Hae tästä blogista

torstai 9. toukokuuta 2013

Yksi Takkutukan Tapaturmista


Meillä on pentuesisarusporukan kanssa tapana kutsua näitä meidän teinimudeja Takkutukan Tapaturmiksi, ne kun ovat itse kukin teloneet itsensä kaikkialla ja onnistuneet haalimaan itselleen mitä kummallisimpia ongelmia. Mä olen naureskellut aiemminkin sitä, kuinka vähällä me ollaan kuitenkin Oran kanssa selvitty: muutamia vekkejä sillä on ollut päässä ja lasinsirusta sillä oli kerran pieni, nopeasti ohi mennyt haava anturassa. Tänään mua kuitenkin odotti kotona kisatöiden jälkeen todellakin Takkutukan Tapaturma...

Vastassa oli normaalin hyperiloinen mudinpoikanen. Vähän ajan päästä aloin kuitenkin ihmetellä sitä verta, jota kulki tassunjälkien ja tahrojen muodossa lattialla. Ensimmäinen ajatus oli juoksuista: "JES, VIHDOIN, juoksut!" mutta mitä vielä... Eihän sillä mitkään juoksut olleet alkaneet, vaan pikaisen tutkiskelun jälkeen huomasin koiran oikean etutassun keskimmäisten varpaiden välissä verta vuotavan loven. Kuin saksilla olisi leikattu vähän matkaa koiraa kohti. Miten voi olla mahdollista, että koira teloo itsensä noin yksinoloaikanaan? Mitähän kummaa se on yksinollessaan puuhaillut? Kaikki tuntui olevan huoneessa paikoillaan, mitä nyt sängyn päiväpeitto oli möngitty ruttuun... Aamulenkin jälkeen lähdin kyllä aika nopeaan, mutta kyllä koira ehti siinä kävellä parikin kertaa keittiöön ja takaisin, kun annoin sille ruuan huoneeseen. Uskoisin, että olisin huomannut verta vuotavan haavan jo silloin, jos se olisi tullut aamulenkillä.

Noh, ei muuta kuin haavaa suihkuttamaan vedellä, desinfioimaan, kuivaamaan ja hoitamaan. Nyt on jalka paketissa (kuvassa ensimmäinen nopea kyhäys bussissa) eikä vuoda, mutta kovasti pitää varoa, ettei koira riehu liikaa, jottei haava aukea tai tulehdu. Tosin äitini sanoin, Oran saa olemaan paikallaan ja yhtään riehumatta ainoastaan nukuttamalla tai vaivuttamalla koomaan... Joten saa nähdä, miten tästä selvitään! Agilitystä myös luonnollisesti taukoa, onneksi se ei ole meidän ainoa laji. :) Tänään loppupäivä koitettiin ottaa rennosti vanhempieni nurkissa.

Bongasin muuten yllättävän yhteyden Facebookin yhdestä mudiryhmästä, nimittäin tänään 12 vuotta täyttäneen unkarilaisen mudiuroksen, jonka ulkonäkö oli hätkähdyttävän sama Oran kanssa. Turkki oli samanlainen, korvat (ainakin juuri oikea) lerpattivat samalla tavalla, väri oli täysin sama ja kun kysyin koiran kokoa, oli sillä sitä 50,5 cm (Oran olen kotimittauksella saanut reilu 50-senttiseksi). Pikaisella tutkimisella, johon ei vierähtänyt kuin ehkä minuutin verran, sain selville, että kyseinen koira on Oran emän emän emän veli Pásztor-Virtus Furfang. Tässä linkki koiran sivuille (PawVillage).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti