Hae tästä blogista

perjantai 11. lokakuuta 2013

Kisoihinko?

Tänään ei olla tehty yhtä aika pitkää pyörälenkkiä kummempaa, mutta eilen vierähtikin vaatimattomasti koko ilta Ojangossa.

Lähdettiin Maijan ja koko lauman kanssa autolla, ettei koirien tarvitse odotella kentän laidalla. Treenattiin ensin omat, jonka jälkeen Satu tuli vielä Colhun (ja Kodan) kanssa tekemään.



Yllä päivän rata, joka mielestäni on suhteellisen vaikea ykkösten rata. Meillä oli siis päivän treeniaiheena kisanomainen ratatreeni, jotta tietäisin, onko meillä ollenkaan asiaa virallisille kisakentille vai ei. Otin koiran autosta, tein pienen lämppälenkin, marssin kentälle ja tehtiin nolla. Ekalla! Alussa tuli kolmosen jälkeen aika pitkä kaarros ja 12-13 piti tehdä persjätöllä (siis niin, että lähetän takaa, käsi vaihtuu vasempaan), mutta unohdin koko jutun ja tein viimehetken pelasuksen sylkkärintapaisella. Olin ihan varma, että mudi pinkaisee putkeen, mutta se oli yllättävän hyvin kuulolla eikä mennyt! Eteenmeno oli myös aika hyvä lopussa. Valitettavaa siinä, että mudi haukkui radalla enemmän kuin se on muistaakseni koskaan radalla haukkunut (esim. kepit on yleensä aina olleet ihan hiljaiset, nyt huusi niissäkin...) ja ne kontaktit oli hitaat ja epävarmat, etenkin keinulla. Juoksin radan kolme kertaa, joka kerta otettiin aika ja joka kerta parantui. Viimeisen radan tein tosi lyhyillä kontaktipidoilla ja sain vihdoin toimimaan sen suunnitellun persjätön niille keinun jälkeisille hypyille. Nollia kaikki. Alla muistaakseni toinen (vai eka?) rata.


Ratojen jälkeen palasin niiden kontaktien pariin. Pääteltiin Maijan kanssa, että koiran focus ei ole kontaktiesteellä sinne 2on2offille, vaan sille ihan tarkka paikka on vähän epäselvä, vaikka niitä kovin vahvisteltiinkin opetusvaiheessa. Kokeilin siis ensin namikupilla vahvistaa sitä alasmenon oikeaa 2on2off-paikkaa, mutta Ora jäi puomille kauemmas kysymään multa lupaa siihen, saako ottaa. Totesin, että okei, ei tehdä namikupilla, ettei se sitten sekoita nähtävästi noin hyvin kaalin mennyttä "mitään ei saa syödä/ottaa ilman lupaa", joten sitten testiin päätyi targetti. Targetilla Ora opetteli alun perin kontaktit ja tällä hetkellä se on taas parhaiten onnistunut keino. Muutamat ihan hyvät kontaktit sain naksuteltua niin, että jäin itse taakse, mutta heti naksun jälkeen (eli melkein heti kun tassut koskivat maata) se kääntyi mua päin ja lähti paikalta. Pitää alkaa siis pidentää aikaa ja laittaa vaikka siivekkeet eteen, ettei takajalat pääse kääntymään pois paikaltaan. Katsotaan, tuottaako tulosta. Toivottavasti.

Juoksut lähtivät tänään neljännelle viikolleen (eli eilen tuli 3vko), joten loppukuun kisat olisivat ihan varteenotettavat. Pohdintaa, pohdintaa, hmm!


5 kommenttia:

  1. Menkää ehdottomasti. Ykkösissä ehtii vielä ajan puolesta hyvinkin odotella, että koira tulee oikealle paikalle kontaktilla, joten se ei ole minusta mikään este. Oralla on hienot kepit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! :)
      Ensi viikon sunnuntain kisat meni nyt sivu suun (tai olisi tässä vielä pari tuntia aikaa ilmoittaa...), en saisi sinne ainakaan näillä näkymin seuraa, ja uskon jännittäväni vähän liikaa mennäkseni yksin. :D Josko sitten seuraaviin!

      Poista
    2. Perun puheeni: ilmoitin sittenkin kahdelle radalle.. :D

      Poista
  2. Hieno banneri teillä! Tsemppiä kisoihin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiitos paljon molempiin! :-) Mä väsäsin tuon bannerin eilen ihan pikaisesti. Oli tarkoitus tehdä vaan väliaikainen ja tein vähän hutiloiden, mutta mustakin siitä tuli ihan kiva, joten olkoot ainakin nyt kunnes talvi tulee. :)

      Poista