Hae tästä blogista

perjantai 12. joulukuuta 2014

Pentutesti

Kamalasti on kiireitä, kun joulu lähestyy - se tarkoittaa joulustressiä sekä viimeisten koulutöiden tekemistä, joita on muuten melkoinen pino odottamassa rästissä. Vaikken ole nyt blogiin kirjoitellutkaan yleisiä kuulumisia Oran kanssa, ollaan me silti treenattu ja meinaan kyllä jossain välissä saada niistä postauksenkin aikaiseksi!


Nyt kuitenkin ennen kuin aihe ihan vanhentuu (pennut kasvaa niin nopeasti!), ajattelin julkaista omassakin blogissa Renin pentutestin tulokset. Pennut pentutestattiin siis 6-viikkoisina, eli reilu viikko sitten, amerikkalaisesta pentutestistä vain hieman poikkeavan testin mukaisesti. Alla Renin tulokset alueittain:

Sosiaalisuus, luoksetulo, kutsuminen: Tulee halukkaasti, matala häntä 
Seuraaminen, laumavietti: Seuraa halukkaasti, korkea häntä, kävelee jalkojen ympärillä (syö nameja tarjottaessa) 
Kiinnipitäminen: Kamppailee voimakkaasti (vinkuu reippaasti, ei ajattele, reaktiivinen)
Sosiaalinen dominanssi, alistus (selätys ja silitys): Painautuu testaajan lähelle ja yrittää nuolla käsiä (irtipäästyään ravistaa, ärsyyntyy)
Nostaminen: Rento, ei kamppaile
Saalisvietti: Lähtee käpälän perään, ottaa sen suuhun ja juoksee toiseen suuntaan. Lähtee paperin perään, tulee testaajan luokse ilman esinettä
Kivunsieto: Laskeminen 1-2 ennen pennun reaktiota
Ääniherkkyys: Kuuntelee, paikallistaa äänen lähteen, kävelee ääntä kohti (yksi haukahdus)
Uteliaisuus/lelu: Katsoo, hyökkää, puree
Liukas pinta: Liikkuu ja syö (reagoi kellon tikitykseen)

Yleisesti testin mukaan: Avoin, rohkea, herkästi ihmistä dominoiva, hyvät eväät kaikkeen!

En tiedä, kuinka paljon uskon noin nuorten pentujen testien tulokseen tulevaisuutta ajatellen, mutta näillä näkymin vaikuttaa kyllä oikein lupaavalta. Kasvattaja on kertonut Renin alistuvan kyllä aikuisille koirille ihan muitta mutkitta, mutta ihmisille sillä olisi välillä vähän omaa kommentoitavaa - ei ole siis mikään lapaspentu tulossa!

Vielä perään pieni videopätkä 6-viikkoisista mudilapsista. Toinenkin video (sisätiloissa kuvattu) odottaa vielä pätkimistään, mutta ehkä joskus senkin saan ilmoille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti