Erittäin Hyvä mudi

Tänään kello pärähti soimaan kuuden aikoihin, ja seitsemän jälkeen lähdin ajelemaan kahdestaan Oran kanssa kohti Hyvinkäätä ja UPK:n erikoisnäyttelyä. Matkalla ja paikanpäälläkin tuntui, että miksi mä olen itseni (ja koirani) tähän pistänyt, mutta onneksi mudituttuja oli paikalla lukuisia ja odotteluaika kului siis oikein rattoisasti. Mudeja oli ilmoitettu paikalle historiallisen monta, yhteensä 44, jota lähelläkään ei ole ollut minkään Suomen näyttelyn mudimäärä koskaan aikaisemmin! Tuomarina toimi unkarilainen Tarján Annamaria, joka vaikutti ihan mukavalta naiselta. Hikipisarat alkoivat kuitenkin kohota otsalle, kun mudien arvostelu alkoi, ja tajuttiin tuomarin sekä nostavan jokaisen mudin pöydälle, että mittaavan jokaisen koiran säkäkorkeuden. Tuomari myös vingutti lelua jokaiselle koiralle, jotta pystyi näkemään ilmeen kunnolla.

Oralla oli kilpakumppaneina AVO-nartuissa Pamela, Ihku ja Praha-sisko, eli luokassa oli yhteensä neljä koiraa. Hyvä merkki oli ollut jo se, että Oran veli (myöskin ylikorkea ja pigmentitön) oli saanut aiemmin jo kehässä EH:n. Mudi käyttäytyi kehässä ihan törkeän hienosti treenimäärään nähden, se seistä pönötti 8D-ilme naamallaan ja oli tavattoman kiinnostunut tuomarin vinkupallosta. Toisella ympärijuoksemiskierroksella se sanoi muutaman haukun, kun ärsytti, mutta muuten ei moitittavaa. Pienen pieni pikkukoirille tarkoitettu pöytäkään ei ollut 17-kiloiselle juttu eikä mikään, tarkasti hipelöivää tuomaria ei väistetty ollenkaan (ei kyllä erityisen iloisesti moikattukaan), eikä väistetty edes mittaa (mittanauha ja joku puuluiska), vaan seistiin vain nätisti paikoillaan. Tuomarinpöydältä kuului "Erittäin hyvä", ja lelulla hurjasti leikkien lähdettiin kehästä. Ei edes tullut H:ta, mitä mentiin hakemaan, vaan EH! Kilpailuluokan kehään en edes olisi muistanut mennä, ja sinne mentiinkin melkoisen lennosta, mutta Oran käytöksessä ei tästä huolimatta ollut mitään vikaa. Meidät laitettiin kuitenkin kilpailuluokan viimeisiksi - ihan ansaitusti, koska eihän tuo mikään näyttelytähti ole.

"Good head, the right ear is not correct. Light pigment. Level back, good chest. Needs longer neck. Good tail & coat."
EH AVK4

Eli toisin sanoen lyhyt, mutta erittäin Oran näköinen arvostelu, tosin tuosta kaulan pituudesta en ole ihan samaa mieltä. Ora mitattiin pöydällä 52-senttiseksi, mutta esim. rally-tokossa se on mitattu 49 ja tuon näyttelytuomarin mittaus näytti olevan muillakin mudeilla vähän sinne päin, joten tiedä sitten mitä uskoa. Ei korkeus kuitenkaan onneksi haitannut tuloksen saamista! "Suhtautuminen tuomariin" -kohtaan emme saaneet raksia ollenkaan mihinkään kohtaan, varmaan unohtui, mutta eihän tuo nyt yhtään mitään tehnyt tuomarille eikä väistänyt. Päivä vielä huipentui Takkutukan-kennelin kasvattajaryhmän voittoon (1/4) sekä BIS2-kasvattajaryhmään, joka tuli kaikille vähän puun takaa. Ora ei (onneksi) kasvattajaryhmään kuulunut, mutta oli siellä siskolikka ja kaksi siskopuolta! Niin niin, näyttelykoiriahan nämä pääasiassa ovat. ;D

Miten saan näin paljon asiaa näyttelystä? Joka tapauksessa, nyt ei siis tarvitse Orwelssonin enää näyttelyissä käydä, tämä riittänee (kunnes se täyttää 10 ja pääsee joihinkin näyttelyihin ilmaiseksi).

 

Kun näyttelystä kotiuduttiin, ehdittiin olla sellainen vajaa tunti kotona, kun piti olla taas lähdössä. Ensimmäinen startti agilityssä maxi3-luokassa oli edessä Ojangossa. Kisat olivat yli puoli tuntia myöhässä, joten odotteluaikaa tuli reippaastikin. Startattii mun pyynnöstä viimeisinä eikä ensimmäisinä. Rata oli aika haastava, kovin montaa nollaakaan ei tainnut tulla (toisin kuin aiemmalla hyppärillä), mutta paineita ei ollut. Ja no, olin vähän kohmeessa ja koirakin varmaan aika väsynyt päivästä, eikähän sieltä mitään hyvää tulosta irronnut - ensin säätöä kepeille menosta (kielto), sitten melkein yhteentörmäys putkelta, mutta selvittiin. Sitten ihmeellinen lähetys hypylle eikä mudi hypännyt, kielto. Lopussa vielä yksi rima tuli alas, joten tuloksena 15 virhepistettä ja keppien säädöstä 2,41 sekuntia yliaikaa. Hyvä fiilis kuitenkin radasta, mä suorastaan nauroin ääneen ennen puomia, ja kontaktit oli kivan nopeat. Tavoite saavutettiin - joka oli hyvällä fiiliksellä kolmosluokan korkkaaminen, jotta seuraaviin kisoihin ilmoittaminen ei olisi niin vaikeaa. Alla video radasta.

Nyt sitten ei kai auta muu, kuin alkaa (yrittää) kerätä SM-nollia kasaan, jos joskus joku sertikin pamahtaisi.