RTK2 Takkutukan Vihuri

Kahdestaan Oran kanssa starttasimme tänään auton kohti länttä - rally-tokokoe oli edessämme Kirkkonummen Veikkolassa. Vähän jännitti, löydänkö edes perille, kun mulla ei ole enää navigaattoria, mutta lopulta vain meinasin ajaa risteyksen ohi ja löysimme vaivatta perille, vieläpä
hyvissä ajoin. Kävin ilmoittautumassa ilman koiraa ja bongasin pari tuttua, koiraa kävin vähän kävelyttämässä vasta jonkin verran ennen rataantutustumista. Ora vaikutti olevan hirveän hyvässä vireessä, joskin sillä selvästi oli vähän patoutunutta energiaa, mahdollisesti eilisestä toimeettomuuspäivästä. Heittelin muutaman kerran palloa, treenasin ihan parit pienet kuviot ja laitoin takaisin autoon.

AVO-rata oli aika yksinkertaisen oloinen ja varmuutta toi varsinkin se, ettei radalla ollut ollenkaan houkutusta. Sen sijaan hyppy oli aika kaukana kyltistä (kaukaa lähetys, siis) ja sen jälkeen pujotteluun oli aika tiukka kulma. Eteentulojakaan ei ollut lainkaan, yllättävää! Heti rataantutustumisen jälkeen otin mudin pyörimään pihalle - halliin sai ottaa vain seuraavana suorittavan koiran, joten siihen ei päästy tutustumaan lainkaan etukäteen. Olin ottanut Oran ruokakupin autoon kaukopalkaksi varustettuna vähän jauhelihalla, jota otin myös pussissa vähän mukaan palkaksi - ajattelin, että tänään tarvitaan jotain parempaa kuin nakki tai lelu, koska mudi on ollut vähän haahun oloinen kuluvalla viikolla. Lämppätreenatessa O tuntui vieläkin ihan hirveän kivalta, se oli hyvin kuulolla eikä ottanut häiriötä juuri mistään. Vire oli ehkä aavistuksen liian korkealla, mutta en uskaltanut sitä lähteä laskemaankaan, ettei mikään haahumoodi olisi tullut päälle.

Kun päästiin halliin, sama meno jatkui. Ja niin muuten jatkui radallakin. Ihan hirveän kivaa ja iloista menoa, joskin joissain kohti meinasi keulia yli - pelkäsin vähän, että milloin suusta pääsee "hau", mutta lopulta kuului vain pieni kähinä hypyllä ja sen jälkeen keulittiin aika pahasti. Sen sijaan mua jännitti ihan älyttömästi, mun jalat tärisivät varsinkin askelissa eteen ja viimeisellä kyltillä unohdin kokonaan, mitä piti tehdä... Otin mudin perusasentoon ja lunttasin kyltistä, mitä tehdä. Okei, seisomaan, joten käskytin koiran ylös. Jatkosta ei ollut mitään tietoa, joten kylttiä vilkuiltiin taas. Kierrä koiran ympäri. Ja mähän sitten kiersin. Voin (taas) kiittää onneani siitä, että Ora ei tunnu juuri ottavan mun jännitystä itseensä vaan se on mun jännittäessäkin oma, typerä ja iloinen itsensä. Varmuuden vuoksi seuruutin vielä maalikyltin jälkeen, otin perusasentoon ja siinä koiran kiinni, ettei vain menty kehänauhojen ulkopuolelle. Mudilla oli ihan hirveän hauskaa ja suorituksen - joka oli mennyt tosi hyvin! - jälkeen käytiin taas vähän heittämässä palloa ja syömässä lopulta se jauhelihaköntti, mikä oli odottanut kupissa.

On se kiva, kun palkintopallikuva on muutenkin täytetty
tutuilla kasvoilla! Kuvasta kiitos Kirsille. :)

Kun tarpeeksi oltiin jaloiteltu, palattiin katselemaan pistesaldoa. Toinen kisaaja huikkasi nähdessä mun iloisen ilmeen ja huomatessaan mun vielä kehuvan koiraa, että tuliko täydet. Ihan spontaanisti vastasin sen, mikä mun mielestä pitäisi kisoissa aina olla joka ikisellä ihmisellä asenteena ja jonka mä olen mielestäni onnistunut säilyttämään aika hyvin: "En mä tiedä, eikä sillä nyt niin väliäkään, hyvin meni joka tapauksessa."No, tuloslista näytti kyllä sekin hyvältä ja koska sijoittumisen mahdollisuus oli erittäin hyvä, piti jäädä odottelemaan vielä toisen AVO-ryhmän suorituksia. Onneksi seuralaisia oli pari vielä paikalla, pari muutakin tuttua ja pari uutta tuttavuutta, joten aika kului melkoisen rattoisasti odotellessa. Lopulta tulokset saatiin julki: Oralle AVO1, 100 p, RTK2 ja sijoitus 1/25! Siis täydet, taas! Tuloslappusessa luki vain kommentti "Hienoa!" Voittajaluokan radat siis odottavat, mahdollisesti jo aika pian, mikäli oikein villiksi heittäydyn. Ihan mieletön päivä, eikä enää edes harmita, ettei huomenna päästäkään paimentamaan. Alla vielä video radasta, kiitos hurjasti kuvaajalle! On se vaan koiraharrastuksissa kivaa, että voi luottaa kameransa ventovieraankin käteen, joka suostuu kuvaamaan suorituksen.

On se vaan paras tyyppi <3

Flexiibeli eläin

Tänään käytiin fysioterapeutti Tamara Merenvallan vastaanotolla. Viimeksi käytiin keväällä, josta tämän postauksen lopussa. Seikkailtiin paikalle kahdella bussilla ja Käpylään päästyä käveltiin vielä hetkinen, kunnes siirryttiin eläinkaupan tiloihin vähän tutkimaan. Sitten kello olikin jo sen verran, että oli aika siirtyä asiaan.

Ensin vähän juteltiin ja Ora sai herkkuja. Kovin hyvin mudi oli taas, joskin alkuun ei selvästi nauttinut Tamaran kosketuksesta, mutta ei kyllä mennyt poiskaan tai mulkoillut mitenkään pahasti - nameilla Oran tosin sai sitten taas heti parhaaksi kaverikseen. Ensin tsekattiin ihan vaan asennot: miten käyttää kroppaansa seistessä, venyttäessään eteen, maatessa. Hyvin venyi eteen ja takajalat jäi taakse, makuulla oikea takanen otti kuulemma kerran vähän huonommin painoa, mutta toisella kerralla hyvin.
Venyttelyt ja hieronnat aloitettiin vasemmalta puolelta, ensin edestä. Venyttelyt ja irrottelut, pientä hierontaa. Vähän kuulemma on tiukka edestä - yleistä mudeille - joten itse venytellessä kannattaa muistaa oikein kunnolla irrotella lapoja, mutta ei siis mitään jumia tai mitään muutakaan. Nikamat hyvät, hyvin venyi ja vanui, oli rento. Oikean puolen takaosaa käsitellessä mudilla tuntui jo vähän jossain, kun pisti hanttiin ja pääsi nousemaan ylöskin. Ei kuitenkaan mitään ollenkaan hälyttävää, vähän kireän tuntuinen kuulemma vain takareidestä (enemmän kuin vasen, joka sekin aavistuksen) eikä kierto ollut niin hyvä kuin vasemmalla. Kohta kuitenkin venyi jo samalla tavalla kuin toinen puoli. Vähän hassua, sillä kun mä olen itse venytellyt, on tuntunut vasen puoli olevan jäykempi... Ehkä mun vasemman puolen tarkemmat venyttelyt on tehneet tehtävänsä! Tamara kehui erikseen Oran tiiviitä tassuja ja yleistäkin terveyttä ihan kaiken suhteen. On kuulemma erittäin terve koira mulla käsissä kaikin puolin.

Lopullinen tuomio: ei yhden yhtäkään jumia, pientä kireyttä takareisissä (jonka mäkin olen aiemmin huomannut) ja edestä aavistuksen tiukka. Erittäin joustava ja flexiibeli koira, jollaisia harvoin näkee vastaanotolla. Saatiin siis lupa mennä huomenna kisaamaan rally-tokossa, mitä täysijuminen koira ei olisi saanut, jipii! Hyvillä mielin myös jatketaan monipuolista harrastamista ja jatketaan samoilla lihashuolloilla kuin aiemminkin, pari venytysvinkkiä rikkaampana taas. Seuraavaa aikaa suunniteltiin taas vasta talvelle, ellei aiempaa tarvetta tule. On se onni omistaa terve koira, en voi kuin kiittää onneani.

Ja voi vitsit, miten mahtava kaupunkikoira minulla onkaan! Kuljettiin siis molempiin suuntiin bussilla, molemmat suunnat yhdellä vaihdolla. Takaisin päin tultiin Sörnäisten kautta ihmis- ja liikennevilskeessä ja vieläpä juostiin bussiin. Ainoa tilanne, missä Ora ei ollut ihan rento, oli täydessä bussissa, kun piti hetkeksi jäädä keskelle käytävää - siinä piti vähän mulkoilla ihmisiä ja kerran se taisi säpsähtää lastenvaunuille. Mutta muuten tuo oli kaupungissa kävellessä ja liikennevälineissä kuin kotonaan, kuten aina. Samoin ahtaassa eläinkaupassa ei ollut mitään hämminkiä. Ei siis tarvitse huolehtia lainkaan, jos joskus joutuu jostain syystä muuttamaan lähemmäs ydinkaupunkia.

Tänään pidetään luonnollisesti loppupäivä vapaata - vähän harmittaa, koska mulla on vapaapäivä, eikä ulkona edes sada, olisi voinut käydä treenailemassa. En kuitenkaan uskalla, parempi pelata varman päälle. Mä saan siis rauhassa stressata asuntoasioita ja olla saamaton opiskelija kotona.

Oran "My day"

Hyvää syyskuun loppuosuutta, syksyä ja alkavaa talvea! Toivottavasti kovin moni muistaisi toivottaa minullekin nimenomaan hyvää syksyä, sillä elämän ihanuus meinaa ihan unohtua tämän karmivan sään keskellä. Kesäsateet ovat kivoja, mutta kun sateen yhdistää pimeyteen ja jääkylmään viimaa, ei mun naamalla näe oikein kuin viivan hymynaaman sijaan. Lenkit ovat lähennelleet ennemminkin lyhyttä kuin pitkää, eikä ulkoilma ole erityisemmin houkutellut. Ehkä se tästä!

Viime viikolla nautittiin viimeisistä aurinkoisista ja vähän lämpimämmistä säistä. Torstaina vähän tokoiltiin - hallissa muistuttelin Oralle lähinnä hyppyä, joka sujui hyvin. Jotain muutakin pientä tehtiin, mutta ei mitään kummempaa. Hyvä asenne ja fiilis, joskin tuntui vähän läpihuutojutulta.
Hallista matkasin itse ulkokentälle rally-tokon kouluttajien koulutukseen, jossa käytiin läpi yksittäisiä ylempien luokkien kylttejä, niiden oikeaa suoritusta, ongelmia ja epäselvyyksiä säännöissä (niitä tuntuu rallyssa olevan enemmän kuin keksii...), sekä niiden treenaamista - lähinnä siis koulutettavia ryhmiä varten. Ora sai taas näyttää pieneltä katukoiralta kentän laidalla. Hallissa jatkan uuden rallyryhmän kanssa, ja tällä kertaa koulutettavaksi siirtyy alkeisryhmä.

Perjantaina kuitenkin kävin kouluttamassa vielä vanhan ryhmän viimeistä kertaa, jota ennen tekaisin ulkokentällä Oralle ruututreenin. Naksuttelin ensin vain läheltä paikkaa, sitten lelulle lähetyksiä ja lopulta ilman. Vähän tuntuu olevan vielä hukassa ruudun idea mudilla, joskin paikka alkaa hahmottua. Ryhmän jälkeen treenasin koulutettaville teettämäni rallyradan sekä Osmon että Oran kanssa - Linnea oli sattumalta Ojangossa samaan aikaan, joten ilman muuta otin sitten bc-pojankin pieneen treeniin. Molemmat olivat ihan hirmuisen päteviä tyyppejä! Osmolle edelleen takaa kiertäen sivulle on vaikein, joka osoittautui perjantaina myös saksalaisessa täykkärissä. Treeniä vaan ja käsiapuja, niin toimii! Kaavailimme kisoja marraskuun ensimmäiselle päivälle Lahteen, saa nähdä mahdutaanko mukaan. Myös Oran mietin ilmoittavani silloin jo voittajaan, mikäli ensi lauantaina avoimesta saadaan hyväksytty tulos.. Hmm! Tokokokeeseen saatiin peruutuspaikka 4.10.
Myös sunnuntaina treenattiin rally-tokoa ohjatuissa treeneissä, teemana erilaiset eteentulot - muutamalla pienellä radanpätkällä oli rally-tokon jokainen eteentulo kummallakin puolella. Ora oli
jotenkin vähän hukassa, mutta teki kuitenkin hyvin. Häiriönä kaikki koirakot samaan aikaan kentällä, ja houkutusta tehtiin myös tötteröinä kumisaappaat. Ei ongelmaa.

Nyt en taas enää yhtään ihmettele, miten kesällä treenimotivaatio on huipussaan, mutta talvisin se laskee. Treenaaminen tällä säällä on kammottavaa, kuten huomasin tiistaina tokoillessa lähikentällä. Tuuli niin, etten meinannut koiraani nähdä, sormet jäätyivät viimeistään koiraa palkatessa - ei tehnyt mieli tehdä erityisen pitkiä treenejä, eikä onneksi ollut ollut tarkoituskaan. Testattiin vähän mun muistia ja tehtiin BH-kokeen seuruukaaviota, jonka lisäksi vähän luoksareita eteentulolla. Ihan hyviä, mutta mudin vire oli turhan alhainen ihan kaikessa touhussa. Totesin samoissa treeneissä lopulta, että Ora ei yksinkertaisesti pidä naruleluista. Kyllä se niillä leikkii, mutta mudi oli vaihtamassa narulelua ruokapalkkaan jättämällä lelun yksinään lojumaan keskelle kenttää. Se ei ikinä tekisi pallolle niin (koputan puuta...). Pallon/narupallon lisäksi keppi on Oran lempipalkka, ja olenkin miettinyt, liittyisikö lempipalkkoihin se, että ne ovat usein heitettäviä ja palautettavia. Lopetin siis tiistaisetkin treenit narulelun heittelyyn, josko niistäkin saataisi yhtä kivoja!

Keskiviikon agilitypäivä onkin mukavasti videolla: saanko esitellä, Oran My day -video! Mun on joskus aiemminkin ollut tarkoitus tehdä moinen, mutta nyt vasta sain melkein koko päivän tapahtumat videoitua. Mitä lukijat pitävät tällaisista tai videopostauksista ylipäänsä, tuntuuko liian teini-/muotibloggaukselta vai olisiko tällaisia kiva katsella? 

Keskiviikkona tosiaan käytiin ensin hallilla, tehtiin vähän sitä sun tätä, yhtenä teemana eteenmenot, jotka mudi oli unohtanut kokonaan - kahdella muistutuksella toimi taas erittäin hyvin! Ohjatuissa treeneissä teemana äänetön ohjaus, joka sujuu meiltä kyllä erittäin hyvin. Haltuunotoissa tykkäisin käyttää ääntä, ja meinasihan se suu aueta vahingossa jossain muissakin kohdissa, mutta omasta mielestäni onnistuttiin aika hyvin. Rata oli aika lyhyt (16 estettä), ja sisälsi pelkkiä hyppyjä ja putkia. Kuten videossakin sanoin, uskalsin haastaa itseni ja kuten kouluttaja-Almankin kanssa juteltiin, niin meidän heikkoutemme on se, että jos tulee joku viirhe, luovutan helposti siihen ja sitten menee kaikki muukin pieleen. Tämä näkyi myös keskiviikkoisessa suorittamisessa, mutta olen itsekin ylpeä siitä, kuinka otin itseäni niskasta kiinni viimeisellä suorituksella ja ohjauksen extempore-vahinkovaihdoksesta huolimatta jatkoin radan kunnialla loppuun, pelastin tilanteen ja purin hammasta yhteen - "nyt me tehdään nollana loppuun asti, perkele" Kumpa saisin tuon asenteen aina kisoihinkin! Joka tapauksessa, video tässä:

Treenipäivinä sunnuntai ja keskiviikko

Koska olen köyhä opiskelija ja arvonnat on kivoja, osallistuin Mutiaiset-blogin lahjakortin arvontaan. Ei ole onni suosinut uuden vuokra-asunnon etsinnässä, jospa nyt sitten jossain muussa... :D

Kun sunnuntai on vapaapäivä, eikä ohjelmaa peruuntuneiden paimennustreenien takia ole, mitäpä sitä muuta koiraharrastaja tekisi - kuin lähtisi treenaamaan?

Ojankoon siis kävi matkamme, missä oli vastassa taas Jenna koirineen. Tarkoitus oli treenailla vähän agilityä kaikkien kolmen koiran kanssa, sen suurempia suunnitelmia extempore-treeneille ei ollut. Oran kanssa vähän ihan perus keppijuttuja ja hypyn leijeröintiä, aika lyhyet pätkät eikä mitään kummallista. O oli vähän vaisun oloinen, poweria ei ollut samalla tavalla kuin yleensä, vaikka kyllähän se silti kulki. Ihan aavistuksen oli ollut maha sekaisin aiemmin, josko se olisi vaikuttanut.
Delian kanssa tein myös pientä pätkää, lähinnä takaakiertoja ja putkiinlähetyksiä, ei mitään kummaa, ja ihan vaan pari kertaa sillekin. On-off-koira D oli tänään off-asennossa, ei ollut ihan täydessä vedossa. Saatiin kuitenkin tehtyä pari ihan kivaakin pätkää ja lopetettiin vauhdikkaimpaan.


Matkalla Ojankoon olin käynyt tekemässä pellolle peltojäljen Oraa varten. Mitähän sillä olisi ollut pituutta, ehkä 400 m, kuusi sukkaa taas esineenä, kahdessa lisäksi keppi. Viisi kulmaa ihan vaan siksi, että olisi muuten pitänyt mennä liian hankalan multavuoden tai ojan läpi. Vanheni tunnin tai puolitoista sillä aikaa, kun oltiin agikentillä.
Lähti ihan hyvällä draivilla, janantapaiselta löysi jäljen hyvin. Olin vielä namittanut parilla namilla jäljen alun, mutta toisessa taisi olla jotain mätää, koska Ora (!) alkoi syljeskellä sitä pois. Hyvin lähti, siis... Mudi taisi unohtaa kokonaan, mitä oli tekemässä, ja autoin sen uudelleen alkuun. Ihan hyvin se sitten lähti, mutta sitten tapahtui välikohtaus nimeltä irtokoira, joka ilmestyi puussa kiinni olevien Hyrrän ja Delian luokse saaden aikaiseksi haukkukuoron. Liian iso häiriö, keskittyminen herpaantui täysin. Koira vielä juoksi pellon ohi omistajansa luokse aika läheltä. Tässä vaiheessa jo mietin, että jääkööt sukat sinne, me lähdetään kotiin, kun ei tästä näytä mitään tulevan. Jotenkin kuitenkin rämmittiiin takaisin matkaan ja pitkän, pahan hukan jälkeen Ora haistoi esineen ja kävi sen ilmaisemassa. Matka jatkui ihan siedettävästi: parissa kulmassa oli pientä hämminkiä, pari oli tosi hyviä. Ilmaisi kaikki ja hyvää suoraakin saatiin muutamaan kohtaan. Mutta ei Ora ole tehnyt aikoihin noin huonoa jälkeä: hukkia tuli useita, keskittyminen oli vähisssä eikä mistään oikein tuntunut tulevan mitään. Varmasti O oli vähän turhan väsynytkin, olihan se jo pyöräillyt kentille, treenannut pari pientä pätkää agilityä, lenkkeillyt pelloille juosten koirakavereiden kanssa ja sitten vasta päässyt jäljestämään, mutta silti. Huoh.
 Jäljestä masentuneena pistin viestiä meidän FB:n vertaistukipalstalle (ts. pentueryhmään) ja alustavasti sovittiin vielä tämän vuoden puolelle yhteisiä jälkitreenejä. Toivottavasti saadaan onnistumaan, koska minä aikamoisen noviisina ehdottomasti tarvitsisin kokeneempien neuvoja, miten edetä ja toimia missäkin tilanteessa. Jos tätä lukee joku etelässä asustava jälkeä treenaava ihminen, saa itsensä ilmiantaa, niin mennään kimpassa jäljelle!

Pääsimme kotiin jäljeltä kolmea tuntia lähennelleeltä reissulta ja ehdittiin levätä kotona sen pari tuntia, kun jo piti olla taas menossa. Ohjatut rallytreenit, eli suuntana taas näin vaihteeksi Ojanko. Tehtiin kahta, lyhyttä rataa samalla pohjalla: molemmissa oli hirveästi käännöksiä, mutta toisessa istumisten kautta ja toisessa ilman. Molemmissa myös yksi puolenvaihto: molemmissa molemmat vasempaan, toisessa lisäksi jalkojen välistä, toisessa molemmat oikeaan. Ja siis voi että, muudi teki ihan täydellistä rataa, ei ollut mitään moitittavaa! Vire pysyi, hyvin kääntyi ja hyvin kuunteli. Paras rallyeläin! Oikealla puolella pitää vielä parantaa kropanhallintaa, oikealle käännöksessä ei mennä ihan yhtä aikaa. Yksittäisinä kyltteinä tehtiin voittajan sivulla peruutuksia, joissa O meinaa mennä vinoon (paranee koko ajan), sekä mestariluokan eteen seisten - koira peruuttaa - kutsutaan sivulle, jossa Oran ainoa ongelma on herkkä istuminen eteen. Koko Oran asenne oli rallytreeneissä ihan hirveän kiva, toimi erittäin kivasti.

Postauksen kuvista kiitän Jennaa!

 Maanantai oli täydellisen vapaa mudieläimelle jotain aamulenkkitreeniä lukuunottamatta, ja tiistainakin tehtiin toko-/rallytokotreeni vain omalla lähikentällä. Taas vaihteeksi luoksarin pysäytyksiä (aika mageita!), kaukoja ja seuruuta molemmilla puolilla, paljon puolenvaihtoja. Peruutuksia sivulla, vähän 50/50 onko hyvä vai ei, enkä ole vielä huomannut omassa tekemisessäni mitään eroa hyvän ja huonon peruutuksen välillä. Joka tapauksessa peruutukset tuntuvat paranevan koko ajan.

Keskiviikkona ennen agitreenien vetoa menin reippaasti etuajassa hallille mukanani pari puukapulaa, metsku ja pussi tunnareita, sekä pokkarikamera. Omat tokotreenit siis tiedossa. Ihan alkuun metskun pitoa ja kuljetusta: samaan aikaan, kun Ora alkoi ällötä hiekkaa kapulassa, alkoi myös sen metalli-inho. Kyllä se sen ottaa suuhun, mutta ei se siitä tykkää, eikä enää nosta maasta. Olisi kiva tietää, mitä mudin pääkopassa tai suussa on tapahtunut ikää tullessa lisää, sillä nuorena sillä ei ollut mitään ongelmaa metallin tai minkään muunkaan nostamisessa... Superpalkka, kun kapula pysyi suussa myös kävellessä, ja jätettiin se siihen. Pitää ehkä paneutua metskuun paremmin paremmalla ajalla, jos sitä alkaisi vaikka teippailemaan tai jotain.
Metskun lisäksi merkkiä, jota Ora ei ole tehnyt kunnolla sitten nuoruusvuosien. Sekä tokoliikkeenä suoraan edestä lähettäen että rally-tokon liikkeenä viistosta, josta kutsutaan sivulle. Erittäin hyvä! Merkkinä oli iso pussirulla, koska en ollut ottanut omia tötsiä mukaan, eikä hallissa ollutkaan yhtään. Myöhemmin tein myös pari toistoa ulkona kunnollisella tötsällä, eikä ongelmaa. Ohjattua noutoa ilman keskikapulaa, reippaalla käsiavulla, ja hyvin toimi! Aamulla oltiin tehty yksi tunnari aamulenkillä tunnarinkokoisella kepillä metsäpolulla, joka oli toiminut erittäin hyvin - pelkäsin vähän, yhdistääkö Ora liikettä tunnarikapuloihin nytkään, koska joitain päiviä aiemmin sisällä se oli tehnyt täysin metsään menneen tunnaritreenin (ts. nostellut mitä sattuu). Mutta johan, sehän teki oikein näppärästi! Tykkäisin sen vielä haistelevan kauemmin ja kaikki kapulat varmasti läpi, mutta erittäin selvästi hajun kanssa se nytkin pelaa. Tunnarikapulat nousevat maasta maavarattomuudesta huolimatta, joskin vähän varovaisen oloisesti.
Lisäksi vielä kapulan noutoa kiertämällä (vauhti pysyy eikä tule sitä pysähtyneisyyttä, jolloin nosto on Oralle hitaampi), ihan ok joskaan itse nostot eivät olleet kovin vauhdikkaita, ja rally-tokojuttuja. Lopputulos on nähtävillä videolla:


Ohjatuissa agilitytreeneissä mun ryhmän vedon jälkeen ei tällä kertaa tehty ratatreeniä vaan tekniikkaa. Keppitreeniä: häiriönä putken suu niin lähellä keppien sisäänmenoa, että koira juuri mahtuu kääntymään kepeille. Putki siis niin, että kun koira menee avokulmasta keppien oikeaan väliin, putken suu on suoraan sen nokan edessä. Tällaista häiriötä en ole aiemmin tajunnut tehdä Oran kanssa ja kas kummaa, siellähän se putkessa oli ensimmäisellä yrittämällä. Se jäi kuitenkin viimeiseksi, sillä kun treeniä vähän helpotettiin viemällä putkea metrin kauemmaksi, se haki hyvin ja kepitti loppuun. Pari kertaa tehtiin vaikeuttaen koko ajan, kunnes putki oli siinä mistä oltiin lähdetty, eikä mudi edes harkinnut sinne sujahtamista. Tuotiin vielä treeniin vauhtia ja etäisyyttä kahdelta hypyltä (kepeille 90 asteen avokulma) ja kaksi kertaa koko treenin aikana se haki väärän välin, muuten joka kerta oikean. Kuulemma väärän välin se oli hakenut silloin, kun mun rintamasuunta oli vaihtunut keppien menosuuntaan jo ennen, kun koira oli kepeillä. Sinänsä loogista ja hyvin ohjausta lukeva koira, mutta kun tavoitteena on joka kerta oikeaan väliin sujahtava koira, pitäisi sen periaatteessa kestää sellainenkin. Kerran tehtiin myös sama treeni umpikulmalla, ei ongelmaa. Kepit oli myös todella nopeat, nyt on tainnut mudi löytää keppivaihteen myös ulkokentille! Keppitreenin jälkeen tehtiin vielä pientä ansaesterataa, jossa lähinnä putkia. Ongelmaa ei tuottaneet ansaputket tai -puomi, vaan enemmänkin se, etten mä muistanut rataa. Hyvin Ora kuitenkin ohjautui aina sinne, minne mä sitä ohjasin, ja naurun saattelemana poistuttiin kentältä - hyvä treeni, parempi mieli.

.

Melkein kaikkia lajeja

Ihan ekana - huomaatteko, päivitin bannerin! Hirveä ulkoasunpäivitysvimma jatkui vielä bannerinkin teon jälkeen, ja tekaisin tuonne sivuun pienen kuvasen Orasta infon kera. Myös Oran sivun tekstin uudistin jokunen päivä sitten, jonka takia itse blogin puolelle en sitten ole jaksanut pieneen hetkeen päivittää mitään. Siitä tuli hirveän pitkä ja asiaa jäi vielä kirjoittamattakin, mutta ehkä se, jota oikeasti kiinnostaa, voi jopa kiittää pitkästä tekstistä.

Keskiviikot ovat vielä talvikauden (alk. 29.9.) alkuun pyhitetty agilitylle. Sekä viime- että tällä viikolla koulussa on mennyt niin pitkään, että kotiinpäästyäni olen tulostanut "alkeis"ryhmälleni radan tai radanpätkän, pakannut kamppeeni kasaan ja lähtenyt lähes saman tien talsimaan - tai no, pyöräilemään - Ojankoon. Ensin omat minitreeni hallissa, siten ryhmän koulutus, ja sitten vielä Oran ohjatut treenit perään.
Omat hallitreenit viime keskiviikkona ja tämän viikon tiistaina sekä perjantaina ovat sisältäneet oikeastaan pelkkiä kontakteja, viime viikolla myös vähän keppejä. Yritän takoa Oran päähän sen, että sinne 2on2off-asentoon voisi pinkoa täysillä, eikä lönkyttelemällä. Aiemmista treeneistä (joista olen kertonut) poiketen olen nyt tehnyt sekä pelkän maahan että minipöydälle asetetun alastulopuomin juoksemista. Näin on ainakin vauhti löytynyt, joskin epäilen, yhdistääkö Ora vauhtia kokonaiselle esteelle. Katsotaan. Alla video perjantaisesta.

Ohjatuissa keskiviikon treeneissä ollaan tehty ratatreenejä: viime viikolla oli vuorossa Caloanderin tänä keväänä vetämä treeni tehisryhmälle (ratapiirros tämän kappaleen alla), tosin Alma (=meidän kouluttaja) oli soveltanut ja lyhentänyt alkua niin, ettei keppejä ollut ollenkaan ja rata oli samanlainen vasta esteeltä 6 alkaen. Mä ohjasin vähän sinnepäin, ja vaikka suoritus lopulta oli ihan ok, en ollut kovin tyytyväinen. 10-16 väliä hinkattiin eniten, ja kun lähdin 12 takaatyönnöstä tarpeeksi aikaisin liikkeelle, ehdin tehdä neljälletoista päällejuoksu-pakkovalssin, jolloin viidelletoista ehti tehdä melkein mitä vain (piti perjättää, mutta luonnostaan tuli valssi, hups). Backlap hypylle 17 tuotti vaikeuksia syystä x, koska kyllä meidän pitäisi ne osata... Päädyin siihen, että ollaan treenattu niitä liikaa matalilla hypyillä, jolloin mun ei tarvitse peruuttaa hypyltä sylkkärille. Kun maxihypyillä, rimat muistaakseni 55-60 cm, en peruuttanut, olin ohjauksessa myöhässä.
Tämän viikon ratatreeni 45-senttisillä rimoilla, ratapiirros oikealla. Alussa "liikkuvalla pakkovalssilla" sujuva kaari putkeen, josta 4-6 tekemällä persjättö vitoshypyn kymppipuolelle. Olin vähän myöhässä, joskin toimi silti, toisella kerralla parempi. Testattiin myös valssilla vitoshypyn vitospuolelle, ja toimi sekin, joskin valssi jarrutti Oran liikettä niin paljon, että näytti ja tuntui kömpelöltä. 9-hypylle merkkaus hypyn yli, kepeille tein linjan suoristuksen flipillä ja kerran vain rintamasuunnan muutoksella. Molemmat toimi hyvin, ja kepit oli tällä viikolla hirveän nopeat ulkokentästä huolimatta! 13-hypyn kierrätin ensin muurinpuoleisen siivekkeen kautta, mutta todettiin linjan tulevan vähän paremmaksi keppienpuoleisen siivekkeen ympäri (eli pesjättö keppien jälkeen). Puomi oli nopea, joskaan en edes yrittänyt jäädä taakse, kun vauhtitreenit on kesken. Lopussa ei probleemaa, O lukee pakkovalssit kovastakin vauhdista niin hyvin, että sen sai helposti tehtyä toisiksi viimeiselle hypylle.  

Viime viikon torstai-iltana startattiin auton nokka kahdestaan Oran kanssa kohti Sammattia ja kasvattaja-Sannan tiluksia, paimmennustreeniä siis tiedossa. Paikan päällä odotti kaksitoista lammasta ja Malla oli tullut myös treenailemaan kroaattipoikiensa, Matin ja Arvon, kanssa. Oran treeniohjelmassa jälleen hiljaisuus, rauhallinen työskentely ja siihen keskittyminen, laajat hakukaaret (katse pois) ja suoralla kuljetuksella pysäytykset. Paljon asiaa, eikä kaikkia voinut vaatia joka kerralla! Molemmat kierrokset aloitimme rauhallisella lähestymistreenillä, jota tehtiin viimeksikin: koiran kanssa siis kävellään hiiiiiitaasti lampaita kohti ja kun lampaat reagoivat koiraan, pysähdytään, rauhoitutaan hetki ja lähdetään pois. Treenin tarkoituksena olisi sekä opettaa koiraa kulkemaan rauhassa, näyttää sille koiran pelkän läsnäolon voima lampaisiin ja samalla treenataan myös lampaista luopumista. Tehokasta! Ensimmäisellä kierroksella ei mennyt ihan nappiin, Ora oli aika kiihkeä ja etsi maasta kovin lampaankakkaa, huomioi kunnolla lampaat vasta aika lähellä niitä. Jatkettiin aitalinjalla suoraa kuljetusta ja laajoja hakukaaria, samalla haukuttomuutta. Ihan ok, pysähtyi hyvin, mutta vauhtia nyt oli liikaa (kuten aina) eikä haukkua saatu kokonaan pois. Hakukaaret ihan kivoja. Toisella kierroksella lähestymiset paremmat. Jätettiin toisella kierroksella aitalinja vähän sikseen ja annettiin koiran kuljetella lampaita minne tykkäsi. Ääni saatiin Oran minimiin (joku haukku silloin tällöin) ja menokin oli vähän rauhallisempaa. Tykkäsin kovasti Oran työskentelystä. Ehkä se tästä, pikkuhiljaa.

Tällä viikolla ollaan treenattu paljon lyhyitä treenejä itseksemme. Tiistaina kävin taas vetämässä peltojäljen lähipellolle, jonka vanhetessa käytiin tekemässä pieni agitreeni hallissa (josta oli jo yllä). Aika samanmoinen jälki kuin viime kerralla, joskin eri pellolla ja nyt en ollut namittanut kulmia ollenkaan. Useita sukkia ja yksi keppi. Ilmaisut oli taas tosi hyviä, joskin kepillä taas säätöä. Pitänee seuraavaksi laittaa kepin kaveriksi joku esineriepu. Itse jäljestäminen oli muutoin hyvää, mutta viereisellä pellolla treeniä X tekevä, eestaas juokseva suursnautseri (?) oli paha häiriö. Keskittymiskyky herpaantui muutaman kerran hetkeksi ja vaikka en haluaisi antaa koiralle apuja tai mitään muutakaan sen jäljestäessä, nyt oli pakko herättää kerran mudi takaisin jäljestämisen maailmaan. Tosiaan kolme namitonta kulmaa, joista kahdella ensimmäisellä teki ylimääräisen kiepin poispäin, mutta löysi takaisin jäljelle, kolmannella kääntyi sulavasti kuin olisi tehnyt jyrkkiä, namittomia kulmia koko ikänsä. Super! Mulla oli videokin jäljestä, mutta en löydä sitä enää mistään, joten luultavasti olen suuressa viisaudessani mennyt ja poistanut koko tiedoston...

Tokojuttuja olen treenaillut itsekseni näinä viikkoina aika ahkerasti. Uskon, että koira oppii parhaiten, kun sen kanssa tekee paljon lyhyitä ja ytimekkäitä treenejä. Siksi olen ollut ylpeä siitä, että olen treenaillut Oran kanssa päivittäin vaikka vain lenkin varrella ihan lyhyitä pätkiä. Oikean puolen seuruuta, luoksarin stoppeja, kaukoja, eteen tuloa molemmilta puolilta pelkällä ääniavulla. Pidemmät treenisessiot olen pitänyt viime viikon lauantaina lähikentällä, tänä keskiviikkona hallissa ennen agitteluita ja toissapäivänä, perjantaina rallytreenien merkeissä. Keskiviikkona testasin uutta systeemiä kisojen liikkeiden väleihin: hillitty kehu, ei vapautusta, seuruuttaminen seuraavalle paikalle. Näin tekevät aika monet maailmanluokan koirakot, joten en ajatellut, että se voisi meille puskatokoilijoillekin toimia, mutta koska Ora on pitkää suoritusta kestävä koira, se sopi sille kuin nenä päähän. Kun liikkeitä alkaa tulla ylemmissä luokissa enemmän, en tiedä, onnistuuko tämä enää, mutta ainahan kestoa voi treenata. Alla video muutamasta liikkeestä, plus hallinoudosta.



Perjantaina tosiaan ralllytreenejä. Mun vetämän ryhmän jälkeen Linnea saapui paikalle ja toi mulle uuden rally-tokolupaukseni, Osmon. Tehtiin ratatreeni pari kertaa ja sitten vielä muutama yksittäinen liike, ja vitsit, bortsupoikahan on valmis alokkaaseen! Ei sillä, että olisin sitä hirveästi epäillytkään (tokoa kun koira on kutienkin treenannut aina), mutta häiriötä se ei ottanut kylteistä eikä juuri tötsistäkään, joita oltiin pelätty sen sekoittavan merkkitötteröiksi. Kontakti rakoili kyllä ajoittain, mutta kun häiriö oli niinkin paha kuin omistaja treenaamassa toisen koiran kanssa samalla kentällä, en yhtään ihmettele. Vaikein rallyliike Osmolle on edestä takaa kiertäminen sivulle, johon se vaatii melko selkeän käsiavun. Nyt vain pitäisi tehdä pientä kartoitusta siitä, missä olisi seuraavat, sopivat kisat.
Ora treenasi myös samaa rallyrataa vaikeutettuna ja toimi superisti. Tehtiin pari kertaa, jonka jälkeen treenasin puolenvaihtoja - ja vitsit että ne ovat kaikki Oralla niin sujuvia! Olen vaihtanut jalkojen välistä puolen vaihdon käskyn eri käskyksi kuin jalkojen välistä pujottelun (oli mulla ennen sama), ja nyt mudilla onkin siitä paljon selkeämpi kuva, mitä ali menemisen jälkeen tapahtuu.
Postauksen rallykuvat SM:eistä (c) Johanna Friskberg, kiitos!

Eilen käytiin Jennan ja koirien kanssa lenkillä, ja hyvin siinä parituntinen vierähti. Tällaisesta syksystä mäkin tykkään - sopivan lämmin, ei yhtään liikaa mutta ei liian kylmäkään, aurinko paistaa ja tuuli on syksyinen. Voihan loskakeli, älä tule ikinä!

Rally-tokon SM

Toinen blogiteksti treeneistä ja yleiselosta viime viikolla tuolla odottelee viimeistelyään luonnoksissa, mutta haluan ensin kirjoittaa loppuun postauksen meidän huipusta sunnuntaista.

Jenna ja Delia  tulivat koppaamaan meidät kyytiin sunnuntaina jonkin verran ennen yhtätoista. Koirat takakontin autohäkissä ajeltiin parituntinen Hankoon, jossa spottasimme HSKH:n kirkkaanvihreän teltan - aikaisimmat olivat olleet paikalla jo ennen kymmentä, ja suurin osa koirakoista olivat jo kisansa kisanneet, kun saavuimme paikalle yhden aikaan. Delian rataantutustuminen oli tunnin päästä saapumisestamme, Oran rataan oli aikaa 2,5 tuntia. Odotteluaika kului erittäin joutuisasti rupatellessa, kun seuralaisia oli paljon myös serkkuni Linnean ja Osmo-bc:n tultua seuraamaan suorituksia. Koirat (toivon mukaan) lepäilivät häkeissään teltan sisällä. Alkuun ei jännittänyt ollenkaan - edes papereita tai kisakirjaa kun ei ollut tarvinnut ottaa mukaan, sillä joukkueenjohtaja oli hoitanut ilmot jo aamusta - mutta sieltä se jännitys pikkuhiljaa eteni. Vaikka ennen omaa suoritusta kaikki muut joukkuelaiset olivat jo ratansa tehneet ja 3/4 olivat hylättyjä suorituksia (ts. joukkue ei saisi tulosta kuitenkaan), mua jännitti taas ihan hirveästi ja yritin imeä jostain zen-tilaa.

Kuvasta kiitos Satu Turunen!

Tällä kertaa en tehnyt samaa mokaa kuin viime rallykisoissa, vaan kun edellinen koirakko oli suorituksensa tehnyt, temputin Oraa vielä hetkisen namilla kehän ulkopuolella, kunnes lähetti lähti tuomaan edellisen koirakon arvostelulappua. Näin ei tarvinnut olla kehässä seisoskelemassa ja palkkaamatta yhtään ylimääräistä. Lähdössä muudi ei ollut ihan mukana, otti häiriötä enkä osannut odottaa mitään - mutta lähti sitten ihan hirveän hyvin mukaan radalle! Ensimmäisenä kylttinä ollut pyörähdys vähän levähti, eikä näinollen esitetty meidän kaunista ja tiivistä pyörähdystä. Toisena kylttinä mun pelkäämä houkutus - ei mitään! Ihan törkeän hienosti, ei tainnut edes vilkaista houkutuksia. Aurinko paistoi ikävästi niin, että heijastui kylteistä, eikä osasta saanut oikein häikäistymiseltä selvää, kuten kolmoskyltti. Onneksi rataantutustumisesta muistin kyltit noin suurin piirtein, eikä ollut hämminkiä. 270 oikealle Ora meinasi jäädä jälkeen, mutta haki sitten kuitenkin hyvin mukaan. Edestä tuli rumasti sivulle hyppäämällä (yleensä tulee takapään kanssa), hypyn jälkeen seuruu pompotti, ja istu-kierrä koiran ympäri -kyltillä mudi meinasi sekoittaa "malta"-käskyn maahanmenoksi, vaan onneksi muisti kuunnella loppuun saakka! Pitänee vaihtaa odotuskäsky...  Perusasennot oli aika hitaat, mutta muuten ei loppuradassa ongelmaa. Kylttien välit olivat aika lyhyen oloiset, jolloin kyltit tulivat pari kertaa aika yllättäen: ajattelin pisteitä menevän ainakin jonkun kyltin suorituspaikasta. Mutta pääosin olin suoritukseen erittäin tyytyväinen, ja käytiinkin heti radan jälkeen heittämässä Orwen kanssa vähän palloa puistossa. 

Tuloksia en käynyt katsomassa etukäteen (ei jaksanut rampata, kun eivät kuitenkaan olisi tulleet), joten kun kisakirjojen ja palkintojen jako alkoi, hain nyt ihan vaan varmuuden vuoksi koiran häkistä mukaan. Koirakoita kutsuttiin hakemaan lomakkeita, sitten oli koularin saaneita, ja lopulta sijoittuneet - eikä me oltu vieläkään saatu omaa kisakirjaa! Häkellys oli suuri ja fiilis aika mahtava, kun meidät lopulta passitettiin ykköspallille täysillä pisteillä! Tulos siis AVO1, 100 p, sij. 1/15!! Toiseksi sijoittuneella oli myös täydet pisteet, mutta aika oli parikymmentä sekuntia hitaampi kuin meillä. Me ei olla ikinä ennen voitettu mitään, aina oltu vain toisia tai kolmansia, joten jo siinä mielessä tämä lämmitti mieltä hirveästi. Mieluummin hyväntuntuinen suoritus ja huonot pisteet kuin toisin päin, mutta parasta tietysti, jos saa hyvän suorituksen lisäksi hyvät pisteet. Huikeaa! Alla video menosta.


Meidän suorituksen jälkeen käytiin kasailemassa telttaa ja mä kokeilin vähän rally-tokoa vain perustokoa aiemmin tehneen Osmon kanssa. Yllättävän hyvin toimi ja saatiin ihan kivaakin pätkää aikaiseksi. Olenhan mä kyseisen koiran tuntenut ihan pennusta lähtien, mutta en mä ole ikinä sen kanssa mitään pientä talutusta enempää tehnyt, joten tuntui aika hassulta. Osmo on kuitenkin niin kultainen nallepoika, että puhuttiin Linnean kanssa, josko alkaisin rally-tokoilemaan sen kanssa ihan kisoihinkin asti. Asiaa vaikeuttaa vähän kaksikon muutto Tammisaareen Vantaalta, mutta koska Vantaa on vielä "toinen koti", saadaan varmaan vähän treenattuakin. Kivaa!

Kun saatiin kimpsut ja kampsut kasaan, käytiin vielä Jennan ja Linnean (ja koirien) kanssa lenkillä Hangon ihanissa metsissä. Vähän meni arpomiseksi lenkkipaikan ja -reittien suhteen, kun ei kukaan ole tuolla ennen lenkkeillyt, mutta ihan kivat reitit saatiin aikaiseksi.

Nenä toimii edelleen

Tänään oli kotipäivä. Aamulenkillä käytiin lähikentällä, tarkoituksena treenata pienet, omat tokotreenit. Seuruussa oli harvinaisen vireetön ja laahaaja - en saanut virettä pysymään ylhäällä ja mudi näytti siltä, kuin sitä ei olisi kiinnostanut tuon taivaallista tehdä mitään. Harvinaista, mutta järkeilin, että syy voi löytyä vähän normaalia kehnommista palkoista, sillä mukana oli vain normaali narulelu ja nappulaa. Leikitin saaliina ja oli siellä hyviäkin pätkiä, moniakin, mutta silti Oran asenne oli koko ajan vähän nuutunut. Hyvä zeta ja luoksarin pysäytys palkan kanssa. Muuta en viitsinyt edes tehdä.

Päivällä ryhdistäydyin jäljen kanssa - miten musta tuntuu, että jälkiä tulee tehtyä sekä kauden alussa että sen lopussa, mutta ei yhtään keskellä kesää? Peltojälki siis lähipellolle. Aika pitkää, tuoretta heinää ja ohdakkeita siellä täällä. En tehnyt mitään pitkää jälkeä: ehkä 200 m, kaksi kulmaa vasemmalle ja yhteensä viisi esinettä, joista kolme sukkaa, yksi lapanen ja yksi keppi. Namitin kulmia vähän, vaikka viimeksi oli tarkoitus tehdä seuraava jälki ilman niitä, mutta koska nyt ei olla pitkään aikaan ajettu jälkeä, en viitsinyt vaikeuttaa. Vanhenikin vain 30-40 minuuttia, kun en viitsinyt mennä välissä kotiin. Vähän oli ohjaaja ruosteessa, kun treenikassista unohtui kaikki valjaat ja valmiiksi esillekin laitettu pokkari jäi pöydälle... Liina ja esineet sentäs oli mukana!
Janalta Ora löysi jäljen ihan superhienosti ja lähti ajamaan aika reippaasti, mutta ei minään karmeana nelivetona. Annoin mennä vapaasti ja vitsit, ei poikennut jäljeltä ollenkaan (niin pitkää heinikkoa joistan kohdin, että näki uran) ja ilmaisi ensimmäisen sukan hienosti, tosin ihan aavistuksen viiveellä. Sukka jäi etujalkojen väliin, joskin mudi poikitti jäljeltä. Hurjasti palkkaa, sukka mukaan ja jatkuu. Hanska löytyi seuraavaksi myös upeasti, Ora meni maahan jäljen suuntaisesti ja taas suoraan etujalkojen väliin hanska. Seuraavana esineenä edelleen ennen yhtäkään kulmaa oli keppi, joka ei sitten ollutkaan ihan niin helppo: ensin mudi otti sen suuhun, sitten oli vähän hämmentyneen näköinen, tiputti kepin ja oli jatkamassa matkaa. Pyysin ilmaisua, jolloin meni maahan ja sai palkan. Kulma oli hyvä, jonka jälkeinen sukka myös, samoin toinen kulma - jonka jälkeen kuitenkin tapahtui jotain, ja Ora hävitti jäljen. En tiedä, olisiko siinä ollut joku muu haju vai olisiko vanhenemisaikana tapahtunut jotain, mutta aikansa koira oli vähän hukassa. Löysi kuitenkin takaisin jäljelle ja viimeinen sukka ilmaistiin superisti. Eiköhän tämä tästä siis taas! Tottiksen kanssa menee varmaankin pitkään, ennen kuin sen saa kisakuntoon, joten voi olla, että startataan ensimmäisenä FH-jäljellä sitten joskus, kun(/jos) startataan.

Sillä aikaa, kun jälki oli vanhenemassa, käytiin hallilla tekemässä pienet agitreenit. Eilisten kisojen kolmosten hyppärillä oli kepeillevienti, jota mietin jo kisapaikalla ääneen seuralaisen kanssa - suurin osa ohjaajista teki ylläolevan pätkän (hyppy-putki-kepit) niin, että ottivat koiran pakkovalssiin putkelta kepeille. Miksei koiraa olisi vaan voinut lähettää putkesta hakemaan keppejä itsekseen, jolloin ei olisi tullut kiire? Eikö ohjaajat luottaneet koiriinsa vai eikö niille oltu edes opetettu moista lähestymistä? Rakensin siis suurin piirtein samanmoisen halliin ja testasin, hakisiko Ora kepit ilman mitään kiinniottoja - eikä sillä ollut mitään ongelmaa. Vaikeutin kulmaakin enemmän avokulmaksi (en muistanut, miten vaikea lähestyminen kisoissa oli) eikä se hakenut kuin kerran vai pari hassusti, joka sekin johtui luultavasti vain mun myöhäisestä käskytyksestä. Kuvan 4-5 on oma variaatio, tein kepeiltä poispäinkäännöksenä ja putkelle leijeröintinä, ja toimi ihan täydellisen hyvin. Loppuun vielä nopea puomi, ja se treeni oli siinä.

Ilmoitin Oran muuten tänään Veikkolan rally-tokokisoihin syyskuun loppuun. Katsotaan, mikä on sitten juoksujen laita siinä kohtaa...
Postauksen kuvat kesältä, (c) Maija Piippo.

Muok/ oli unohtunut tuo agiradanpätkän kuva postauksesta!