Treenataan, me treenataan

Viime viikon keskiviikkona juostiin eestaas. Sää oli kamala, oli aika kylmä ja vettä tuli parhaimmillaan vaakatasossa. Tajusin olevani hullu koiraharrastaja viimeistään siinä vaiheessa, kun olen kotiin päästyäni vain vaihtanut kamppeet päälle ja huomannut olevani sateessa tarpomassa kunnon toppasadevarusteet päällä koiran kanssa Ojankoon. Nea ja Jenna olivat jo odottamassa ja olivat tehneet valmiiksi halliin rally-tokoradan. Joku VOI-kisarata se oli, en nyt löydä netistä. En muista taas milloin viimeksi me ollaan tehty niin huonon mielen treenit, kuin nämä olivat. Mudi ei kestänyt nopeaa kentällemenoa, ja kiihtyi paljon kentän laidalla haukkuvista koirista, joka ilmeni keskittymiskyvyn herpaantumisena ja omana haukkumisena. Radalla hypyn jälkeen oli todella nopeasti peruutukset, jotka tuottivat vaikeuksia, kun hypyltä en ollut saanut koiraa täydellisesti hallintaan. Kontakti vähän rakoili ja 2x saksalaisessa vasemmalta Ora keksikin tehdä tulppaanin. Nean mukaan ohjasin sitä ehkä kädellä jotenkin eri tavalla, mutta ei ollutkaan enää varma, kun tehtiin yksittäisenä (jolloin sekä onnistui että ei onnistunut). Tehtiin myös peruutuksia sivulla erikseen, ja kokeilin myös jalkojen yhteen laittamista peruutuksen lopussa - luulin mudin istuvan perusasentoon, mutta nopean jalan käyttäminen toisen vieressä ei vielä saanut sitä istumaan. Lopulta oli ihan hyvä vire ja asenne päällä, mutta silti jäi huono maku suuhun. Kotiin päästiin onneksi autolla, ettei tarvinnut mennä takaisin kastumaan ulos.

Torstaina piti lähteä paimentamaan, mutta erinäisten ongelmien takia koko homma peruuntui. Kaverit ylipuhuivat mut pitämään meille molemmille lepopäivän treeneistä, kiitos siitä. Mun ehdottomasti pitäisi osata malttaa pitää useampikin lepopäivä viikossa, jolloin ei tehdä yhtikäs mitään lenkkeilyn lisäksi. Torstai kuluikin sitten koiran osalta pitkällä lenkillä (eikä kerrota kellekään, että oli pakko tehdä lenkin varrella ylämäkitreeniä mudille ja ihan vain yksi luoksetulon pysäytys, mutta niitä ei lasketa). On se vaan ihanaa käydä lenkkeilemässä ihan vain kahdestaan, niin helppoa ja rauhoittavaa! Mistä sitä saisi maltin tehdä vaikka rästissä olevia koulutöitä tai pakata muuttoa varten koiran treenaamisen sijaan? "Mutta kun se pitää aktivoida", just joo, mikä tekosyy, sille (ja mulle) tekisi ihan hyvää olla joku päivä vaikka ihan pelkillä lyhyillä lenkeillä ilman pientäkään vihjettä minimaalisestakaan treenaamisesta. Ilman, että kertaakaan ottaisin mudia perusasentoon.

Perjantaina koitti meidän ensimmäinen treeniperjantai - kevääseen asti meillä on joka toinen perjantai sekä ohjatut agility- että rally-tokotreenit. Uuteen agilityryhmään tuntuu olevan helppo liittyä mukaan, koska kouluttaja on ennestään tuttu niin kouluttajana kuin muutenkin mudipiireistä, ja muita ryhmäläisiä olen nähnyt kisoissa ja mahdollisesti muissa seuran jutuissa, vaikkei sinänsä tuttuja olekaan. Alla päivän agilityrata, joskin mittasuhteet ovat taas vain suuntaa-antavia - piirrosta tehdessä treenien jälkeen olin ihan häkeltynyt, että oliko siinä tosiaan noin monta estettä. Hurjaa! Rimat meillä viidessäkymmenessä.
Ihan ensimmäinen yritys kosahti omaan säätämiseen, päädyin ysiltä väärälle puolelle jatkamaan matkaa enkä osannut tehdä extempore-ohjausmuutosta, joten päädyin vain palkkaamaan koiran. Seuraavalla kerralla ongelmia tuotti hyppy numero 13, joka mun oli tarkoitus tehdä backflapina/sylkkärinä, mutta ohjasin taas miten sattuu. Saatiin kuitenkin hyvin toimimaan ihan kerran parin toiston jälkeen. Hypylle 16 ensimmäisellä kerralla Oran oli jotenkin hankala irrota, koska samaan aikaan vieressä laskeutui keinu takaisin alas ja mudi varoi sitä - irtosi kuitenkin ja hyppäsi. Kepeille ei ongelmaa, hyppy 19 tiukalla takaaleikkauksella, jotta sai putken oikeaan päähän. Lopussa takaaleikkasin A:n ja 28-29 piti selvästi ottaa koiraa vähän kiinni, ettei se hakenut keppejä. A:lle menoa kokeilin toisella kerralla valssilla, mutta mudi ei oikein lukenut muurin merkkausta ja liikkuvaa ohjausta, ja juoksi surutta muurin ohi, josta olin vähän hämmentynyt... Kunnollisella kiinniotolla ok, joskin vähän kömpelö.
Loppuun vielä "nollatreeni" tauon jälkeen, joka kosahti heti alkuun 7-8 välille. Ora haki kasihypyn takaakiertona (tai sitten sujahti ohi kun yritin ottaa enempi kiinni) uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Marjo ja sivustakatsojatkin naureskelivat, että onko mudi nyt on päättänyt, että tyhmä suora ympyrä kaipaa selvästi vähän piristystä... Ei ole yhtään Oran tapaista moinen, mutta en kyllä mielestäni ohjannut edes mitenkään epäselvästi, ja sama kohta oltiin menty ongelmitta jo muutama kerta aiemmin. Höh! Kun vihdoin päästiin eteenpäin niin loppurata puhdas, jopa ihan kivanoloinen, joskin ennen A:ta otin muurilta taas rumasti kiinni valssiin.
Kontaktit olisivat saaneet olla taas nopeammat, vaikka varsinkin ensimmäisellä kerralla meni kyllä jo ihan vauhdikkaasti - ihan alastultaessa himmataan kuitenkin. Mä olenkin jo alkanut pohtia juoksukontakteja (joo, minä hullu) ja selaillut opetustapoja ja videoita. Yhtään treeniä en ole kuitenkaan toteuttanut ja saa nähdä toteutankokaan.

Agitreenien jälkeen oli puolisen tuntia aikaa jäähdytellä koiraa ennen rally-tokoja. Aloitettiin  häiriötreeninä: kaikki koirat samaan aikaan kentällä, jossa rivissä erilaisia houkutuksia (leluja ja ruokaa) pujotteluna. Viimeisenä treeninä pujoteltiin Oran kanssa myös muut ryhmäläiset koirineen. Vain ensimmäisellä houkutuspujottelulla Ora vähän vilkuili, muuten ihan superhyvä.
Rata ei sisältänyt mitään erityisen kummallisuuksia. Kaksi lyhyttä rataa, toinen "toiseen suuntaan". Paljon käännöksiä, yksi puolenvaihtokohta molemmissa (vasemmalla molemmat oikeaan, oikealla molemmat vasempaan ja puolenvaihto takaa). Ainoa ongelma tuli taas 2x saksalaisessa, jossa Ora keksi tehdä samaa kuin keskiviikkona - siis tulppaania. Todella selkeällä käsiavulla toimi. Käytösruudut ensimmäisellä kerralla edessä istuen, toisella kerralla oikealla sivulla istuen. Ihan hyviä molemmat.

Lauantaina pitkään nukkumisen sijaan nukuttiin kyllä pommiin, mutta matkattiin heti bussilla pari pysäkinväliä pysäkille, josta Mauno-veljen Mira otti meidät kyytiin. Matka oli kohti Jokioisia (Forssan kupeessa) ja pentueporukan kanssa järjestämää peltojälkipäivää. Paikalle oli saapunut Oran sisarusparvesta 5/7 (Ora mukaanluettuna), joiden lisäksi treenaamassa oli myös Oran veli- ja siskopuoli sekä Páva-mudi, jonka Maija oli järkännyt meille maastot ja neuvoi meitä vähän peltojälkijutuissa. Muuten pärjäsimme omalla porukalla, mutta onneksi siihen lukeutuu myös erittäin päteviä jälki-ihmisiä, joten paikalta lähdettiin lopulta monia vinkkejä ja neuvoja rikkaampana!
Oralle pellolle siis lauantaina vain n. 250 askeleen jälki. Palattiin taaksepäin hakemaan pellolle tarkkuutta nameilla. Jäljelle kolme esinettä ja kaksi kulmaa - ensimmäisessä pätkässä ei esineitä, kulma vasempaan, esine, kulma oikeaan, esine, viimeinen esine. Kokeiltiin jakaa jälki "osiin" niin, että jäljen tehnyt Sara namitti jälkeä aina pätkissä ja jätti pätkiä kokonaan ilman. Oran jälki vanheni ehkä kahdesta kolmeen tuntia. Kun päästiin vihdoin sitä ajamaan, O lähti paalulta ihan hyvin matkaan. Sara oli namittanut jälkeä tosi tiuhaan namiosille ja mudi sitten etenikin sitä vauhtia - se on ihan törkeän intensiivinen työskentelijä, kun nameja jäljellä on, ja koska niitä oli tiheästi, se ei edes poikittanut niitä syödessään kuten joskus on tehnyt. Sen sijaan päästiin toteamaan, että osiinjako ei sovi ollenkaan - Ora kaahasi varsinkin ensimmäisen pätkän aika hajamielisesti seuraavalle namiosuudelle. Kulmat oli tosi hyvät, esineetkin Ora ilmaisi kaikki. Mun vaan pitäisi muistaa aina mennä palkkaamaan ns. "vinouden puolelta", jotta koiran makuuilmaisuihin saisi suoruutta, tosin viimeisen esineen Ora oli suorassa muutenkin. Musta tuntuu, että lauantaina Oralla kesti jonkin aikaa päästä jyvälle touhuun, että mitä tässä nyt tehtiinkään, koska sen työskentely parani koko ajan. Loppupätkällä se meni ihan viivasuoraan jälkeä pitkin, tosin vähän turhan nelivetona. Yksi pieni hukka koko jäljellä. Saatiin ohjeeksi jatkaa muuten samaan malliin, mutta palata sellaisiin jälkiin, joissa on nameja satunnaisesti siellä täällä - ei siis tiheästi, mutta ei kuitenkaan ilmankaan niitä. Kuulemma hyvä tulee ja mulle vinkattiin pienesti mukamas jo ensi vuoden erikoisjälkikokeita, mutta enpä usko, että vielä silloin mentäisi kokeeseen. Ei paineita.

Koirille oli tarkoitus vetää toisetkin jäljet samalle päivälle, mutta näin monella koiralla aika loppui auttamatta kesken näin myöhään syksyllä (pimeä tulee niin aikaisin...), ettei ehditty. Ora sai vielä aikansa juosta Vauhti-veljen kanssa peltoa ja metsää eestaas, Veikko-mudikin liittyi karkeloihin tosin vähän muut asiat mielessä. Pojat lopulta haistelivat Oraa ihan siihen malliin, että onkohan sieltä ne juoksut vihdoin pikkuhiljaa tulossa...Tosin niinhän mä olen sanonut ties miten monta kertaa aiemminkin, vaikkei niitä sitten olekaan näkynyt.

Oran sisarusparvea: Praha, Vauhti, Vinka, Ora, Mauno

Saatiin jälkipäivältä sellaiset motivaatiot touhuun, että heti sunnuntaina vapaapäivän kunniaksi käytiin tekemässä kahdestaan Oran kanssa jälki lähipellolle. Matkaa en ottanut enkä askelia laskenut, mutta ehkä sillä oli mittaa 300-400 metriä. Kaksi maastonmuutosta (pidempään heinikkoon ja sieltä pois juuri ajeltuun), neljä kulmaa, nameja vähän vaihtelevasti n. 4-8 askeleen välein maastosta riippuen. Esineitä yhteensä neljä, kaksi läjässä olevaa sukkaa ja kaksi huovanpalaa. Vanheni noin 2 h.
Lähti huonosti. En edes halua arvata kuinka monta harhajälkeä tuon kahden tunnin aikana oli kertynyt, sillä meidän päästessä pellolle oli meidän paaluakin menossa tutkimaan joku tyttö vesikoiransa kanssa. Alun pienen tapailun jälkeen lähti kuitenkin ihan hyvin matkaan,  eteni tosi rauhallisesti koko jäljen ajan. Pidemmässä heinikossa oli huomattavasti parempi, olihan se paljon helpompi maasto. Nameja syödessä mudi tykkäsi poikitttaa, mutta koska itse jälkeä kuljettiin suhteellisen suoraan, en puuttunut. Kulmat olivat murheenkryyni - neljästä kulmasta (yksi vasemmalle ja kolme oikeaan) vain viimeinen oli suora, kaikissa muissa Ora hävitti jäljen. Löysi kuitenkin kohtuullisen hyvin kaikilla takaisin, joten ehkä ei ollut kuitenkaan ihan tuhoontuomittua. Viimeinen suora oli huonoin, mudi oli muka näkevinään jotain pellon toisella puolella ja katseli pari kertaa hetken suoraan eteen, onneksi kuitenkin muisti mitä oltiin tekemässä. Esineet ilmaisi kolme ensimmäistä hyvin, mutta jälkeen päättyvää Ora ei jostain syystä tajunnut ollenkaan - joko se johtui sen vähäisestä hajusta (lauantaina jälkipäivällä mukaan nappaamani ruskea huovanpala, tosin toisen vastaavan se ilmaisi kyllä hyvin) tai siitä jostain pellon laidalla olevasta mielikuvituskummajaisesta. Harmittaa vain, että juuri loppupätkä oli huonoin, mutta ei asialle mitään mahda. Kokonaisuudessaan kuitenkin ihan kivaa työskentelyä, keskittyminen pysyi, esineet nousi eikä kaahattu, eikä hukkia tullut kuin muistaakseni yksi + kulmat.

Karu arki koitti taas maanantaina ja Oran kanssa käytiin vähän treenailemassa Vuokkosilla ennen rallyryhmän kouluttamista. Aloitettiin tokoilulla - avoimen tasamaanouto suht. isolla kapulalla - kymppi, ei huomauttamista, superhyvä. Kiersi kapulan takaa, kuten vähän on treenattukin ja palautti suoraan sivulle. Perään heti kaksi hyppynoutoa, jotka muuten hyvät, mutta jouduin vähän vinkkaamaan takaisintulohyppyä. Kokeenomaisena avoimen kaukot, erittäin hyvä, joskin pitää treenata erikseen pitkiä vaihtoaikoja (tuppaan tekemään itse vaihdot kovin nopeasti). Tokon avoin luokka-teemalla tein myös kokeenomaisen luoksarin yhdellä pysäytyksellä, ja vitsit että olikin hieno. Reaktionopeuden puitteissa pysähtyi tosi napakasti, ja kulki välit vauhdilla. Tällaisena kun se pysyisi, niin olisi mahtavuutta!
Loppuun vähän agilityhömppää kuten keppien hakemista kaukaa ja niiltä eteenirtoamista putkeen mun jäädessä kentän toiseen päähän, keinulle leijeröintiä (kepit välissä) ja parit vauhtikontaktit. Ei mitään suurta, mutta Ora työskenteli ihan hirveän kivasti ja tykkäsin.

Tiistain piti olla vapaapäivä koiralle, mutta buukkasinkin sitten illalle tottistreenit yhdessä Terhin ja Ihku-mudin kanssa Viikin puistoon. Tarkoitus oli katsella Oran tilanne BH-koetta ajatellen ja vähän valaista mua kokeen käytännönjutuista. Näin myös tehtiin ja Ora pääsi tekemään koko BH-kokeen A-osuuden, tosin henkilöryhmässä vain yksi ihminen. Hihnaseuruu oli hirveän huono. Olin itse jostain syystä tosi epävarma ja koiralla oli pallo hukassa, jouduin muistuttelemaan ja hukkasinkin sitten askeltenlaskennan ja menin "sinne päin". Parani kyllä koko ajan. Kuulemma olin ollut huolimaton myös hihnan kiinnityksen kanssa niin, että hihna hakkasi Oraa päähän harva se kerta. Ihmekös tuo, ettei koira toimi kunnolla... Vapaana seuruuseen uusi asenne ja matkaan, ja siitähän se sitten lähti sujumaan! Ihan hirveän kiva seuruukaavio. Istumisessa ei probleemaa (paitsi mä meinasin säätää...), luoksarissa Ora tuli sivulle. Korjasin lyhyemmällä matkalla ja tuli eteen. Eipä ollakaan tehty niin pitkiä eteentuloluoksareita ehkä ikinä, joten en ihmettele tätäkään mokaa. Paikkis tehtiin Ihkun treenatessa - en ottanut taaskaan aikaa, mutta pitkään se siellä oli ja kyllä pysyi. Pää vai nousi ja laski ja nousi ja laski muutaman kerran eestaas, en tykkää... Lisäksi Ora pääsi vielä tekemään noutoa kilon kapulalla vähän leikinkin varjolla - välillä pyysin sitä palauttamaan, mutta välillä kapulalla jopa leikittiin ja sen sai noutaa keppinä palkaksi. Hiekalta ei noussut hyvin sekään, joten tehtiin muutaman kerran niin, että Terhi piti kapulaa lähellä hiekkaa ilmassa ja teki kapulasta pari kertaa mudille saaliin. Pohdittiin, että tuo hiekanällöäminen voisi olla jopa ihan ns. traumaperäinenkin juttu, koska se tuli niin yhtäkkiä ja nyt se selvästi vierasti jo pelkkää ajatusta siitä, että kapula on hiekalla. Hassu muudi.

Loppuun tytöt pääsivät vielä vähän rallattamaan puistossa ja Ora oli Ihkun kanssa ihan hirveän hienosti, vaikka tosin molemmat välillä kyttäilivät, josko treenattaisi vielä vähän lisää. Tytöt eivät ole nähneet toisiaan lenkin merkeissä aikoihin, joten kiva nähdä, ettei ole mennyt sukset ristiin. Reissussa kesti vaatimattomasti yli kolme tuntia, hupsista.

Eilen ei käyty varsinaisesti treenaamassa, mutta lenkillä tein muutamia tokoilupätkiä - mm. seuruun käännöksiä ja eteentuloluoksareita, ei mitään suurta. Jospa tänään osaisin pitää ihan täydellisen vapaapäivän.

Postauksen kuvat ovat suurilta osin täytekuvia vähän aikaisemmalta syksyltä, nyt ei ole kamera kulkenut mukana.