Elämän tasoittumista

Kämppikset valittiin selvästi värin perusteella

 Tämä postaus on pyörinyt tässä jo erittäin hyvän aikaa pelkällä otsikolla varustettuna, joka tosin sekin meni vaihtumaan, kun aikaa kului. En ole tiennyt mistä aloittaa tai miten lähteä purkamaan edes kahden viikon takaista viikonloppua saatika jatkoa ja näitä fiiliksiä: tätä kiirettä ja voimattomuutta ja samalla loputonta aikaa, motivaation puutetta mutta samalla sen hurjaa olemassaoloa. Kun vain itse saisi omat ajatukset jotenkin kasaan, niin oltaisi jo voiton puolella.  Hirveästi on pohtimisen aihetta niin omassa elämässä kuin koiraharrastuksenkin saralla, enkä oikein pääse ratkaisuihin minkään suhteen. Pikkuhiljaa asiat näyttävät kuitenkin setviytyvän, joten eiköhän tämä tästä!

Muutto on saatu vihdoin ja viimein pulkkaan, joskin laiskuus iski, enkä ole jaksanut vielä purkaa kaikkia laatikoita. Pitää myös tehdä vielä erinäisiä tilaratkaisuja asunnossa, mutta pääasia on nyt se, että kaikki tavarat ovat oikeassa osoitteessa, eikä me Oran kanssa seilata enää asunnosta toiseen. Kämppiksien, Pielan ja Lego-nahkan, kanssa ollaan käyty muutaman kerran lenkkeilemässä ja tyypeillä on ulkona ihan törkeän hauskaa. Viime perjantaina laumaa tuli myös vahvistamaan Oran veli Mauno, joka on nyt hoidossa kahden viikon verran, ellei Oralla ala juoksu ennen sitä. Sisaruksilla on mennyt hirveän hyvin ja Ora sietää Maunoa sisätiloissakin erittäin hyvin, ja tyypit ovat leikkipainineetkin jopa sisällä jo useaan otteeseen. Orallahan on sisällä erittäin suuri oma tila, johon se ei ole yleensä muita koiria päästänyt, ja kyllä velipoikakin saa välillä kuulla vienolla murinalla tilan rajan ylittämisestä, jota Mau kyllä erittäin kuulaisesti kuuntelee ja tottelee. Mulla ei ole kuitenkaan ollut esimerkiksi mitään ongelmaa jättää niitä yksin samaan tilaan. Mauno on ihana kultapoika, joka on jo nyt sulautunut porukkaan kuin se olisi aina siinä ollutkin.

Kaksi viikkoa sitten perjantaina tehtiin ylläolevista radoista vasemmanpuoleista ohjatuissa agilitytreeneissä, viime viikon perjantaina oikealla olevaa (tosin kuvissa mittasuhteet heittää ihan mihin sattuu, mutta ideat saa selville). Aloitetaan pikaisesti ensimmäisestä: ihan testin vuoksi rimat oli 65 sentissä, ei olla aikoihin treenattu niin korkeilla. Ongelmaksi eivät kuitenkaan rimakorkeudet osoittautuneet, vaan ainakin kouluttajan mukaan Ora hyppäsi oikein ongelmitta. Hurraa! Yksi rima taisi koko treenin aikana tippua. Radan vaikeudeksi osoittautui mulle itselleni "alun" ja lopun samankaltaisuus noilla kolmella hypyllä - olin alussa tekemässä loppua ja lopussa alkua... Keinulle en saanut mennä säätämään itse, vaan sitä edeltävä hyppy oli Oralla ja parilla muullakin ryhmäläisellä huomattavasti puhtaampi, kun leijeröi putken keinun väliin. O oli vähän sika, komensi mua poikkeuksellista enemmän, mutta saatiin tehtyä kuitenkin oikein kivat treenit.
Viime viikon perjantainen aika samalla kaavalla, ihan perushyvää työskentelyä, rimat 55 cm. Sikapossu Ora lähti lähdöstä ensimmäisellä kerralla kyllä ihan luvalla, mutta tuli suorinta tietä ihan ihme linjaa väärään putkeen, vaikka kutsuin putkien välistä. Korjasin omaa ohjausta niin, että pelkän kutsun sijaan oikeasti myös ohjasin ensimmäiset hypyt ja putken - ai pitäisikö agilityssä ohjatakin koiraa? Ora kömmähti hypyllä 9, jota sitten jäimmekin hinkkaamaan pitkäksi aikaa: vaikka kuinka sitä yritti kääntää poispäinkäännöllä (tai millälie...), haki Ora kepeille eikä kääntynyt putkeen. Vahvat kepit on ainakin, hyvin se haki sinne kepeille ja kepitteli loppuun asti hirveällä vaudilla, vaikka mä olin kädet levällään lähtenyt jo täysin vastakkaiseen suuntaan. Hirrveän hurjan käännön O lopulta vaati sille hypylle, jotta kääntyi tarpeeksi tiukasti eikä lukinnut niitä keppejä heti alkuunsa. 16-20 väliin olin oikein tyytyväinen - hyppy 17 vastakäännöksellä, 18 ja 19 perus takaatyönnöt ja A-esteelle backflapilla. Lopussa sinkaisi kerran väärään putken päähän, mutta oli ihan oma moka.

Pari viikkoa sitten käytiin lauantaina pentueporukalla treenaamassa I-HAH:n hallilla Tattarinsuolla iltasella. Mukana oli meidän lisäksi Mari ja Vauhti, Mira ja Mauno, lainaohjaaja Petronella ja Praha ja kasvattaja-Sanna Oran siskopuolen, Hipsun, kanssa. Oikealla oleva rata oli hallissa valmiiksi, joten sitä alkuperäisen suunnitelman mukaan tehtiinkin - vähän "helpompaa" siis. Toiselle kierrokselle vaikeutettiin hieman soveltamalla siitä oma rata, piirros vasemmalla. Ei ole mitään sen suurempaa raportoitavaa Oran tekemisestä, ihan perustekemistä. Pieniä kämmähdyksiä, mutta myös hyviä pätkiä.



Agitehiksen järkkäämässä kontaktiklinikassa käväistiin myös keskiviikkona 29.10, treenit veti Meri Alku Ojangon ulkokentillä. Vähän erilainen ajatustapa kontakteille kuin itselläni, antoi taas uutta ajateltavaa moisista. Oran kontakteja katsottiin erikseen ja tottakai se ensin sikaili koko pysähdyksen (liikaa nopeita vapautuksia) ja toisella kerralla pysähtyi hyvin, mutta siitä himmaamisesta alasmenolla ei ollut tietoakaan, vaikka vähän hidasti kuitenkin. Ikinä ongelmat eivät näy silloin, kun niiden pitäisi! Katseltiin kuitenkin tilannetta pöydän päällä olevan alasmenon avulla ja lopulta Merikin oli aika kysymysmerkkinä, että mitä tehdä. Patisti meitä treenaamaan etupalkan erikseen (Ora hiipii jos kontaktiesteellä on etupalkka) askel askeleelta, josko sillä saisi koiran focuksen eteen myös esteellä ja näin vetoa eteenpäin. Katsotaan nyt taas mitä tehdään. Ei ollut ensimmäinen kouluttaja, joka meinaa repiä hiuksiaan kun ei keksi mitään. :D

Pokkariräpsy, mutta huomatkaa samiskorvat! :D

 Muuten agilityn treenaamisen suhteen ollaan oltu aika vähällä. Lyhyitä omia treenejä, lähinnä keppejä ja kontakteja ja hypyille irtoamisia, eli perussettiä itsenäisissä. Aika vähän kuitenkaan yhtään mitään. Eilen käytiin hallilla tekemässä pikainen agitreeni molempien mudien kanssa, ei mitään suurta ja ihmeellistä. Ohjasin ihan kyyryssä, jonka huomasin videolta, jotka otin jotta saisin vertailtua videoltakin sisarusten työskentelyä. Alla videopätkät.





Treenaamisen sijaan kisaamassa käytiin kaksi viikkoa sitten sunnuntaina, omat kisat Vuokkosilla, kolme starttia. Ensin kisatöissä ykkösten radoilla ja sitten itse kisaamaan, tuli pitkä päivä niin mulle kuin koirallekin, joka odotteli häkissä koko päivän. Rankka viikonloppu myös Oralle, koska perjantaina oli ohjatut, lauantaina pentuetreenit ja sunnuntaina kolme kisastarttia... Hyvin se kuitenkin näytti jaksavan!
Kisoista en nyt kirjoittele mitään valtavaa raporttia, jotta saisin tämän postauksen joskus ulos luonnoksista. Ensimmäisellä radalla unohdin radan ja ohjasin luontevasti väärään putkeen, jonka jälkeen pasmat sekaisin eikä mistään tullut enää mitään. Korjasin myös A:n kontaktin, jolta mudi lähti ennen vapautusta. Toisella radalla (hyppäri) niinikään ohjaajan mokaa, unohdin vaihtaa puolta ennen suoraa putkea, jonka takia todella kömpelö leikkaus sinne ja liian suuri putkijarru -> koira kääntyi putkessa ympäri takaisin, hups. Sama kuin ensimmäisellä radalla, sen jälkeen pasmat sekaisin. Olin kuitenkin ylpeä siitä, että koira hyppäsi puhtaasti okserin, vaikka sen jälkeen oli 180 asteen tiukka käännös takaisin päin! Samanlaiseen kohtaan tosin sitten kosahti kolmas rata heti alkuunsa, koira hyppäsi okserin päälle ja varoi sitten koko loppuradan hyppyjä eikä irronnut niille. Ei sille mitään siitä tullut, onneksi, niin puhdas kuin nyt moinen rimantiputus voi olla. Triplahylly siis, eikä kovin hyvä fiilis. Olisipa koirallani parempi ohjaaja! Mutta suunta taas ylöspäin, noviisejahan me molemmat tässä ollaan ja kisataan niin kovatasoisessa porukassa, ettei mikään ihme, ettei meillä ole juuri siellä tekoa.
Analysoin myös vähän kisojen hyppyjä, rimat olivat 60 sentissä. Mun silmään hypyt ovat huomattavasti paljon paremmat kuin esimerkiksi viime talvena. Tein niistä pienen videonkin joka tuossa kisavideon alla, siitä voi antaa kommenttia, jos joku osaa, haluaa ja pystyy analysoimaan niitä yhtään tarkemmin tai paremmin.



Rally-tokoa ollaan treenattu ohjatuissa samoina päivinä kuin agilityä. Mudi on toiminut ihan kivasti, radoista mulla ei ole mitään erityisen suurta muistikuvaa. Houkutuksien kanssa ollaan tehty töitä ja yleensä mudi on ollut aika hyvin reagoimatta. Olen kuitenkin palkannut sitä aina, kun se valitsee itse oikein - siis mut houkutusten ihmettelyn sijaan. Käytösruutua häirittynä ollaan tehty onnistuneesti jokaisissa treeneissä. Jotain pieniä mokia kaikissa treeneissä eikä ihan täysin puhtaita ratoja olla kovin nähty, tosin niitä on turha odottaakaan monesti helpoista mes-tasoisista radoista joissa on meillekin tosi vaikeita kylttejä välillä. Olen kuitenkin ollut ihan perustyytyväinen. Myös tänään tiistaina käytiin aamupäivällä Nean ja mittelipoikien kanssa treenaamassa itsenäisesti rally-tokoa Vuokkosilla, tehtiin Koira2014 messarin rallynäytökseen suunnitelemaamme radanpätkää, joka ei ole sekään mikään helpoin mahdollinen ollenkaan. Keskityttiin yksittäistreenaamaan ja analysoimaan radan lisäksi Oran pyörähdystä myötäpäivään (oikeasta seuruusta), joka levähtää huomattavasti helpommin kuin toiseen suuntaan (vasemmasta seuruusta). Treeniä, treeniä. Peruutuksetkaan eivät tänään olleet joka kerta ihan suorat, pöh, juuri kun luulin, että ne ovat ok. Maunokin pääsi tekemään vähän seuruuta, pari jäävää ja eteentuloa. Hirveästi en uskalla sen kanssa tokojuttuja tehdä, etten pilaa Maunon ja Miran uraa - enkä tiedä edes kaikkia käskyjä. Heh.

HSKH:laisia Lahden rally-tokokokeessa 1.11.14

Rallykokeessa käytiin Lahdessa viikko sitten. Matkattiin Jennan kyydillä ja haettiin kyytiin myös serkkuni Linnean Osmo-bc. Päivästä tuli han törkeän pitkä, sillä Jennan Delia oli ALO-luokan ensimmäisessä ryhmässä, välissä oli Ora VOI-luokassa, ja lopuksi vielä iltapäivällä Osmo viimeisessä eli kolmannessa ALO-ryhmässä. Oran suoritus jännitti ihan hirveästi. Mudi ei ensin ollut edes mitenkään hyvin kuulolla, teki jotenkin tosi huonosti. Kuitenkin jonkin verran ennen rataa päästiin välikköön "omaan rauhaan" pois hirveästä tungoksesta, jossa homma alkoikin sitten pelittää ja Oralla oli tosi hyvä vire. Kun mentiin radalle, oli odottelua, odottelua ja vähän lisää vielä odottelua. Yritin seuruutella Oraa ympäriinsä ja lähdettiinkin sitten ihan hyvällä fiiliksellä. Videolta ei juuri näy pyörähdys, mutta vitsit että se oli kivan tiivis ja reipas. Kolmas kyltti oli kuitenkin houkutus, jossa oli erittäin monen koiran tuomioksi koitunut punanenäinen gorillapehmo. Se tuli kyltin takaa kuin piilosta, ja Ora pelkäsi sitä. Se ei ole käyttäytynyt noin pitkiin aikoihin minkään suhteen, joten touhu tuli mulle vähän puskista - pehmo oli selvästi jännittävä. Siinä gorillassa oli vissiin koirien silmin jotain tosi outoa, sillä erittäin, erittäin moni muukin koira oli pelännyt moista ilmestystä. Uusin kyltin jonka jälkeen saatiin suoritettua houtuskin, joka tosin jäi kummittelemaan vähän taka-alalle. Loppu onkin nähtävillä videolla, ei sen suurempaa raportoitavaa. Käytösruutua ennen oli myös niin paljon odottelua, että Ora oli sitä mieltä, ettei enää tehty töitä (vaikka olin kyllä seuruuttanut, mutta kun palkkaa ei odotteluista huolimatta irronnut...). Mudi sitten ajatteli, että tässä edessä istuen voi ihan yhtä hyvin vaikka rapsuttaa tai koittaa pestäkin itseään hetkisen, kun kerta odotellaan. Joo-o, ei saanut rapsutella ei, sain koiran takaisin kuulolle ja koska se ei ollut ehtinyt vaihtaa asentoa tai paikkaa, tuli vain jotain kontrollimiinuksia. Tulokseksi lopulta Oralle VOI1 tai näin korjatuilla termeillä VOIHYV, 84 p, sija 2! Itse suoritukseen en tosin ollut mikään erityisen tyytyväinen, mutta ihan kivasti silti.


Osmo tosiaan oli napattu kyytiin ilman Linneaa ja sehän tarkoitti siis sitä, että mä menin myös Osmon kanssa rally-tokoradalle. Bordercolliepoika on aivan ihana, maailman paras lainakoira, niin parhaansa yrittävä! Mä olen treenannut Osmon kanssa kolme nopeaa treeniä rally-tokoa ikinä ja ne ovat myös Osmon rally-tokotreenit yhtään kenenkään kanssa. Ei siis mitenkään mahtavalla treenimäärällä kokeeseen, joka näkyi kyllä radallakin, kun sinne sitten lopulta päästiin. Uusin heti alkuun vasemman täyskäännöksen, jota Osmo ei oikeastaan edes osaa kunnolla. Reilulla käsiavulla teki. Jouduin uusimaan myös liikkeestä maahanmenon, jota me oltiin tehty juuri ennen radallemenoa erittäin toimivasti... En tiedä sitten mikä siinä oli, pysähdyinkö itse lian nopeasti ja tokokoira-Osmo otti itsevarmasti perusasennon vai mitä. Köyhää kyllä molemmat eteentulokyltit meni -10 arvoiseksi, koska ensimmäisessä pylly oli niiiiiin herkässä, että Osmo ehti istua ja toisessa se tuli niin vinoon eteen jos ollenkaan, että korjasin sen itse. Tällä rämpimisellä saimme kuitenkin 70 pistettä joka juuri ja juuri oikeuttaa ALOHYV-tulokseen, ja pääsimme iloisella mielellä pois radalta! Olen suoritukseen kuitenkin tyytyväinen, sillä treenimäärään ja lainaohjaajaan suhteutettuna Osmo oli ihan älyttömän hyvin mukana touhussa, meillä oli kivaa ja yhteistyö toimi. Toivottavasti päästään jatkossakin tekemään Osmon kanssa, on se niin kiva tyyppi.


Tokoa en nyt tähän postaukseen sekoita, mutta ollaan tehty tosi vähän. Jotain pätkiä sinne tänne ja joku paikkis (ei rivissä, mutta Vuokkosten häiriössä). Ei mitään suunnitelmallista. Jälkeä ei olla tehty eikä mitään muutakaan, melko tasaisen tylsää tavallista arkea siis.

Hiirien terraan on myös tullut taas vahvistusta kahden hiirinaaraan verran, joista toinen Essin hiirulasta ja toinen Ginkalta . Kahdeksan tyyppiä siis asuttaa terraa tällä hetkellä, yhdellä tai kahdella vielä vahvistunee jossain välissä. Kuvassa uusimmat fox-tytöt, lks cc/f ut "Paprika" ja lk fz spl/f mm "Fox". Ihania tytsyjä!