Hae tästä blogista

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Monipuolista ja ahkeraa tekemistä

Johan, luulin julkaisseeni tämän postauksen jo pari päivää sitten, mutta nähtävästi olin jättänyt sen viimeistelyä vaille. Josko nyt sitten! :D

Oran elämä viikon ajalta pähkinänkuoressa: sunnuntaina agia, maanantaina tokoa, tiistaina peltojälkeä, keskiviikkona metsäjälkeä, torstaina agia, perjantaina tokoa+naksuttelua, lauantaina agia, sunnuntaina pyöräilyä ja agia. Eilen ei jaksettu mitään ja pidin koiralla lepopäivän (itse kyllä matkasin tallille Maijan kanssa...) ja tänään lähdetään juuri taas pyöräilemään. Huhheijaa!


Sunnuntaina käytiin tosiaan agittamassa oman porukan sekä Sadun ja Colhun kanssa. Sovellettiin rata tämän vuoden MM-karsintojen hyppäristä. Koko rataa mulla ei nyt ole, enkä sitä muista, mutta yllä nyt yksi kohta minkä treenaamisessa meni eniten aikaa.
Radassa tosiaan olisi oikeasti ollut kepit, joten lähdettiin sitten siitä, minne kepit loppuivat. Ensimmäinen vaikeus oli se, kuinka saada Ora olemaan irtoamatta putkeen. Se lukitsi putken heti lähdössä, eikä mun sijoittumisella ollut mitään merkitystä, koska koira ei kääntynyt katsomaan. Sitten, kun saatiin se kuntoon, oli vuorossa kaarteen minimoiminen, joka osoittautui sekin kovin vaikeaksi. Mutkan sain ihan hyväksi liioittelemalla omaa kääntymistä: parin kerran jälkeen koirakin taisi vähän oivaltaa jotain. 2-3 otin kakkosen vasemmanpuoleisen siivekkeen ympäri ja putkeen.
Lisäksi radassa oli pätkä, jossa piti juosta ihan törkeänä, jotta ehti persjätölle. Hyvin Ora persjätöt lukee, kunhan mä vaan ehdin ajoissa. ;D


Maanantain tokot. Maija oli katselemassa ja ilmeisesti Ora poikittaa vähän vähemmän kuin olin ajatellut, mutta poikittaa silti aavistuksen eteen. Kun sitä yrittää korjata, saattaa seuruu jäädä väljäksi. Juoksuseuruussa ei poikita lähes ollenkaan. Täyskäännöksessä olen ajatellut, jos vaikka vaihtaisinkin sen saksalaiseksi (koira kiertää takaa), koska se vaikuttaa olevan Oralle tosi helppo. Mun mielestä täyskäännös niin, että koira pysyy yhdellä puolella ja mä käännyn vasemmalle on vähän kömpelö, vaikka Maija sanoikin sen olevan ihan ok.
Jäävät oli kaikki kolme ekalla oikein, joten en jäänyt hinkkaamaan niitä ollenkaan.
Mutta voi minkä olet tehnyt, luoksetulo... Maanantaina oli tehotreenissä nopea istuminen lyhyessä luoksarissa, autoin ihan kunnolla kädellä, jotta sain istumisesta nopean. Vinoon ei enää juurikaan koita tulla, mutta tanakasti Ora on jäämässä sivulle seisomaan. Huoh. Matkaa on myös huimasti pidennettävää. Tätä mä vihaan tokossa: liike on ensin hyvä, koevalmis, ja sitten se hajoaa palasiksi syystä X. Kyllähän Orallakin oli jo tosi hyvä ALO-luoksari, se vaan himmasi siinä aavistuksen, jonka takia tein vauhtiluoksareita ilmeisesti vähän liikaa. Nyt se luultavasti odottaa sitä palkkaa lentäväksi eikä sen takia istu.
Loppuun paikkista, joka olisi kyllä pitänyt jättää kokonaan väliin. Häiriönä Maija tokoilemassa Naurun kanssa. Alkuun hyvä, palkkasin minuutin välein. Kolmantena minuuttina olin menossa vapauttamaan, kun Ora vetää lonkalle juuri, kun olen menossa sitä kohti. No, uudestaan. Häiriintyi Maijan "MAAHAN, MAAHAN" -käskyistä Naurulle (jääviä), ja pisti päänsä maahan "downiin". Sain korjattua ilman uudelleen aloitusta. Odotin hetken, kehuin, olin menossa vapauttamaan, kun vähän ennen koiraa huomasin sen olevan taas lonkallaan. Oli niin pimeää, etten ollut kaukaa huomannut ollenkaan... Uudestaan, lyhyempi paikkis, palkkaus ja vapautus. Mitä tästä opimme: älä treenaa paikkiksia pimeässä varsinkaan silloin, kun koirasi on treenannut jo muut tai on muuten vain väsynyt.


Tiistaina otettiin koko jengi mukaan ja lähdettiin talsimaan pelloille vetämään jälkiä. Oran jäljen teki Maija, ja sillä oli pituutta arviolta 100-150 metriä. Namia siellä täällä. Purkki, kulma, toinen purkki, viimeinen purkki. Jälki vanheni ehkä puolisen tuntia tai jonkin verran reilu.
Lähti hyvin, löysi jäljen ja alkoi edetä. Se draivin määrä oli vain ihan järkyttävä: sain pitää liinasta kiinni pahimmillaan kaksin käsin ja koira paahtoi menemään. Ora oli aika häslä, poikkesi jäljeltä useaankin kertaan mutta löysi hyvin ilman apuja uudelleen. Ei yhtään niin paha kuin viimeksi mun tekemä, mutta ei se nyt mikään kauneinkaan suoritus ollut. Ensimmäiselle purkille kehotin "mitä piti tehä", meni hienosti maahan ja syötiin. Kulma (ei ihan suorakulma) oli hyvä, siinä namitus oli tiheämpää. Toisella purkilla mudi meni jo itsenäisesti maahan ja sai huuuurjat kehut. Samaten viimeisen purkin ilmaisi itse. Jee!


Keskiviikkona lähdettinkin sitten vähän isommalla porukalla Firalle jälkimetsään: mukana oli oman porukan lisäksi Satu & Colhu sekä Rebecca ja Cecil. Tehtiin jako niin, että Rebecca teki jäljen Oralle tien toiselle puolelle, mä tein Cecilille, Maija Colhulle ja Satu Naurulle. Colhu ja Cecil olivat molemmat ekaa kertaa jäljestämässä, joten Oralla oli tämän porukan pisin jälki (n. 150m).
Pyysin Rebeccaa tekemään aika samanlaisen jäljen kuin Maija oli tehnyt Oralle eilen, mutta pyysin namittamaan aavistuksen enemmän, ettei tämänpäiväinenkin jälki menisi häslingiksi. Purkkeja oli taas kolme, mutta niistä kaksi olin laittanut sukkien sisään. Lisäksi tämä oli Oran ensimmäinen metsäjälki: se on tehnyt aiemmin vain pellolla tai nurmella, koska mulla on ollut niihin paljon paremmat maastot. Rebecca varoitteli, että jäljen suunnalla oli kävellyt joku mies sakemanninsa kanssa jäljen tekemisen jälkeen, mutta mentiin silti kokeilemaan onneamme.
Etenemään Ora lähti ihan superhienosti. Se oli huomattavasti rauhallisempi kuin edellisenä päivänä pelolla, vaikka edelleen pieni kiire poltteli selkeästi jalkoja. Samanlaista häsläystä ei kuitenkaan ollut havaittavissa ja koira eteni tosi hyvin. Ensimmäisen purkin piti olla ennen kulmaa, mutta sitä ei näkynyt ja lähdettiin sitten mulle merkatun kulman kohdalta kääntymään. Ei ehditty oikein edes kulmasta pois, kun purkki olikin jo edessä. Ora ilmaisi ihan superisti ilman kehotusta, tosin pienellä viiveellä. Tässä kohtaa Rebecca vähän huuteli, että nyt ei ole kaikki kunnossa, mutta jatkettiin silti vähän matkaa ja seuraava purkki löytyi ihan seuraavan jälkeen, sekin ilmaistiin hyvin. Tässä kohtaa Rebecca oli varma, että nyt on purkit ja jälki ihan sekaisin ja tämä todistui viimeistään sillä, kun äkkäsin kolmannenkin purkin ihan väärästä paikasta siirrettynä hieman toisesta purkista eteen vasemmalle. Huoh! Kehuin koiraa toisen purkin ilmaisusta ja ilmoitin sille, että jälki oli siinä ja se on valmis. Ilmeisesti se sakemanni tai joku muu koira oli haistanut jäljen ja purkit ja kanniskellut niitä vähän ympäriinsä samalla sotkien jäljen täysin sen vanhenemisaikana.


Noh, nokka pystyyn, olihan mudi jäljestänyt alun oikein mallikkaasti häiriöstä huolimatta. Maija lähti tekemään Oralle toista jälkeä tien toiselle puolelle sillä aikaa, kun me käytiin ajamassa Cecilin jälki. Vanheta Oran toinen jälki ehti varmaan vain 15-20 minuuttia, mutta aikaa oli jo kulunut niin paljon ja pelkäsin toista jälkisotkijaa, joten lähdettiin jo sitä ajamaan. Jäljellä oli Maijan mukaan matkaa max 100 metriä, mutta mun mielestä se tuntui huomattavasti pidemmältä... Tämän jäljen kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Ora oli ihan mahtava, se ei juurikaan häslännyt eikä neliveto ollut kovin paha, kulma löytyi superisti ja ilmaisut olivat jo itsenäisiä ja nopeita, sukista huolimatta. Jes!! Mulle jäi treeneistä ihan mahtava fiilis, koira oli onnistunut, seura oli mahtavaa ja ensimmäisen jäljen ongelmista huolimatta treenit olivat onnistuneet kaikkien koirien osalta ihan älyttömän hienosti. Jälkien jälkeen otettiin vielä koko poppoo aika pitkällekin metsälenkille Firalle ja kaikki kuusi tulevat ihanan hienosti toimeen. Nämä treenit ja sen jälkeinen onnistumisen olo on se iso syy, miksi mä pidän koiraharrastuksista.


Pois pk-puolelta: torstaina oli taas ohjatut agit. Alma oli viikko sitten nyrjäyttänyt nilkkansa jonka takia ei rataa tehty, vaan keskityttiin serpentiineihin, välistävetoihin ja takaatyöntöihin. Tai meidän kohdalla serpentiineihin: Orallahan oli myös mölleissä ongelmana se, ettei se oikein osannut päällejuoksuja enkä kyllä oikein osannut minäkään Oran kanssa. Keskityttiin siis serpentiineihin ja Alma sai katsoa, mikä niissä mättää.
Lopulta me saatiin selville, mikä meidän suurin ongelma oli: Ora lukee ihan älyttömän tarkasti mun jalkojen (nilkasta alas) liikettä ja suuntaa, ja kun mä virheellisesti päällejuoksuissa käännyn hypättävää aitaa kohti, se ei osaa sitä lukea. Treenattiin siis sitä, että mä juoksen ja pidän ne jalat suorassa eteenpäin ja teen käännyn korkkiruuvisti yläkropalla. Ei Elmerin kanssa ole koskaan tarvinnut tällaisia miettiä! :D
Itsenäisesti taisin ottaa vielä hyppy-keinu -pätkää onnistuneesti ja kujakeppejä taisin ottaa parit loppuun.

Perjantai olikin mielenkiintoinen päivä. Koska meidän piti illalla mennä porukalla käymään Linnanmäellä, ajateltiin Maijan kanssa tokoilla koirien kanssa päivällä, jotta Naurukin olisi ok yksinjäädessään. Lähdettiin siis matkaamaan ensin Ojankoa kohti. Matkalla takaa lähestyivät kuitenkin melko jyriseväiset pilvet, joten vaihdettiin suunnitelmaa lennosta ja matkattiinkin lähemmäs hiekkakentälle. Ehdittiin ottaa Naurun kanssa parit heitsaukset, kun taivas repesi ja alkoi sataa kaatamalla ja jyristä ihan tuhottomasti. Mitä tekevät tokotreenailijat: jatkavat treenejä! Tämähän oli oikein mainio tilaisuus testata, toimiiko meidän koirat tokossa sateesta huolimatta. ;D No okei, Oran kanssa tein vain jäävät maahan ja istumaan (testasin, suostuuko menemään maate ja istumaan kaatosateesta huolimatta), eikä niissä ollut ongelmaa, joten lähdettiin sitten pikapikaa kentiltä kotiin päin. Hiekkatiet lainehtivat vettä ja sitä tosiaan tuli myös taivaalta kuin saavista kaatamalla, joten me kaikki kuusi olimme kuin suihkusta tulleita, kun vihdoin pääsimme kotiin asti.
Koska ulkotokot olivat menneet pieleen, päätettiin ottaa naksuttimet esiin ja naksutella kaikille koirille jotain kivaa. Ja koska Oraa on alkanut ällöttää pitää suussa vähän kaikkea vähänkään ällömpää (hiekkainen keppi tai kapula, kylmät, liukkaat tai kovat esineet...), otettiin treeniin metallin nostaminen tylsän ruokailuveitsen avulla. Oralla oli vaikeuksia saada sitä nousemaan maasta, koska veitsi oli niin litteä ja maata vasten, ja sitä kiukutti ihan suunnattomasti: en ole varmaan koskaan naksutellut Oralle nin, että koirasta on kuulnut noin paljon tyytymätöntä nurinaääntä... Sheippasin nostoa niin, että aluksi palkka tuli hampailla veitsen koskemisesta ja lopulta sen lyhyen matkan kantamisesta. Olin aika yllättynyt, kuinka hyvin se sen nosti, kun mudia on kovin inhottanut vähän kaikki viime kuukausina ja viikkoina. Loppuun vielä pari veitsen pitelyä suussa, eikä oikeastaan mitään ongelmaa. Tosin ei koira selkeästi sitä metallia suussaan arvostanut.
Loppuun naksuttelin vähän Elmerin lempitemppua, jota Ora ei ole koskaan kokeillutkaan: maton suoristamista. Ja voi hitsi se oli mudin mielestä kivaaaaaaaa! Neito tajusi jutun juonen erittäin nopeasti, ja eiköhän tästä sitten jatketa jalostamaan temppua pidemmälle. :)


Lauantaina mentiin itseksemme agittamaan. Tein niitä samoja serpentiinejä, joihin me oltiin jääty torstain ohjatuissa. Ja mitä kummaa: me osattiin Oran kanssa molemmat ihan superisti heti toisella vai kolmannella yrittämällä! Kaikki viisi aitaa! Eikä se ollut sattumaa, koska sama voitiin toistaa kolme kertaa! Mudi oli mitä superein ja siirryttiin sitten vauvapuolelle kujakeppien puoleen. Ajattelin ottaa päivän kujakeppiteemaksi keppikulmat, ja testailin erilaisia kulmia yhtään suoristamatta keppejä. Ja voi hitsi tuo hakee kepit hienosti. Kulmaa voi venyttää jo yli 90 asteeseen, ja se kepittää (kujat) hienosti. Kokeilin myös matkaa pidentämällä edestä, eikä ongelmaa ollut. Hyvä jarru ensimmäiselle kepille ja siitä kaikki kepitettiin. Supermudi!


Sunnuntaina käytiin ensin pyöräilemässä n. 2km matka + kävelyosuudet/koira vapaana, Vähän ongelmia siinä, että Ora yritti tulla liian eteen, mutta ei mitään suurta. Oikein taitava mudi, koiriakin ohitettiin pyöräilemällä ja jopa rusakko hyppäsi parin metrin päästä pakoon. Silmät kyllä pullistuivat ja korvat hyppäsivät päälaelle, vähän aikaa pälyili ympärilleen, mutta ei tehnyt elettäkään lähteäkseen perään (kuten ei lähes koskaan kiinniollessaan). Venyttelin Oran vielä lenkin jälkeen ja totesin sen vasemman takajalan olevan vähän jäykempi kuin oikea. Pitää siis sitä venytellä ahkerammin. Päivällä kävin kävelemässä vielä pitkän lenkin kahdestaan Oran kanssa, peltojen ja metsien läpi lammikolle, jossa mudi sai uida hellepäivän takia. Tuli niin surku siitä, että kesä on lopuillaan ja pian ei enää tuollaisia lenkkejä tai treenejä voi enää tehdä. Talvella voisi muuten ottaa sukset esiin ja alkaa tekemään vetoa, mutta mä vihaan hiihtämistä. En vaan keksi meille talveksi oikein mitään lajia! Ryhmätreeneihinkään ei välttämättä halliin ole varaa talveksi (agiin siis), ne on niin tyyriitä, mutta josko ostettaisi sitten vapaatreenikortti. Se on vähän joko tai.



Illalla sitten vielä tekemään pienet agitreenit Ojankoon itseksemme. Ensin kokeiltiin serpentiini toiseen suuntaan, ja koska se onnistui kertaheitolla, siirryttiin välistävetotreeniin. Ja voi huoh - mä olin ihan liian hidas ja koira luki aika huonosti mun rintamasuunnan muutoksia. Treenattiin ensin ihan vain ensimmäistä välistävetoa, ja loppua kohden saatiin kolme aitaa ok, mutta neljännen ohi mentiin rutkasti. Tässä on varmaankin sama ongelma kuin päällejuoksuissakin: mun jalkojen suunta osoittaa aitoja kohti, jolloin koira ei hyppää. Musta vaan tuntui, että olin ihan mutkalla niistä välistävetokäännöksistäkin (joita piti koooovin liioitella), ettei ollut toivoakaan saada käännettyä kroppaa ajoissa suoraksi. Ehkä tämä vielä tästä! Kujakepeille asteltiin taas välistävetojen jälkeen ja tällä kertaa ajattelin helpottaa kulmia, mutta suoristaa keppejä. Kepit olivat oikeastaan niin suorat kuin kujakepit vain saa paria vikaa väliä lukuunottamatta, ja mudihan kepitti. Siis melkein suorat kepit. Wau. Ihan supermagee. Lopetin yhteen superiin suoritukseen, vaikkei montaa ehditty edes tehdä, ennen kuin ei enää onnistukaan.

2 kommenttia:

  1. Ora, kerro kesästäs! t. vanha frendi Laika-Waika http://ihmekoirat.blogspot.fi/2013/09/haaste-kesa-2013-kuvina.html

    VastaaPoista
  2. Teille on haaste; http://toiveestatodeksi.blogspot.fi/2013/09/11-kysymyksen-haaste.html !

    VastaaPoista