Terveisiä syksy-Oralta!
Jotenkin heti, kun ollaan tehty tokoa, mun kirjoitusmotivaatio kuolee enkä saa aikaiseksi blogin kanssa mitään muuta kuin uuden bannerin.
Joka tapauksessa, viikko sitten viikonloppuna tehtiin tokoja ja ollaan me tehty tässä muutenkin aina pieniä pätkiä satunnaisesti. Tässä on ollut nyt pakko todeta, että nykyään (aiemmin ei) Oralla toimii kaukopalkka tokossa ihan hirmu hyvin. Seuruussa Oran ongelmana on ollut aikalailla pieni poikittaminen ja edistäminen, joka on aika hyvin korjaantumassa takakaukopalkalla. Joskus sille tulee vielä jotain katkoksia ja seuruussa on kuin lähdössä palkalle omine lupineen, jää sitten jonnekin taakse ja on vähän hämmentyneen oloinen, että "häh, eikö muka saanut jo mennä" eikä tiedä mitä pitäisi tehdä. Juoksun sählinki on myös loppunut kaukopalkalla, ja nyt (jälleen) ravaa nätisti juoksuseuruussa. Täyskäännökset toimii niin saksalaisena täyskäännöksenä kuin suoraankin, tosin saksalaisessa tuppaa edelleen vähän valahtamaan. Rallyyn ollaan treenattu pyörähtämistä seuruusta (AVO), joka on pienellä käsiavulla tosi jees, ja tokotreenaamisen yhteydessä tehdään aina kaikkea pientä hömppääkin, kuten jalan yli hyppäämistä ja jalkojen pujottelua. Ollaan tehty myös jääviä, joista tällä hetkellä sekoittaa seisomista istumiseen välillä, mutta muuten hyvät. Maijan kanssa myös joku luoksepäästävyys ollaan tehty.
Entäs sitten tämä paikkamakuu... Sehän on nyt ihan täysin hajonnut käsiin. Pahentunut koko ajan ja lopulta Ora paineistui jostain syystä jo ihan täysin kun sen jätti maahan, alkoi heti levottomaksi, vilkuili ympärilleen ja keksi kaikenlaisia sijaistoimintoja. Aloitin paikkiksen ihan alusta: vaikka Ora osaakin down-käskyllä laittaa pään maahan arkikäskynä, mutta nyt olen alkanut nyt opettaa sille ihan uutta käskyä (ligg). Tavoitteena, että koira menee mistä asennosta vain maahan pää maassa ja siinä pysytään, kunnes toisin käsketään. Aiemmin ajattelin, etten treenaa paikkista pää maassa siksi, että mudi haistelee silloin herkästi maata ja alkaa ryömiä, mutta totesin sen olevan pienempi paha ja helpompi kouluttaa pois kuin päänkääntely ja muu hermostunut liikehdintä. Pää maassa Ora myös kasaa itseään huomattavasti paremmin ja se rauhoittuu helpommin. Olen myös miettinyt, pitäisikö paikkiksen aiempi jättökäsky (paikka) vaihtaa kokonaan toiseen, jos se paineistuu siitäkin. Ehkä pitäisi.
Mua vaan surettaa, kun Oralla oli paikkikseen hirmu hyvä pohja ja se oli muutenkin hirmu hieno. En tiedä mitä kävi, ikääkö ja epäluuloisuutta ja vilkkautta tuli lisää enkä ottanut sitä huomioon treenatessa (=palannut taaksepäin) vai treenasinko paikkista vaan liian vähän... Viikko sitten sunnuntaina Ora teki paikkamakuun Naurun kanssa pää maassa ja oli se aika levoton siinäkin, vaikka pyrin palkkailemaan usein ja silloin, kun se oli rauhassa. Häiriötäkin tosin oli aika paljon, ehkä vähän liikaa (sauvakävelijää, jalkapallonpelaajaa...). Sen jälkeen oon tehnyt aina välillä lyhyitä paikkiksia, yrittänyt tehdä ligg-käskystä mahdollisimman kivan ja rennon. Eli aloitetaan täysin alusta.
Joka tapauksessa, viikko sitten viikonloppuna tehtiin tokoja ja ollaan me tehty tässä muutenkin aina pieniä pätkiä satunnaisesti. Tässä on ollut nyt pakko todeta, että nykyään (aiemmin ei) Oralla toimii kaukopalkka tokossa ihan hirmu hyvin. Seuruussa Oran ongelmana on ollut aikalailla pieni poikittaminen ja edistäminen, joka on aika hyvin korjaantumassa takakaukopalkalla. Joskus sille tulee vielä jotain katkoksia ja seuruussa on kuin lähdössä palkalle omine lupineen, jää sitten jonnekin taakse ja on vähän hämmentyneen oloinen, että "häh, eikö muka saanut jo mennä" eikä tiedä mitä pitäisi tehdä. Juoksun sählinki on myös loppunut kaukopalkalla, ja nyt (jälleen) ravaa nätisti juoksuseuruussa. Täyskäännökset toimii niin saksalaisena täyskäännöksenä kuin suoraankin, tosin saksalaisessa tuppaa edelleen vähän valahtamaan. Rallyyn ollaan treenattu pyörähtämistä seuruusta (AVO), joka on pienellä käsiavulla tosi jees, ja tokotreenaamisen yhteydessä tehdään aina kaikkea pientä hömppääkin, kuten jalan yli hyppäämistä ja jalkojen pujottelua. Ollaan tehty myös jääviä, joista tällä hetkellä sekoittaa seisomista istumiseen välillä, mutta muuten hyvät. Maijan kanssa myös joku luoksepäästävyys ollaan tehty.
Entäs sitten tämä paikkamakuu... Sehän on nyt ihan täysin hajonnut käsiin. Pahentunut koko ajan ja lopulta Ora paineistui jostain syystä jo ihan täysin kun sen jätti maahan, alkoi heti levottomaksi, vilkuili ympärilleen ja keksi kaikenlaisia sijaistoimintoja. Aloitin paikkiksen ihan alusta: vaikka Ora osaakin down-käskyllä laittaa pään maahan arkikäskynä, mutta nyt olen alkanut nyt opettaa sille ihan uutta käskyä (ligg). Tavoitteena, että koira menee mistä asennosta vain maahan pää maassa ja siinä pysytään, kunnes toisin käsketään. Aiemmin ajattelin, etten treenaa paikkista pää maassa siksi, että mudi haistelee silloin herkästi maata ja alkaa ryömiä, mutta totesin sen olevan pienempi paha ja helpompi kouluttaa pois kuin päänkääntely ja muu hermostunut liikehdintä. Pää maassa Ora myös kasaa itseään huomattavasti paremmin ja se rauhoittuu helpommin. Olen myös miettinyt, pitäisikö paikkiksen aiempi jättökäsky (paikka) vaihtaa kokonaan toiseen, jos se paineistuu siitäkin. Ehkä pitäisi.Mua vaan surettaa, kun Oralla oli paikkikseen hirmu hyvä pohja ja se oli muutenkin hirmu hieno. En tiedä mitä kävi, ikääkö ja epäluuloisuutta ja vilkkautta tuli lisää enkä ottanut sitä huomioon treenatessa (=palannut taaksepäin) vai treenasinko paikkista vaan liian vähän... Viikko sitten sunnuntaina Ora teki paikkamakuun Naurun kanssa pää maassa ja oli se aika levoton siinäkin, vaikka pyrin palkkailemaan usein ja silloin, kun se oli rauhassa. Häiriötäkin tosin oli aika paljon, ehkä vähän liikaa (sauvakävelijää, jalkapallonpelaajaa...). Sen jälkeen oon tehnyt aina välillä lyhyitä paikkiksia, yrittänyt tehdä ligg-käskystä mahdollisimman kivan ja rennon. Eli aloitetaan täysin alusta.
Sitten agilityn pariin! Vapaatreenaamassa ollaan käyty pari kertaa ulkona. Irtoamistreeniä ainakin viime viikolla, lisäksi kontakteja targetilla. On toiminut ihan ok ja nyt olen vaatinut Oralta sitä, että päähän asti mennään itse ajattelemalla vaikka mä olisin missä. Maanantaiset keppitreenit tosin meni penkin alle - aloitin ensin liian vaikeasta (eteenmeno hypyiltä ja vaikea avokulma kepeille) ja kun helpotin, Oralla oli jotenkin aivot hukassa eikä se yhtään miettinyt menoa oikeasta välistä kepeille. Siitä huomasi selvästi, että kun se mietti, mentiin oikein, ja kun ei mietitty, lenneltiin sinne tänne. Sillä ei aiemmin ole ollut tällaista ongelmaa kepeillä ja nyt palkkailinkin muutamista hyvistä ja annoin sitten olla.
Tänään kävin hallilla kahdestaan Oran kanssa, josta alla ihan pikkuinen pätkä videomateriaalia. Matkat Ojankoon tehtiin pyörällä, tosin Ora ravaili vapaana molemmat matkat lähes kokonaan. Tarkoitus oli tehdä ihan lyhyet treenit, testata niitä avokulmia kepeille ja tehdä kontaktit targettiavulla. Kontaktit tosi jees, ei mikään maailman nopein, mutta meni päähän vaikka jäin taakse. Puomilla toiseen suuntaan oli vähän haparointia (jäi odottelemaan), mutta ei mitään suurempia. Mutta ne kepit... Meidän hienoin este! Miten se on voinut unohtaa avokulmat ihan täysin? Ihan samanlainen kuin maanantaina. Haki toiseen, kolmanteenkin väliin, ihan kuin se ei olisi ajatellut yhtään. Juoduin helpottamaan tosi paljon, että haki oikean välin, ja sitten tyyppi oli jo vähän epävarma ja kepittelyt oli aika hitaita. Toiselta puolelta kepit tosi jees. Mutta ennen ne on kyllä ollee molemmilta puolilta. Jätin johonkin hyvään ja lopetin siihen. Vähän lannistunut olo, kieltämättä, kun sunnuntaina pitäisi lähteä kisaamaan. Ilmoitin Oran tosiaan sunnuntaille kisoihin Vuokkosille, saa nähdä mitä tulee.
Viime lauantaina meillä oli kuitenkin pentuetreffien merkeissä agilitypäivä. Kokoonnuttiin kaikki kynnellekykenevät Ojankoon kera Marjon (Vimmatun), joka meitä oli lupautunut kouluttamaan. Mukaan oli päässyt meidän lisäksi Mira ja Mauno, Mari ja Vauhti, Petronella ja Praha, Sara ja Musti sekä Sanna kahden P-pennun, Oivan ja Hipsun, kanssa. V-pennuista puuttuivat siis Vinka ja Velmu.
Alla päivän radat. Aloitettiin punaisella, josta voisin huomauttaa, että 11-12 kulma oli oikeasti huomattavasti helpompi, joten kepit olisi varmaan pitänyt laittaa ratapiirroksessa enemmän vasemmalle ja hyppy 11 vähän alemmas.
Ora oli tosi super. Ekalla kerralla se oli vähän pihalla, ei hakenut neloshyppyä ja takaakierto kympille oli jotenkin tosi kummallinen (kymppi oli muuten ehkä vähän enemmän vinossa), mutta lopulta nekin hyvät eikä ongelmaa. Puomi myös hieno. Toisella radalla tsempattiin, ja moka tuli 11-12 takaaleikkauksella, kun ohjasin myöhässä ja koira käänty takaaleikkaukseen vasta 12-hypyn jälkeen, hups. Lopussa hinkattiin lopun leijeröintiä niin, että jäi hypyn 22 taakse, ohjasi 12-21, josta sylkkärillä suoralle linjalle ja loppu eteenmenolla. Sylkkärissä mä peruutin jatkuvasti, vaikka olisi pitänyt olla paikoillaan, joten tehtiin se useampaan kertaan. Jouduin keskittymään ihan kunnolla siihen, että pysyn oikeasti paikoillani, eikä jalat vie mihinkään (taaksepäin). Saatiin Marjolta paljon kehuja ja passitukset kisaamaan. :)
Alla päivän radat. Aloitettiin punaisella, josta voisin huomauttaa, että 11-12 kulma oli oikeasti huomattavasti helpompi, joten kepit olisi varmaan pitänyt laittaa ratapiirroksessa enemmän vasemmalle ja hyppy 11 vähän alemmas.
Ora oli tosi super. Ekalla kerralla se oli vähän pihalla, ei hakenut neloshyppyä ja takaakierto kympille oli jotenkin tosi kummallinen (kymppi oli muuten ehkä vähän enemmän vinossa), mutta lopulta nekin hyvät eikä ongelmaa. Puomi myös hieno. Toisella radalla tsempattiin, ja moka tuli 11-12 takaaleikkauksella, kun ohjasin myöhässä ja koira käänty takaaleikkaukseen vasta 12-hypyn jälkeen, hups. Lopussa hinkattiin lopun leijeröintiä niin, että jäi hypyn 22 taakse, ohjasi 12-21, josta sylkkärillä suoralle linjalle ja loppu eteenmenolla. Sylkkärissä mä peruutin jatkuvasti, vaikka olisi pitänyt olla paikoillaan, joten tehtiin se useampaan kertaan. Jouduin keskittymään ihan kunnolla siihen, että pysyn oikeasti paikoillani, eikä jalat vie mihinkään (taaksepäin). Saatiin Marjolta paljon kehuja ja passitukset kisaamaan. :)
Pe-su oltiin kolmistaan Oran ja Kidan kanssa kotona ja kun lauantain aktivoinnit olivat olleet Oran agipäivä ja Kidan 6km pyörälenkki, päätin sunnuntaina talsia pellolle vetämään molemmille paimenille peltojäljet. Oran jäljellä oli mittaa ehkä 200-300m. Ensin suoraa, jolla muistaakseni kaksi sukkaa. sitten kulma oikealle, sukka, kulma vasemmalle, jossa oli lyhyempää nurmea. Sukka, toinen kulma vasemmalle, muistaakseni vielä yksi sukka (?) ja lopussa keppi. Haki jäljen pään hienosti ja itsenäisesti pieneltä tallaukselta ja lähti etenemään hienosti. Ei niin rauhallinen kuin aiemmin pellolla, mutta ei kyllä kaahannutkaan sata lasissa. Vähän häsläsi, mutta en neuvonut yhtään mihinkään missään vaiheessa enkä ollut merkannut kulmia tai mitän muutakaan, joten olin koiran varassa. Ilmaisut oli nyt vähän hukassa, kun ei ollutkaan yhtään purkillista sukkaa: jarrutin jokaisen sukan kohdalla ja pari kertaa jouduin muistuttamaan, että mitäs nyt tässä pitikään tehdä, kun jälki imi niin kovasti eteenpäin. Pitänee seuraavalle jäljelle ottaa vielä ainakin ensimmäiseksi esineeksi purkki mukaan. Jos olisin tiennyt, ettei ilmaisut olleetkaan niin hyvässä kuosissa kuin viimejäljellä, olisin jättänyt sen kepin loppuu laittamatta, mutta nyt se siellä oli ja sillekin joutui kyllä kyselemään koiralta, että c'moon, käykö mielessä tähän mitään toimintamallia. Mutta kokonaisuudessaan aika hyvä suoritus!
Kidan jälki oli ~100 metriä yhdellä kulmalla ja sekin oli aika pätevä tyyppi. Neidit olivat onnensa kukkuloilla päästessään pellolle treenin jälkeen irrottelemaan, kun olivat saaneet kuluttaa aivonsa jälkien parissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti