Vaikka askel painaa, tunnen hangen kantavan

Muutto on tosiaan nyt meidän seuraavan viikon projekti. Hirveästi on nyt kaikkea muutakin sekä mielessä että tehtävänä, ja kun kalenteria katsoo ja yrittää mahduttaa yhden viikonlopun kyläreissun johonkin väliin, ei tunnu löytyvän mitään vapaata viikonloppua. Joka tapauksessa nyt on edessä muutto kolmiosta kaksioon, asuintoverikin vaihtuu. Oran kämppikset aussieista ja tollerista vaihuvat sileäkarvaiseen colliepoikaan. Matkaa ei muutolla juuri ole, kävellen n. 500 metriä ja autolla muutama sata mertiä enemmän, joten me rampataan Oran kanssa uudelle asunnolle ja takaisin ainakin pari kertaa päivässä, kun siirrän rikkimenevää yms pientä ja kevyttä tavaraa. Kaksi asuntoa mulla on käytössä kuun loppuun saakka, joten mikään kiire tässä ei onneksi ole. Saa nähdä, miten elo uudessa luukussa lähtee sujumaan! Teretulemast vierailulle puolitutut, tutut ja kaverit, tarjoan teetä tai pikakahvia. :)

Mä olen stressannut sitä ylihuomenna olevaa käyttäytymiskoetta niin, että ollaan tehty oikeastaan joka päivä eteentuloluoksareita. En ole kiinnittänyt niin huomiota vauhtiin vaan siihen, että mudi lähtisi suoraan, tulisi suoraan ja istuisi suoraan eteen - aiemmin se on edelleen ollut luoksetullessaan vähän epävarma, että tullako nyt sivulle vai ei (kaartanut vasemmalle), vaikka olisikin tullut oikeaoppisesti eteen. Lyhyillä matkoilla eteentulo on ollut myös satunnaisesti vino oikealle, yrittää varmaan raukka niin kovin olla pyllähtämättä sinne vasemmalle sivulle. Vauhdin kanssa Oralla ei ole ikinä ollut suurempia ongelmia, vaikka läpijuoksujakin ollaan toki tehty sen ylläpitämiseksi: vauhti on tullut automaattisesti kun matkaa on enemmän.
Nyt ollaan sitten pidetty niitä edellisessä treenipostauksessa puhuttuja vapaapäiviä, joskin ihan täysin ilman mitään seuruupätkää tai naksutteluhetkeä ei ole ollut mikään päivä. Kuntoilusta on mennyt ns. "kurkkaamisen" naksuttelu, jossa siis koiralla on etujalat käsivarrella, ja se tunkee päänsä jalkojen välistä käden alle - selvästi huomaa, etten mä ole eläessäni käynyt salilla (paitsi koulussa vuosia takaperin), koska montaa toistoa ei käsivarren lihakset kestä. Ihan naurattaa.

Keskiviikosta lauantaihin käytiin Ojangossakin vain perjantaina, kun kävin vetämässä agiryhmän treenit - menin hallille Oran kanssa puolisen tuntia etukäteen ja tarkoituksena oli videoida temppuja saamaamme haastetta varten. Valitsemani 50 mm putki ei kuitenkaan ollut tähän erityisen soveltuva, sillä siinä on niin vahva syväterävyys teki mitä vain, että osuttiin tarkennusalueelta vähän sivuun ja näinollen ollaan videolla ihan sumeita. Höh! Toisaalta mudi ei kyllä edes loistanut älyllään perjantain temppuhetkessä - se ei mm. osannut yhtään aiemmin aamuisilla kepinheittoretkillä pellolla treenattua jalkojen välistä peruuttamista, liekö sitten ei osannut yhdistää temppua pellolta hallille. Temppu on muuten äärimmäisen vaarallinen ja olen harkinnut (vitsi vitsi) jonkinlaisia säärisuojuksia, sillä virhearvion tehtyään mudi pamahtaa päin jalkoja lonkkaluineen kaikkineen ja se oikeasti sattuu. En edes uskalla katsoa jalkojani peläten sieltä paljastuvaa mustelmamäärää.

Vaihdettiin sitten temppuilut suosiolla agilityn pieneen treenaamiseen: tehtiin hypyille irtoamisia ja niiden merkkausta (tarkoituksena, että merkkauksen jälkeen voin lähteä huitelemaan minne vain, mutta merkattu hyppy on hypättävä) ja tiukkoja käännöksiä hyppyjen jälkeen. Olen alkanut (vihdoin!!) opettaa Oralle agilityyn suuntakäskyjä, siis lähinnä ajatuksella, että mihin suuntaan pitää kääntyä hypyn jälkeen. Kunhan se ne oppii, niin mudilla onkin jo neljät eri suuntakäskyt: lenkillä/vetäessä on "oikeee" ja "vasen", ohjatussa noudossa täpäkät "oi" ja "vas", paimennuksessa "left" ja "right" ja nyt agilityssä "sväng" ja "back", kun en muuta keksinyt (Jenny Damm:in inspiroimana). Suuntia ei tehty perjantaina, mutta sen sijaan tänään tehtiin ennen ohjattuja Marjon treenejä hallissa. Vielä en ole yhdistänyt niitä muihin esteisiin, mutta yksittäisenä näyttää toimivan jo muutamasta kulmasta ihan kivasti. Alla pieni videopätkä siitä:

Sitten ohjatut ulkotreenit. Pieni tihusadekin väistyi sopivasti juuri treenien tieltä ja saatiin treenata suhteellisen kuivissa olosuhteissa! Oikealla suurin piirtein päivän rata, Marjo oli tehnyt meille "jotain helpompaa". Rimat 55 sentissä, tehtiin ihan ratatreeninä. Alkuun takaakierto ja valssi ensimmäiseen putkeen, siitä persjättö ja takaa-/viskileikkaus ennen puomia. Putkelle persjättö ja lähetys renkaan kautta pimeään putkeen, eteen vaan ja hyppy 14 backflapilla, jotta keinulle sai hyvän linjan. Puolivalssilla eteenpäin, taas pimeään putkeen ja takaaleikkaus kepeille. Viimeiseltä putkelta sylkkärintapainen käännös hypyille, tosin toisella kerralla ehdin sinne persjättöön.
Ensimmäisellä kerralla päästiin 12-13 välille, jossa tein vahingossa ihmeellisen pysähdyksen eikä koira hakenut putken suuta, vaan oli kääntymässä oikeaan (piirroksessa välimatka on vähän lyhyempi ja helpompi). Korjasin, seuraava kosahdus kepeillä - mikä kumma niissä ulkokepeissä on, en mennyt koiran mukaan ja jätti kaksi vikaa väliä kepittelemättä... Korjasin ja tehtiin loppuun. Kaarrokset olivat varsinkin alussa olleet kovin pitkiä, en tykännyt, muuten ihan kivaa työskentelyä. Keinu oli vähän normaalia hitaampi mutta ihan ok, puomilla Oran perusvauhti eli ei erityisen nopea. Toinen kerta nollatreeninä heti perään, ja nollanahan se menikin! Hypyn 6 kaarros oli edelleen pitkä, mutta jo seiska oli erittäin bueno. Nyt pystyi muudi myös kepittelemään loppuun, joskin kannustin sitä vähän eteenpäin. Loppuun jäätiin vielä hinkkaamaan backflapista pelkkää leikkausta, koska loogisesti koira kääntyy kyllä takaatyönnön jälkeen piirrosta katsottaessa vasemman siivekkeen kautta eteenpäin otti sitä vasempaan sylkkärikäteen tai ei. Touhu oli mulle jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa syystä X, mutta lopulta saatiin onnistumaan erittäin kivannäköisesti.