Helteen takia me ei kovin paljoa tällä kertaa tehty. Otin kuitenkin kontakteja, A-estettä ja puomia. Välillä tosi mageet, välillä ihan karmeat. Tuntuu, ettei mudi vain välillä käytä aivojaan ja tulee välillä - onneksi aika harvoin - "lalalalalallala"-asenteella astellen kontaktin läpi. Lopussa tehtiin myös lisää A:ta, ja koiran väsymys näkyi, kun koira ei keskittynyt ollenkaan ja vaikutti olevan ihan pihalla. Käytin koiran vielä siihen väliin juomassa ja sitten tekemässä pari alastuloa erikseen, jotka oli hyvät.
Tarkoituksena lauantain treeneissä mulla oli saada puomi mukaan radanpätkään ja hyppyjen itsenäinen hakeminen, joissa molemmissa saavutettiin kyllä tavoitteemme. Puomille hidastin vielä kunnolla, ettei luiskahda alas tai juoksentele innoissaan ohi kontaktin. Hyppyirtoamisia otin samantyylisellä harjoituksella kuin viime torstain treeneissä (edellinen postaus) putkien välissä olevilla kolmella hypyllä, pimeän putkenpäänkin otin mukaan. Ja siis wau! Irtosi ihan tavattoman hyvin, haki ihan selvästi itse tosi kaukaa. Ja kääntyi aika tiukastikin hypyltä katsomaan ohjausta, tosin olisi siinä vähän parantamisen varaa. Jes.
Muuta ei oikein lauantaina ehditty, paitsi Ora ehti keksiä pentuaikanaan pari kertaa kokeilemansa "en halua pois treeneistä, en siis tule autoon vaan lähden karkuun" -episodin, joka sai mut repimään hiuksia päästäni. Me ei olla aikoihin menty Ojankoon autolla, vaan ainoastaan Asikkalassa se on treenien jälkeen mennyt autoon, ja siellä se on aina ollut kiinni. Huoh, koira on kuvainnollisesti kuollut, jos tekee tuon vielä uudelleen. Tai ainakin melkein.
Maanantaina kävin pyörällä takapellolla tekemässä Oralle jäljen. Tuuli vähän sinne tänne, joten koitin vain onneani ja tein aavistuksen varassa - ja kun päästiin jäljelle, oli tuuli kutakuinkin myötäinen. Jäljellä oli pituutta 80-90 metriä ja se sisälsi yhden loivan mutkan/kulman. Heinä/nurmi oli jo tosi pitkää, toivottavasti se ajeltaisiin tuolta pellolta, muuten ei enää viitsi tuonne syrjään kävellä kuin koira. Namitin sinne tänne, nurmittomampiin kohtiin vähän enemmän, samoin kuin mutkaan. Mun kännykkä oli pari päivää kuolleena, joten en tarkkaa jäljen vanhenemisaikaa saanut ylös, mutta eiköhän se n. puolisen tuntia vanhentunut. Ongelmia oli myös pitkän heinän kanssa jäljen löytämisestä, vaikka olin mielestäni painanut mieleeni tarkat koordinaatit sen sijainnista. Lopulta kuitenkin löytyi jä päästiin jäljelle!
Tosi hyvää etenemistä, nameja jäi syömättä arviolta varmaan 60-70%, joten ne voisi jo pikkuhiljaa jättää kokonaan pois alku- ja loppupalkkaa lukuunottamatta. Melkoinen draivi oli päällä, vaikka oltiin kävelty jäljen luokse keppiä heitellen. Jouduin jarruttamaan valjaista aika paljon. Pari kertaa meinasi poiketa jäljeltä, muttei ehtiyt kuin pari askelta mennä vikasuuntaan, kun korjasi itse. Jotain kiinnostavaa oli myös viereisessä metsäpläntissä, koska nokka nousi maasta pari kertaa ihan hetkeksi ennen työskentelyn jatkamista. Mutkan kanssa ei ollut mitään ongelmaa ja Ora oli vähän sitä mieltä tämänkin jäljen pituudesta, että ihan liian lyhyt oli. Nyt kuitenkin olisi seuraavana etappina keppien ilmaisu: haluaisin Oran ilmaisemaan maahanmenona, jos vaikka innostuttaisiinkin FH- eikä pk-jäljestä (paremmat mahiksetkin täällä tehdä jälkiä pelloille kuin metsään, ellei lähde kauemmas tekemään), vaikka Oralle luontaista olisi kyllä luultavasti nostaa keppi suuhun. Mun oma keppienopetusmotivaatio on vain vähän kadoksissa, haluaisin vain tehdä jälkiä, enkä opettaa mitään keppejä. Toivottavasti Ora ei ajattele samalla tavalla.
Välipäivinä ollaan pikkuisen tokoiltukin jotain pientä, mitään suurempia sessioita en ole jaksanut. Seuruu alkaa taas parantua, käännöksissä on edelleen jotain vikaa, mutta niitäkin olen vahvistellut. Sen sijaan tänään jäävät päättivät sekoittua oikein kunnolla: ensin ei menty istumaan, ja sitten ei jääty seisomaan. Maahanmeno on ainoa, jota se ei koskaan sekoita muihin. Tänään käytin Oran myös iltasella uimassa läheisessä syvässä lammessa. Kysyisinkin lukijoilta, olisiko teillä teorioita sille, miksi Ora röhkii kovin uidessaan keppi suussa vedestä pois? Oralla ei ole mikään paras uimatyyli (takapää on aika alhaalla ja saattaa molskia välillä), ja ajattelin laittaa sille pelastusliivit selkään kesällä, jos uimatyyli ei itsekseen tuosta parane. Voiko johtua siitä? Vai meneekö sillä vain vettä nenään/suuhun uidessaan keppi suussa? Venyttelin Oran sisällä uinnin jälkeen, koska tämä oli mudin ensimmäinen kunnollinen uintireissu tänä kesänä, vaikka se onkin käynyt vähän pulikoimassa aiemminkin. Samalla tein pienet lihasjumpat.
Eilen alkuillasta saimme hurmaavia leidejä kylään: Salla koirineen, mudi Subrén ja Secin kanssa, saapuivat Iitistä yökyläilemään. Reissun ideana oli mun ja Sallan pääsykokeet tänään aamusella, jonka lisäksi tietysti mudiriekkua oli tiedossa. Eilen käytiin ensin yksi lenkki kolmen koiran kanssa, iltalenkille Tuisku tuli Yrtin kanssa mukaan. Aamulla pyörähdettiin myös lyhyt kävely kolmen ihmisen voimin, ja päivällä pääsykokeiden jälkeen seuraamme liittyi myös Nelli Pelle-mudin kanssa, joka on Yrtin täysveli. Mudeilla oli kivaa pistellä juoksuksi pellolla ja Ora tapansa mukaan juoksutti muita keppi suussa ja vähän jahtasikin, sekä Ora lapsuudenystävänsä Subrén kanssa löysivät jatkuvasti iiiiihania ojia, joissa rypeä. On kiva huomata, että pentuna paita ja peppu -pari Ora ja Subré, joilla siinä puolivuotiaan korvilla oli vähän pientä kränää, tulevat hyvin toimeen Oran sisävahtimista lukuunottamatta (närrr, et tule tänne, yyy tulet silti, lähden siis pois nöristen). Tämä oli myös viimeisiä lenkkejä niin, että Yrtti ja Tuisku ovat meidän kämppiksinä: kesäkuun alussa Maija koirineen asuvat tässä virallisesti ja Tuisku lähtee reppureissaamaan.
Ainiin, meidän eläintarha myös kasvoi vähän. Edellisten mun maakotiloiden (A. fulica ja A. reticulata), jättiläistuhatjalkaisen (+lihansyöjäkasvien) ja Maijan Kupla-viljakäärmeen lisäksi meille muutti viikonloppuna mun ja Maijan kääpiöhamsteritytöt, ikää reilu kuukauden verran. Robotytöt ovat vielä kovin arkoja lapsia, mutta eivätköhän ne siitä reipastu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti