Kesä tuli kesä meni

Kesä näytti olevan myös blogitaukoa, mutta treenitaukoa se ei meillä ole ollut. Ahkerasti ollaan treenailtu - kuin myös hengailtu! Olin yli kolme kuukautta arkena labrassa päivätöissä, mutta siitä huolimatta Ojangossa on tullut vietettyä illoista useampia. Tällä viikolla aloitin taas koulunkäynnin, ja talvitreeneistä käydään kovaa keskustelua ja pohdintaa niin seuratasolla kuin omassa päässäkin. Näillä näkymin mä koulutan yhtä alkeis/jatko/mölliryhmää talvella agilityssä ja treenaan samaista lajia Oran kanssa hallissa vähintään yhdessä ryhmässä, mutta rally-tokokuviot ovat vielä melkoisen auki. Koko kesä oltiin VOIttajan ratoja treenaavassa ryhmässä ja koulutin myös HSKH:lla yhtä, kivaa ryhmää, mutta talvelle en tiedä, riittääkö aika ja jaksamus kouluttamiseen, jonka seurauksena rahat ei riitä treenaamiseen. Tämä selvinnee kuukauden sisään. Tokoakin treenattiin ryhmässä seitsemän viikkoa, mutta sitä tuskin jatketaan ohjatusti talvella.
Pikakelauksella päädytään tällä postauksella nykyaikaan, jälleen.

Agilityä ollaan treenattu nyt vähintään joka keskiviikko ohjatuissa treeneissä. Orasta on tullut treenatessa aika tasainen suorittaja, joka menee sinne minne mä sen ohjaan pieniä koiran kömmähdyksiä lukuunottamatta. Mä koulutan alkeisagilityä ennen omia treenejä, ja yleensä oon tullut vähän etukäteen Ojankoon niin, että olen ehtinyt tehdä ihan pari toistoa jotain kontaktiestettä (yleensä puomia) vauhitreeninä superpalkalla ennen kouluttamaan menoa - on siitä tullut nopeampi, mutta edelleen kaipaisin vauhtia. Sillä ei vaan ole kiire puomilla. Uusimpana treeninä olen tehnyt superhetsattuja alasmenoja niin, että vapautan koiran heti pallolle sen etutassujen osuessa maahan. Saa nähdä, toimiiko, vai eikö ole mitään vaikutusta (vai alkaako koira sikailemaan läpijuoksuja) - nyt se on alkanut jopa vähän sikailemaan ja varastamaan ennen aikojaan, josta olen neutraalisti palauttanut takaisin tai ollut palkkaamatta (ja tehnyt uudelleen). Kepeillä edelleen avokulmat vaikeimmat, mutta parantuneet jonkin verran. Häiriönsieto kepeillä on ja pysyy, mä voin lähteä juoksemaan takaisinkin päin, mutta koira silti kepittelee loppuun asti. Häiriönä olen myös heitellyt palloa sekä Oran takaa että edestä kepitellessä, ja on toiminut, kunhan on vähän kannustanut. Super! Kepeiltä myös toisenlainen huomio: hallissa keinonurmella Ora kepittelee ihan sata lasissa ja hakee yleensä myös ne supervaikeat kulmat, mutta ulkona hiekalla ne ovat huomattavasti hitaammat ja huonommat. Ei nyt silti mitenkään oikeasti hitaat, ihan kovaahan tuo menee, mutta ihan selkeä ero on huomattavissa. Mun pitää ottaa seuraavaksi hallille mennessä kamera mukaan, että saan videoitua kepit siellä, ja sitten ottaa heti perään kentällä. Pokkarikamera muuten löytyi JAU:n hallilta, ties missä siellä oli ollut kun kukaan ei ollut nähnyt aiemmin, joten sitten on taas agitreenien itsenäinen videointi helpompaa!
Alla meidän keskiviikkotreenien ratapiirroksia, kaikkia ei ole.

Aika laiskasti ollaan ajanpuutteen vuoksi käyty nyt valmennuksissa, mutta 8.6. käytiin Jenna Caloanderin valkussa ATD:n kentällä Purinalla. Ora oli ihan hirveän pätevä, Jenna kehui sitä hurjasti. Ora on selvästi oppinut nyt puolen vuoden aikana kääntymään, koska Jennan mukaan sillä oli nyt tiukemmat käännökset kuin valtaosalla maksikokoisista koirista. Jos siis vain osaisin ohjata, voisi Ora ainakin niissä ottaa sitten sekunteja kiinni, kun vauhti ei tule kolmosissa hirveän pitkälle riittämään. Lisäksi käytiin 9.8. SUMU:n agilitypäivässä Ojangossa Marjon silmän alla agittamassa parin treeniradan verran, ja pienten aivojenkasaustuokioiden jälkeen tehtiin omastakin mielestä hirmu nättiä rataa. Alla videopätkä Caloanderin valkusta.


Kisaamassa ollaan käyty edellisestä postauksesta neljä kertaa. 20.4. käytiin Purinalla - kolme starttia ykkösiin, joista ehdittiin käydä vain yksi. Meille pamahti hallissa kisatulta agiradalta LUVA ja näinollen SERT -> kakkosiin! Rataa ei ikävä kyllä ole videolla, mutta se oli aika suoraviivainen ilman mitään kummempia kommervenkkejä. Takaaleikkaus hypylle, josta irtoaminen takaakiertoon oli ehkä radan haastavin osuus, jossa meinasin itse kompastua omiin jalkoihini. Koska maksit olivat kisanneet ykkösissä viimeisinä ja kakkosissa kisaisivat ensimmäisinä, jäin odottelemaan vielä kahta maksien starttia. Ei olisi kannattanut - molemmat radat olivat melko haastavia, eikä odottelu tai varsinkaan ensimmäisenä starttaaminen tainnut meille sopia, sillä radat olivat meidän huonoimmat ikinä. Ora taisi ohitella hyppyjä, ei jotenkin ollut yhtään ohjauksessa mukana, enkä mäkään tainnut sitten ohjata ihan täysillä. Hyllyt molemmilta radoilta, juoksin molemmilta radoilta ulos etukäteen, jota me ei olla ikinä ennen tehty. Kakkosiinsiirrosta huolimatta huonolla fiiliksellä kotiin. Tuli olo, ettei me olla vielä valmiita kakkosiin, ja ajattelin pitää kisataukoa.
... Mutta sitten tuli 29.5. helatorstai ja oman seuran kisat naapurissa, joten pakkohan sitä oli mennä. Startattiin molemmilla radoilla, agirata ja hyppäri. Kisat oli ulkona, molemmat radat pyörivät yhtä aikaa, meidän numero jossain puolivälin tienoilla. Agiradalla tosi kiva draivi, kaarrokset oli vaan vähän pitkät ja yksi varmistelu hypylle, jolla Ora meinasi kieltää. Vähän varmistelua ja A:lta vapautin koiran turhan aikaisin, putkelle olin oikeasti koiran tiellä, mutta se pelasti ja meni kaikesta huolimatta. Ja mikäpä sieltä napsahtikaan - nollarata ja LUVA, ensimmäinen meille kakkosissa, sijoitus toinen! Fiilis ei tosin taaskaan ollut katossa, koska radalla ei ollut ollut mitään erityistä flow'ta eikä se ollut mikään erityisen kaunis, mutta nolla mikä nolla! Toiselle radalle lähdettiin hyvällä fiiliksellä, rata oli sopivan hankala. Jätin levollisen koiran lähtöön, pääsin kävelemään vähän matkaa radalle - kun kentän vieressä, ehkä viiden metrin päässä Orasta, alkoi kaksi koiraa rähistä täysillä toisilleen. Pienen mudin päähän tätä ei kestänyt, vaan se nousi istumasta, katsoi niitä korvat luimussa ja haukkui itsekin muutaman kerran - mukaan ei sentäs mennyt, sehän siitä olisi vielä puuttunut. Koska lähtölupa me oltiin jo saatu, palautin koiran pikaisesti lähtöön ja lähdettiin radalle. Oralla oli kuitenkin ajatukset jossain ihan muualla, sen keskittyminen agilityyn oli aika olematon ja heti ensimmäisestä rimasta mentiin ali. Sanoin oho, ja jätin koiran uudelleen istumaan. Seuraavat kaikki hypyt se hyppäsi, mutta tosi rumasti, ja yhden ohi mentiin aika reteästi. Kepit haki helposta/ohjauksella helpotetusta kulmasta väärään väliin. Pistän nämä kaikki tuon alkuhäsellyksen piikkiin. Harmitti vietävästi. Sisäänheittäjä ehdotti, että oltaisi voitu mennä rata uudelleen ulkopuolisina vielä viimeisenä, mutta menin tekemään lämppäkentällä vain pari lähtöä, eikä niissä ollut ongelmaa. Onneksi Ora ei ole mikään pehmein koira.


Seuraavat kisat Purinalla tiistai-iltana 10.6. Sateinen päivä, ensimmäinen startti sisällä. Radasta ei ole videota ja mulle ei ole edes jäänyt siitä kovin suurta mielikuvaa, näin kaksi kuukautta myöhemmin siitä kirjoittaessani en edes muistanut, millainen rata oli. Piti käydä hakemassa Youtubesta, ja tämä rata siis kyseessä. Tällä radalla tapahtui jotain meille ennenkuulumatonta - koira varasti lähdöstä. En usko, että se teki sitä mitenkään kiihtymisen tai minkään muunkaan takia, vaan se vain puhtaasti luuli mun antaneen lähtöluvan, vaikkei se ollut sitä saanut. Hyppäsi ekan hypyn ja tuli mun luokse kysymään, että häh, mitä tapahtuu. Palautin lähtöön, josta kun lähdettiin, mokasin itse ohjauksen kanssa heti alussa ottamalla vähän hölmösti kiinni koiraa eikä se tainnut kakkoshyppyä hypätä ollenkaan. Tuo pyöritys A:n takana onnistui jopa puhtaana, mutta kaarrokset oli tosi rumia ja pitkiä. Muistaakseni ekaa kertaa Ora sikaili myös puomin kontaktin tällä radalla. Joka tapauksessa hylky sieltä meille. Toinen rata juostiin sateessa ulkona - onneksi kyseessä oli hyppäri, ei tarvinnut huolehtia liukkaista kontaktiesteistä. Olisi ollut ihan ok, mutta taas vaihteeksi ohjaajan pää hajosi, kun keppien jälkeen valssasin suunnitellun pesjätön sijaan - sylkkäri oli myöhässä ja ruma, ja putken jälkeen unohdin vaihtaa puolta -> unohdin jo radan enkä ohjannut. Koira teki kyllä kivasti hommia koko ajan... Pituuden palikan se tosin kaatoi, mutta siinä vaiheessa en yhtään ihmettele, vaikka se olisi vaan ottanut sen mun sählingistä. Hylky siis sieltäkin - tässä vaiheessa siis koettiin ekat kisat, joista tuomisina ei ollut mitään muita kuin hylkyjä.


Siitä taas kuukauden päästä käytiin Janakkalassa Agirodussa 5.7. yksilökisoissa. Joukkueessakin oli tarkoitus juosta seuraavana päivänä, mutta yhden joukkueen koiran ohjaajan nilkka oli nyrjähtänyt pahasti juuri joku viikko ennen Agirotua, jonka takia joukkue piti pistää jäihin varakoirakon puuttumisen vuoksi. Sääli, mutta toisaalta - kolme rataa lauantaina oli jo aika paljon. Ensimmäiseltä agiradalta pitkät kaarrokset ja aika rumat kontaktit, mutta virheetön rata, joten täältä kahmaistiin kakkosluokan toinen LUVA! Enää yksi siis matkaa kuninkuusluokkaan! Sijoituimme tällä suorituksella toiseksi, ja koska kakkosista 15 parasta pääsi jatkamaan Finnish Agility Open SM -finaaliradalle, sinne suuntasimme mekin. Keskipäivästä odoteltiin siis iltapäivään. Olihan se aika hieno fiilis kisata samalla radalla maan huippujen kanssa ja olla ulkomaisen tuomarin silmän alla! Rimat oli tapissa, 65 cm makseille (joo-o, täysin epäreilu ottaen huomioon, että oli ihan törkeän kuuma hellepäivä ja samalla radalla kisasi kolmosten lisäksi niin ykkösiä kuin kakkosiakin) eikä itse ratakaan ollut ollenkaan helpoin mahdollinen. Korkeat hypyt Ora hyppäsi erittäin rumasti, kuinkas muutenkaan, mutta yhtään ei silti tippunut - tästä olin erityisen yllättynyt ja tyytyväinen! Keppikulma vaikutti helpolta, mutta taisi sittenkin olla vaikea, koska monet koirat tekivät keppivirheitä Ora mukaanlukien. Kaksi kertaa lähetin kepeille, meni toiseen väliin, kolmannella kerralla ok. Olin aika häkeltynyt. Seuraavan kerran radalla möhlättiin, kun meinattiin kieltää yhdelle hypylle (huono ohjaus ja varmaan estekorkeuskin vaikutti) ja puomin jälkeen lopuille kahdelle hypylle taisin todeta, että ihan sama, ohjasin huonosti ja juostiin niiden ohi saaden hylky. Olin kuitenkin kokonaisuudessaan aika tyytyväinen. Finaaliradan jälkeen oli vielä vuorossa odottelua... ja odottelua... iltaan saakka, jolloin kisattin B-radalla. Väsymys ja pitkä päivä näkyivät selvästi, kumpikaan meistä ei oikein jaksanut skarpata ja sen huomasi sitten radalla. Kahdelle hypylle kielto (10 vp) ja aikavirhettä pari sekuntia, joka johtui sekä kieltojen säädöistä (pidettiin pieni päänkasaushetki) että kontakteilla pitämisestä. Mutta ajankohtaan ja kaikkeen muuhunkin nähden ihan kiva rata.

Seuraava kisamainen tilanne, joskaan ei kisa, oli näyttötilaisuus HSKH:n agilityn tehoryhmään Vuokkosilla 18.8. Kaikki maksikoirien ohjaajat tutustuivat kahdeksanminuuttisen ajan keskivaikeaan rataan, jonka jälkeen kukaan ei saanut jäädä rataa katsomaan - eli sama tilanne, kuin olisi ensimmäisenä startannut radalle. Meille siis äärimmäisen huonot lähtökohdat, sekä mulle että Oralle, ja se näkyi - ensimmäisellä suorituksella taidettiin mokata melkein kaikki. Ensimmäinen rima tippui, kaarrokset oli ihmeellisiä ja suorallakin mutkiteltiin, esteellä 9 unohdin radan josta ylimääräinen pyörähdys, kontaktit oli hitaat, takaaleikkasin liian aikaisin josta mudi pyörähti hypyn edessä, vein epämääräisesti ja ennakoimatta kepeille, jolloin siinäkin oli joku säätö ja pyörähdys. Ei ollut hyvä fiilis ei. Onneksi rata suoritettiin kaksi kertaa, ja kun toista kertaa menimme radalle, olin muuttanut paria ohjausta ja saimme koko radan aplodien saattelemana nollana läpi. Eikä edes ollut ruma nolla! Ora pääsi esittelemään hienot keppinsä (keinua ei valitettavasti radalla ollut) eikä kontaktitkaan ollut erityisen hitaat. Tulokset julkistetaan tämän viikon keskiviikkona, ja päässeet kuulevat ne torstaina. Iiks!

Koko loppu heinäkuu ja elokuu ollaan nyt pidetty kisataukoa, ja seuraavat kisat ovat kiikarissa tämän viikon lauantaina - pitäähän sitä omiin kisoihin mennä koettamaan onneaan.



Paimentamisen suhteen ryhdistäytyminen tapahtui heinäkuun puolenvälin tienoilla. Kirkkonumella Vuorenmaan Sallan opissa ollaan käyty nyt kahdesti, ja kasvattaja-Sannan luona lampailla ainakin sen kaksi kertaa samaten. Ei siis mitenkään kovin ruhtinaallisesti, mutta sen verran, ettei nyt asiat unohdu ja jotain kehittymistäkin saattaisi tapahtua. Ora on syttynyt lampaille, ja sitä kiinnostaa hirveästi tehdä töitä, mutta kuten lammaspaimenen kuuluukin, se tykkäisi hirveästi pysäyttää laumaa jatkuvasti. Vauhti on poikkeuksia lukuunottamatta laukka ja ääntä pääsee vähän turhan paljon. Näissä kolmessa ongelmassa on aika hyvin kiteytettynä meidän kaikkien treenien treenattavat asiat.
Kirkkonummella Ora on ollut pyörössä, jossa on ollut helpompi treenata mielentilajuttuja. Ollaan pyritty deletoimaan ääni (paitsi tarpeen vaatiessa) ja saamaan Orasta enemmän silmällä rauhassa pelaaja. Pysäyttämisiä ollaan tehty kaikissa treeneissä ja ne on ihan ok - maahan pysähtyy paremmin, mutta seisomaan pysähtyminen olisi siistimpää työskentelyä, joten olen yrittänyt vahvistaa myös sitä. Suuntia ja "katse pois lampailta ennen hakua" -treeniä ollaan tehty, enempi Sammatissa. Suuntia olen myös blokkaillut kepillä ja pyrkinyt siihen, että koira oppisi ajamaan lampaita suoraan, eikä jatkuvalla eestaas-juoksemisella.
Olisi se niin helppoa, kun vaan 1) olisi valmiiksi oikein ohjelmoitu paimenkoira ja 2) tietäisi joka tilanteessa, mitä siellä lampailla pitäisi tehdä. Teoriassahan tämä onnistuu, mutta paimentaessa tilanteet tuli ja tilanteet meni siinä puolessa sekunnissa - joskus huomaa toruvansa koiraa oikeasta toiminnasta ihan vain siksi, että on itse ollut ihan liian hidas. Pari kertaa on tehnyt mieli heittää hanskat vaan tiskiin koko touhun kanssa ja sitten kun haluaa ihan oikeasti paimentaa, hankkia bordercollie, mutta sitten toisessa hetkessä sitä taas näkee, kuinka taitava tuo mudikin oikeasti olisi, kunhan sitä vaan pääsisi koulimaan kunnolla oikeaan suuntaan. Se fakta vain pitää hyväksyä, ettei se oikeanlainen paimentaminen tule Oralta ihan niin nopeasti, kuin monilla muilla koirilla (ihan rodustakin riippumatta), vaikka viettiä löytyykin samalla tavalla.

Tokon suhteen kesä on ollut yhtä ryhdistäytymisen aikaa. Me ollaan treenattu kimppatreeneissä niin mudi- kuin sekaporukoissa useammilla kentillä, sekä tosiaan tuo aiemmin mainittu tokoryhmä 7 krt käytiin läpi. Ryhmä oli tarkoitettu "kisaamaan aikoville tai jo alokkaassa kisanneille koirakoille", mutta me oltiin ryhmän eniten tokoillut koirakko, joten hirveästi mitään uutta juttua ei tullut. Ryhmäpaikkikset, häiriö ja kisamaisemmat tilanteet olivat kuitenkin niitä, mitä me mentiin hakemaan, ja niitä saatiin - samoin kuin kannustuksia menemään kokeeseen. Paikkiksien kanssa pahimmilla helteillä tuli ongelmaa pään pitämisessä maassa - eihän mudin leuka siellä pysynyt, kun piti läähättää! - joten mun oli pakko tehdä pari paikkista pää ylhäälläkin. Vähän se vilkuili, mutta oli kyllä ehdottomasti parempi kuin vuosi sitten paikkiksen hajotessa. Ora muutenkin loisti melkein jokaisissa tokotreeneissä, se teki ihan täydellisiä, vaikeitakin seuruukaavioita, jäävät hyvät, kapulaakin toi kunnes hiekka alkoi taas ällöttää. Luoksarissa perusasennot oli välillä vähän vinoja, samoin kuin seisomasta perusasentoon, mutta ne saatiin korjattua ehkä viikon tehotreenillä. Eihän sitä voinut muuta, kuin ilmoittaa mudi ensimmäiseen tokokokeeseen, vaikka mua jännittikin ihan törkeänä.
Tokokokeessa käytiin siis viime lauantaina 23.8. Kyseessä oli HSKH:n seuramestaruudet, eli tutulla kentällä turvallisesti aloitettiin. Tuomarina piti olla Kaisa Lähdesmäki, mutta sairastapauksen vuoksi olikin Harri Laisi. Jännitin vähän luoksepäästävyyttä, eihän miehiä ollut käynyt Oraa hiplaamassa ties milloin, mutta ei siinä sitten ollutkaan mitään. Pisteitä:

Luoksepäästävyys 10 - toinen jalka nousi kun piti aavistus mulkaista hiplaajaa, mutta ei siinä kummia.
Paikkamakuu 10 - vaikka mun jalat tärisivät ihan törkeänä, mudi tapitti paikkiksessa pää maassa hievahtamattakaan. Vähän lonkalleen se taisi tosin valahtaa heti jätettäessä. Viereisellä kentällä joku teki äänekästä ja vauhdikasta agilityä, joka sai viereisen bortsun vähän kuikuilemaan ja levottomaksi, ja joku koira vinkui rivissä. Kukaan ei onneksi lähtenyt, eikä Ora reagoinut häiriöihin mitenkään. "Eihän siinä ollut mitään", oli tuomarin kommentti.
Seuraaminen kytkettynä 8,5 - ensimmäinen liike, niin ei lähtenyt heti mukaan. Mun käännökset oli ruman tiukkoja ja vähän valmistelemattomia, samoin käsi heilui holtittomasti, jonka takia ehkä vähän pompotti. Mutta ihan kivannäköistä menoa, musta.
Seuraaminen taluttimetta 9 - samaa kuin yllä, mutta ilman mukaanlähtemättömyyttä.
Maahanmeno seuraamisen yhteydestä 10 - ei mitään moitittavaa, paitsi seuruu pompotti vähän vielä enemmän kuin seuruuliikkeissä
Luoksetulo 10 - vähän ehkä hitaampi laukka kuin treenatessa, jolloin tulee täysiiiiii, mutta ei mitään muuta
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 - ei ollut ihan niin mukana seuruun lopussa eikä pysähtynyt täsmälleen käskyn saatuaan, otti jonkun askelen. Vähän harmitti, kun juuri ennen kehääkin oli tehnyt ihan jarrut pohjaan -pysähdyksen, mutta kokeenomainen suoritus ja sen jo pidempi palkkaamattomuus varmasti vaikutti osaltaan
Estehyppy 8 - tässä kohtaa mudi oli jo sitä mieltä, että nyt riitti, ja hyppäsi esteen - ja oli pinkaisemassa palkalle kehän ulkopuolelle... Pysäytin käskyllä ja pysähtyi parin askelen jälkeen seisomaan selkä muhun päin, ja oli vähän kauhistuneen näköinen kun tulin viereen (tiesi, että ei mennyt ihan putkeen) - mutta tuli sivulle. Periaatteessa siis kuitenkin ihan oikeaoppinen!
Kokonaisvaikutus 8 - haukkui liikkeiden välissä. "Ei ihan oikeutetut pisteet tästä teille", sanoi tuomari, joka olisi halunnut antaa kympin. Palkkaamattomuus ei ole meille mikään helpoin juttu, jonka takia ihan tarkoituksella nostatin aika paljon, joka saa sitten Oran haukkumaan. Mieluummin näin, kuin vireetön suoritus, joten oli ihan tiedossa.


Tästä tuloksena siis yhteispisteet ALO1, 187 p, KP! Ja törkeän tyytyväinen omistaja! Olin päässyt tavoitteeseen jo kymppien tultua luoksepäästävyydestä ja paikkiksesta, joten kaikki loppu oli vain plussaa. Sijoitus oli 2/7: ykkösellä oli täsmälleen samat pisteet, mutta muutaman liikkeen yksittäispisteet ratkaisivat voittajan. Mutta ei haitannut yhtään seuramestaruuden mentyä sivu suun!

Rally-tokoa ollaan tosiaan treenattu myös vähintään kerta viikkoon, usein perjantaina mun koulutettavan ryhmän jälkeen ja/tai sunnuntaina ohjatuissa. Treeneissä on mennyt pääsääntöisesti hirmu hyvin, ollaan treenattu VOIttajan (ja vähän MEStarinkin) juttuja, kuten kaikkia puolenvaihtoja ja peruuttamisia. Kerran kouluttajien koulutuksessa/treeneissä oli kouluttajana myös tuomari-Hannele ja huomenna (keskiviikkona) tiedossa olisi agitreenien sijaan SM-treenit tuomari-Tiian opastuksella - me tosiaan Oran kanssa päästiin HSKH:n rally-tokon SM-joukkueeseen kisaamaan AVO:ssa! Voittamaan me ei sinne mennä, mutta on tuo nyt aika siisti juttu SM-paitoineen kaikkineen. SM-kisat kisataan Hangossa 7.9. Alla olevat kuvat c: Isabella Fagerström!

Rallyssa päästiin kisaamaan mölleissä VOI-luokan nollakoirakkona omissa mölleissä toukokuun lopussa. Pestiin mentiin vähän extempore, mulla sattui olemaan koira kentällä ja nollakoirakkoa kaivattiin, joten mikä ettei. Radalla ei ollut kovin suurta pätkää oikealla puolella seuruuta ja puolenvaihtokin oli takaa, joka oli meille jo toukokuussa aika helppo. Tulihan siellä kaikennäköistä juttua, kuten mm. mun sählääminen lähteä pujottelemaan takaisin päin yksisuuntaisessa pujottelussa ja "sivu"-käskyn sanominen liikkeestä seisomisessa (niin, miksiköhän se koira liikkuu...) ja vaikka mitä muuta, mutta oltaisiin me silti saatu hyväksytty tulos 75 pisteellä (videossa virheellisesti 74)! Vasta viime sunnuntaina korkattiin ensimmäiset ihan oikeasti viralliset rally-tokokisat I-HAH:n agilitykentillä Kivikossa, missä startattiin avoin luokka. Viriteltäessä muudi oli ihan kiva, joskin häiriötä otti hälinästä ja muista koirista tavanomaista enemmän. Odottelua tuli enemmän kuin oli tarkoitus, koska kisat olivat reippaasti myöhässä aikataulusta, mutta onneksi Ora ei ota siitä nokkiinsa. Sen sijaan se, kun odottelua tuli kehänauhojen sisäpuolellakin tuomarin jutellessa sihteerinsä kanssa erityisen kauan, ei ollut hyvä juttu. Lähdettiin liikkeelle ihan ok, joskin vähän hutiloiden (en ollut edes sanonut olevani valmis sitä kysyttäessä, vaan olin pyytänyt koiralta katsekontaktia, mutta sain silti lähtöluvan -> ja piti lähteä, eikä saanut enää koskea koiraan). Houkutus osoittautui kuitenkin ylitsepääsemättömäksi (huoh), ja se oli Oran mielessä koko radan. Vire ei muutenkaan ollut kohdallaan ja mulla oli ihan hirveän huono fiilis koko radan ajan ja sen jälkeen. Olin varma, ettei koira ollut kontaktissa juuri ollenkaan ja liikkeetkin suoritettiin vähän sinne päin. Kaiken kruunasi vielä pujottelun jälkeinen ihan normaali käännös vasempaan, jonka mä olin tekemässä istu-käännös-istu - tajusin sentäs ajoissa, ja uusin liikkeen. Huonompi fiilis ei ole varmaan ikinä ollut minkään kisan jälkeen. En löytänyt suorituksesta mitään hyvää. Onneksi videolla touhu ei näyttänyt sentäs iiiihan niin pahalta, vaikkei kyllä hyvältäkään. 88 pistettä eli AVO1 sieltä kuitenkin revittiin, jotenkin kummasti.




Koirakavereita ollaan nähty satunnaisesti. Hoidossa ja yöklässäkin on ollut pk-colliepentu Nari, hoidossa x-rotu Colhu  ja yökylässä bc Linkki . Lisäksi ollaan treffattu mm. Deliaa ja Hyrrää, Laikaa ja Loltsia, mudi Didiä sekä tietysti treenikavereita. Mätsärissäkin me itse asiassa pyörähdettiin Oran kanssa kerran Klaukkalassa ilman sen kummempia sijoja, sillä sunnuntaina meillä on tiedossa erikoisnäyttely - jos sieltä nyt repisi sen H:n, niin ei tarvitsisi enää ikinä käydä!

Jälkien kanssa olen ollut ihan tuhottoman laiska ja no, eipä aikaakaan ole hirveästi niille liiennyt. Viime postauksesta ollaan taidettu käydä kerran vai kaksi tekemässä jäljet ja nekin touko-kesäkuussa. Metsäjäljellä oli matkaa sen jonkun 300 metriä, ei nameja kulmia lukuunottamatta, sukkia ja sukkapurkkeja jonkin verran. Eksyi vähän, mutta ihan hyvää työskentelyä. En edes muista enempää. Pitäisi nyt vielä kyllä ehtiä ainakin pellolle vetämään jälkeä, ennen kuin lumet sataa taas maahan.
Vetoa ollaan tehty myös lähinnä alkukesästä etupalkalla ja jo vähän ilmankin palkkaa mun juostessa. On se niin paljon vaan helpompaa lähteä ilman mitään vempeleitä tekemään vetoa, joten mäkin olen alistunut muutaman kerran juoksemaan koiran kanssa. Joku pitäisi nyt vaan saada jänikseksi eteen koiralle, niin veto pysyisi hyvänä ja sinnikkäänä, vaikkei etupalkkaa olisikaan.

Reissussakin me ehdittiin käydä - Maijan ja koko koiralauman kanssa käytiin heinäkuussa roadtripillä Pohjois-Ruotsissa asti! Jotta tämä postaus ei levähtäisi ihan täydellisen käsiin, linkitän vain postaukset Maijan blogista - Matkakertomus OSA1 ja OSA2.