Me tehtiin se!

Eilen (perjantaina) kävin kouluttamassa rallyryhmäläiset, jota ennen tein Oralle pari hassua ja huonoa noutoa. Ajattelin testata, toimisiko sama "ensimmäisellä normaali kapulakin nousee hyvin", mutta eipä toiminut tällä kertaa. Ohjatun noudon kapula siis nousee myös hiekalta hyvin, mutta normaali kapula vain hallissa ja nurmella. Pikkuhiljaa, ehkä...
Rallyryhmän mentyä tekaisin pienet agilityt - vaikka halliinkin oli avain mukana, treenasin kentäällä (sattui olemaan vapaata) seuraavan päivän kisoja silmälläpitäen. Onnistumisia ja epäonnistumisia, ihan ihmeellisiä sikailuja mudilta, ja ihan ihmeellisiä ohjausvirheitä multa. Kepit oli ulkokentäksi yllättävän nopeat ja kyllä siitä pikaisesta pätkästä jäi ihan ok fiilis.

Kisapäivät olisivat aina helpompia, jos startit olisivat aikaisin: ei ehtisi jännittää koko päivää ennen lähtöä. Ensimmäisen rataantutustumisen arvioitu aika oli 13:50, joten saatiin herätä rauhassa, käydä aamulenkillä ja olla tekemättä mitään. Olin yksin kotona ja ennen kahtatoista alkoi jännittää ihan törkeästi, ja siinä puoli yhden aikoihin aloin laittaa kamoja kasaan. Koira oli jo kiinni eteisessä, tavarat oli laukussa ja mulla kengät jalassa, kun Ora oksentaa. Ajatuksella, että nyt pitää perua kisat kun koiralla on maha sekaisin, siivosin - kunnes herkkänä moisille oksensin itsekin, monta kertaa. Great, mahtavat lähtökohdat. Sillä mennään.
Pyöräilin Ojankoon ja fiilis oli ihan hyvä. Kisat olivat vähän myöhässä ja sain rauhassa jutella kisapaikalla Oran ollessa kiinni aidassa. Minejä ja medejä oli ihan toivottoman vähän, ja maksien rataantutustuminen tuli jopa vähän yllättäen: rata ei ollut mikään helpoimmasta päästä, mm. kepeille viennissä oli erittäin paha putkiansa, johon monet koirakot olivat jo kapsahtaneet. Vihaan valsseja, enkä osaa ohjata niillä, mutta radalla oli pari kohtaa, joissa valssi oli ainoa fiksun tuntuinen ratkaisu. Taas, sillä mennään, mitä on annettu.
Ora starttasi kolmanneksi viimeisenä, joka oli meille tosi hyvä. Sain viriteltyä koiran hyvin, tein parit puomit viereisellä kentällä, pyörittelin koiraa ja katsoin muiden maksikoirakoiden suorituksia. Nollia ei ropissut, vain yksi tuli juuri ennen meitä. Meidän vuoron koittaessa jätin mudin vähän liian vinoon, jolloin oli pakko mennä lähemmäs kakkoshyppyä. Onnistui kuitenkin hyvin ja kolmoshypyltä kepeille varmistelin vähän liikaakin karjaisemalla, olisi varmaan tullut kyllä ilman sitäkin. A ei ollut mikään kaunein, tosin ei ruminkaan, mutta piti odottaa hetki, jotta koira oli kunnolla asennossa - sama kävi puomilla. Ennen loppusuoraa olin myöhässä persjätössä ja meinattiin törmätä, mutta Ora pelasti tilanteen lukemalla myöhässäolevankin persjätön hyvin, ehti hypätä pituuden eikä tiputtanut viimeistä okseria. Me tehtiin siis nolla. Nolla!! En uskaltanut vielä iloita tuloksesta (joskin rataan olin tyytyväinen), sillä osallistujia ei ollut ollut mitenkään ihan hirveän montaa ja pari hyvää koirakkoa oli vielä meidän jälkeen. Yksi teki vielä nollan meidän lisäksi ja näinollen sijoitus oli 3/19, jälleen jäätiin joillain sekunneilla kahdelle bortsulle. Pari sekuntia olisin varmaan saanut kontakteilta, jos olisin vapauttanut heti, ja olihan siellä pitkien kaarroksienkin vikaa... Joka tapauksessa, tuloksella ylsimme SERTin arvoiseen suoritukseen, saimme menolipun kolmosluokkaan ja kaiken kukkuraksi voitimme HSKH:n maxi2-luokan seuramestaruuden, sillä kaksi nopeampaa koirakkoa eivät olleet seuralaisia. Me tehtiin se!

Tuuli oli ihana ja videoi meidän radan, joka on alla. Koska luokkanousun takia enempää emme saaneet kisata ja huomenna on kolmosten kisat, ilmoittauduin huomisen viimeiselle maxi3-radalle - sille ehkä ehdimme juuri ja juuri Hyvinkään erkkarista. ;)