Uutta ja ihmeellistä

Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna mentiin eikä meinattu. Lauantaina Oran kanssa seikkailtiin julkisilla Messukeskukseen - sitten kun lopulta sinne asti päästiin, jouduin nimittäin hyppäämään bussista ulos Viikin kohdilla ja palaamaan takaisin, kun tajusin unohtaneeni mudin rokotustodistuksen kotiin. Eihän me oltu menossa kisaamaan, niin ei ollut tullut automaattisesti mukaan.
Kohteena oli siis Koira2014, Helsinki Winner, joskaan Oraa ei (missään tapauksessa) oltu ilmoitettu ökykalliiseen näyttelyyn, vaan rally-tokonäytökseen! Esiintyville koirille oli erillinen koiraparkki rauhallisessa pikkuhallitilassa (onneksi!), jonne pystytin kevarin ja nakkasin koiran sinne heti kun paikalle vain pääsin. Mudikehällä ehdin olla myöhässä olevien kehien alkuun saakka, ehkä puolisen tuntia, ennen ensimmäiseen näytökseen valmistautumista. En voisi olla tuosta koirasta ylpeämpi tai siihen tyytyväisempi - se ei ottanut messarin älyttömästä vilinästä nokkiinsa ollenkaan, vaan kun se tajusi, että ollaan tultu treenaamaan, se oli ihan yhtä fiiliksissä ja mukana touhussa, kuin olisimme olleet tutussa hallissa ilman häiriön häiriötä. Näytöspaikkana meillä oli kehien ja myyntikojujen yhteydessä oleva aika pieni tapahtumakehä, joka oli keskellä kaikkea. Ensimmäinen näytös sujui hyvin - meillä oli lyhyt VOI/MES-tasoinen rata esitettävänä Nean ja Hippu-mittelin kanssa, ja samalla vieressä kolme seuralaista tekivät ALO/AVO-rataa. Kaksi ensimmäistä kierrosta meni aika nappiin, koira oli tosi säpäkkä ja hirveän hyvin mukana. Kolmannella kierroksella sekä minä että koira oltiin jo vähän väsyneitä, oli tosi puuduttavaa mennä koko ajan samaa rataa samasta kohdasta ja samalla tavalla! Mutta olipa hyvä fiilis, kun pystyin ottamaan koiran vapaana korjaamaan kylttitelineitä pois kehästä vailla pelkoakaan siitä, että se keksisi lähteä huitelemaan jonnekin.

Ensimmäisen näytöksen jälkeen piipahdettiin Oran kanssa vielä mudikehällä ja ehdittiin nähdä vielä muutama koira. Jutusteltiin siinä tuttujen kanssa ja Ora oli yhtä 8D-hymiötä vain koko koira, vaikka vieraita koiria oli ympärillä tuhansia ja ihmisiä vielä enemmän. Vain rähisevät koirat saivat Oran korvat luimuun ja muistaakseni kerran vai kaksi vähän haukahtelemaan, mutta muuten vilinässä kuljettiin häntä pystyssä heiluen. Mudikehältä pyörähdettiin moikkaamassa Elmerin kasvattajaa perrokehällä, jonka jälkeen Ora pääsikin takaisin lepäilemään häkkiin mun shoppaillessa - pentu varsinkin sai kyllä tavaraa, en ole tainnut ikinä ostaa Messarista niin paljon tavaraa kuin tänä vuonna.

Toisen näytöksen aikaan iltapäivällä ihmisiä oli paikalla jo paljon enemmän kuin ensimmäisen näytöksen aikaan, ja väsymyskin alkoi painaa meitä molempia. Suoritettiin kuitenkin radat ihan kunnialla, vaikka hairahduksia tuli muutama enemmän kuin aamupäivän näytöksessä. Hyvin kuitenkin jaksettu mudilta!

Sunnuntaina oltaisi voitu jäädä Oran kanssa kyllä molemmat vain huilimaan, mutta sen sijaan hypättiin taas aamupäivällä bussiin ja Viikissä Marin (Oran veljen om.) kyytiin kohti Kaarinaa ja Jaakko Suoknuutin agilityvalmennusta. Jaakolla oli meille vaatimattoman neljänkymmenen esteen rata tarjottavana (ratapiirros yllä), josta loppujen lopuksi tehtiin vain alkupätkää. Käytiin ensin vähän läpi teoriajuttuja, jonka jälkeen kaikki pääsivät treenaamaan oman 20 minuuttisensa. Lämppäsin Oraa halliin tultuamme ottamalla pari kertaa radalla olevan ekan keppikulman, jonka O haki hyvin. Itse radalla huomioiksi sain mm. sen, että takaakierron "tyrkkään" vaikka pitäisi lähettää, ja ohjatessani hosun liikaa enkä pysy suunnitelmissa. Ihan tiedossa... Alkua kokeiltiin sekä persjätöllä että saksalaisella, ja mä tietenkin olin ihan sekaisin saksalaisessa, kun piti lennosta vaihtaa ohjauskuviota. Tehtiin Jaakon kanssa suunnitelma, että kun koira hyppää, mun täytyy olla pisteessä X. Toimi! Tarvitsen siis ilmeisesti konkreettiset tavoitteet kesken rataa, jotta osaan pitää niistä kiinni.
Esteelle 5 backlap, 8-9 tuplasylkkäri. Ja voi hemmetti sitä jankattiin ja jankattiin. Varmaan puolet meidän koko ajasta meni siihen sylkkäriin. Kieltämättä vähän kiukutti, koska kyllä me nyt yleensä osataan sylkkärit eikä niissä ole ollut sen suurempia huomauttamisia, mutta tuolloin ei tuntunut ollenkaan onnistuvan, olin itse hirveän kömpelö ja koira ennakoi sylkkärin käännöstä. Puomia pidemmälle ei sitten edes tehty, koska sylkkärijutuissa meni niin kauan. Kotiläksyksi koiran kutsumista käteen mun peruuttaessa niin, että palkkaan sen sitten siitä taakse. Kokonaisuudessaan oli kuitenkin kovin avartava valmennus ja paljon sai taas ajateltavaa, vaikka jäikin vähän olo, että kisaan seuraavaksi kolmen vuoden päästä, kun ehkä saatan osatakin jotain.
Pieni videokooste valkusta alla. Kiitos videoinnista Jennalle!




Viikoilla ollaan treenattu ihan normaalit määrät - jotain itsenäisiä agilityjä ja tokoja, joista ensimmäisestä mainittakoot okserien ja sylkkäreiden treenaus, joissa ei mitään ongelmaa. Kontakteja myös heittämällä etupalkka alasmenolle mentäessä ja kaukopalkan treenausta - kaukopalkka agilityssä syö Oran vauhtia, joten en tiedä, uskallanko alkaa käyttää sitä enemmänkin noin esillä. Muuten O on ollut itsenäisissä vähän ei-niin-hieno, tosin veikkaan vain omaa löysyyttäni. Jotenkin koko agility on tökkinyt viime viikkoina eikä sen takia kovin monia itsenäisiä ollakaan tehty. Edellisissä ohjatuissa tosin meininki oli ihan normaalia Oraa - teemana oli seinää kohti menevät tai seinältä tulevat esteet. Ratapiirroksessa kepit meni iihan kiinni seinään niin, että koira juuri mahtui pyörähtämään sieltä takaisin, ja samoin suoraa putkea edeltävä hyppy oli ihan tosi lähellä seinää.
Alkuun kolmoselle ihan vaan takaakierto ja muistaakseni joku niiston tyylinen, 7-9 kahdella valssilla, 11 poispäinkäännöllä ja sain todella kivasti leijeröityä puomia niin, että mudi kesti sen vauhdin kärsimättä. Esteelle 14 vastakäännös, persjättö 16-17 väliin ja 18-19 sylkkärillä, jossa tosin ennakoin käännöstä ihan liian myöhään niin, että jouduin pari kertaa vetämään Oraa tosi rumasti takaisin päin. Lopussa ei kummempia, hieno pimeä putki. Seinien kanssa Oralla ei ollut ongelmaa, joskin kaksi ensimmäistä kertaa mudi kääntyi keppien lopussa vasemmalle oikean sijaan. Kepitteli siis kyllä loppuun, mutta kääntyi väärään suuntaan... En todellakaan tiedä millä logiikalla, mutta kun kerran näytin oikean kääntymissuunnan saattamalla keppien loppuun, kääntyi loputkin kerrat oikeaan suuntaan, vaikken ollut saattamassa. A-este oli muuten ihan törkeän nopea ekalla kerralla, jonka halusin palkata Oralle vapauttamalla sen äkkiä kontaktilta. Se kostautuikin sitten heti toisella kerralla ennakoinnilla, hupsista. 

Rallytreeneissä oli toissaperjantaina (eli siis viime treeneissä) itsenäinen kerta ja tehtiin kaikki VOI-rataa, jonne oli ympätty sarjahyppy oikealla seuraten. Jotain muutamia satunnaisia hairahteluita lukuunottamatta Ora oli tosi kiva, joskin häiriötäkin oli normaalia vähemmän. Treeniajan loputtua Ora sai vain hirveän slaagin treenikaverin isosta nukesta, joka on meillä ollut houkutuksenakin aiemmin treeneissä (eikä silloin ole ollut ongelmaa) - oli kuin mulla olisi ollut käsissä murkkuikäinen mudieläin! Lopulta nuken ylikin käveltiin, mutta en ole nähnyt Oraa aikoihin sellaisena. Hämmästytti.
Ohjatut tokotreenit alkoivat meillä AVO/VOI-luokkia treenaavassa ryhmässä marraskuun lopussa ja treenejä on nyt ollut kolme kappaletta. Ensimmäisissä treeneissä teemana seuruu, toisissa luoksarit ja nyt viimeisimmissä treeneissä katseltiin noudon tilannetta. Ensimmäisistä treeneistä päällimmäiseksi on jäänyt mieleen alun sähellys, mudi otti jotenkin hirveästi häiriötä eikä keskittynyt ollenkaan kunnolla. Petrasi kuitenkin hirveästi loppuun ja kouluttaja totesikin, että hirveän kivasti se tekee, mutta vaatii paljon erilaisia häiriötreenejä. Tehtiinkin liikkuroituna pikainen treeni, jossa meidät mm. liikkuroitiin seinää päin, "liikkurilta" tippui avaimet ja papereita rapisteltiin. Hirveästi mudi yrittää aina parhaansa, mutta se ei vain voi sille mitään, että pää niin herkästi vähintään kääntyy häiriön suuntaan, jolloin keskittyminenkin kärsii jonkin verran. Yllättävän hyvä kuitenkin! Huomiona sain myös askeliin sen, että koska Ora osaa peruuttaa seuraten, voisin vaatia sen myös tokoseuruun peruuttamisissa. Hyvä huomio ja otettiinkin heti käyttöön, ihme juttuja kun ei tule itse ajatelleeksi...
Luoksariteenin päivänä mudi oli ihan liekeissä. Se oli ollut toimeettomana vain lyhyillä lenkeillä koko alkuviikon (kolme päivää) mun törkeän pitkien päivien takia, ja oli ihan tohkeissaan siitä, että pääsi vihdoin treenaamaan. On se tainnut aikuistua ja saada järkeä päähänsä, sillä nuorempana moinen energia olisi näkynyt siinä vain keskittymisen puutteena ja häsläämisenä, mutta nyt se näkyi erittäin positiivisena keskittymisenä ja säpäkkyytenä! Ora teki ihan törkeän hienoja luoksarin stoppeja, useamman seisomaan niin liikkuroituna kuin ilmankin (pari palkkasin stoppiin, pari otin sivulle), sekä yhden maahan. Kouluttajakin oli ihan haltioissaan eikä löytänyt huomautettavaa kuin yhden luoksarin vinosta perusasennosta. Ihan su-per! Toivottavasti en onnistu hajottamaan näitä luoksareita.
Noutotreenissä kävi vähän kuten odotinkin: hallissa ei kapulaa ällötty ja se nostettiin ihan kohtuullisen hyvin ja kouluttajan sanoin ihan tarpeeksi nopeasti, vaikka mun makuun se kapula saisi kyllä nousta maasta vieläkin nopeammin. Sen sijaan mudi _ravasi_ takaisin, mitä se ei ole ennen tehnyt, ja siksi tehtiin paria  erilaista vauhtitreeniä kapulan kanssa: aluksi ihan perus vauhtinouto, jonka jälkeen vähän hetsattiin kapulalle niin, että kouluttaja kävi heiton jälkeen siirtämässä kapulaa vielä kauemmas. Matkan pidettyä O tuli ihan kivalla laukalla. Näiden lisäksi tehtiin häiriötreeniä niin, että kouluttajalla oli pari mudin lelua, joilla härnäsi vieressä, ja mudin piti silti noutaa kapula eikä pamahtaa leluille. Vaikeaa oli, varsinkin alkuun, vaati tuplakäskyn tai ehkä toisenkin, mutta parani selvästi koko ajan. Loppuun vielä ihan perus kontaktiharjoitus häiriönalaisena. 
Omatoimisesti tokotreeneissä ollaan häiriön alla tehty paljon kaukoja, seuruujuttuja ja vähän metskun nostelua, joka paranee hiiiitaasti, mutta varmasti. Jokaisissa treeneissä ollaan myös tehty piilopaikkiksia, joissa O tykkää edelleen nostaa herkästi päänsä piilossaoloaikana. Jättötreenejä EVL-tyyliin ollaan tehty myös pari kertaa.

Viime viikonloppuna istuttiin taas autossa, kun lauantaina puolenpäivän jälkeen lähdettiin porukalla Sadun luokse Jyväskylään - mukana oli Jenna (ja Delia), Essi ja Silja (ja Kina). Perillä odotti Sadun lisäksi Husco-pentu, Colhu oli mökillä lomailemassa. Oran reissu ei ollut sen kummoisempi, kunnolla käytiin lenkillä vain kerran rantakävelyiden lisäksi, jolloin tytöt kyllä painelivat menemään. Pikku-Huscokin kovasti yritti, mutta se ei oikein vielä pysynyt perässä. Reissulta kaksi ylläolevaa kuvaa/kännykkäräpsyä ovat c: Silja Tarkiainen.
Tänään oli tarkoitus käydä vain rentouttavalla, pitkällä lenkillä erittäin lyhyen koulupäivän kunniaksi, mutta sää oli vaakasuorassa satavan veden takia aika kammottava, joten päädyttiin vain naksuttelemaan sisällä peruslenkin lisäksi kahteen otteeseen. Yritän saada Oralle oikean puolen perusasennon paikan yhtä mielekkääksi kuin vasemmankin naksuttelemalla, ja uutena temppuna ollaan opettelemassa mun ympäri peruuttamista ihan hyvännäköisin tuloksin.

Ainiin - viime viikon keskiviikkona käytiin Oran kanssa Marjon järkkäämässä joukkotarkkissa Helsingin Mevetissä ja Oralta tutkittiin silmät terveiksi, ei perinnöllisiä silmäsairauksia. Vasemmassa silmässä näkyi lasiaisen (?) ulkopuolella joku vanha vaurio, katkennut verisuoni tai (sisä)tulehduksen jäämä, joka ei kuitenkaan vaikuta mihinkään mitenkään. Kuulosti kyllä hurjalta, kun silmälääkäri totesi, että silmän sisäpuolella samanlainen havainto olisi tarkoittanut kaihia. Hui!

Loppuun vielä tuore kuva naperosta - korvat uhkaavat nousta pystyyn jo nyt! Taidan vihdoinkin saada sen haaveilemani pystykorvaisen koiran. :D

Ren 7,5 vko, c: Salla Vornanen

Joulun kunniaksi vielä pari arvontamainosta - ihanaa, kun ihmiset jakavat joulumieltä hirveästi arvontojen muodossa. :) Klikkaa kuvia päästäksesi arvontaan!