Toipumista ja jälki

Tähän väliin haluaisin kiittää teitä lukijoita, jotka olette yksi suuri syy tämän blogin ylläpitämiselle! Blogia on katsottu jo yli 10 000 kertaa ja tähän mennessä on kertynyt 41 lukijaa. Tietysti kirjoitan blogia suureksi osaksi ihan itseni takia, jotta pysyn kärryillä missä mennään ja pystyn muistelemaan vanhoja tapahtumia (tärkeää varsinkin treenien kannalta!), mutta ilman lukijoita motivaatiota ei varmastikaan olisi.

Oran varpaiden välissä oleva haava on alkanut parantua hienosti. Kaikki sukat sun muut tippuvat lenkeillä ja sisällä olen kokenut niiden pitämisen turhaksi, joten olen vain lenkkien jälkeen puhdistanut haavan ja lähestulkoon muuten antanut olla. Vähän koittaa Ora sitä nuolla, mutta muuten ei ongelmaa. Olen antanut Oran juosta vain pehmeässä maastossa, ettei haava vain kolahda mihinkään ja aukea tai repeä lisää.

Ora Jennalla hoidossa Lontoonreissun
ajan huhtikuussa

Lauantaina käytiin Ojangossa agikentillä Maijan ja Jennan kanssa nyt, kun Maija on liittynyt HSKH:n jäseneksi. Oran jalan takia en sitä yhtään hypyttänyt yhtä rengasta lukuunottamatta ja tein lähinnä vain puomia kontaktia vahvistaen. Kovin meinaa mudi vielä unohtaa, että kontaktille on pysähdyttävä, vaikken erikseen siitä muistuttaisikaan ja vaikka mentäisiin koko puomin verran matkaa. Mutta eiköhän se siitä! Yhden leijeröinnin kokeilin myös, koska hyvä kohta sattui kentällä olemaan: koiralle rengas-suora putki, ohjaajan ja koiran välissä puomi. Ei ongelmia, putket vetää niin kovin!
Koska Orakin piti saada väsytettyä muiden koirien tapaan, testasin tokoiluja agikentällä. Ei mitään ongelmia ylikuumenemisien tai esteiden vilkuilujen kanssa, vaikka kentällä oli juuri aiemmin tehty agijuttuja. Todella hienoa ja pitkääkin seuruuta, käännöksiä, täyskäännöksiä, juoksua ja hidasta käyntiä. Jäävät tein myös kaikki kolme, nopeat olivat, eikä sekoittanut mitään. Sen jälkeen kolmen minuutin paikkamakuu agikentän reunalla häiriössä, Delia ja Nauru painivat sivussa ja ihmisiä kulki ohi. Koiria taisi myös kulkea yksi, jonka kohdalla kehuin hurjasti. Kävin palkkamaassa paikkiksen aikana muistaakseni kaksi kertaa. Ensimmäinen paikkamakuu romuttui lonkalle siirtymiseen (taisi olla vähän jo väsy muusta tekemisestä), mutta kävin aloittamassa alusta, eikä toisessa ollut ongelmaa. Jee!

Sunnuntaiaamun Ora kulutti energiansa tunteja Naurun kanssa painiessaan sisällä, ja loppupäivä oli Oralle tylsä mun vanhemmilla odottaessa, kun olin juhlistamassa äitienpäivää isovanhemmillani.

Tänään heräsin luvattoman myöhään, joten vasta päivällä päästiin lähtemään Oran kanssa jäljestämään. Tein Oralle n. 50m jäljen pellolle myötätuuleen, nameja joka kolmannelle tai joka neljännelle askeleelle. Jäljen oli tarkoitus olla suora, mutta vähän kiemurainenhan siitä tuli. Ei haittaa, hyvä vaan! Jäljen teon ajan Ora oli kiinni näkösuojan takana puussa, makasi hiljaa ja ilmeisesti myös rauhassa. Annoin jäljen vanheta ~15-20 minuuttia, jonka ajan ajattelin tokoilla.
No eihän siitä alkuun mitään tullut. Tokoilusta siis. Ora tiesi, että jälki oli tehty, olihan se odotellut pellolla valjaat päällä. Ei me olla myöskään tokoiltu aiemmin kuivalla nurmipellolla, joten sekin saattoi vaikuttaa siihen karmeaan seuruuseen. Hirveää lahnailua, jätätti, vilkuili muualle, käännöksessä oli ihan kujalla. Koitin nostaa virettä ja lopulta saatiin namipalkalla pari ihan hyvääkin seuruuta, jonka jälkeen vaihdoin keppiin, jolla nostin virettä lisää. Keppipalkalla saatiinkin jo hyvät seuruut ja parit jäävät, ja jätin jutun siihen, ettei lahnailu ala uudestaan. Heitin keppiä pellolla Oralle muutamia kertoja, että saataisiin pöhötysenergiat pois ennen jälkeä. Lisäksi tehtiin hajutunnistusta: pellolla menee kepinpalasista ja jonkinlaisesta sahanpurusta tehty leveä polku, jonne muiden samanlaisten keppien sekaan "piilotin" omanhajuisen (pohjustusta tunnarille). Tosi hyvin haki kaksi kertaa, mutta kolmannella taisi keppi olla liian kaukana, sillä koira ei oikein ollut varma minne mennä ja toi kerran väärän. Uudella lähetyksellä nuuskittiin hienosti oma.

Sitten sille jäljelle. Mitä nenänkäyttöä! ♥ Nameja olisi saanut olla vielä enemmän harvakseltaan, koska nyt ne monessa kohdin jopa häiritsivät koiran jäljestämistä ja osa jätettiin vieläkin syömättä. Ei hösläystä, eikä kiskomistakaan (=liian nopeaa vauhtia) liiemmin. Kerran taisi nousta jostain syystä pää maasta, mutta ei sen kummempaa. Pari kertaa myös poikitti, mutta vain namin syömisen/etsimisen yhteydessä. Kun jäljestettiin, mentiin rauhassa, poikittamatta, kovin paljoa kiihdyttämättä ja järjestelmällisesti. Paras mudi! Kohta aletaankin sitten miettiä keppien ilmaisua ja kulmia.

Tämän postauksen kuvat ovat Maijan käsialaa reilu viikon takaa Deliakuvaa lukuunottamatta, jonka on napannut Jenna. Kiitän. :) Alla vielä video Orasta ja Deliasta Jennan luona. Ora oli siellä hoidossa 14.-19.4., kiitos paljon! Vähän väsyneeltä paini jo näyttää. ;D