Kysymyspostaus

Oran 2-vuotispäivän kunniaksi on nyt aika julkaista (ihan hippasen myöhässä) vastaukset kysymyspostauksen kysymyksiin. Yllättävän paljon kysymyksiä tuli anonyymeiltä, joka on aika valitettavaa (miksette voi laittaa nimiä?), mutta kysymyksiä yhtä kaikki.
Pahoittelen täytekuvilla täytettyä postausta, mutta mulla ei nyt ole uusia kuvia ja vihaan kuvattomia postauksia!

----
Anonyymi kysyi:

Oletko onnellinen omaan elämäntilanteeseesi? 
Kyllä olen. Tietysti opiskelijana raha-asiat ovat aina metsikössä, mutta ihan hyvin tässä silti eletään.

Unelma-ammattisi? 
Ennen (minäkin) halusin eläinlääkäriksi, ja oli millin päässä, etten olisi eläinlääkikseen hakenut kun sen aika oli. En sitten hakenut, koska en uskonutkaan sen olevan minulle oikea paikka. Nykyään en enää tiedä. Parhaillaan olen valmistumassa laboratorioanalyytikoksi, jonka töitä tulen luultavasti ainakin jonkin aikaa tekemään eikä se paha ole. Kuitenkin esimerkiksi koirafysioterapeutti olisi sellainen... unelma, mitä luultavasti koskaan ei kuitenkaan toteuta.

Unelma-asunto ja paikkakunta?
 Joku kiva, ei liian suuri asunto isolla tontilla syrjästä, mutta ei kuitenkaan keskeltä-ei-mitään. Mieluummin naapurit kauempana kuin melkein seinän takana. Paikkakuntaa ei nyt ole mitään unelmaa, mutta etelästä, sellaisella max. ~tunnin matkalla Helsingistä.

Millaista koiria ihailet?
Hankala kysymys. Yleisesti hyvin hallinnassa olevia koiria, joiden hermot pelittävät tilanteessa kuin tilanteessa. Kestäviä ja säpäköitä, joilla ei kuitenkaan kuumu yli tai ole maanisia. Omaa silmää miellyttävä ulkonäkö tietysti plussaa. ;D

Mikä Orassa on parasta, mikä huonointa? 
 Pitääkö valita yksi! Hmm. Parasta on varmaankin sen motivoinnin helppous/työinto, tuo kun on lähdössä ihan kaikkeen mukaan, ihan sama mitä tehdään. Huonointa paineistuminen ja ahdistuminen mudin mielestä liian lähellä olevista koirista, myös oma lauma.

Jos Ora olisi jonkun muun koira, niin olisiko se sellainen jonka tahtoisit itsellesi? 
Riippuu ihan siitä, missä tilanteessa siihen törmäisin. Oletetaan, että mulla olisi nimenomaan harrastuskoiran paikka avoimena. Treeneissä luultavasti kyllä, varsinkin agilitytreeneissä. Samoin perus lenkillä, varsinkin kun muita koiria ei ole paikalla (jolloin kiihtyy ja on vain keppisuinen jänis, josta ei osaa sanoa mitään). Jos mä törmäisin siihen silloin kun se esittelee oikein pahimpia puoliaan (kiihtymistä, ahdistumista, riistaviettiä), niin en varmaankaan.


Kuuluuko sinusta mudista voida saada IPO koira? 
Ei mistä tahansa mudista kuulu saada IPO-koiraa. Mudi on jalostettu maatilan yleiskoiraksi (myös vahti), ja sen kuuluisi olla rohkea, joten näiltä osin kyllä, mutta mielestäni IPO:on vaaditaan koiralta (ja ohjaajalta) tosi paljon, jota on ihan turha vaatia miltä tahansa mudilta, joka ei kuitenkaan rotuna ole suojelukoira. Tässä muuten samaan yhteyteen video Oran emänemän veljestä IPO:n MM-kisoista 2012: linkki


Mitkä ovat ominaisuuksia joita mudista tulisi löytyä, jotta se olisi mudi?
Tähän on vaikea vastata, sillä mudi on erittäin heterogeeninen rotu. Mudi nyt on mudi jos se on sellaiseksi rekisteröity tai mudivanhemmista syntynyt... Kuitenkin minusta mudissa kuuluisi olla säpäkkyyttä ja työskentelyintoa, vähän vahtia ja paimenviettiä.
 

------
Anonyymi kysyi:

 Miksi mudi?
Sopiva koko (joskin Ora on vähän suuri, mutta menee vielä mun skaalaan). Työintoinen, energinen/aktiivinen, säpäkkä, sopeutuvainen paimenkoira, yleensä eivät hypi seinille vähän vähemmästä aktivoinnista. Pk-oikeudet ja sopii muutenkin lajiin kuin lajiin: mudin kanssa voi kokeilla ja harrastaa ihan mitä vain. Myös ulkonäkö miellyttää, eikä turkkia tarvitse hoitaa mitenkään. Mudi oli/on vaan se muhun iskevä ja mulle sopiva rotu, vaikka seuraavan koiran rotua en vielä tiedäkään.

Mistä tulee nimi Ora?
Orapihlajasta ja Norasta. Halusin luonnonläheisen, suomenkielisen nimen, lyhyen ja ytimekkään. Oran nimi on myös muisto Norasta, joka oli mun paras ystävä ja nukkui pois kesällä 2011 (ja Orahan on Nora miinus N), rakkaudella muistaen.
Kaiken kukkuraksi Ora alkaa samalla kirjaimella kuin mun oma etunimi ja lisäksi "Ora pro nobis" = "Rukoile puolestamme"

Lempirotusi (muu kuin mudi tai harjakoira)?
Harjakoira ei kyllä lukeudu lempirotuihini ollenkaan, vaikka ei mulla myöskään oikeastaan ole mitään lempirotua. Tietenkin tietyt rodut miellyttävät toisia enemmän, mutta mitään varsinaista lempparia ei ole. Mudin lisäksi viehättävät lyhytkarvaiset pyreneittenpaimenkoirat, (ei-näyttely)pomeranianit, islanninlammaskoirat, lunnikoirat, jotkut paimenet kuten tietyntyyppiset kelpiet. Ja tietty Tapsaeläin.

Suuren vaikutuksen tehnyt koira? (upea kisamenestys, luonteeltaan täydellinen tms..ei oma koira!)
Onpas vaikea kysymys! Mulle ei tule mieleen ainoatakaan, jonka muistaisin ihan nimeltäkin. Tosin parin vuoden takaiselta Kiteen leiriltä muistan kouluttaja-Susannan malikan, joka oli ihan törrrrrkeän hieno tokokoira. Ehkä se.

Onko Oralla pahoja tapoja?
Pahoja tapoja... Itse asiassa aika vähän. Siis onhan Ora aika haastava, sillä on heikkoutensa, mutta uskon pahoilla tavoilla tarkoittavan esimerkiksi ruuan varastamista pöydältä. Ora ei ikinä ota mitään miltään tasolta, se ei riko mitään. No, Ora syö (siis kirjaimellisesti) liian pienet lelut poskiinsa ja yleensä sitten oksentaa seuraavana päivänä, tosin näin ei onneksi ole kovin montaa kertaa käynyt. Mudi myös silloin tällöin kaivautuu koira-/vierashuoneen sängyn alle ja vahtihaukkuu sieltä, mokomakin vahtikoira. Muuta ei nyt tähän hätään tule mieleen.

------
Anonyymi kysyi:

Onko sulla muuta elämää kuin koirat?
Vaikka koirat vievätkin aika ison osan elämästä, niin totta kai sitä muutakin on koirien lisäksi. Koulu vie tietysti arkena päiväsajat ja vähän ilta-aikaakin, kuvataidekoulussa teen parhaillaan päättötyötä. Koti pitää pitää kunnossa, muut eläimet hoitaa. Ystävien kanssa vietän aikaa aina kun jaksaa ja saa aikataulut natsaamaan, ja avon kanssa tietysti päivittäin. Blogi on Oran blogi, joten sinne en mitään ei-koirallisia juttuja kirjoittele. Ei treeneihinkään kuitenkaan loppujen lopuksi mene kuin se pari tuntia, joten hyvin ehtii treenien lisäksi tehdä kaikennäköistä muutakin saman päivän aikana.

Miksi palkitsette koirat juustohamppareilla?
Heh, naurahdin vähän, kun luin tämän kysymyksen. Siitä on tullut tapa, että kun koirat voittavat jotain, ne viedään hampparille. Eihän se terveellistä ole, mutta meidän koirat käyvät kuitenkin loppujen lopuksi aika harvoin kisoissa ja voittavat vielä harvemmin, etteivät ne kovin usein hampurilaisia saa. Tokon ykköset ja agilityn sijoittuminen+LUVA oikeuttavat juustohamppariin, rallysta ei saa (paitsi ehkä sitten korkeammissa luokissa, saa nähdä) eikä muissa kokeissa nyt ollakaan käyty.


Kaipaatko koskaan lomaa koirista?
Voi, kyllä kaipaan. Aina välillä sitä miettii, kuinka helppoa sitä olisikaan ilman koiria ja on hetkiä, jolloin jaloissa pyörivät koirat vain ärsyttävät suunnattomasti. Onneksi kotioloissa koirat voi eristää pois porteilla!

Voisitko ottaa sekarotuista koiraa? Miksi voisit/et voisi?
Voisin, jos vastaan osuisi erittäin sopivanoloinen yhdistelmä. Kyseisen koiran vanhempien pitäisi kuitenkin olla tutkittuja koiria, joiden sukua tietäisi mahdollisimman pitkälle. Sekarotuisen kanssa mielestäni isoin ongelma on se, ettei sen taustoista tiedetä tarpeeksi, jolloin ei voi ennaltaehkäistä sairauksia tai rakennevikoja valitsemalla mahdollisimman tervettä pentua. Myös mahdollisuus saada itselleen luonteellisesti sopiva koira on huomattavasti suurempi, kun ottaa rotukoiran, jonka sukua voi tavata etukäteen. Rotukoiran kanssa voi myös kilpailla täysin virallisesti ja osallistua arvokisoihin.

------
Anonyymi kysyi:

Jos paikkista ei oteta huomioon, mikä on teille tokossa helpoin ja mikä vaikein liike?
Jos puhutaan vain alokkaan kokeesta, niin luoksepäästävyys. Ainakin nyt treenitilanteissa luoksepäästävyys on ollut tosi jees, mutta se on silti tosi epävarma, jos mudi päättää, että tuomari on nyt iso mörkö.
Ylempien luokkien liikkeistä en osaa vielä sanoa ollenkaan, koska kaikkeen ollaan treenattu vasta pohjia. Tällä hetkellä mudi on kuitenkin alkanut ällötä metallia, joten varmaan metsku.

Mikä liike [tokossa] on oma suosikkisi, entä inhokkisi?
Hmm! En ole koskaan tullut ajatelleeksi. Kaikki liikkeet ovat aika lailla samalla linjalla. Noutoliikkeistä tykkään kuitenkin erityisesti, ja jäävät liikkeet on tosi kivoja opetettavia/treenattavia. Inhokkiakaan ei varsinaisesti ole, mutta paikkiksesta on tullut sellainen kammotus, että se. Paikkis on myös huonoiten kontrolloitu liike kokeessa, jossa voi tapahtua ihan mitä vaan...

Millanen olis sun unelmakoira? (Rotu, luonteenpiirteet, ulkonäkö yms.)
 Rodulla ei ole ikinä väliä, tietyistä roduista on vain suurempi mahdollisuus saada se omanlaisensa koira. Jos nyt puhutaan harrastuskoirasta, niin miellyttämishaluinen koira, joka palkkautuisi vain siitä, että saa tehdä töitä ohjaajalleen. Motivoitunut, palkkana käy mikä vain. Mieluummin liian ahne kuin liian nirso. Lauma- ja saalisviettinen, vähäinen riistavietti, paimennustaipumusta paimennettaville eläimille. Ei kovin pehmeä koira, varsinkaan ohjaajalle. Agilityssä virheet huomioonottava ja niistä ilmoittava, mutta kuitenkin anteeksiantavainen. Välinpitämätön vieraille, mutta vieraiden kosketukset ok, tutuille ystävällinen. Aina iloinen koira, hyvähermoinen, ei paineistuva, häiriönkestävä ja keskittyvä. Huumorintajuinen, ei yhtään maaninen tai tosikko. Aktiivinen ja säpäkkä, reagointikyky saisi olla aika nopea, mutta ei kuitenkaan ylitseampuvaa terävyyttä; ei kuitenkaan häslä tai älyttömän ylienerginen 24/7. Hyvämoottorinen, eloisa, ajattelevainen, työintoinen. Ehdottoman sopeutuvainen erilaisiin tilanteisiin, esimerkiksi aktivoinninpuutetta kestävä koira, jolla hyvä on-off -nappula. Sisällä huomaamaton, ei jatkuvasti kerjäämässä huomiota. Ulkonäköasioista lähinnä mieluiten pystykorvainen, säänkestävä ja vähähoitoinen turkki, tarpeeksi pieni muttei liian pieni (sellainen mahdollisesti syliinotettava). Ihan käytännön syistä mieluiten ei mustaa eikä valkoista. Täysin terve tietysti myöskin.
Tuollaista koiraa tuskin onkaan, koska esimerkiksi säpäkkyys ja häsläys kulkevat yleensä käsi kädessä (Ora...), mutta saahan sitä aina unelmoida. ;D

----
 Jenna kysyi:

Mikä on laji jota haluaisit kokeilla koiraharratuksessa?
Mä olen kokeillut aika monipuolisesti kaikkea, mitä olen halunnutkin. Pallopaimennus on kuitenkin jäänyt kokeilematta ja no, se dobo kiinnostaa ihan hirveästi, tosin sen olen toteuttamassa pikapuoliin ainakin jollakin tavalla.

Millaisen koiran haluaisit sitten joskus Oran kaveriksi?
Voi kun tietäisi... Varmasti riippuu paljon siitä, kuinka vanha Ora on (ts. kuinka paljon sillä on aktiivisia harrastusvuosia edessä). Tällä hetkellä toinen koira olisi kyllä muutenkin mahdottomuus, kun talossa kuitenkin pyörii yhteensä neljä keskikokoista koiraa. Yhden koiran kanssa on kyllä niin ihanaa eikä mulla pentukuumetta ole paljon mitään, joten seuraavan koiran paikka olisi vasta silloin, kun Ora olisi pikkuhiljaa siirtymässä eläkkeelle/olisi vähän vähemmällä treenaamisella. Koska tykkään ajatella isot jutut pitkällä tähtäimellä, olen roduksi miettinyt mm. toista mudia (tai kroaattia), lk pyrriä, kelpietä, islanninlammaskoiraa, porokoiraa. Maija yrittää mua myös ylipuhua aussieihin, jotka nekin kieltämättä pyörineet päässä.
Pienesti ollaan myös mietitty laumanvahvistusta jo ennen Oran eläköitymistä pienen, pienen karvapallokoiran muodossa (eihän se olisi kuin 1/4 koiraa!), mutta saa nähdä, muuttuuko koskaan sanoista teoiksi. Vähän epäilen. :D

Mikä on koiraharrastuksen paras puoli? 
 Ne onnistumisen ja ilon tunteet niin treeneissä, lenkeillä kuin kisoissakin. Ihan ehdottomasti. Se flow-tila, kun tuntuu, kuin olisi koiran kanssa sanattomassa yhteisymmärryksessä, vaikkei edes kehonkieli ole sama. Se fiilis, kun tuntee onnistuneensa koiran koulutuksessa ja koirasta silminnähden näkee sen nauttivan siitä, mitä se tekee, kuinka onnellisen näköinen se treenien jälkeen on.
Myös koiraharrastuksesta tulleet ystävät ovat ihan ehdottoman hieno juttu. Ilman koiraharrastusta mulla olisi varmasti paljon vähemmän ihmisiä ympärillä.

Mitä koet että harrastaminen koiran kanssa on sinulle antanut?
Paljon hermoja (tosin voisin vastaanottaa rutkasti lisää), pitkäjänteisyyttä ja mustavalkoisuutta, erilaista ajatusmaailmaa, iloa, onnea ja harmaita hiuksia. Ystäviä, hurjasti ystäviä ja ihania ihmisiä
.

------

Aniline kysyi:

Miten päädyit valitsemaan juuri Oran?
Pakko myöntää, että yksi syy juuri Oran hankkimiseen oli sopiva ajoitus, vaikka mudia olinkin katsellut itselleni pari vuotta. Kivan ja sopivan oloinen yhdistelmä ennestään tavatulla ja erittäin mukavaksi todetulla kasvattajalla kuulosti erittäin houkuttelevalta eikä siihen voinut olla tarttumatta. Oran molemmat vanhemmat olin nähnyt jo etukäteen kasvattajan luona, isän myös paimentamassa, ja olin tykännyt molempien perusluonteesta. Molemmat olivat myös terveiksi tutkittuja ja mielestäni hyväsukuisia. Soppa oli valmis.

Minkä rotuista koiraa et koskaan voisi kuvitella omistavasi?
Mitään molossia, enkä nää itselläni myöskään mitään terrieriä. Kaikki liian liioitellut (lähinnä seurakoirat), kuten bassetit, joilla pitää jopa näyttelyissä olla ramppi pöydälle, ovat ehdottomia nounou. Vinttikoiraa en myöskään näe mun remmin päässä.

Minkä rotuisen koiran ottaisit, jos et saisi ottaa mudia? 
 Jennan kysymyksen "Millaisen koiran haluaisit sitten joskus Oran kaveriksi?" vastaus vastaa varmaan tähänkin aika kattavasti. :)

------ Mirandaa kysyi:


Miksi harjiksista mudiin?
Harjakoira ei ole koskaan ollut se mun rotu. Jasu tuli kun olin 10-vuotias, olin halunnut koiraa niin kauan kuin muistan. Ei mulle ollut loppujen lopuksi yhtään mitään väliä, mikä koira meille tulisi, kunhan saisin vihdoin ja viimein sen ikioman koiran, vaikka tietysti toiveita sain esittää. Elmeri taas tuli meille vähän sattuman kautta ystäväni äidin kennelistä, ei meille pitänyt (vielä) silloin toista koiraa tulla, mutta ei Elmerille voinut sanoa ei. En siis sanoisi, että olisin itse siirtynyt mitenkään harjakoirista mudiin muuten kuin käytännössä. Ora on ensimmäinen koira, jonka hankitaan kenelläkään, ei kenelläkään (tai no, kasvattajalla) muulla kuin minulla ole ollut sananvaltaa. Mudin hankintaan liittyviin kysymyksiin vastasinkin jo ylempänä.

Miten koirat syövät teillä?
Kirjoittelin vuosi sitten blogitekstin "Ruokinta", joka pitää edelleen suurimmilta osin paikkansa. Ora syö nykyään vain kerran päivässä (iltaisin), koska muuten kyttäsi koko päivän lähes jokaista keittiöönmenoa, että josko sitä ruokaa nyt tippuisi kuppiin... Muut koirat syövät kahdesti, aamulla ja illalla. Lihan lisänä Ora saa nykyään merilevää, biotiinia ja Planet Pet -öljyä.

Miksi agility?Eihän agility ole meidän ainoa harrastus! Elmerin kanssa kuitenkin se aloitettiin, koska temppujen tekemisen lisäksi se tuntui olevan ainoa laji, josta se ihan oikeasti tykkäsi. Jäätiin koukkuun ja tässä ollaan Orankin kanssa. Se vauhti ja yhteistyö koiran kanssa on ihan mahtavaa.

Kerro yksi hyvä ja huonopuoli agilitystä? 
Hyvänä puolena vaikkapa sellainen huomio, että agilitykisoissa ollaan usein tosi iloisella ja positiivisella mielellä, ja ihan toisilleen tuntemattomat ihmiset saattavat alkaa jutella toisilleen ilman ihmetyksiä! Huonoja puolia pakko sanoa kaksi: lajin vaarallisuus ja etenkin makseissa rotujen yksitoikkoisuus (bc, bc, bc, auspai, bc, bc...).

Millaisia tapoja teillä on että mitä koirat eivät saa tehdä? 
Kaikista ovista ja porteista kuljetaan vasta luvan saatua. Pöydille ei luonnollisesti hypitä eikä tasoille nousta, tuhoja ei tehdä eikä roskiksia kaivella. Muut saa tulla sängylle, mutta Nauru ei, mitäs on neljäs pyörä ja vähän isompi kuin muut! Lenkillä ei lähdetä rellestämään ilman katsekontaktia eikä ruokaa myöskään syödä ennen istumista ja sitä. Missään, ei lenkillä eikä kisapaikalla tai treeneissä, kiskota hihnasta eikä jäädä tuijottelemaan mitään eikä ketään. Sisällä ei haukuta eikä liikaa riehuta. Mitähän vielä. :D

Millainen teidän normaali päivä on? 
Meidän päivät vaihtelevat ihan hirrrveästi! Joinakin arkipäivinä, kun on pitkä ja raskas koulupäivä, mudi pääsee vain lenkeille (valoisalla aina irti). Aamulla käydään heittelemässä palloa ja tehdään samalla temppuja mm. koiratanssiin, vähän myös tokoa. Päivällä käydään lenkki ja illalla käydään lenkki, iltasella saatetaan myös vähän naksutella juttusia.
Jos taas on enemmän aikaa, voidaan käydä treenaamassa kaksikin kertaa päivässä hallilla, jonne 2 km matkaa. Joko pyörällä tai kävellen, agilityä ja/tai tokoa. Jäljestämässäkin saatetaan käydä itseksemme, tai jos avon kanssa ollaan yhdessä, voidaan mennä Sipoonkorpeen piiitkälle metsälenkille.
Ei siis mitään ihmeempiä!

Minkälainen on hyvä omistaja? 
Voisin sanoa että sellainen omistaja, joka on aina rauhallinen eikä ikinä huuda koiralle, mutta fakta on se, että lähes jokaisella palaa käpy koiran kanssa joskus eikä silloin voi vaan pysyä tyynenä, olla turhautumatta tai olla vähän riuhtaisematta hihnasta tai jotain vastaavaa. Siksi vastaankin, että hyvä omistaja on sellainen, joka kohtelee koiraa perheenjäsenenä oikeudenmukaisesti ja reilusti, antaa sille tarpeeksi huomiota, liikuntaa ja aktivointia sen tarpeen mukaan eikä pidä koiraa vain makaamassa sohvalla.

Kohti menestystä

Ora jollain aiemmalla treenilenkillä. Pakko oli saada keppiä kantaa! Enää ei muuten ole lunta juuri nimeksikään.

Tokotreeniä torstaina. Ihan itsekseni kävin tsekkaamassa läheisen, isoimman kentän senhetkisen kunnon. Olihan se ihan sula pientä jääosuutta lukuunottamatta, mutta hiekka oli aika märkää ja mutaista. Tehtiin silti treeni, vaikka melkoisen kuraisina saatiin kävellä loppulenkki kotiin päin - ainakin ohjaaja.
Seuruu oli melkoisen poikittavaa. Tein takapalkallakin, oli parempi. Yllättävän vähän Oraa ällötti märkä maa, hiekka ei kai ole niin paha. Jäävän seisomisen kanssa tehtiin kunnolla töitä - mun peruuttaessa ei mitään ongelmaa, mutta kun siirryttiin sivulle, sekoitti koko ajan istumiseen. Istumista tosin viimeksi treenatessa hinkattiinkin, joten ei sinänsä ihme. Luoksari stopeilla, seisominen ja maahanmeno, ihan hirmu kiva ja hyvä, tykkäsin kovasti. Pitää vaan varoa, ettei tee noita liikaa (ts. koira ala ennakoida), kun alokkaan kokeet on käymättä. Jotain muutakin pientä tehtiin mutta ei mitään ihmeellistä.

Perjantaina käytiin hallilla tekemässä sekatreeni: alkuun vähän tokoa ja temppuja, loppuun agility. Koko päivän päässä oli pyörinyt vaihoehdot koiratanssiesityksen kappaleeksi, ja koreografiakin alkoi pyöriä päässä, joten pakko oli saada mudi peruuttamaan nopeammin pitkää matkaa. Takapalkka testaukseen, siis! Aluksi Ora meinasi peruuttaa aina vinoon niin, että näki palkan, mutta saatiin useampi hyvä suoritus. Ei vielä mitään kymmentä metriä enempää, mutta nyt peruuttaminen ei ollut sellaista peruutus-pysähdys-peruutus-pysähdys -töksähtelyä. Tokopuolella tein vielä tokohyppyä pallon avulla: pari kertaa niin, että pallo oli valmiina hypyn takana ja pari kertaa niin, että pallo lensi heti kun koira oli hypännyt (ei siis ehtinyt kääntyäkään). Ja johan tuli hyppyyn pituutta, ihan jo parilla toistolla! Ilman palloa tehtiin myös pari kertaa, ja hyppäsi saman tien kauas ja kääntyi paikallaan kohti. Ihan superhieno. Toisella kerralla palkkasin pallolla suoraan taakse, toisella tulin jo koiran sivulle, mutta vapautin taakse seisomisesta.
Sitten siirryttiin agilityn maailmaan. Kehitin kentällä olevista esteistä ylläolevan radan, tai jotain siihen suuntaan kuin kuvassa on. Kutsuin koiraa suurin piirtein putkien välistä, kepeille ei ongelmaa, hirmu hieno. Ensimmäinen ongelmakohta tuli vitosella, kun yritin persjättää 5-6 ja olin merkannut vitoshypyn liian huonosti. Taisi tulla jonkun kerran vitosesta ohikin, mutta lähinnä olin persjätöllä myöhässä, jolloin kääntyminen kutoselle oli haasteellista. Ratapiirroksesta poiketen se oli kyllä enemmän suoraan vaakatasossa (sen siitä saa, kun piirtelee radan hutiloiden ja monta päivää treenien jälkeen). Treenattiin samalla myös sivuetäisyyttä 7-8 ja pari kertaa taisi tulla ohi. Lopussa ei tainnut olla sen suurempaa ongelmaa. Sama rata otettiin myös toiseen suuntaan, mutta sitä ei jääty hinkkaamaan sen enempää.


Lauantaina käytiin porukoilla ja mudi sai taas olla seurakoira. Lenkitkin oli aika minimit. Sen sijaan sunnuntaina herättiin jo niin aikaisin, että seitsemältä oltiin jo tarpomassa kohti Ojankoa ja JAU:n agilitykisoja. Olin ottanut kaksi ensimmäistä starttia (agiradat), joista ensimmäisen rataantutustumisen oli arvioitu alkavan klo 8. Tähän väliin voin sanoa, etten muuten enää ikinä kävele metallihäkin kanssa puolta kilometriä pidempää matkaa, hartiat nimittäin huusivat heti seuraavana päivänä yhteensä 4 km sen kantamisesta... Mitään yllätyksiä ei hallilla sattunut ja oltiin aikataulussa.
Ensimmäinen rata vaikutti kovin helpolta, keinuakaan ei radalla ollut eikä mitään muutakaan kummastuttavaa. Rata meni oikein mukavasti, rimoja ei tippunut ja vaikka meinasin blokata koiran tien puomille, se teki sen virheettömästi. Mulle kuitenkin kävi joku black out radan kanssa: sekunnin ajan en muistanut hypyn oikeaa suorittamissuuntaa - ja koira oli jo siinä jaloissa, ja hyppäsi väärältä puolelta. Korjasin ja juoksin radan loppuun, heitin viimeiseen putkeen ja juoksin pois palkaten hihnalla - vika hyppy jäi myös hyppäämättä, mutta sillä nyt ei ollut mitään väliä. Tulokseksi siis HYL.
Olin ensimmäistä kertaa kisapaikalla ihan yksin Nellin ja Pelle-mudin lähdettyä ensimmäisen radan jälkeen, koska Maijalla oli illalla Kidan kanssa kisat, eikä ollut siksi tullut mukaan Oran kisoihin. Onneksi löysin käsiini muutaman mukavan seuralaisen, joten toinenkin rata saatiin videoitua. Seuraava rataantutustuminen oli parikymmentä minuuttia etuajassa. Rata näytti tämäkin kovin helpolta: se oli kuin edellinen rata käänteisenä, ihan pienillä muutoksilla ja keinun lisäyksellä. Meidän suoritus meni ihan kivasti, joskin puomia edeltävä kaarros veeeeeeenyi kovasti ja varmistin keinua niin, että mudi luuli sen pitävän tulla pois koko keinulta, ja suoritus meinasi kaatua siihen. Onneksi ei kaatunut, joten tuloksena meille 0-rata, LUVA ja 4. sija! Edellä oli nopeat aussie ja kaksi bortsua, eikä meidän aika ollut mikään paras (yhteensä viisi nollaa tuolta radalta) mm. noiden kaarrosten ja keinun takia. Ei siis sijoituttu eikä saatu palkintoja, eikä mudi juustohamppariaan, mutta LUVA yhtä kaikki! Niitä on nyt plakkarissa kaksi, joten seuraavalla nousemmekin jo kohti korkeampaa luokkaa. Hurjaa tämä elämä!

 

Kalenteri menikin sitten sunnuntaina uusiksi, kun jo loppuviikosta olin tajunnut, että ensi viikon HSKH:n agikisojen ilmo oli mennyt jo jonkin aikaa sitten. Kaiken kruunasi vielä se, että muistin lauantain rallykisojen maksun eräpäivän olevan 3.3, vaikka oikea päivämäärä oli 1.3. Eli maksu myöhästyi yhdellä viikonloppupäivällä, mutta meidän paikka oltiin jo ehditty antaa jonossa seuraavalle. Harmittaa.
Katselin kuitenkin vaihtoehtoisia kisoja ja vielä ennen rallyn virallistumista ehdittäisiin Karjaalle 6.4. Agilityn saralta meidän pitää vaihtaa maisemaa, mikäli mielitään ensi kuussa kisoihin ollenkaan - Tutussa ja Turvallisessa hallissa, Vuokkosilla, ei ole kisoja edes enää maaliskuussa (paitsi 23.3, mutta meillä on silloin Niinun koulutus) saatika huhtikuussa, joten pitää (vihdoin) lähteä vähän kauemmas, merta edemmäs kalaan.

Tänään keskiviikkona käytiin agittamassa hallilla ja myöhemmin illalla olisi vielä tiedossa ohjatut rallytokot. Tehtiin hallilla keskipäivän aikoihin keinun nopeutta namialustalla, itsenäistä puomia siivekkeen avulla (ei pääse kääntymään vinoon) ja vaikeita keppikulmia. Mitään radantapaistakaan ei siis tänään tehty.

2-vuotispäivä!

Hyvää syntymäpäivää Ora! Kaksi vuotta on vierähtänyt hirmuista kyytiä ja mudihan on kohta jo aikuinen koira - vaikka matkaa siihen varsinkin henkisesti vielä on jonkin verran. Saavutettu on ja saavuttamaan tullaan jatkossakin asioita niin harrastuspuolella kuin yleisestikin. Monet sanovat, että mudi on kuin laatuviini, joka ajan kanssa vain paranee ja paranee. Katsotaan, toteutuuko tämä Orankin kohdalla.

Synttärikakuksi tein Oralle vain sen päivän ruuan kakkuna extranakilla - jauhetun kalkkunan päällä reilu puolikas aito nakki, ripoteltu merilevät ja biotiinit, lisäksi lautasella öljyannos. Kyllä kelpasi, vaikka pitikin etsiä paras paikka ensimmäiseksi. Kärsin edelleen järkkärin laturinpuutteesta, joten saatte yhä tyytyä häikäisevään pokkarilaatuun, tässäkin...



Kysymyspostauksen vastaukset saatte luultavasti huomenissa, kiitos kaikille kysyneille!