosuuteen oli kulunut ehkä kokonaisuudessaan minuutin verran, kaikki oli tapahtunut niin yhtäkkiä ja yhtä aikaa. Kaikilla tuntui olevan hirveä kiire lähteä pois.

Meidät käteltiin kuitenkin kaikesta huolimatta hyväksytysti ulos, kommenttina että haukkumista voisi vähentää. No aijaa... Harmittaa vietävästi, koska Ora on oikeasti ihan hirveän hieno kaupunkikoira, nyt se oli otettu vain suoraan autosta ja tilanne oli tosi outo.
Hyväksytty mikä hyväksytty, mutta jäi se silti kaivertamaan. Ei kai se niin huono voinut olla kuin miltä se tuntui, kun kerta läpikin päästiin, mutta kyllä kaveritkin siinä sanoivat, ettei nyt kyllä ole ihan Ora parhaimmillaan. Videolla näytti tosin aavistuksen paremmalta kuin miltä tuntui. Voi voi. Tulipahan käytyä, eikä tarvitse enää mennä.

Se siitä rutistuksesta ja kohti seuraavia pettymyksiä, vai miten se menikään. Pari päivää Ora lomailee ja mä teen suurimman muuton, ja pe-su onkin kunnon agilityrupeama, josta sitten enemmän.


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Vaikka askel painaa, tunnen hangen kantavan

Muutto on tosiaan nyt meidän seuraavan viikon projekti. Hirveästi on nyt kaikkea muutakin sekä mielessä että tehtävänä, ja kun kalenteria katsoo ja yrittää mahduttaa yhden viikonlopun kyläreissun johonkin väliin, ei tunnu löytyvän mitään vapaata viikonloppua. Joka tapauksessa nyt on edessä muutto kolmiosta kaksioon, asuintoverikin vaihtuu. Oran kämppikset aussieista ja tollerista vaihuvat sileäkarvaiseen colliepoikaan. Matkaa ei muutolla juuri ole, kävellen n. 500 metriä ja autolla muutama sata mertiä enemmän, joten me rampataan Oran kanssa uudelle asunnolle ja takaisin ainakin pari kertaa päivässä, kun siirrän rikkimenevää yms pientä ja kevyttä tavaraa. Kaksi asuntoa mulla on käytössä kuun loppuun saakka, joten mikään kiire tässä ei onneksi ole. Saa nähdä, miten elo uudessa luukussa lähtee sujumaan! Teretulemast vierailulle puolitutut, tutut ja kaverit, tarjoan teetä tai pikakahvia. :)

Mä olen stressannut sitä ylihuomenna olevaa käyttäytymiskoetta niin, että ollaan tehty oikeastaan joka päivä eteentuloluoksareita. En ole kiinnittänyt niin huomiota vauhtiin vaan siihen, että mudi lähtisi suoraan, tulisi suoraan ja istuisi suoraan eteen - aiemmin se on edelleen ollut luoksetullessaan vähän epävarma, että tullako nyt sivulle vai ei (kaartanut vasemmalle), vaikka olisikin tullut oikeaoppisesti eteen. Lyhyillä matkoilla eteentulo on ollut myös satunnaisesti vino oikealle, yrittää varmaan raukka niin kovin olla pyllähtämättä sinne vasemmalle sivulle. Vauhdin kanssa Oralla ei ole ikinä ollut suurempia ongelmia, vaikka läpijuoksujakin ollaan toki tehty sen ylläpitämiseksi: vauhti on tullut automaattisesti kun matkaa on enemmän.
Nyt ollaan sitten pidetty niitä edellisessä treenipostauksessa puhuttuja vapaapäiviä, joskin ihan täysin ilman mitään seuruupätkää tai naksutteluhetkeä ei ole ollut mikään päivä. Kuntoilusta on mennyt ns. "kurkkaamisen" naksuttelu, jossa siis koiralla on etujalat käsivarrella, ja se tunkee päänsä jalkojen välistä käden alle - selvästi huomaa, etten mä ole eläessäni käynyt salilla (paitsi koulussa vuosia takaperin), koska montaa toistoa ei käsivarren lihakset kestä. Ihan naurattaa.


Keskiviikosta lauantaihin käytiin Ojangossakin vain perjantaina, kun kävin vetämässä agiryhmän treenit - menin hallille Oran kanssa puolisen tuntia etukäteen ja tarkoituksena oli videoida temppuja saamaamme haastetta varten. Valitsemani 50 mm putki ei kuitenkaan ollut tähän erityisen soveltuva, sillä siinä on niin vahva syväterävyys teki mitä vain, että osuttiin tarkennusalueelta vähän sivuun ja näinollen ollaan videolla ihan sumeita. Höh! Toisaalta mudi ei kyllä edes loistanut älyllään perjantain temppuhetkessä - se ei mm. osannut yhtään aiemmin aamuisilla kepinheittoretkillä pellolla treenattua jalkojen välistä peruuttamista, liekö sitten ei osannut yhdistää temppua pellolta hallille. Temppu on muuten äärimmäisen vaarallinen ja olen harkinnut (vitsi vitsi) jonkinlaisia säärisuojuksia, sillä virhearvion tehtyään mudi pamahtaa päin jalkoja lonkkaluineen kaikkineen ja se oikeasti sattuu. En edes uskalla katsoa jalkojani peläten sieltä paljastuvaa mustelmamäärää.

Vaihdettiin sitten temppuilut suosiolla agilityn pieneen treenaamiseen: tehtiin hypyille irtoamisia ja niiden merkkausta (tarkoituksena, että merkkauksen jälkeen voin lähteä huitelemaan minne vain, mutta merkattu hyppy on hypättävä) ja tiukkoja käännöksiä hyppyjen jälkeen. Olen alkanut (vihdoin!!) opettaa Oralle agilityyn suuntakäskyjä, siis lähinnä ajatuksella, että mihin suuntaan pitää kääntyä hypyn jälkeen. Kunhan se ne oppii, niin mudilla onkin jo neljät eri suuntakäskyt: lenkillä/vetäessä on "oikeee" ja "vasen", ohjatussa noudossa täpäkät "oi" ja "vas", paimennuksessa "left" ja "right" ja nyt agilityssä "sväng" ja "back", kun en muuta keksinyt (Jenny Damm:in inspiroimana). Suuntia ei tehty perjantaina, mutta sen sijaan tänään tehtiin ennen ohjattuja Marjon treenejä hallissa. Vielä en ole yhdistänyt niitä muihin esteisiin, mutta yksittäisenä näyttää toimivan jo muutamasta kulmasta ihan kivasti. Alla pieni videopätkä siitä:


Sitten ohjatut ulkotreenit. Pieni tihusadekin väistyi sopivasti juuri treenien tieltä ja saatiin treenata suhteellisen kuivissa olosuhteissa! Oikealla suurin piirtein päivän rata, Marjo oli tehnyt meille "jotain helpompaa". Rimat 55 sentissä, tehtiin ihan ratatreeninä. Alkuun takaakierto ja valssi ensimmäiseen putkeen, siitä persjättö ja takaa-/viskileikkaus ennen puomia. Putkelle persjättö ja lähetys renkaan kautta pimeään putkeen, eteen vaan ja hyppy 14 backflapilla, jotta keinulle sai hyvän linjan. Puolivalssilla eteenpäin, taas pimeään putkeen ja takaaleikkaus kepeille. Viimeiseltä putkelta sylkkärintapainen käännös hypyille, tosin toisella kerralla ehdin sinne persjättöön.
Ensimmäisellä kerralla päästiin 12-13 välille, jossa tein vahingossa ihmeellisen pysähdyksen eikä koira hakenut putken suuta, vaan oli kääntymässä oikeaan (piirroksessa välimatka on vähän lyhyempi ja helpompi). Korjasin, seuraava kosahdus kepeillä - mikä kumma niissä ulkokepeissä on, en mennyt koiran mukaan ja jätti kaksi vikaa väliä kepittelemättä... Korjasin ja tehtiin loppuun. Kaarrokset olivat varsinkin alussa olleet kovin pitkiä, en tykännyt, muuten ihan kivaa työskentelyä. Keinu oli vähän normaalia hitaampi mutta ihan ok, puomilla Oran perusvauhti eli ei erityisen nopea. Toinen kerta nollatreeninä heti perään, ja nollanahan se menikin! Hypyn 6 kaarros oli edelleen pitkä, mutta jo seiska oli erittäin bueno. Nyt pystyi muudi myös kepittelemään loppuun, joskin kannustin sitä vähän eteenpäin. Loppuun jäätiin vielä hinkkaamaan backflapista pelkkää leikkausta, koska loogisesti koira kääntyy kyllä takaatyönnön jälkeen piirrosta katsottaessa vasemman siivekkeen kautta eteenpäin otti sitä vasempaan sylkkärikäteen tai ei. Touhu oli mulle jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa syystä X, mutta lopulta saatiin onnistumaan erittäin kivannäköisesti.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Tee-se-itse: Luonnon omat vitamiinit

Ihmiset keräävät luonnosta loppukesällä ja syksyisin itselleen paljon marjoja, kuten mustikoita ja puolukoita. Paitsi että ne ovat vitamiini- ja hivenainepommeja, ne myös maistuvat hyvälle. Hyvänmakuisten ja helppojen marjojen ulkopuolelle jää kuitenkin läjä muita kultakimpaleita: kun maku ei enää koiran kohdalla ole pääasia, vaihtoehtoisia luonnonvitamiineja löytyy useampia. Itse olen nyt kahtena vuonna kerännyt koirille lähinnä pihlajanmarjaa, marja-aroniaa ja ruusunmarjaa. Vaikka ne ovat ihmisellekin täysin syötäviä, niitä tulee käytettyä paljon vähemmän, vaikka niiden saatavuus luonnosta on erittäin hyvä.
Lainkaan välttämättömiä eivät marjat kuitenkaan koiralle ole - niiden sisältämää C-vitamiinia koira ei oikeastaan tarvitse lainkaan, koska keho tuottaa sen itse. Sairaat ja rasittavaa työtä tekevät koirat kuitenkin kuluttavat C-vitamiinivarastojaan, jolloin sen lisäys ruokaan voisi olla ihan paikallaan. Marjat sisältävät myös runsaasti muita koirallekin välttämättömiä ja hyödyllisiä aineita, joten yhtään turhaa marjojen syöttäminen ei kuitenkaan ole.


Pihlajanmarjoja löytyy lähes joka toisesta pihasta ja lähes jokaisesta metsästä, ja on varmasti tuttu jokaiselle suomalaiselle - vaan ei ruokamarjana. Ne sisältävät paljon C-vitamiinia ja beetakaroteenia (A-vitamiinia), E- ja K-vitamiineja sekä useita kivennäis- ja hivenaineita. Esimerkiksi kaliumia on pihlajanmarjoissa enemmän kuin missään muissa luonnonmarjoissa. Jotkut valmistavat pihlajasta mehuja tai hilloja, mutta ihmiset vierastavat sen karvasta makua (jonka muuten aiheuttavat parkkiaineet ja sorbiinihappo). Maku kuitenkin miedontuu ensimmäisten yöpakkasten jälkeen ja pihlajanmarjoista tehtyä hyytelöä tekevät monetkin. Vähänkään ahneelle koiralle marjat kuitenkin kelpaavat viimeistään ruuan seassa.
Mustamarja-aroniaa käytetään ihan liian vähän - pihoja reunustavat pensaat ovat usein täydessä marjassa, eikä lopulta kukaan ole niitä keräämässä. Marja-aroniaa voi käyttää hilloihin ja mehuihin täysin samalla tavalla kuin pihlajanmarjaakin, mutta on sen tavoin karvaan makuinen, jonka takia ne sinne pensaisiin usein jäävät. Hyödyllisistä yhdisteistä aronia sisältää C-, E- ja K-vitamiinia, karoteenia (josta A-vitamiini), B-ryhmän vitamiineja, mineraali- ja hivenaineita sekä paljon flavonoideja, jotka vahvistavat verisuonia ja sydäntä sekä lisäävät hämäränäköä.
 Ruusunmarjat ovat älyttömiä C-vitamiinipommeja - esimerkiksi pihlajaan verrattuna ruusunmarja sisältää sitä kymmenkertaisesti, ja kun jo pihlajanmarjojen C-vitamiinipitoisuus on kaksinkertainen appelsiiniin verrattuna, ovat ruusunmarjat siis melkoisia. Ne sisältävät myös huomattavan paljon A-vitamiinia verrattuna muihin marjoihin, sekä myös muita vitamiineja ja ainakin ihmiselle hyödyllisiksi tutkittuja prosyanidiineja. Ruusunmarjojen ravintoarvo vaihtelee kuitenkin huomattavasti lajikkeesta riippuen, joten mitään yleispätevää sisältöä niille ei voi antaa - kaikki ruusunmarjat ovat kuitenkin syötäviä! Ne myös maistuvat kuulemma ihan hyvältä, mutta ihmiselle perkaamisessa on aika kova työ. Koiralle olen antanut marjat perkaamattomina.


Runsas marjojen syöttäminen koiralle tulee kuitenkin luonnollisesti huomoida muissa sille syötettävien vitamiinien määrässä (erityisesti siis raakaruokkijat), mutta yleensä ongelmia aiheuttaa pikemminkin vitamiininpuutokset kuin niden yliannostus. Milligramman perusteella vitamiinit koirallensa laskevalle marjat eivät varmastikaan ole hyvä vaihtoehto.
Ora on helppo marjaeläin. Se saattaa tylsistyessään maistella metsässä marjoja itsekseen pensaasta, ja joitain kertoja olen palkannut sitä lenkillä marjapalkalla, eikä se ole valittanut (vaikka mieluummin se kyllä silti palkkautuisi jostakin muusta). Ruusunmarjaa en ole ikinä saanut kerättyä satunnaisia päiväannoksia enempää, mutta pihlajanmarjaa ja marja-aroniaa olen pakastanut sekä soseena että sellaisenaan. Kun niitä sekoittaa lihojen joukkoon, ei koiran ilme ole ollut kovin tyytyväinen, mutta hyvin se on silti aina kaiken popsinut.

Postaus on aiheena hieman aikataulusta myöhässä, mutta vielä voi löytää hyvät apajat vitamiinipommeja! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

torstai 16. lokakuuta 2014

Treenataan, me treenataan

Viime viikon keskiviikkona juostiin eestaas. Sää oli kamala, oli aika kylmä ja vettä tuli parhaimmillaan vaakatasossa. Tajusin olevani hullu koiraharrastaja viimeistään siinä vaiheessa, kun olen kotiin päästyäni vain vaihtanut kamppeet päälle ja huomannut olevani sateessa tarpomassa kunnon toppasadevarusteet päällä koiran kanssa Ojankoon. Nea ja Jenna olivat jo odottamassa ja olivat tehneet valmiiksi halliin rally-tokoradan. Joku VOI-kisarata se oli, en nyt löydä netistä. En muista taas milloin viimeksi me ollaan tehty niin huonon mielen treenit, kuin nämä olivat. Mudi ei kestänyt nopeaa kentällemenoa, ja kiihtyi paljon kentän laidalla haukkuvista koirista, joka ilmeni keskittymiskyvyn herpaantumisena ja omana haukkumisena. Radalla hypyn jälkeen oli todella nopeasti peruutukset, jotka tuottivat vaikeuksia, kun hypyltä en ollut saanut koiraa täydellisesti hallintaan. Kontakti vähän rakoili ja 2x saksalaisessa vasemmalta Ora keksikin tehdä tulppaanin. Nean mukaan ohjasin sitä ehkä kädellä jotenkin eri tavalla, mutta ei ollutkaan enää varma, kun tehtiin yksittäisenä (jolloin sekä onnistui että ei onnistunut). Tehtiin myös peruutuksia sivulla erikseen, ja kokeilin myös jalkojen yhteen laittamista peruutuksen lopussa - luulin mudin istuvan perusasentoon, mutta nopean jalan käyttäminen toisen vieressä ei vielä saanut sitä istumaan. Lopulta oli ihan hyvä vire ja asenne päällä, mutta silti jäi huono maku suuhun. Kotiin päästiin onneksi autolla, ettei tarvinnut mennä takaisin kastumaan ulos.

Torstaina piti lähteä paimentamaan, mutta erinäisten ongelmien takia koko homma peruuntui. Kaverit ylipuhuivat mut pitämään meille molemmille lepopäivän treeneistä, kiitos siitä. Mun ehdottomasti pitäisi osata malttaa pitää useampikin lepopäivä viikossa, jolloin ei tehdä yhtikäs mitään lenkkeilyn lisäksi. Torstai kuluikin sitten koiran osalta pitkällä lenkillä (eikä kerrota kellekään, että oli pakko tehdä lenkin varrella ylämäkitreeniä mudille ja ihan vain yksi luoksetulon pysäytys, mutta niitä ei lasketa). On se vaan ihanaa käydä lenkkeilemässä ihan vain kahdestaan, niin helppoa ja rauhoittavaa! Mistä sitä saisi maltin tehdä vaikka rästissä olevia koulutöitä tai pakata muuttoa varten koiran treenaamisen sijaan? "Mutta kun se pitää aktivoida", just joo, mikä tekosyy, sille (ja mulle) tekisi ihan hyvää olla joku päivä vaikka ihan pelkillä lyhyillä lenkeillä ilman pientäkään vihjettä minimaalisestakaan treenaamisesta. Ilman, että kertaakaan ottaisin mudia perusasentoon.

Perjantaina koitti meidän ensimmäinen treeniperjantai - kevääseen asti meillä on joka toinen perjantai sekä ohjatut agility- että rally-tokotreenit. Uuteen agilityryhmään tuntuu olevan helppo liittyä mukaan, koska kouluttaja on ennestään tuttu niin kouluttajana kuin muutenkin mudipiireistä, ja muita ryhmäläisiä olen nähnyt kisoissa ja mahdollisesti muissa seuran jutuissa, vaikkei sinänsä tuttuja olekaan. Alla päivän agilityrata, joskin mittasuhteet ovat taas vain suuntaa-antavia - piirrosta tehdessä treenien jälkeen olin ihan häkeltynyt, että oliko siinä tosiaan noin monta estettä. Hurjaa! Rimat meillä viidessäkymmenessä.
Ihan ensimmäinen yritys kosahti omaan säätämiseen, päädyin ysiltä väärälle puolelle jatkamaan matkaa enkä osannut tehdä extempore-ohjausmuutosta, joten päädyin vain palkkaamaan koiran. Seuraavalla kerralla ongelmia tuotti hyppy numero 13, joka mun oli tarkoitus tehdä backflapina/sylkkärinä, mutta ohjasin taas miten sattuu. Saatiin kuitenkin hyvin toimimaan ihan kerran parin toiston jälkeen. Hypylle 16 ensimmäisellä kerralla Oran oli jotenkin hankala irrota, koska samaan aikaan vieressä laskeutui keinu takaisin alas ja mudi varoi sitä - irtosi kuitenkin ja hyppäsi. Kepeille ei ongelmaa, hyppy 19 tiukalla takaaleikkauksella, jotta sai putken oikeaan päähän. Lopussa takaaleikkasin A:n ja 28-29 piti selvästi ottaa koiraa vähän kiinni, ettei se hakenut keppejä. A:lle menoa kokeilin toisella kerralla valssilla, mutta mudi ei oikein lukenut muurin merkkausta ja liikkuvaa ohjausta, ja juoksi surutta muurin ohi, josta olin vähän hämmentynyt... Kunnollisella kiinniotolla ok, joskin vähän kömpelö.
Loppuun vielä "nollatreeni" tauon jälkeen, joka kosahti heti alkuun 7-8 välille. Ora haki kasihypyn takaakiertona (tai sitten sujahti ohi kun yritin ottaa enempi kiinni) uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Marjo ja sivustakatsojatkin naureskelivat, että onko mudi nyt on päättänyt, että tyhmä suora ympyrä kaipaa selvästi vähän piristystä... Ei ole yhtään Oran tapaista moinen, mutta en kyllä mielestäni ohjannut edes mitenkään epäselvästi, ja sama kohta oltiin menty ongelmitta jo muutama kerta aiemmin. Höh! Kun vihdoin päästiin eteenpäin niin loppurata puhdas, jopa ihan kivanoloinen, joskin ennen A:ta otin muurilta taas rumasti kiinni valssiin.
Kontaktit olisivat saaneet olla taas nopeammat, vaikka varsinkin ensimmäisellä kerralla meni kyllä jo ihan vauhdikkaasti - ihan alastultaessa himmataan kuitenkin. Mä olenkin jo alkanut pohtia juoksukontakteja (joo, minä hullu) ja selaillut opetustapoja ja videoita. Yhtään treeniä en ole kuitenkaan toteuttanut ja saa nähdä toteutankokaan.


Agitreenien jälkeen oli puolisen tuntia aikaa jäähdytellä koiraa ennen rally-tokoja. Aloitettiin  häiriötreeninä: kaikki koirat samaan aikaan kentällä, jossa rivissä erilaisia houkutuksia (leluja ja ruokaa) pujotteluna. Viimeisenä treeninä pujoteltiin Oran kanssa myös muut ryhmäläiset koirineen. Vain ensimmäisellä houkutuspujottelulla Ora vähän vilkuili, muuten ihan superhyvä.
Rata ei sisältänyt mitään erityisen kummallisuuksia. Kaksi lyhyttä rataa, toinen "toiseen suuntaan". Paljon käännöksiä, yksi puolenvaihtokohta molemmissa (vasemmalla molemmat oikeaan, oikealla molemmat vasempaan ja puolenvaihto takaa). Ainoa ongelma tuli taas 2x saksalaisessa, jossa Ora keksi tehdä samaa kuin keskiviikkona - siis tulppaania. Todella selkeällä käsiavulla toimi. Käytösruudut ensimmäisellä kerralla edessä istuen, toisella kerralla oikealla sivulla istuen. Ihan hyviä molemmat.

Lauantaina pitkään nukkumisen sijaan nukuttiin kyllä pommiin, mutta matkattiin heti bussilla pari pysäkinväliä pysäkille, josta Mauno-veljen Mira otti meidät kyytiin. Matka oli kohti Jokioisia (Forssan kupeessa) ja pentueporukan kanssa järjestämää peltojälkipäivää. Paikalle oli saapunut Oran sisarusparvesta 5/7 (Ora mukaanluettuna), joiden lisäksi treenaamassa oli myös Oran veli- ja siskopuoli sekä Páva-mudi, jonka Maija oli järkännyt meille maastot ja neuvoi meitä vähän peltojälkijutuissa. Muuten pärjäsimme omalla porukalla, mutta onneksi siihen lukeutuu myös erittäin päteviä jälki-ihmisiä, joten paikalta lähdettiin lopulta monia vinkkejä ja neuvoja rikkaampana!
Oralle pellolle siis lauantaina vain n. 250 askeleen jälki. Palattiin taaksepäin hakemaan pellolle tarkkuutta nameilla. Jäljelle kolme esinettä ja kaksi kulmaa - ensimmäisessä pätkässä ei esineitä, kulma vasempaan, esine, kulma oikeaan, esine, viimeinen esine. Kokeiltiin jakaa jälki "osiin" niin, että jäljen tehnyt Sara namitti jälkeä aina pätkissä ja jätti pätkiä kokonaan ilman. Oran jälki vanheni ehkä kahdesta kolmeen tuntia. Kun päästiin vihdoin sitä ajamaan, O lähti paalulta ihan hyvin matkaan. Sara oli namittanut jälkeä tosi tiuhaan namiosille ja mudi sitten etenikin sitä vauhtia - se on ihan törkeän intensiivinen työskentelijä, kun nameja jäljellä on, ja koska niitä oli tiheästi, se ei edes poikittanut niitä syödessään kuten joskus on tehnyt. Sen sijaan päästiin toteamaan, että osiinjako ei sovi ollenkaan - Ora kaahasi varsinkin ensimmäisen pätkän aika hajamielisesti seuraavalle namiosuudelle. Kulmat oli tosi hyvät, esineetkin Ora ilmaisi kaikki. Mun vaan pitäisi muistaa aina mennä palkkaamaan ns. "vinouden puolelta", jotta koiran makuuilmaisuihin saisi suoruutta, tosin viimeisen esineen Ora oli suorassa muutenkin. Musta tuntuu, että lauantaina Oralla kesti jonkin aikaa päästä jyvälle touhuun, että mitä tässä nyt tehtiinkään, koska sen työskentely parani koko ajan. Loppupätkällä se meni ihan viivasuoraan jälkeä pitkin, tosin vähän turhan nelivetona. Yksi pieni hukka koko jäljellä. Saatiin ohjeeksi jatkaa muuten samaan malliin, mutta palata sellaisiin jälkiin, joissa on nameja satunnaisesti siellä täällä - ei siis tiheästi, mutta ei kuitenkaan ilmankaan niitä. Kuulemma hyvä tulee ja mulle vinkattiin pienesti mukamas jo ensi vuoden erikoisjälkikokeita, mutta enpä usko, että vielä silloin mentäisi kokeeseen. Ei paineita.

Koirille oli tarkoitus vetää toisetkin jäljet samalle päivälle, mutta näin monella koiralla aika loppui auttamatta kesken näin myöhään syksyllä (pimeä tulee niin aikaisin...), ettei ehditty. Ora sai vielä aikansa juosta Vauhti-veljen kanssa peltoa ja metsää eestaas, Veikko-mudikin liittyi karkeloihin tosin vähän muut asiat mielessä. Pojat lopulta haistelivat Oraa ihan siihen malliin, että onkohan sieltä ne juoksut vihdoin pikkuhiljaa tulossa...Tosin niinhän mä olen sanonut ties miten monta kertaa aiemminkin, vaikkei niitä sitten olekaan näkynyt.

Oran sisarusparvea: Praha, Vauhti, Vinka, Ora, Mauno

Saatiin jälkipäivältä sellaiset motivaatiot touhuun, että heti sunnuntaina vapaapäivän kunniaksi käytiin tekemässä kahdestaan Oran kanssa jälki lähipellolle. Matkaa en ottanut enkä askelia laskenut, mutta ehkä sillä oli mittaa 300-400 metriä. Kaksi maastonmuutosta (pidempään heinikkoon ja sieltä pois juuri ajeltuun), neljä kulmaa, nameja vähän vaihtelevasti n. 4-8 askeleen välein maastosta riippuen. Esineitä yhteensä neljä, kaksi läjässä olevaa sukkaa ja kaksi huovanpalaa. Vanheni noin 2 h.
Lähti huonosti. En edes halua arvata kuinka monta harhajälkeä tuon kahden tunnin aikana oli kertynyt, sillä meidän päästessä pellolle oli meidän paaluakin menossa tutkimaan joku tyttö vesikoiransa kanssa. Alun pienen tapailun jälkeen lähti kuitenkin ihan hyvin matkaan,  eteni tosi rauhallisesti koko jäljen ajan. Pidemmässä heinikossa oli huomattavasti parempi, olihan se paljon helpompi maasto. Nameja syödessä mudi tykkäsi poikitttaa, mutta koska itse jälkeä kuljettiin suhteellisen suoraan, en puuttunut. Kulmat olivat murheenkryyni - neljästä kulmasta (yksi vasemmalle ja kolme oikeaan) vain viimeinen oli suora, kaikissa muissa Ora hävitti jäljen. Löysi kuitenkin kohtuullisen hyvin kaikilla takaisin, joten ehkä ei ollut kuitenkaan ihan tuhoontuomittua. Viimeinen suora oli huonoin, mudi oli muka näkevinään jotain pellon toisella puolella ja katseli pari kertaa hetken suoraan eteen, onneksi kuitenkin muisti mitä oltiin tekemässä. Esineet ilmaisi kolme ensimmäistä hyvin, mutta jälkeen päättyvää Ora ei jostain syystä tajunnut ollenkaan - joko se johtui sen vähäisestä hajusta (lauantaina jälkipäivällä mukaan nappaamani ruskea huovanpala, tosin toisen vastaavan se ilmaisi kyllä hyvin) tai siitä jostain pellon laidalla olevasta mielikuvituskummajaisesta. Harmittaa vain, että juuri loppupätkä oli huonoin, mutta ei asialle mitään mahda. Kokonaisuudessaan kuitenkin ihan kivaa työskentelyä, keskittyminen pysyi, esineet nousi eikä kaahattu, eikä hukkia tullut kuin muistaakseni yksi + kulmat.

Karu arki koitti taas maanantaina ja Oran kanssa käytiin vähän treenailemassa Vuokkosilla ennen rallyryhmän kouluttamista. Aloitettiin tokoilulla - avoimen tasamaanouto suht. isolla kapulalla - kymppi, ei huomauttamista, superhyvä. Kiersi kapulan takaa, kuten vähän on treenattukin ja palautti suoraan sivulle. Perään heti kaksi hyppynoutoa, jotka muuten hyvät, mutta jouduin vähän vinkkaamaan takaisintulohyppyä. Kokeenomaisena avoimen kaukot, erittäin hyvä, joskin pitää treenata erikseen pitkiä vaihtoaikoja (tuppaan tekemään itse vaihdot kovin nopeasti). Tokon avoin luokka-teemalla tein myös kokeenomaisen luoksarin yhdellä pysäytyksellä, ja vitsit että olikin hieno. Reaktionopeuden puitteissa pysähtyi tosi napakasti, ja kulki välit vauhdilla. Tällaisena kun se pysyisi, niin olisi mahtavuutta!
Loppuun vähän agilityhömppää kuten keppien hakemista kaukaa ja niiltä eteenirtoamista putkeen mun jäädessä kentän toiseen päähän, keinulle leijeröintiä (kepit välissä) ja parit vauhtikontaktit. Ei mitään suurta, mutta Ora työskenteli ihan hirveän kivasti ja tykkäsin.

Tiistain piti olla vapaapäivä koiralle, mutta buukkasinkin sitten illalle tottistreenit yhdessä Terhin ja Ihku-mudin kanssa Viikin puistoon. Tarkoitus oli katsella Oran tilanne BH-koetta ajatellen ja vähän valaista mua kokeen käytännönjutuista. Näin myös tehtiin ja Ora pääsi tekemään koko BH-kokeen A-osuuden, tosin henkilöryhmässä vain yksi ihminen. Hihnaseuruu oli hirveän huono. Olin itse jostain syystä tosi epävarma ja koiralla oli pallo hukassa, jouduin muistuttelemaan ja hukkasinkin sitten askeltenlaskennan ja menin "sinne päin". Parani kyllä koko ajan. Kuulemma olin ollut huolimaton myös hihnan kiinnityksen kanssa niin, että hihna hakkasi Oraa päähän harva se kerta. Ihmekös tuo, ettei koira toimi kunnolla... Vapaana seuruuseen uusi asenne ja matkaan, ja siitähän se sitten lähti sujumaan! Ihan hirveän kiva seuruukaavio. Istumisessa ei probleemaa (paitsi mä meinasin säätää...), luoksarissa Ora tuli sivulle. Korjasin lyhyemmällä matkalla ja tuli eteen. Eipä ollakaan tehty niin pitkiä eteentuloluoksareita ehkä ikinä, joten en ihmettele tätäkään mokaa. Paikkis tehtiin Ihkun treenatessa - en ottanut taaskaan aikaa, mutta pitkään se siellä oli ja kyllä pysyi. Pää vai nousi ja laski ja nousi ja laski muutaman kerran eestaas, en tykkää... Lisäksi Ora pääsi vielä tekemään noutoa kilon kapulalla vähän leikinkin varjolla - välillä pyysin sitä palauttamaan, mutta välillä kapulalla jopa leikittiin ja sen sai noutaa keppinä palkaksi. Hiekalta ei noussut hyvin sekään, joten tehtiin muutaman kerran niin, että Terhi piti kapulaa lähellä hiekkaa ilmassa ja teki kapulasta pari kertaa mudille saaliin. Pohdittiin, että tuo hiekanällöäminen voisi olla jopa ihan ns. traumaperäinenkin juttu, koska se tuli niin yhtäkkiä ja nyt se selvästi vierasti jo pelkkää ajatusta siitä, että kapula on hiekalla. Hassu muudi.


Loppuun tytöt pääsivät vielä vähän rallattamaan puistossa ja Ora oli Ihkun kanssa ihan hirveän hienosti, vaikka tosin molemmat välillä kyttäilivät, josko treenattaisi vielä vähän lisää. Tytöt eivät ole nähneet toisiaan lenkin merkeissä aikoihin, joten kiva nähdä, ettei ole mennyt sukset ristiin. Reissussa kesti vaatimattomasti yli kolme tuntia, hupsista.

Eilen ei käyty varsinaisesti treenaamassa, mutta lenkillä tein muutamia tokoilupätkiä - mm. seuruun käännöksiä ja eteentuloluoksareita, ei mitään suurta. Jospa tänään osaisin pitää ihan täydellisen vapaapäivän.

Postauksen kuvat ovat suurilta osin täytekuvia vähän aikaisemmalta syksyltä, nyt ei ole kamera kulkenut mukana.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Syksyn tottelevaisuusiltoja



Maanantai ja tiistai olivat molemmat toko-/tottispäiviä. Maanantaina ei mitään erityisen vaativaa, suhteellisen kevyt treeni mudille. Vähän extempore päätin sittenkin ehtiä käydä Oran kanssa BH-kokeessa vielä tämän vuoden puolella, joten nyt alkoi viikon parin armoton tehotreenaaminen. Treeniseuraksi saatiin Ojankoon Eva-Lotta sekä Tinja-sheltti ja Hilla-bc, lisäksi paikallaoloissa mukana vesikoira Teppo.

Vähän virittelin ensin mudia työmoodiin, leikitin vähän ja jonkun pätkän teetin seuruuta. Jätin vapaasti makaamaan jonkin matkan päähän samalla, kun jutskattiin päivän toimintasuunnitelmaa. Sitten paikkikseen: kolme koiraa, ohjaajat piiloon. Vilkuilin silloin tällöin mudin tilannetta, eikä sillä näyttänyt olevan minkäänlaisia ongelmia. Tehtiin ensimmäinen makuu jättötreeninä, ja palattiin aika nopeasti luokse. Toinen makuu samalla kaavalla, mutta pidempänä, kävin kerran välissä palkkaamassa. Tarkkaa aikaa en tiedä, mutta vaikka n. puolet ajasta olin piilossa, Ora makasi liikahtamatta hirmu hienosti! Vähän meinasi pää nousta kun palasin vierelle, mutta ei paha. Mun pitäisi jostain löytää se luottamus O:n jättämiseen sinne piilopaikkikseenkin...
Rivimakuiden jälkeen virittelin vähän lisää lähinnä seuruulla ja kaukovaihdoilla, mutta seuruussa Ora oli jotenkin vähän haahu, otti häiriötä muista ja kontakti rakoili. Piti tehdä kahden ihmisen henkilöryhmäkin, mutta en sitten viitsinyt, kun Ora tuntui ihan normaalissakin seuruussa olevan vähän pihalla. Seuraavana vuorossa siis BH-paikkistreeni, viereisellä kentällä aidan toisella puolen Teppo teki noutoja, ja samalla kentällä ensin Tinja ja sitten Hilla teki ruututreeniä niin, että juoksivat ruutuun Oraa päin. Olisi pitänyt jättää Ora makaamaan toisin päin, mutta enhän mä ollut moista tajunnut, päin juoksevat koirat kun ovat Oralle pahin häiriö kaikista... Pää nousi maasta 3/4 kerroista, kun koira juoksi päin ruutuun, käskin pään takaisin maahan (vilkuilin taakse). Ei kyllä silti ollut nousemassa, saatika lähtemässä minnekään. Pidin aika kauan, aikaa en ottanut. Kyllä tuolla BH:n paikkis pitäisi läpi päästä, vaikka en kyllä tykkää tuosta pään nostelusta.


Tähän väliin pistin mudin kiinni aitaan ja liikkuroin Hillalle pari ohjattua ja tunnarin, jonka jälkeen O pääsi vielä tekemään BH:n A-osuuden kaavion. Ja vitsit, nyt se oli löytänyt jostain sen vireen ja motivaation! Todella kivaa pätkää, palkkasin seuruun ja istumiseen jätön välissä. Temponmuutoksissa ei ongelmaa, eikä missään muussakaan. Itse kokeessa ongelmamme tulevat syntymään häiriöstä, keskittymisen herpaantumisesta tai vireen puuttumisesta, koska osaamistasolta BH:ssa ei pitäisi olla mitään haastavaa mudille. Ensimmäisen kaavion luoksarin Ora sekoitti sivulletuloluoksariin, joten tein vielä kaksi kertaa erillisenä, jolloin tuli näppärästi ja vauhdilla eteen. Pitää muistaa tehdä eteentuloluoksari sitten juuri ennen koetta, ettei pyörähdä sivulle.
Tokokuvat taas HSKH:n tokon seuramestiksistä, c: Tuuli Koivumäki.


Tänään, tiistaipäivänä, nautiskelimme mudin kanssa syysiilmasta. Yritän nyt nauttia säästä lenkkeilyn merkeistä niin paljon kuin mahdollista vielä, kun kirpeä pakkanen ei jäädytä sormia ja nenänpäätä. Tämän postauksen kuvat ovatkin päiväiseltä seikkailulta - värit on syksyssä "se juttu", mistä mä pidän. Iltaselle oltiin sovittu taas paikkistreenit Ojankoon, treeniseurana Eva-Lotta ja Tinja sekä Mira ja Eppu-kroaatti. Eipä ole vähään aikaan ollut noin pimeä, kun on polkenut kentille, eikä syksyisestä viimasta ollut puutetta!
Alkuun kävin vähän herättelemässä Oran treenaamisen maailmaan agilitykentällä: tehtiin pari kertaa hypyille irtoamisia takaaleikkauksina (siksak-kuvio niin, että ohjaaja lähestulkoon kävelee koiran perässä suorassa linjassa ja lähettelee koiraa leikkauksille molemmille puolille), yhdet kepit aitaa kohti (superit) ja loppuun yhden keinun, joka sekin superhieno. Takaaleikkauksissa mä ensin ohjasin ihan liian tiukasti takaaleikkaukset ja kaarrokset vaaaaaalui, pari toista kertaa ok, mutta Ora vähän vierasti mun hidasta liikettä ja hidasti ja varmisteli itsekin. Ei olla ennen tehty moista, joten ei mikään ihme.
Tokoilut aloitettiin lähes heti paikkiksella. Eppu paikkaistumiseen vasemmalle, Ora paikkamakuuseen pää maahan keskelle ja Tinja makuuseen oikealle. Ohjaajat piiloon, tosin Mira meni näkyviin hetken päästä ja katsoi Orankin tilannetta. Kaksi kertaa jouduin huutamaan pään takaisin maahan, muuten ihan super. Ei otettu aikaa, mutta kyllä siinä useampi minuutti meni.
Paikkiksen jälkeen Oralle kahden ihmisen henkilöryhmää. Tein ensin pienen kaavion jotain omaa, josta suorilta henkilöryhmään - olisin tietysti voinut ottaa huomioon, että Mira on Oran mielestä iiiihana: moikkaamaan meinasi mennä. En tiedä olisinko mennyt oikeasti kokonaan, koska nyt se ei ehtinyt edes haistelemaan asti kun mä lähdin jo peruuttamaan pois herättäen mudin todellisuuteen.  Sain koiran hyvin takaisin mukaan, pysähdyin pari kertaa ennen ryhmään menemistä uudelleen ja kehuin sanallisesti. Pyörittiin kasia molempiin suuntiin ja pysähdeltiin välillä ehkä nelisen kertaa, joista ensimmäisellä mudi vähän Miraa vilkuili, mutta sitten ei enää ollenkaan. Oli tosi hyvä ja sain kunnolla palkattua. Tehotreeniin henkilöryhmät silti nyt menevät. Tinja teki noutoja ja Eppu teki ohjattuja samalla, kun vein mudin vielä BH-makuuseen lyhyellä matkalla. Taas jouduin pari kertaa muistuttamaan sen pään pitämisestä alhaalla, mutta muuten ei probleemaa.
Loppuun vielä itsenäisesti BH:n seuruukaavio kaksi kertaa (hyvä), kaikki jäävät putkeen samalla seuruulla (pikazeta, erittäin hyvä), avoimen hyppyä, jossa mudin mielestä istuminen on tosi kummallista ja vaatii siihen vielä käsimerkin, ja hyppynoutoa narupallolla (ok, ekalla kerralla meinasi livahtaa hypyn ohi takaisintullessa). On ne koiraihmiset hulluja, kun siellä pimeässä myöhään illalla treenasi useampiakin ulkona ohjattujen pyöriessä hallissa, vaikka sormethan siellä alkavat pikkuhiljaa jo palella näissä säissä.


Ja koska tämähän ei nyt virallisesti ole mikään Oran treeniblogi: saisinko myös esitellä uuden perheenjäsenen, hiirineito nimettömän, joka saapui Essiltä (hiiriblogi) eilen vahvistamaan viiden hiirinaaraan laumaani! Tyttö on hurmaava! Myös tuhatjalkaislapset ovat saaneet osansa syksystä lehtien muodossa.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Tee-se-itse: Helpot ja halvat namit koiralle

Tajusin viikko sitten tilanneeni Kennelrehulta ehkä vähän liikaa (5 kg) jauhettua maksaa, koska en ole pitkään aikaan ostanut lihoja vain yhdelle koiralle. Pakkasessahan nuo toki säilyisivät kauankin, mutta koska maksassa on niin paljon A-vitamiinia, ei sitä voi ihan suin päin syöttää saman verran kuin muitakin lihoja. Niinpä aloin miettiä, mitä muuta käyttöä sille maksalle voisi keksiä, ja törmäsin kivaan namireseptiin. Sovelsin ohjetta vähän ja ryhdyin tuumasta toimeen. Mitäpä sitä muuta mukamas toimeettomana sunnuntaina tekisi, kuin välttelisi velvollisuuksia esimerkiksi koirannameja valmistamalla!

 
n. 550 g raakaa, jauhettua maksaa
4 kananmunaa
n. 3 dl perunajauhoja

Ainekset sekoitetaan yhteen rumaksi taikinaksi ja ladotaan ohuesti pellille, yhdestä taikinasta kaksi pellillistä. Toinen leivinpaperi kannattaa laittaa taikinan päälle, ettei se pala. Kypsennetään uunissa n. 200 asteessa n. 20 minuuttia, jonka jälkeen lämpötilan voi säätää ~50-125 asteen välille, ja pitää vielä uunissa suurin piirtein 30-60 minuutin ajan - itse en edes ottanut aikaa. Uunista otettu levy paloitellaan haluamansa kokoisiksi paloiksi (itse leikkasin kätevästi saksilla ja tein toisesa pellillisestä pienempiä paloja). Namien pitäisi säilyä jääkaapissa muutaman päivän, jonka jälkeen säilytys pakkasessa.


 Negatiivisena puolena maksalta haiseva asunto, joka ei näin maksaa vihaavalle ihmiselle ole kovin mukava sivuvaikutus. Toivon mukaan haju häviää tuulettamalla. Oralle ainakin namit kelpasivat hyvin: äsken niitä tavoiteltiin vähän turhankin hanakasti jumppapallolla "doboillessa". Kivempi syöttää nameja, joiden sisällön tietää itse tasan tarkkaan!

Päivitys/ Eipä muuten homehdu ainakaan mulla pakastimesta otetut namit ollenkaan. Huoneenlämmössä vain kuivahtavat koviksi, ja koska ovat niin ohuita, saa helposti napsaistua poikki. Kyllä kelpaa. :-)

Vain elämää, ei sen enempää

Kolea syysilma ei jatkunutkaan (vielä) kovin montaa päivää ja tämäkin viikko ollaan saatu nautiskella aurinkoisista ja kohtuullisen lämpimistä säistä. En ollenkaan valita! Tällainen syksy saisi puolestani jatkua vaikka loputtomiin, joskaan koko ajan aikaisemmaksi siirtyvä pimeys ei houkuttelekaan. Tosin nyt näyttää siltä, että aurinkoiset säät ovat väistymään päin.

 
Pimeys on myös saanut mut kaivamaan mudin heijastinliivin kaapinpohjalta, ja valaistuminen oli aika suuri, kun olin laittamassa sitä sille päälle. Ennen rintakehästä aivan liian suuri heijastinliivi olikin nyt oikein sopiva, eikä sitä tarvitse pitää edes tiukalla. Ora on saanut massaa koko ajan lisää, ja tämä konkretisoi sen faktan. Mulla ei olekaan talossa enää ruipeloa hongankolistajaa, vaan fyysisesti aikuinen koira. Huh!
Sunnuntaipäivän vietin vanhempien ja harjakoirien luona. Ora osasi käyttäytyä ja yhdessä harjakoirapoikien kanssa käytiin lenkillä lähimetsässä. Ihana kolmikko!



Viime viikon sunnuntain ohjattujen rally-tokojen ratapiirros on tuo omapiirtämä ja sen näköinenkin, missä on miljoona hassua nuolta. Mun toiveena oli tehdä hyppy koira oikealla, koska tajusin lauantaisissa kisoissa, ettei me olla ikinä tehty hyppyä oikealla - ja se voi olla jo voittajassa. Siinä ei tosin ollut radalla mitään ongelmaa, kuten tosin olin vähän pohdiskellutkin. Sen sijaan ensimmäisellä kierroksella kyltit tuntuivat tulevan tosi yhtäkkiä, kuten heti ensimmäinen täyskäännös ja hypyn jälkeinen eteentulo, jonka takia niissä oli vähän jotain hämminkiä. Houkutusta Ora aavistuksen vilkuili, mutta pyörin vielä tuplakierroksen, jotta sain katkeamattoman kontaktin houkutuksista huolimatta. Muuten oikeastaan erittäin hyvää suorittamista!

Torstaina käytiin tekemässä omatoimiset rally-tokotreenit hallissa Nean ja Jennan kanssa. Rakennettiin Nean kanssa tuossa ylhäällä oleva mestariluokan rata vähän testataksemme, millä tasolla ne meidän koirat nyt ihan oikeasti on. Rata tehtiin Oran kanssa kokonaan kaksi kertaa, joista videot alla. Lisäksi tein erikseen mm. paljon peruuttamisia tuosta edestä taaksepäin - mudi peruuttaa kyllä hyvin, mutta se meinaa aina pysähtyä kesken matkan. Tein takapalkalla ja saatiin muutamat hyvät toistot.


Torstaista takaisin maanantaihin. Uuden rallyryhmän koulut oli kuudelta, joten tulin Oran kanssa etuajassa Ojankoon treenatakseni vähän ulkokentällä tokoa. Ajattelin aloittaa ruututreenillä. Sain naksuteltua paikkaa ehkä yhteensä viisi kertaa, kunnes Takkutukan Tapaturma lensi nurin. Heitin sille pallon huonosti, Ora ei saanut koppia, ja kuten allaolevasta videosta näkyy, se lensi todella pahan näköisesti takajalkojen kautta selälleen. Hyvin se sieltä itsensä punnersi pystyyn, mutta itku pitkästä ilosta - en muista milloin viimeksi mudi olisi itkenyt noin sydäntäsärkevästi (videolla). Vähän aikaa annoin Oran maata maassa, jonka jälkeen venyttelin sitä, painelin joka paikasta eikä reagointia mihinkään. Mudi oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, se tavoitteli palkkaa ja ja pyörähti käskystä. Ainoa ero, minkä huomasin, oli hännänkanto: yleensä kovin ylhäällä kannettu häntä ei nyt noussut ollenkaan
ylös, kuin koko takapää olisi täydellisen juntturassa tai häntä halvaantunut. Voisin kuvitella sellaisen hännän olevan vesihäntäkoiralla.
BoT päälle ja tunniksi Jennan autoon sillä aikaa, kun vedettiin rallyt. Kun sen tunnin jälkeen otin Oran autosta, häntä oli pystyssä ja koira täydellisen normaali. Niin se on ollut siitä lähtien. Tiistai pidettiin täyslomaa ja yritin oikein tarkkailemalla tarkkailla eroja koiran liikkumisessa tai olemuksessa, mutta en huomannut mitään. Toivottavasti siis nyt selvittiin säikähdyksellä. Onneksi kyseessä on hyvänivelinen ja joustava koira, josta fyssarikin on sanonut sen luultavasti kestävän paremmin kolhuja kuin "normaali koira".


Maanantaisesta episodista huolimatta keskiviikkona uskallettiin mennä viimeisiin ulkokauden agilitytreeneihin, joskin tehtiin varmuuden vuoksi minirimoilla. Mua jo vuosia kouluttanut Alma pitää ainakin talven verran taukoa kouluttamisesta, joten me siirrytään talveksi Marjon silmän alle. Katsotaan miten sitten jatkossa.
Allaoleva video kertoo suurimman osan. Tehtiin minien yhtä tämän vuoden MM-rataa esteelle 17 asti, josta esteiden vähyyden vuoksi sovellettiin loppuun vain eteenmenopätkä. Oralla oli hirveän hyvä draivi päällä, ja ja ensimmäisellä yrittämällä päästiin puomille asti virheettömästi, jossa palkkasin. Ohjasin sen ensimmäisen yrittämän tuolta putken ja hyppyjen välistä ja kierrätin mudin putkea edeltävän hypyn toista kautta kuin videon pätkissä, toimi ihan hyvin minirimoilla, mutta maksirimoilla ei luultavasti olisi toiminut niin hyvin. Kontaktitkin oli suhteellisen nopeat ja kuten videoltakin näkyy, kerran Ora tuli puomin kontaktista läpi - vauhtitreenin tuotosta, enkä viitsi mudia siitä mitenkään rankaista, ettei syö vauhtia entisestään, se kun ei moisia virheitä juuri ikinä tee. Palautin kuitenkin takaisin kontaktille. Keppien avokulma tuotti vähän vaikeuksia - mä olin ensin koiran linjalla, sitten en ohjannut ja sitten koira haki ajattelematta. Tuo on meille se kaikkein vaikein kulma, joita pitää treenata. Eteenmenot pussilta myös treenilistalle, me ei olla tehty edes pussia pitkiin aikoihin.



Perjantaina kävin vähän tekemässä eteenmenoja ja supervaikeita keppien avokulmia mudin kanssa hallilla ennen koulutettavaa ryhmää. Mun oli tarkoitus kaivaa jostain ohjuri tokaan väliin, mutta ei osunut mistään silmään, joten laitoin siivekkeen blokkaamaan suoran menon siihen toiseen väliin. Toimi! Pari vauhtitreeniä myös A:lle ja se treeni oli siinä.
Joku päivä tehtiin pudotetun esineen noutoa!

Lauantaina koitti meidän toisen tokokokeen päivä. Alokasluokka alkoi vasta kahdelta, joten ehdin aamusella tehdä parit hätätokot ennen synnyinkulmilla käväisemistä. Liikkeestä seisomisessa... Ora istui. Monta kertaa peräkkäin. Mudi ei ole varmaan puoleen vuoteen sekoittanut yhtäkään jäävää, ja nyt se sitten päätti juuri ennen koetta, että seisomiskäsky tarkoittaa ihan varmasti istumista. Sain kuitenkin lopulta palkattua hyvistä seisomisista, mutta pieni paniikki ehti iskeä.
Päivällä sitten lähdettiin vähän kiireessä pyörällä Ojankoa ja kotikisoja kohti - olin tehnyt jonkun laskuvirheen, jonka mukaan mun olisi pitänyt lähteä matkaan vasta puoli kahdelta, vaikka silloin mun piti oikeasti olla jo paikalla... Ehdittiin kuitenkin ihan hyvin, joskaan ei yhtään liian aikaisessa. Alokkaassa yhteensä 11 koiraa ja me kolmanneksi viimeisinä. Viritellessä ekaa kertaa mui tuntui jotenkin ihan hirveän tahmealta, vire oli matala enkä saanut sitä oikein innostumaan touhusta, jos palloa ei ollut näkyvissä. Parani kuitenkin toisella virittelykerralla ja sitten oli jo siedettävä. Kehäänmenotarkastuksessa Ora ei ollut oikein yhteistyöhaluinen, yritti istua ja häntä laitettiin niiin tiukasti kiinni kroppaan, että juoksutarkastus oli hankala tehdä. Koko kehäänmeno tuli mullekin jotenkin hirveän nopealla temmolla niin, etten ehtinyt ottaa koiraa yhtään kuulolle tai hallintaan. Ei mudi kuitenkaan mitään tehnyt, joten päästiin ihan ongelmitta kehään.


Luoksepäästävyys 10 - Tuomari tuli luokse sanoen mudille, että "älä nyt vaan pakita" (varmaankin kehäänmenotarkastuksen pienen vastahakoisuuden takia), eikähän se pakittanut. Pysyi istumassa nakutettuna paikoillaan, eikä näyttänyt edes mitenkään äärettömän ahdistuneelta, vaikkei selvästi nauttinutkaan tilanteesta.

Paikalla makaaminen 10 - Siis wau. Meni pää alas maahan nopeasti, joskin etutassu jäi koukkuun alle. Koko makuun Oran korvat (tai korva..) oli pystyssä, katsoi valppaasti muhun lukuunottamatta yhtä pientä hetkeä, kun silmät ja korvat kääntyivät vähän pään kuitenkaan nousematta. Ei edes korjannut sitä koukkujalkaansa. Ora oli rivin keskimmäisenä, ja vieressä oli ehkä aavistuksen levoton malamuutti, joka ohjaajien palatessa koirien vierelle mm. kellahti selälleen. Ora ei kuitenkaan vilkuillut ja nousi ripeästi käskystä sivulle.


Paikkiksesta kun lähdettiin mudille tuli joku haukkukohtaus - se katsoi muita käveleviä koiria, sanoi pari haukahdusta, sitten katsoi mua ja sanoi myös hau hau. Vasta annettuani sille tehtävän se rauhoittui. Mikähän ihme...
Yksilösuorituksiin lähtiessä Ora oli jo tosi kivassa vireessä, joskin sinnekin lähdettiin tosi nopealla tahdilla. Muutenkin koko koe meni jotenkin hirveän nopealla temmolla: seuraava, seuraava, seuraava, ei pienintäkään taukoa missään välissä. Mudia tämä ei haitannut, mutta mä olin ehkä sitten vähän kujalla joissain kohdissa. Kun kehään päästiin Ora vilkuili ihan hirveästi liikkuria, ja vilkuilu jatkui ihan koko kokeen ajan, sai herätellä vähän väliä takaisin tähän maailmaan (lähinnä liikkeiden väleissä). Liikkurilla oli kädet taskussa, joten Ora varaman luuli, että sieltä irtoaisi jotain namia. Hölmö muudi.

Seuraaminen kytkettynä 8 - Ei ole videolla ja koska kokeen ensimmäinen liike, mullakaan ei ole oikein suurta muistikuvaa. Taisi lähteä vähän huonosti liikenteeseen, koska aloitus tuli mulle niin yllättäen enkä ehtinyt viritellä tai valmistella. Jossain käännöksessä jäi ehkä (?) vähän jälkeen. Ihan ok suorittamista kuitenkin mielestäni.

Seuraaminen taluttimetta 8 - Muuten tosi hyvä mun silmään, mutta viimeisessä perusasennossa keskittyminen herpaantui ja Ora lähti edelle mun pysähtyessä. Ei tullut automaattisesti takaisin sivulle, vaan jouduin käskyttämään uudelleen.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 - Muuten virheetön, mutta makuulta istumaan nousi melkein seisomisen kautta. Tätä Ora on tehnyt aiemminkin, kun käskytän sen makuulta "sivu"-käskyllä istumaan, mutta nyt kyllä muistaakseni ainakin yritin muistaa käyttää eri käskyä. Näitä pitää tehotreenata lisää.

Luoksetulo 10 - Aika täydellinen. Jätössä vilkuili hirveästi sitä liikkuria.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 - Ei ongelmaa, aamuisesta treenistä huolimatta, huh. Olisiko se ehkä ihan aavistuksen ollut vinossa loppuperusasennossa.

Estehyppy 10 - Erittäin hyvä, loppuperusasento vähän hidas.

Kokonaisvaikutus 7 - Kun kysyin tuomarilta kehässä syytä kokonaisvaikutelman pisteisiin, sain vastaukseksi, että "kun riehuit jokaisen liikkeen jälkeen". Lähdin kehästä ihan kysymysmerkkinä, enkä ilman Miska-mudin Minnan "palkkaa vaan koira" -kehotusta olisi edes muistanut Oraa palkata, koska mä en ollut liikkeiden väleissä edes vapauttanut koiraa, vaan silittänyt sivulla ja kehunut kyllä ihan kunnolla. Ilmeisesti Pörstin mielestä kokeessa ei saisi kehua koiraa liikkeiden väleissä ollenkaan, koska kuulemma on vähentänyt kokonaisvaikutelmaa rutkasti samasta syystä muillakin, tosin aika vaihtelevasti. Höh.

Yhteispisteet siis 183 p, ALO1, sij. 2/11! Hyvin muudi taas veti ja olen tyytyväinen. Vielä kun liikkeiden väleistä saisi aktiivisemmat, eikä tuollaista satunnaista haahuilua olisi edes niissä, niin olisimme tavoitteessa. Postauksen tokokuvat edellisestä tokokokeesta, c: Tuuli Koivumäki, kiitos!