Hae tästä blogista

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Nolla on ystävämme

Käytiin vähän agiliitelemässä Oran kanssa oman seuran kisoissa lauantaina - aiemmasta viikosta treeneineen kirjoittelen postausta vielä myöhemmin. Kevyesti matkaan lähdettiin lauantaina taas puoli yhdeltätoista ja kotona oltiin vasta puoli kahdeksan aikaan illalla, eli yhdeksäntuntinen vierähti kisapäivään. Jonkun kolme ja puolituntisen olin ilmossa töissä ja koira häkissä odottelemassa, jonka jälkeen koira lämppälenkille ja ei muuta kuin jännittämään. Starttivuorossa oltiin seitsemänsinä, viimeisellä radalla kuudensina - onneksi ei yhtään aiemmin!


Kisat oli myöhässä, ehkä parikymmentä minuuttia ja venähtivät siitä vielä ylimääräistäkin. Aloitettiin hyppärillä, jota olin katsellut jo medien suorittamana ilmopenkiltä hyvän aikaa. Ei ollut mitään erityisen selviä säveliä, ja kun vihdoin pääsin radalle, vaihtuivat ohjaukset extempore kahdessa kohdassa - videolta katsottuna vasemmalla perällä olevalle hypylle en ollut suunnitellut vastakäännöstä, ja oikealla perällä oleva hyppy piti takaaleikata, jolloin linja putkeen olisi ollut hyvä. Pelastuksilla kuitenkin mentiin, eikä niistä sen suurempaa hämminkin loppujen lopuksi, mutta kepeillä oletin koiralta liikaa: käsky tuli liian myöhään ja ohjasin vähän epäselvästi, koira luki takaaleikkauksen turhan rajusti ja mentiin siis ensin kepeistä ohi. Siitä ensimmäinen vitonen ja toinen tuli vielä toiseksi viimeisestä rimasta, jonka olisin voinut vekata paremmin. Kymppi siis hyppäriltä. Ora tuntui tosi rauhalliselta, ja esimerkiksi kepeillä kovin hitaalta - seurakaveri veikkasi, että oli jäänyt se kiellon epävarmuus, ja se olisi hidastanut koiraa. Hyvin mahdollista.

Toisena ratana agirata, jota olin niinikään nähnyt ilmopenkiltä, tosin vähän huonommin kuin hyppäriä. Rataantutustumisessa vaihdoin pari ohjausta, mutta en mitään suurta. Keppien jälkeen pelkäsin, ettei koira irtoa muurille (näytti vähän siltä ja viime kisoissa kielsi muurin), jolloin jäin vähän jälkeen ja tuli kiire päällejuoksussa. Onneksi olin suunnitellutkin takaaleikkaavani keinulle, ettei siellä sitten ollut enää hätää. Keinulla piti pitää koiraa hetkinen, koska en muistanut, mihin piti jatkaa... Ihan loppusuoralla myös extempore ohjausvaihdos, piti valssata kolmanneksi viimeisellä hypyllä, mutta unohdin, joten piti takaaleikata toiseksi viimeinen. Toimi onneksi, joten tehtiin virheetön rata! 0 vp, tosin radan hitain nolla ajalla -4,45 s, sija 7. Tuloksia ei ole vielä tullut nettiin, joten en osaa sanoa, olisiko sijoitus ollut parempi ilman keinun paria lisäsekuntia. Joka tapauksessa kyseessä meidän ensimmäinen nolla kolmosista, ja näinollen en ilmeisesti voikaan aloittaa agilityn kisataukoa, kuten olin ajatellut ja uhannut - pää on yhtä myrskyä, kun en tiedä, yrittääkö hakea SM-nollia jo ensi vuodelle vai ei.

Kolmatta rataa saatiin odottaa vähän kauemmin, koska se piti rakentaa erikseen edellisen agiradan jälkeen - se rata oli vain makseille ja toinen rata tyhjennettiin epävirallisia flyball-kisoja varten. Rataantutustumisaika oli ihan liian lyhyt enkä sieltä lähtiessäni vieläkään tiennyt, miten ohjata. Loppujen lopuksi rata sujui kuitenkin yllättävän kivuttomasti kuten olin suunnitellutkin, joskin ennen puomia unohdin kummalta puolelta olin suunnitellut juoksevani ja Ora taipui puomille niin myöhässä enää ihan juuri ja juuri. Kiltti muudi! Puhdas rata kaatui kuitenkin kolmanneksi viimeiselle esteelle, joka oli okseri - Ora hyppäsi huonosti, rima lensi eikä se sitten saanut itseään siitä kasaan tarpeeksi ajoissa, joten kielsi seuraavan takaaleikkaushypyn. Kymppi siis siltäkin radalta. Kieltämättä kyllä vähän harmitti, mutta olisihan se ollut jo ihan liian hyvin, jos olisi tullut saman tien tuplanolla. ;D

Alla vielä video - suurkiitokset hyppärin kuvanneelle Idalle ja agiradat kuvanneelle Merille!




2 kommenttia:

  1. Hienoa menoa! Ja hauskaa jos ette sittenkään jää kisatauolle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitämme! :D No vähän uhkasin, että jos ei tule nollia, niin jäädään, mutta jos tulee, niin ei jäädä. Joten ei varmaan sitten voida, kun jo useammalle ehdin sanoa noin... :D

      Poista