Koska olen köyhä opiskelija ja arvonnat on kivoja, osallistuin Mutiaiset-blogin lahjakortin arvontaan. Ei ole onni suosinut uuden vuokra-asunnon etsinnässä, jospa nyt sitten jossain muussa... :DKun sunnuntai on vapaapäivä, eikä ohjelmaa peruuntuneiden paimennustreenien takia ole, mitäpä sitä muuta koiraharrastaja tekisi - kuin lähtisi treenaamaan?
Ojankoon siis kävi matkamme, missä oli vastassa taas Jenna koirineen. Tarkoitus oli treenailla vähän agilityä kaikkien kolmen koiran kanssa, sen suurempia suunnitelmia extempore-treeneille ei ollut. Oran kanssa vähän ihan perus keppijuttuja ja hypyn leijeröintiä, aika lyhyet pätkät eikä mitään kummallista. O oli vähän vaisun oloinen, poweria ei ollut samalla tavalla kuin yleensä, vaikka kyllähän se silti kulki. Ihan aavistuksen oli ollut maha sekaisin aiemmin, josko se olisi vaikuttanut.
Delian kanssa tein myös pientä pätkää, lähinnä takaakiertoja ja putkiinlähetyksiä, ei mitään kummaa, ja ihan vaan pari kertaa sillekin. On-off-koira D oli tänään off-asennossa, ei ollut ihan täydessä vedossa. Saatiin kuitenkin tehtyä pari ihan kivaakin pätkää ja lopetettiin vauhdikkaimpaan.
Matkalla Ojankoon olin käynyt tekemässä pellolle peltojäljen Oraa varten. Mitähän sillä olisi ollut pituutta, ehkä 400 m, kuusi sukkaa taas esineenä, kahdessa lisäksi keppi. Viisi kulmaa ihan vaan siksi, että olisi muuten pitänyt mennä liian hankalan multavuoden tai ojan läpi. Vanheni tunnin tai puolitoista sillä aikaa, kun oltiin agikentillä.
Lähti ihan hyvällä draivilla, janantapaiselta löysi jäljen hyvin. Olin vielä namittanut parilla namilla jäljen alun, mutta toisessa taisi olla jotain mätää, koska Ora (!) alkoi syljeskellä sitä pois. Hyvin lähti, siis... Mudi taisi unohtaa kokonaan, mitä oli tekemässä, ja autoin sen uudelleen alkuun. Ihan hyvin se sitten lähti, mutta sitten tapahtui välikohtaus nimeltä irtokoira, joka ilmestyi puussa kiinni olevien Hyrrän ja Delian luokse saaden aikaiseksi haukkukuoron. Liian iso häiriö, keskittyminen herpaantui täysin. Koira vielä juoksi pellon ohi omistajansa luokse aika läheltä. Tässä vaiheessa jo mietin, että jääkööt sukat sinne, me lähdetään kotiin, kun ei tästä näytä mitään tulevan. Jotenkin kuitenkin rämmittiiin takaisin matkaan ja pitkän, pahan hukan jälkeen Ora haistoi esineen ja kävi sen ilmaisemassa. Matka jatkui ihan siedettävästi: parissa kulmassa oli pientä hämminkiä, pari oli tosi hyviä. Ilmaisi kaikki ja hyvää suoraakin saatiin muutamaan kohtaan. Mutta ei Ora ole tehnyt aikoihin noin huonoa jälkeä: hukkia tuli useita, keskittyminen oli vähisssä eikä mistään oikein tuntunut tulevan mitään. Varmasti O oli vähän turhan väsynytkin, olihan se jo pyöräillyt kentille, treenannut pari pientä pätkää agilityä, lenkkeillyt pelloille juosten koirakavereiden kanssa ja sitten vasta päässyt jäljestämään, mutta silti. Huoh.
Jäljestä masentuneena pistin viestiä meidän FB:n vertaistukipalstalle (ts. pentueryhmään) ja alustavasti sovittiin vielä tämän vuoden puolelle yhteisiä jälkitreenejä. Toivottavasti saadaan onnistumaan, koska minä aikamoisen noviisina ehdottomasti tarvitsisin kokeneempien neuvoja, miten edetä ja toimia missäkin tilanteessa. Jos tätä lukee joku etelässä asustava jälkeä treenaava ihminen, saa itsensä ilmiantaa, niin mennään kimpassa jäljelle!
Pääsimme kotiin jäljeltä kolmea tuntia lähennelleeltä reissulta ja ehdittiin levätä kotona sen pari tuntia, kun jo piti olla taas menossa. Ohjatut rallytreenit, eli suuntana taas näin vaihteeksi Ojanko. Tehtiin kahta, lyhyttä rataa samalla pohjalla: molemmissa oli hirveästi käännöksiä, mutta toisessa istumisten kautta ja toisessa ilman. Molemmissa myös yksi puolenvaihto: molemmissa molemmat vasempaan, toisessa lisäksi jalkojen välistä, toisessa molemmat oikeaan. Ja siis voi että, muudi teki ihan täydellistä rataa, ei ollut mitään moitittavaa! Vire pysyi, hyvin kääntyi ja hyvin kuunteli. Paras rallyeläin! Oikealla puolella pitää vielä parantaa kropanhallintaa, oikealle käännöksessä ei mennä ihan yhtä aikaa. Yksittäisinä kyltteinä tehtiin voittajan sivulla peruutuksia, joissa O meinaa mennä vinoon (paranee koko ajan), sekä mestariluokan eteen seisten - koira peruuttaa - kutsutaan sivulle, jossa Oran ainoa ongelma on herkkä istuminen eteen. Koko Oran asenne oli rallytreeneissä ihan hirveän kiva, toimi erittäin kivasti.
Postauksen kuvista kiitän Jennaa!
Maanantai oli täydellisen vapaa mudieläimelle jotain aamulenkkitreeniä lukuunottamatta, ja tiistainakin tehtiin toko-/rallytokotreeni vain omalla lähikentällä. Taas vaihteeksi luoksarin pysäytyksiä (aika mageita!), kaukoja ja seuruuta molemmilla puolilla, paljon puolenvaihtoja. Peruutuksia sivulla, vähän 50/50 onko hyvä vai ei, enkä ole vielä huomannut omassa tekemisessäni mitään eroa hyvän ja huonon peruutuksen välillä. Joka tapauksessa peruutukset tuntuvat paranevan koko ajan.
Keskiviikkona ennen agitreenien vetoa menin reippaasti etuajassa hallille mukanani pari puukapulaa, metsku ja pussi tunnareita, sekä pokkarikamera. Omat tokotreenit siis tiedossa. Ihan alkuun metskun pitoa ja kuljetusta: samaan aikaan, kun Ora alkoi ällötä hiekkaa kapulassa, alkoi myös sen metalli-inho. Kyllä se sen ottaa suuhun, mutta ei se siitä tykkää, eikä enää nosta maasta. Olisi kiva tietää, mitä mudin pääkopassa tai suussa on tapahtunut ikää tullessa lisää, sillä nuorena sillä ei ollut mitään ongelmaa metallin tai minkään muunkaan nostamisessa... Superpalkka, kun kapula pysyi suussa myös kävellessä, ja jätettiin se siihen. Pitää ehkä paneutua metskuun paremmin paremmalla ajalla, jos sitä alkaisi vaikka teippailemaan tai jotain.
Metskun lisäksi merkkiä, jota Ora ei ole tehnyt kunnolla sitten nuoruusvuosien. Sekä tokoliikkeenä suoraan edestä lähettäen että rally-tokon liikkeenä viistosta, josta kutsutaan sivulle. Erittäin hyvä! Merkkinä oli iso pussirulla, koska en ollut ottanut omia tötsiä mukaan, eikä hallissa ollutkaan yhtään. Myöhemmin tein myös pari toistoa ulkona kunnollisella tötsällä, eikä ongelmaa. Ohjattua noutoa ilman keskikapulaa, reippaalla käsiavulla, ja hyvin toimi! Aamulla oltiin tehty yksi tunnari aamulenkillä tunnarinkokoisella kepillä metsäpolulla, joka oli toiminut erittäin hyvin - pelkäsin vähän, yhdistääkö Ora liikettä tunnarikapuloihin nytkään, koska joitain päiviä aiemmin sisällä se oli tehnyt täysin metsään menneen tunnaritreenin (ts. nostellut mitä sattuu). Mutta johan, sehän teki oikein näppärästi! Tykkäisin sen vielä haistelevan kauemmin ja kaikki kapulat varmasti läpi, mutta erittäin selvästi hajun kanssa se nytkin pelaa. Tunnarikapulat nousevat maasta maavarattomuudesta huolimatta, joskin vähän varovaisen oloisesti.
Lisäksi vielä kapulan noutoa kiertämällä (vauhti pysyy eikä tule sitä pysähtyneisyyttä, jolloin nosto on Oralle hitaampi), ihan ok joskaan itse nostot eivät olleet kovin vauhdikkaita, ja rally-tokojuttuja. Lopputulos on nähtävillä videolla:
Ohjatuissa agilitytreeneissä mun ryhmän vedon jälkeen ei tällä kertaa tehty ratatreeniä vaan tekniikkaa. Keppitreeniä: häiriönä putken suu niin lähellä keppien sisäänmenoa, että koira juuri mahtuu kääntymään kepeille. Putki siis niin, että kun koira menee avokulmasta keppien oikeaan väliin, putken suu on suoraan sen nokan edessä. Tällaista häiriötä en ole aiemmin tajunnut tehdä Oran kanssa ja kas kummaa, siellähän se putkessa oli ensimmäisellä yrittämällä. Se jäi kuitenkin viimeiseksi, sillä kun treeniä vähän helpotettiin viemällä putkea metrin kauemmaksi, se haki hyvin ja kepitti loppuun. Pari kertaa tehtiin vaikeuttaen koko ajan, kunnes putki oli siinä mistä oltiin lähdetty, eikä mudi edes harkinnut sinne sujahtamista. Tuotiin vielä treeniin vauhtia ja etäisyyttä kahdelta hypyltä (kepeille 90 asteen avokulma) ja kaksi kertaa koko treenin aikana se haki väärän välin, muuten joka kerta oikean. Kuulemma väärän välin se oli hakenut silloin, kun mun rintamasuunta oli vaihtunut keppien menosuuntaan jo ennen, kun koira oli kepeillä. Sinänsä loogista ja hyvin ohjausta lukeva koira, mutta kun tavoitteena on joka kerta oikeaan väliin sujahtava koira, pitäisi sen periaatteessa kestää sellainenkin. Kerran tehtiin myös sama treeni umpikulmalla, ei ongelmaa. Kepit oli myös todella nopeat, nyt on tainnut mudi löytää keppivaihteen myös ulkokentille! Keppitreenin jälkeen tehtiin vielä pientä ansaesterataa, jossa lähinnä putkia. Ongelmaa ei tuottaneet ansaputket tai -puomi, vaan enemmänkin se, etten mä muistanut rataa. Hyvin Ora kuitenkin ohjautui aina sinne, minne mä sitä ohjasin, ja naurun saattelemana poistuttiin kentältä - hyvä treeni, parempi mieli.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti