RTK2 Takkutukan Vihuri

Kahdestaan Oran kanssa starttasimme tänään auton kohti länttä - rally-tokokoe oli edessämme Kirkkonummen Veikkolassa. Vähän jännitti, löydänkö edes perille, kun mulla ei ole enää navigaattoria, mutta lopulta vain meinasin ajaa risteyksen ohi ja löysimme vaivatta perille, vieläpä
hyvissä ajoin. Kävin ilmoittautumassa ilman koiraa ja bongasin pari tuttua, koiraa kävin vähän kävelyttämässä vasta jonkin verran ennen rataantutustumista. Ora vaikutti olevan hirveän hyvässä vireessä, joskin sillä selvästi oli vähän patoutunutta energiaa, mahdollisesti eilisestä toimeettomuuspäivästä. Heittelin muutaman kerran palloa, treenasin ihan parit pienet kuviot ja laitoin takaisin autoon.

AVO-rata oli aika yksinkertaisen oloinen ja varmuutta toi varsinkin se, ettei radalla ollut ollenkaan houkutusta. Sen sijaan hyppy oli aika kaukana kyltistä (kaukaa lähetys, siis) ja sen jälkeen pujotteluun oli aika tiukka kulma. Eteentulojakaan ei ollut lainkaan, yllättävää! Heti rataantutustumisen jälkeen otin mudin pyörimään pihalle - halliin sai ottaa vain seuraavana suorittavan koiran, joten siihen ei päästy tutustumaan lainkaan etukäteen. Olin ottanut Oran ruokakupin autoon kaukopalkaksi varustettuna vähän jauhelihalla, jota otin myös pussissa vähän mukaan palkaksi - ajattelin, että tänään tarvitaan jotain parempaa kuin nakki tai lelu, koska mudi on ollut vähän haahun oloinen kuluvalla viikolla. Lämppätreenatessa O tuntui vieläkin ihan hirveän kivalta, se oli hyvin kuulolla eikä ottanut häiriötä juuri mistään. Vire oli ehkä aavistuksen liian korkealla, mutta en uskaltanut sitä lähteä laskemaankaan, ettei mikään haahumoodi olisi tullut päälle.

Kun päästiin halliin, sama meno jatkui. Ja niin muuten jatkui radallakin. Ihan hirveän kivaa ja iloista menoa, joskin joissain kohti meinasi keulia yli - pelkäsin vähän, että milloin suusta pääsee "hau", mutta lopulta kuului vain pieni kähinä hypyllä ja sen jälkeen keulittiin aika pahasti. Sen sijaan mua jännitti ihan älyttömästi, mun jalat tärisivät varsinkin askelissa eteen ja viimeisellä kyltillä unohdin kokonaan, mitä piti tehdä... Otin mudin perusasentoon ja lunttasin kyltistä, mitä tehdä. Okei, seisomaan, joten käskytin koiran ylös. Jatkosta ei ollut mitään tietoa, joten kylttiä vilkuiltiin taas. Kierrä koiran ympäri. Ja mähän sitten kiersin. Voin (taas) kiittää onneani siitä, että Ora ei tunnu juuri ottavan mun jännitystä itseensä vaan se on mun jännittäessäkin oma, typerä ja iloinen itsensä. Varmuuden vuoksi seuruutin vielä maalikyltin jälkeen, otin perusasentoon ja siinä koiran kiinni, ettei vain menty kehänauhojen ulkopuolelle. Mudilla oli ihan hirveän hauskaa ja suorituksen - joka oli mennyt tosi hyvin! - jälkeen käytiin taas vähän heittämässä palloa ja syömässä lopulta se jauhelihaköntti, mikä oli odottanut kupissa.

On se kiva, kun palkintopallikuva on muutenkin täytetty
tutuilla kasvoilla! Kuvasta kiitos Kirsille. :)

Kun tarpeeksi oltiin jaloiteltu, palattiin katselemaan pistesaldoa. Toinen kisaaja huikkasi nähdessä mun iloisen ilmeen ja huomatessaan mun vielä kehuvan koiraa, että tuliko täydet. Ihan spontaanisti vastasin sen, mikä mun mielestä pitäisi kisoissa aina olla joka ikisellä ihmisellä asenteena ja jonka mä olen mielestäni onnistunut säilyttämään aika hyvin: "En mä tiedä, eikä sillä nyt niin väliäkään, hyvin meni joka tapauksessa."No, tuloslista näytti kyllä sekin hyvältä ja koska sijoittumisen mahdollisuus oli erittäin hyvä, piti jäädä odottelemaan vielä toisen AVO-ryhmän suorituksia. Onneksi seuralaisia oli pari vielä paikalla, pari muutakin tuttua ja pari uutta tuttavuutta, joten aika kului melkoisen rattoisasti odotellessa. Lopulta tulokset saatiin julki: Oralle AVO1, 100 p, RTK2 ja sijoitus 1/25! Siis täydet, taas! Tuloslappusessa luki vain kommentti "Hienoa!" Voittajaluokan radat siis odottavat, mahdollisesti jo aika pian, mikäli oikein villiksi heittäydyn. Ihan mieletön päivä, eikä enää edes harmita, ettei huomenna päästäkään paimentamaan. Alla vielä video radasta, kiitos hurjasti kuvaajalle! On se vaan koiraharrastuksissa kivaa, että voi luottaa kameransa ventovieraankin käteen, joka suostuu kuvaamaan suorituksen.

On se vaan paras tyyppi <3