Kohti seuraavia koitoksia

Ai mikä blogi? Onko mulla sellainenkin? Pitäisikö sitä päivitelläkin välillä?
Viikon päivitystauko venyikin siitä vielä kuukaudella. Hupsista. 

 Nyt olen järkkärittömyyden lisäksi myös kokonaan kameraton. Järkkärin laturin lisäksi pokkari on juossut teille tietämättömille, vaikken ole sitä koskaan ennen hävittänyt näiden ties kuinka monen vuoden aikana, kun se on mun omistuksessa ollut. Kisat on kuvattu Maijan tabletilla, joka on tietysti parempi kuin ei mitään, ja pari kertaa on Maijan koululta ollut lainassa 5D Mark II. Eli jotain kuvasatoakin löytyy, joskin huomattavasti vähemmän, kuin löytyisi normaalisti.

Tämän kuukauden sisällä me ollaan Oran kanssa kunnostauduttu tokon parissa. Yhtään me ei olla lisää opittu vaan junnataan aika lailla samassa pisteessä, mutta me ollaan jopa treenattu parissa kimppatreenissäkin ja tehty paljon häiriötreenejä. Olen saanut myös tehtyä luoksepäästävyyksiä parilla Oralle vieraalla ihmisellä ja parilla tutulla. Tuttujen kanssa mudi ei meinaa pysyä pöksyissään vaan hännän lisäksi koko takapuoli meinaa lähteä lentoon, kun on niiiiiiiin ihanaa, mutta yllätyksekseni se ei ole väistänyt vieraitakaan ja joidenkin kanssa häntä vispaa vieraillekin. Olen ollut muutenkin huomaavinani Orassa suhtautumisenmuutosta vieraisiin ihmisiin, kuin se olisi avoimempi kuin ennen. Onko se se maaginen kahden vuoden ikä? Vai onko nyt vain sattunut poikkeuksellisen "kivoa" ihmisiä vastaan? Vai kuvittelenko mä koko jutun? Oli miten oli, olen ollut erittäin tyytyväinen mudin luoksepäästävyyskäyttäytymiseen.
Ollaan me ehkä jotain opittukin. Lähes jokaisissa treeneissä (ollaan treenattu Ojangossa) olen teettänyt mudilla ALO-hypyn, ja kuolleen etupalkan avulla olen saanut sen hyppyyn nyt huomattavasti pituutta. Se ei enää hyppää parinkymmenen sentin päähän esteestä, vaan hyppää reippaasti ja jumahtaa paikoilleen. Uutena ongelmana on seisomisesta perusasentoon, joka meinaa mennä vinoon, mutta se on kyllä kivempi ongelma kuin koiran nenä kiinni hypyssä. Oralla on nyt ollut myös lähestulkoon poikkeuksetta ihan 10++ luoksetulo: se tulee hirmuisella vauhdilla, pamahtaa sivulle (ei kuitenkaan ihan törmää) ja istuu ihan saman tien. Istumisen hitaudesta ei siis ole enää tietoakaan. Eikä näyttänyt mudi häiriintyvän luoksarissa mm. matkalla iiiihan vieressä makaavasta Naurusta tai vieressä agittavasta koirakosta. Oran häiriötyöskentely on kyllä muutenkin parantunut huomattavasti, vaikkakin mudin lähelle itse tulevat muut koirat ovat edelleen todella vaikeita esimerkiksi sen maatessa paikkiksessa. Tästä päästäänkin aasinsillalla paikkikseen, jota ollaan tehty jokaisissa tokotreeneissä ja rally-tokossa. On mennyt ihan hyvin ja koiran kanssa ollaan otettu kerran vai kaksi, palkannut kerran välissä. Ei ole ollut edes mitään hirmu lyhyitä pätkiä enää. Tosin viime viikon tokotreensissä ei onnistunut niin yhtään mikään, kuten ei paikkiskaan. Mutta kai takapakkikin kuuluu asiaan.
Ruutuun Ora on juossut myös aika monesti ja kapulaakin oon yrittänyt sen saada nostamaan. Ei vaan oikein kapula nouse ällöstä hiekasta (muualta kyllä)... Ehkä meidän tulevaisuus on se, että mennään kokeisiin vain tekonurmihalleihin... Kaukoja ollaan tehty myös urakalla, ja seisominen on tosi hyvä. Ei liiku vaihdoissa ja vaihtaa nopeasti. Maahanmeno taas on hajonnut seisomisen sijaan, jossa kyynärpäät meinaavat jäädä ylös. Istumisen sijaan saatetaan myös tehdä kurrea. Vihaan tokoa.
Yhden kokeenomaisen treenin ilman paikkista tein (Maija liikkuroi ja Jenna oli "tuomari"): muut liikkeet oli ihan ok, mutta liikkeestä seisomisessa mudi tarjosi istumista. Höh. Seuraavana päivänä ei ongelmaa.

Rally-tokon suhteen ei ole mitään järisyttäviä muutoksia. Ohjatuissa treeneissä ollaan käyty joka toinen viikko ja radalla on ollut aika paljonkin avoimen luokan juttuja, kuten houkutusta ja hyppyä. Pyörähdys on sekä Oran että mun lempiliike ja bravuuri. Hypyssä Ora meinaa kiihtyä usein liikaa, joka näkyy sitten haukkumisena. Pari viikkoa sitten ohjatuissa meillä oli radalla hyppy, josta mentiin suoraan houkutukseen.... Ja houkutuksessa oli vähän extrana myös sen pallo, jolla palkkaan aina agilityssä, myös kuolleena palkkana. Ja se näkyi ihan suorassa linjassa hypyn jälkeen. Mudi ei millään voinut ymmärtää, että tämä ei nyt ollut agilityn eteenmenoharjoitus. Onneksi kisoissa ei ole Oran omaa palloa radalla. Oikean puolen perusasennon Ora muuten tajusi yhtä yhtäkkiä kuin vasemmankin, ja nyt olen yrittänyt lähteä jalostamaan siihen takapäänkäyttöä ja varmuutta.
Viikko sitten sunnuntaina koira-automme starttasi kolmella paimenella (siis aussiet ja Ora) lastattuna kohti Karjaata ja rally-tokokisoja. Mitkä oli lähtökohdat? Erittäin huonot. Edeltävällä viikolla oltiin treenattu kaksi kertaa tokoa ja kerran rally-tokoa, eikä missään niissä ollut kovin hyvä meno päällä. En tiedä, mikä tuossa viikossa Oralla oli (veikkailin jo juoksuja, mutta ei niitä kuulunut ainakaan vielä), mutta huonoimpaan aikaan ikinä se sellaisen viikon tekaisi. Mudi oli ollut varsinkin viimeisissä tokoissa suorastaan pieni, haahu sika, joka loppujen lopuksi päätyi vain aitaan kiinni eikä saanut tehdä yhtään mitään. Ora ei ole ikinä ennen joutunut moisen kohtelun alaiseksi.
Takaisin kisapäivään. Paikka oli sama, joista me oltiin saatu marraskuussa meidän ensimmäinen hyväksytty tulos. En oikein tiedä mitä kisoista sanoa. Ora oli vähän pihalla, sen mielestä yhdessä kulmassa kehää oli ihan varmasti joko jotain mielenkiintoista tai sitten jotain epäilyttävää, kun sinne piti niin kovin kuikuilla. Kun mudin sitten yritti herättää tästä koomasta, se karjui päin näköä, kuinka mä kehtaankaan keskeyttää hänen tärkeän puuhansa. Peruuttamisissa edessä mudi oli ehdottomasti sitä mieltä, että kahden askelen jälkeen pitää siirtyä sivulle "kyllä mä tiedän, mitä sä teet!!!" -huudon säestyksellä. Pakan kruunasi mun sähläys spiraalilla, olin suorittamassa sitä ensin väärään suuntaan (korjasin) enkä voinut enää uusiakaan, koska olin uusinut radalla jo kaksi kertaa. Tuloslappusessa luki loppujen lopuksi näin: "Taitavaa. Hyvä hermojenhallinta ohjaajalla". Noh, meidän huonoin suoritus varmaan ikinä, mutta silti hyväksytty tulos sieltä irtosi huimalla 77 pisteen saldolla. Tämä oli meidän kolmas hyväksytty tulos, eli Ora on nyt virallisen epävirallisesti RTK1 Takkutukan Vihuri! Alla kisarata ja video, saa nauraa...

Jäljestämässä ollaan käyty kaksi kertaa sitten viime postauksen, molemmat kerrat pellolla. 13.3. peltojäljellä oli pituutta 330 m (kiitos SportTrackerin) ja tänään, 14.4. samaiselle pellolle tein n. 420 m jäljen. Maaliskuisella jäljellä kaksi sukkaa purkilla ja kaksi sukkaa pelkiltään, jokunen nami siellä täällä + 90 asteen kulmat namitettu. Meni oikein mukavasti, mudi ei ollut älytön neliveto ja se teki kivasti hommia. Jossain kulmassa taisi ainakin harhailla. Tämän päivän jäljellä kolme sukkaa purkilla ja kolme ilman, ei yhtäkään namia 90 asteen kulmia (kokonaan namitettu) lukuunottamatta. Harhailua oli enemmän, joskin todella hyvääkin pätkää. Loppumatkasta meinasin keskeyttää koko jäljen siihen, kun mudi tuntui etsivän enemmän jäniksenpapanoita kuin jälkeä. Tehtiin kuitenkin lopulta loppuun saakka ja onneksi tuli erittäin hyvä loppusuora viimeiselle sukalle, joka meni vähän metsänkin puolelle. Oikealla molemmat jäljet kartalla.

Agilityn suhteen ollaan nyt pari viikkoa pidetty hiljaiseloa, mutta ennen sitä treenattiin pari kertaa viikkoon itsenäisesti (arvatkaa vaan onko mulla nyt mitään kerrottavaa itsenäisistä, kun en ole mihinkään kirjoittanut ylös), käytiin kahdessa valkussa sitten viime postauksen ja yhdet kisatkin käytiin juoksemassa.

 

Outi Kosken agilityvalkussa käytiin Janakkalassa pentueporukalla lauantaina 22.3. Rata oli aika simppeli, kokemattomienkin koirien takia Outi oli laittanut vain putkia ja hyppyjä. Kiinnitettiin huomiota siihen, että mä ohjaan herkästi tosi kaukaa vaikkei syytä olisi. treenattiinkin siis lähempää ohjaamista tietyissä kohdissa ja käytettiin useampaa ohjausta samaan kohtaa. Nollana tehtiin rata muistaakseni kaksi kertaa, eihän siinä ollutkaan kuin ~16 estettä.
Niinun valkussa käytiin heti seuraavana päivänä, 23.3. Espoossa. Taas uusi huomionaihe: ohjaan liian pyöreillä linjoilla suurpiirteisesti, vaikka mulla pitäisi olla tietyt linjat radalla. Myös rytmitykseen kiinnitettiin huomiota, otin liian huonosti spurtteja eli vauhtimuutokset olivat ihan liian pieniä. Voi koira-parka, kun on tällaisen ohjaajan ohjattavaksi joutunut! Radassa oli yhteensä 38 estettä, ja päästiin pätkissä muistaakseni jopa esteelle 27. Puomi oli ruma ja hidas, eikä sitä jäätykään jankkaamaan, eikä keinukaan ollut kovin nätti. Ihan hyödyllinen valkku silti ja sain ajateltavaa, vaikka meidän työskentelyymme en ollutkaan niin kovin tyytyväinen. Videokin Niinun treeneistä on, mutta se on vielä Maijan tabletissa. Alla kuitenkin sen rata.

Itsenäisissä treeneissä en maaliskuussa tehnyt juurikaan ratatreeniä jotain poikkeusta lukuunottamatta, vaan hinkkasin paljon pieniä pätkiä. Keinu otettiin haltuun ja se korjaantuikin erittäin nopeasti, ja nyt on mudilla lähestulkoon mun ihannekeinu. Puomille kaipaa vielä suoritusvarmuutta = nopeutta, sekä suoruutta 2on2offille (jos jollakulla on joku muu vinkki, kuin palkkaus vastakkaiseen suuntaan ja siiveke tielle, niin otan vastaan!), mutta muuten hyvällä mallilla. Keppikulmia ollaan myös tehty ja lisäksi sitten ihan perus tekniikkajuttuja. Esimerkiksi tänään tehtiin vartalo-ohjausta niin, että mudi tuli kaukaa putkesta mua kohti ja ohjasin sen kripalla hyppäämään välissä olevat hypyt tietyin päin. Lisäksi tehtiin takaakiertoja, serpentiinejä, takaa-ohjauksia/sylkkäreitä kepeille ja puomin nopeutta. Seuraaviin treeneihin voisin kyllä kehitellä jonkun vähän pidemmän radan. Ohjatutkin tosin alkavat jo toukokuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla!

Sunnuntaina 30.3. koitti päivä, jolloin meidän piti lähteä Vuokkosilta. Meidän ensimmäiset kisat oman hallin ulkopuolella (kyllä, uskokaa tai älkää!), ja paikaksi oli valikoitunut Porvoon maneesi, johon matkattiin kisaamaan taas kerran kaikki kolme paimenta kyydissä. Oltiin ihan kivassa aikataulussa, tosin Ora starttasi niin alkupäässä, että lämppä- ja maneesiin tutustumisaika oli aika lyhyt. Kahdesta startista ensimmäinen oli agirata. Rata oli ihan kiva ja Oralla oli kiva asenne touhuun, mutta keppejä edeltävä rima tippui (tiukka käännös), josta 5 vp. Toinen rata, hyppäri, oli niinikään ihan kivanoloinen, mutta mä mokasin sen heti alkuunsa ohjaamalla tosi epäselvästi u-putken, josta mudi sujahti väärään päähän. Mun pitäisi oppia katselemaan radalla vähän enemmän ympärilleni eikä vain olettaa, että kyllä ne esteet ovat siinä, missä ajattelen niiden olevan. Noh, eipä siitä nollaa olisi tullut Orankaan puolesta, koska kepeillä se ohitti toisen keppivälin kokonaan. Häh? Ja Oralla kun on niin hienot ja varmat kepit... Korjasin edelliseltä esteeltä saakka, jotta sain otettua keppejä edeltävän vastakäännöksenkin mukaan, jolloin mudi teki hyvin. Hylätty tulos siis. Noh, kohti seuraavia koitoksia!


Kisojen jälkeen pari viikkoa semi-taukoa agilitystä, mitä nyt jotkut kepit Ora teki välissä. Epäilin sen olevan aika jumissa selästä, koska Maijakin oli sanonut, että polkisi takajaloilla vähän heikommin kuin ennen. Fyssarille aikaa siis. Ora kävi fysioterapeutin käsittelyssä perjantaina 11.4. Tamara Merenvallan luona. Bussilla kuljettiin Helsinkiin ja pari kilometriä seikkailtiin Käpylään, takaisin käveltiin vaihtelun vuoksi eri bussipysäkille. Tamara tsekkasi ensin mudin ravin ja sisätiloihin päästyä Ora pääsi tutkimaan tilaa. Vierasta ihmistä ei arastellut ollenkaan vaan meni heti sisällä kiehnäämään. Katseltiin painonsiirtoja, venyvyyksiä, lihaksia. Vähän huonommin Ora laittoi painoa vasemmalle takaselle (maassa ollessaan veti sen mieluusti kropan alle), mutta käytti sitä kuitenkin hyvin kun tarve vaati. Ranteet olivat kuulemma priimaa, nivelet erittäin liikkuvaiset ja joustavat, nestetasapaino todella hyvä (joka kuulemma voi olla Oran pelastus). Kuulemma harvoin tulee vastaan Oran kaltaista koiraa, jolla on samanaikaisesti sekä erittäin vahva että joustava lihaksisto. Ainoa jumi löytyi oikealta puolelta rintarangan tienoilta, joka voi olla peruja esim. vasemman puolen seuruusta. Olin aika yllättynyt, ettei mitään hirveitä jumipesäkkeitä löytynyt alaselästä, mutta parempi näin! Seuraavaa fyssariaikaa Tamara suositteli vasta kesälle/alkusyksylle, ellei aiempaa tarvetta tule. Perjantai ja lauantai pidettiin lomaa ja käytiin mun vanhempien luona, sunnuntaina tehtiinkin jo agihommia hyvillä mielin.

Loppukevennykseksi reittikuva meidän taannoisesta aamupäivälenkistämme Sipoonkorvessa. Kiinnitimme mun kännykän kiinni valjaisiin ja valjaat Oraan: SportTracker kertoi, että mudieläin pinkoi reilu kuuden kilometrin lenkkimme sijaan lähes tuplasti sen pituisen lenkin samassa ajassa. Jotain tällaista olin uumoillutkin, kun on katsellut niitä sen silmukoita. ;D