Lihashuoltoa ja kaikkia lajeja

Pahoittelen pientä päivitystaukoa! Tauko sai alkunsa kesäkuun lopun viiden päivän mökkilomailusta, jonka koira vietti lähes kokopäiväisesti ulkona milloin Naurun kanssa juosten ja leikkien, milloin yksinään juosten ja leikkien, milloin metsiä tutkien ja milloin järvessä uiden. Mainittakoot se, että mudin uintityyli on nyt parantunut itsekseen ja molskintaa esiintyy vain hetkellisesti, kun rynnätään lelun perään veteen kamalalla kiireellä. Mökillä ei treenattu, vaikka jäljet piti tehdä, mutta se ei haittaa, koska kunnon loma ei ole koskaan pahitteeksi. Mudi tajusi erittäin hyvin tontin "rajat", vaikka on viimeksi käynyt mökillä viime kesänä pikkuisena pentuna ja vaikka lähinaapurissa oli sukulaiset koiransa kanssa pari ekaa päivää. Kovin vahtiviettinen mudi kuitenkin on varsinkin pikku vahtikoiraystäviensä (= Taran ja Kidan) kanssa, ja pari kertaa tehtiin "väärät hälytykset" jonkun koiran toimesta, johon muut vahtivat tietysti yhtyivät.

Käydäänpä sitten tärkeimmät lomanjälkeiset kuulumiset treenisaralla. 2.7. Ora kävi Lahdessa Maijan kanssa hierottavana. Hieroja ei löytänyt mitään sen kummempaa jumia, jotain pientä saattoi olla alaselässä. Kuitenkin käteen jäi sellainen huomio, ettei Oralla ole kovin mainittavia selkälihaksia. Hieroja suositteli treeniksi uimista, joka kehittää koko kropan lihaksia, sillä kyseessä on vielä niin nuori koira, että sen lihakset ovat muutenkin vasta kehitysvaiheessa. Ajattelin kuitenkin aloittaa vielä ihan ravipyöräilyn tuon mudin kanssa, jotta koiran olisi pakko ravata tasaisella sykkeellä ja kehittää niitä lihaksia niin, että ne tuntuisivatkin siellä selässä. Myös erilaisia jumppia pitää alkaa tehdä ahkerammin.

Seuraava päivä oli hieronnan takia lepopäivä, mutta jo 4. päivä pääsi Ora töihin. Ajelin yksinäni Oran kanssa Sammattiin kasvattajalle katselemaan lampaita. Oran lisäksi paimenessa oli samana päivänä siskot Praha ja Vinka sekä Veikko. Muut oli vähän myöhässä, joten me päästiin ensin ihan privana ilman yleisöä vähän lambeja seurailemaan. Ora liinassa, Sanna vähän rauhoittelemassa vieraisiin paimentajiin tottumattonta kuuden lampaan laumaa niiden luona ja mä koiran perässä. Mudi oli vähän pihalla, lampaankakka maistui ja laitumella jolkotettiin välillä kiinnittäen huomiota lampaisiin ja välillä johonkin ihan muuhun. Päätettiin sitten vähän herätellä mudin aivoja lampaille ja annettiin sille vähän enemmän liinaa, jolloin lampaisiinkin tuli vähän enemmän vauhtia ja mudi tajusi olevansa paimenessa. Liina takaisin lyhyemmäksi käteen ja johan sitä innostusta lampaita kohtaan löytyi. Mudi avasi jopa sanaisen arkkunsa silloin, kun lampaat eivät edes pinkoneet (vain silloin haukkunut aiemmin), mutta saatiin pari hyvääkin pätkää ja lopetettiin siihen.
Toisen kerran lambeille Ora pääsi muiden ekan paimentamisen ja pienen tauon jälkeen. Nyt ei tarvinnut enää mudia herätellä sen kummemmin, vaan kiihkeyttä ja hyviäkin pätkiä löytyi saman tien. Haukkui enemmän kuin koskaan ennen paimentaessa ja sain siitä vähän sanoakin ja rauhoitella.  Kovasti olisi Ora lampaita kuljettamassa, mutta kiertoliikkeet ovat aika harvassa, joskin pari sellaistakin mudi on onnistunut tekemään. Taitaa olla mudin paimennustyylille tosin aika tavanomaista.

Viikko sitten perjantaina käytiin illalla Ojangossa tekemässä Agirodun Open Class -rata.  Tehtiin Oran kanssa A:lle saakka ja puhtaana saatiin saman tien läpi. A:n kontaktilla meillä tosin on vähän epävarmuutta, mikäli vauhtia tulee lisää: kun vauhtia on hurjasti, ei joko osata, pystytä tai malteta (tai kaikkia) pysähtyä 2on2offiin, ja jos haluaa mudin siihen pysähtyvän, pitää karjaista kontaktiesteen käsky aika rumasti. Treenattiin sitä myös erikseen ottamalla vauhtia hypyltä ja myös putki-rengas -yhdistelmästä, jotta sain vahvistettua kontaktille tuloa myös kovasta vauhdista. Puomilla tämä ei ole ongelma. Olisinkohan kujakeppejä tehnyt vielä treenin päätteeksi.

Lauantai kului seuraillessa ja kuvaillessa mudien luonnetestiä Oulunkylässä. Kameran muistikortti sanoi tosin itsensä irti sunnuntai-iltana, enkä luultavasti kuvia sieltä ulos saa, joten työ meni hukkaan ja Mudiyhdistys jää tällä kertaa ilman luonnetestikuvia... Sunnuntainna suuntasimme Agirotuun, joskin meidän taloudesta mukaan pääsivät vain aussieneidit. Mudi ja tolleri jäivät surullisesti yksinään kotiin.

Tällä viikolla ollaan käyty erittäin ahkerasti treenaamassa Ojangossa illan hämärtyessä ja ilmojen vähän viilentyessä. Maanantaina ja tiistaina tehtiin pieniä juttuja, kuten ihan oikeaa keinua, A:n kontaktia ja pimeään U-putkeen lähettämisiä. Kujakeppejä tehtiin myös velipoika Maunon valvovan silmän alla niin, että jätin pallon itse keppien eteen. Häiriötä ihan lähellä hengailevasta veljestä ei Ora ottanut laisinkaan, vaan keskittyi täysillä tekemiseen. Sen sijaan pallo oli ensimmäisellä kerralla liian kova häiriö, eikä keppikulmat onnistuneet ollenkaan. Suoraa kyllä mentiin oikein mainiosti, mutta kun kulmaa ja matkaa suurensi, meinattiin mennä toisesta tai jopa kolmannesta välistä sisään. Tiistaina saatiin tehtyä keinua kokonaisena ja ilman apuja, joskin yksittäisenä esteenä ja aika rajusti koiraa vielä jarruttaen.

Keskiviikkona kävin aamupäivällä tekemässä Oralle jäljen pelolle. Annoin vanheta vajaa tunnin. Päätin, että alan opettaa Oralle jäljen keppejä ns. namipurkeilla, jolloin koira ilmaisee aluksi jäljellä olevia namipurkkeja maahanmenolla ja siitä edetään vaihtaen purkit pikkuhiljaa esineiksi. Nameja laitoin jäljelle satunnaisesti, ennen namipurkkia väli ilman nameja. Ensimmäiselle purkille meni ihan hyvin, palkkojen kohdalla vähän poikitti mutta muuten ei mitään. Kehotin maahan ja syötiin purkin sisältö maassa, ei ongelmaa. Mutta siitä ne ongelmat sitten lähtivät. Oralla taisi mennä purkista ja jäljen "keskeyttämisestä" pasmat sekaisin, eikä se oikein löytänyt jälkeä ihan heti. Sitten kun se löysi jäljen kunnolla uudelleen, olin minä sen hukannut: koira oli kovasti menossa vasemmalle ja mä olin sitä mieltä että väärä suunta se on, kunnes muistin, että juuri tässä kohtaahan oli mun jälkikulma, johon olin laittanut vielä enemmän nameja. Ensi kerralla parempi jäljen merkkaus, jotta tiedän, missä se jälki kulkee... Kulman jälkeen Ora hukkasi jäljen taas varmaan munkin sählingin takia ja etsi sitä aikansa. Koira oli taas aika sekaisin, taisi tässä kohtaa tarjota maahanmenoakin kun ei jälkeä löytänyt. Pieni matka saatiin vain suoraa jälkeä, kunnes oli toisen purkin vuoro. Hyvin meni maahan ja syötiin. Nyt jälkikin löytyi helpommin purkin jälkeen ja lähes ongelmitta löydettiin loppupurkille, joka ilmaistiin jo paremmin. Jotain sählinkiä kuitenkin loppupätkässäkin oli. Loppupäätelmänä siis se, että etesin ilmeisesti liian nopeasti vähän kaikessa: yhtä aikaa vaikeustaso nousi purkeilla, kulmalla (jollaisen ennen tehnyt kerran), namien pienellä harvenemisella ja aavistuksen pidemmällä vanhenemisajalla. Myöskään pelto ei ollut mikään kovin helppo jäljestettävä, sillä se oli rutikuiva ja ruohottomiakin kohtia jäljellä oli.
Jottei koiralle (ja mulle) jäisi huono maku suuhun, tekaisin vielä toisen jäljen saman tien vähän kauemmas samalle pellolle. Vanheni vain 5-10 minuuttia, pelkkä suora yhdellä purkilla + loppupurkki, enemmän nameja myös matkan varrella, ettei jälki vain häviäisi tällä kertaa. Tämä meni oikein mallikkaasti, jopa alkoi vähän tarjota maahanmenoa purkilla ja loppuun asti päästiin kunnialla.

Keskiviikkoiltana mentiin taas agittamaan: meidän oman lauman vahvistuksena oli taas Rebecca & Cecil, joka tarkoitti sitä, että tehtiin vähän pidempää rataa. Sovellettiin Maijan kanssa yhtä Agirodun minien joukkueradasta. Ennen Oran ottamista kentälle olin tehnyt ihan pari hyppy-putki pätkää Taran kanssa, josta mudi oli kiihtynyt hirveästi. Oli ehkä virhe ottaa jo valmiiksi kiihtynyt mudi radalle, sillä se oli kuin ohjus, ihan äärettömän kiihkeä ja NOPEA, en pysynyt alkuun koiran perässä alkuunkaan. Vauhdin takia irtoamisetkin oli jopa normaaliakin paremmat. Alussa meni hyvin A:lle, mutta kun mudin oli lähettänyt putkeen, ei ollut mitään toivoakaan ehtiä tekemään persjättöä putken toiselle puolelle ja jatkaa siitä eteenpäin. Sai juosta ihan täysiä, jotta siihen ehti, ja koittaa saada koira irtoamaan mahdollisimman pitkälle hyppyjä ja putkeen, joka onnistuikin erittäin hyvin. Putkelta kuitenkin puomille oli niin kova vauhti, että mun olisi pitänyt olla enemmän putken luona lähettämässä koiraa eteenpäin puomille, mutta olin liian lähellä puomia -> käskytin ja olin muutenkin myöhässä ja koira juoksi suoraan puomin ohi. Tämän mokan tein jopa monta kertaa, kunnes tajusin lähettää Oran ajoissa ja kauempaa puomille ja meni hyvin. Ora hakee puomille erittäin hyvin ja juoksee sitä pitkällekin mun edelle, tosin yleensä saan sen kiinni viimeistään alastulokontaktin luona, sillä ihan täysiä se ei juokse. Kontaktit erittäin hyvät, samoin takaaleikkaus putkelle (lähetys kaukaa). Putkelta mudilla oli jälleen niin kova vauhti, että seuraava hyppy hypättiin kovin vinoon enkä saanut käännettyä sitä yhtään ajoissa seuraavalle hypylle päin. Korjasin seuraavalla kerralla ottamalla koiran niistomaisesti hypyltä kiinni ja johan kääntyi!  Keinu otettiin vain erillisenä, loppu ok, en ottanut kolmea viimeistä estettä (rengas, hyppy, kepit).
Loppuun taas kujakeppejä, tällä kertaa "kaukopalkallakin" onnistui kulmat tosi hyvin. Haki kaukaakin 90 asteen kulmasta oikean välin, jarrutti tosi lujasti ekassa välissä kääntyen ja pujotteli hyvin. Kepit alkavat lähennellä pikkuhiljaa suoria keppejä!

Torstaina ohjatut treenit. Tehtiin ensin hyppytekniikkaa: Alma halusi nähdä jokaisen koiran tekniikan ja vähän kommentoida sitä. Me ollaankin tehty itseksemme aika paljon hyppytekniikkajuttuja, ja videollekin ollaan saatu pari kertaa todetaksemme, että koira hyppää ihan hyvin, mutta Kidaan verrattuna pistää päätään kovin vähän alas. Otettiin ensin lähetyksenä, olin jättänyt itse pallon hyppyjen taakse. Kuulemma pää oli lähes niin alhaalla kuin se vain voi olla. Kaksi kertaa lähetyksenä, kuulemma oikein hyvä. Kolmas kerta kutsuna, jossa piti päätänsä sitten vähän ylempänä. Tässä se ongelma sitten ilmeisesti onkin: meidän omat hyppytekniikat ovat olleet lähespä kaikki kutsuina. Pitää siis tehdä enemmän lähetyksenä.
Hyppytekniikan lisäksi tehtiin vielä lyhyttä radanpätkää. Ensimmäisessä aloituksessa ensimmäinen rima tippui, varmaan kiihtymyksestä. Muuten koko rata oli ihan ok, mutta sekä minä että koira ollaan ihan noviiseja 4-5 hyppyjen välin tapaisissa kohdissa. Tehtiin siis niin, että lähetys 4-hypylle, nopea veto oikealla (vastaisella) kädellä radan sisäpuolelle, josta käännös pakkovalssinomaisesti käden vaihtuessa hypylle 5. Ora lukee kädenvaihdokset ihan hävyttömän huonosti ja mä ohjaan ihan metsään ja myöhässä. Sama ongelma myös 6-7 kun kutosen ottaa takaakiertona, vetää vastaisella kädellä ja vaihtaa taas vasempaan.

Loppuviikon jutuista mun pää lyö tyhjää. Jonain päivänä me käytiin kyllä Oran kanssa tekemässä tokoja lähikentällä ja tuo on kyllä oikein pätevä. Seuruut on hyviä, tosin lelusta kiihtyessään herkästi poikittaa eteen. Käännökset hyviä, täyskäännöksessä meinaan vaan astua tuon päälle kun tyyppi tapittaa niin kovin eikä tajua, että me käännytään. Ollaan treenattu myös eteentuloperuutuksia ja saksalaista täyskäännöstä rallytokoa varten ja ne ovat jo oikeastaan valmiit. Päänvaivaa aiheuttaa tällä hetkellä (noudon lisäksi) luoksetulo. Pidemmältä matkalta mudi on oivaltanut, ettei hänen tarvitsekaan istua, vaan palkka lentää sivulla seisomisestakin, voi vaikka olla vähän vinossakin! Ollaan nyt tehty luoksareita ainoastaan lyhyellä matkalla, jossa naks ja palkka tietty sivulle istumisesta. Luoksareita olen tehnyt myös testin vuoksi pari eteentuloina, mutta niitä pitää vielä treenata. Lyhyttä matkaa toimii, mutta pidemmissä meinaa tulla sivulle eikä eteen.

Jotta tämä päivitys ei paisuisi ihan älyttömäksi, jätän tämän viikon turinoinnit seuraavaan päivitykseen, jonka saan toivon mukaan mahd. pian!