Hae tästä blogista

torstai 26. huhtikuuta 2012

Liikuntakieltoa ja videoita

Keksin näköjään ihan "loistavan" ajan aloittaa blogi, kun harrastava koira saa saman tien liikuntakiellon. Treenit siis edelleen jäänyt välistä... Kipulääke on auttanut jonkin verran, mutta täysin vinkumatta koira ei ole. Jonkun yön on ollut vinkumatta, mutta vaihtoehtoisesti sitten päivällä joku vinkuna kuulunut. Pitää soitella lääkekuurin (vielä 2 päivää) jälkeen vielä tuonne samalle eläinlääkärille ja vähän pohtia, pitäisikö viedä tarkempiin tutkimuksiin muualle ja vähän tuoda esille omia mietelmiä.


Ollaan me silti lenkkeilty normaalit lenkit, tosin varoen, ettei koira juokse tai rasita itseään muuten liikaa. Treenaaminen on jäänyt satunnaiseksi pikkutemppujen tekemiseksi kotona, jonka lisäksi ollaan hurjasti etsitty nameja ympäri kämppää ja pihaa. Koiran on myös pitänyt vajaa kymmenestä väärinpäin olevasta purkista valita se, jonka alla on nami, ja kääntää se nurin. Myös muita "uusia" viritelmiä ollaan yritetty keksiä. Jonkinnäköinen tonnikalajäljen tapainen viritelmä "jäljestettiin" myös omalla pihalla. Vähän häsläystähän se oli, mutta pienellä avustuksella päästiin hyvin perille asti. Aiemmin ollaan Elmerin kanssa kyllä etsitty nameja, että nenänkäyttö on tuttua, mutta jälkien saralta sen kanssa on vain kerran tehty makkarajälki... Elmerin nenänkäyttö on kyllä sitä häsläystä lukuunottamatta aika hyvää. Tuossa yllä kuva Jasusta: Koira on ihan loukkaantunut, kun sen kanssa ei myöskään voi leikkiä normaaliin tapaan ja "nenänkäyttötreeniä" teen enemmän Elmerin kanssa.
Muutamia on2off-treenejä ollaan myös tehty Elmerin kanssa katukivetyksellä ( ;) ), ja tuo on vasta nyt tainnut ymmärtää takajalkojen käyttämisen tässä liikuntakiellossa pohtiessaan! Vihdoin on tajunnut, että asentoon voi myös peruuttaa tai pyörähtää, ennen on pitänyt liikkua aina eteenpäin.
Alla olevasta videosta haluaisin kommentoida sen verran, että 1. meillä ei ole mitään tarvetta olla "hyviä", kunhan vähän aktivoin koiraa saaden se käyttämään nenäänsä, 2. tuo hihna on superpitkä nahkahihna ja 3. videon laatu on aivan järkyttävän kamala. :D



Pennun, Oran, tuloon on enää pari-kolme päivää. Hurjaa, miten aika menee näin nopeasti, vaikka odottavan aika onkin pitkä. Huomaa kyllä omasta panikoinnista, ettei ole vähään aikaan pentua ollut talossa: Esimerkiksi syötettävän ruuan miettiminen on järkyttävän vaikeaa enkä tiedä vieläkään, miten saisin johdot piiloon tai pois pennun ulottuvilta. Eiköhän se siitä... Alla video pennusta viikon takaa keskiviikolta, laitoin äänet mykäksi, kun olivat niin mielenkiintoiset.. :'D Videossa on Terhin jalat ja tossut: Onneksi mulla on samanlaiset tossut kotona, ettei jalat ole sitten ihan rei'illä, kun pentu tulee kotiin.


Ainiin, tänään käytiin myös tuo lähin iso metsä katsastamassa, ja sulahan se oli vihdoin! Yksi vähän varjoisampi alue oli vielä lumen peitossa, mutta muuten pystyi kävelemään ihan tennarit kuivina.
Seuraava päivitys onkin sitten varmaan pennun saapumisesta... :) Sitä odotellessa!

Lisätty 27.4. : Pentu on siis näillä näkymin tulossa sunnuntaina. (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti