SM-treeniä ja masennusta

Meidän seuran rally-tokon SM-joukkueen yhteistreenit pidettiin keskiviikkona Vuokkosilla. Kouluttamaan meitä oli tullut ylituomari Tiia Hämäläinen. Treenattiin VOI/MES-rataa, koska ollaan meidän joukkueiden ainoa AVO-koirakko, ja vaihtoehtoisista kylteistä valittiin meille sopivimmat. Rata näytti meidän osalta siis tältä:

Houkutuksessa oli pieni koiranruokapussi ja avattu sateenvarjo+lelu, spiraalin kartioina kapula, tyhjä ruokakuppi, frisbee ja matalia tötsiä. Ora oli liikenteessä ihan ok asenteella - me oltiin tultu Ojankoon jo melkein kolme tuntia aiemmin, kun vedin alkeisryhmän agilityn (1,5 h) ja ennen sitä kävin vielä ottamassa Oran kanssa hallilla pienet agitreenit. Testailin vähän vaikeampia ohjauskuvioita, joita ei hirveästi tule tehtyä, ja kyllähän tuo lukee kaikennäköiset hyvin, kunhan vaan jaksan ohjata. Irtoamisia lisää ja keppien hakua hypylle irtoamisen jälkeen. Ei moitittavaa!
Takaisin rally-tokoon: Oran suorittaessa Nita-kääpiöpinseri suoritti käytösruutua, ei ollut häiriö eikä mikään. Sen sijaan houkutus oli taas vaikea - samaa haahuilua ja kaihoisaa vilkuilua, kuin sunnuntain kisoissa. Mistä se on nyt keksinyt, että kaikki houkutukset on vaikeita? Ennenkään se ei ole niiden kanssa ollut 100-prosenttinen, mutta huomattavasti parempi kokonaisuutena, kuin nyt ollut jo tämän kuluneen viikon verran... Muudi meni taas houkutuksesta sellaiseen koomaan, ettei pari seuraavaakaan kylttiä oikein tahtonut onnistua. Kyllä se sitten kuitenkin teki, ja päästiin jatkamaan matkaa ihan ok. Olin varautunut katastrofiin spiraali-houkutusten kohdalla, koska se tehtiin vielä Oralle ei niin helpossa oikean puolen seuruussa, mutta siinä ei sitten ollutkaan mitään ja mudi seurasi oikealla oikein pätevästi. Sen sijaan edestä vasemmalta vasemmalle ja oikealta oikealle se keksi treeneissä ihan uuden jutun - kiertämisen toiselle puolelle sivulle. Yritin miettiä, käskytinkö jotenkin eri tavalla, ja ehkä mulla aavistuksen enemmän oli käsiapua kuin normaalisti. Pitää kiinnittää huomiota jatkossa enemmän. Oikean puolen kylteille mä itse tulen myös jatkuvasti liian lähelle, kun mieleen on juurtunut se, että koira seuraisi vasemmalla. Pöh, ehkä sitä joskus oppii. Puoltavaihtavissa täykkäreissä meinaa yhtäaikaisuus kärsiä ja mudi ehkä vähän levähtää, mutta niitä nyt on vielä paljon aikaa treenata ennen kuin korkataan voittaja. Lopussa radassa ei mitään hämminkiä, paitsi peruutusten askelet, joita otin liikaa - keskityn peruutuksissa vielä siihen, että koira peruuttaisi suoraan ja istumatta, joten en ole pitänyt askelten määrää vielä niin olennaisena asiana.
Alla olevat kuvat ulkotreeneistä c: Isabella Fagerström!

Toinen kierros meni paremmin - houkutustakaan Ora ei vilkaissut lainkaan ja palkkasin tästä ruhtinaallisesti. Sen sijaan eteentulo oli hidas ja koira kiersi oikean puolen perusasentoon takaa, toisella yrittämällä hyvä, mutta ei kierähtänyt perusasentoon takapäällä, vaan teki kiepin. Testasin treenin jälkeen samaa, jolloin sitten kuitenkin teki, kuten on aina tehnyt (siis takapäällään), joten taisi olla silloinkin menossa takakautta oikealle, mutta pelasti tilanteen... Tiia seisoi toisen spiraalin ensimmäisenän tötsänä toisella kierroksella, ja Oralle tämä oli vaikea häiriö (häh??). Viereiseltä kentältä tuli myös samaan aikaan joku mies hakemaan jotain meidän kentältä, ja se oli Orasta vähintäänkin epäilyttävää. Jännä juttu, miten se nyt otti niin paljon häiriötä ihmisistä, vaikka normaalisti on kuin ei huomaisikaan. Peruutukset eivät ottaneet ollenkaan onnistuakseen toisella kierroksella, joten oli pakko ottaa namiavulla. Hassu koira - joskus se osaa ne täydellisesti, mutta joskus sillä ei näytä olevan harmainta hajuakaan, mitä sen pitäisi tehdä.
Oran radan jälkeen rataa vähän muutettiin ALO-koirakoille, ja porukan rataantutustuessa käytin tilaisuutta hyväkseni ja tein sekalaista seuruutreeniä ihmishäiriössä. Oli ihan ok, tosin parempikin olisi voinut olla.

Tänään ei ole koiran ohjaajalla - siis mulla - mennyt päivä ihan putkeen ja elämä potkii päähän, josta syystä mudi on ollut vain lenkitysaktivoinnilla. Kuin kirsikaksi kakun päälle sain myös tänään aamupäivällä tiedon, ettei meitä ole valittu HSKH:n agilityn tehoryhmään. Harmittaa vietävästi ja tuntuu, ettei nyt mikään laji ota enää onnistuakseen. Rally-tokossa tuntuu siltä, että treenit menee vain päivä päivältä huonommin, paimennusta ei päästä treenaamaan niin usein kuin Ora vaatisi kehittyäkseen, agilityssä ei päästä treenaamaan oikeasti tasokkaisiin ryhmiin, jota juuri nyt kipeästi kaipaisimme ja tokossa en tiedä kuinka monta kuukautta ja vuotta menee siihen, että mun pää kestää jättää Oran avoimen luokan piilopaikkikseen. Tämän viikon viikonloppuna on vielä agilitykisat ja erkkari (hahah), ja sitä seuraavana ne rallyn SM-kisat, mutta sen jälkeen ajattelin pitää taas kisataukoa ja miettiä jatkoa niin elämän kuin treenien ja kisojenkin kannalta. Oran toisia juoksujakaan ei vieläkään näy, vaikka ensimmäisistä on pian kulunut vuoden päivät, joten on vaikea ennustaa, minne edes pääsisimme kisaamaan.

Alla vielä loppukevennykseksi video Oran naksuttelutuokiosta tiistailta - ensimmäistä kertaa naksuttelin mudille "häpeämistä", mutta meidän osalta se ainakin nyt ensimmäisellä kerralla meni lähinnä huitomiseksi (tassu pitäisi lopulta pitää naamalla vapautukseen saakka). Väsyttäähän se koira aivonsa toki siitäkin...