Ora 9 vko

Ora löytyy nykyään myös KoiraNetistä. :) Rekisteripaperithan laitettiin menemään Kennelliittoon vasta melko myöhään, sillä kyseessä oli kaksoisastutus ja DNA-testien tulokset tulivat aika myöhään. 9-viikkoiskuvaa ei vielä ole, mutta yritän saada sellaisen tänään.

Muutamia toteamuksia Orasta sen ollessa ollut viikon kotona:
- Ora on iso. Tosi iso mudilapseksi. Punnituksiin en nyt luota, kun vaa'an patterit paljastuivat todella tyhjiksi; Pitää tänään kokeilla uudelleen patterienvaihdon jälkeen, näyttikö se ihan metsään vai oikein. Mutta tosi suurikokoinen tuo silti on.
- Oralla on lörppäkorvat ja tosiaan toivon, että ne itsekseen nousisivat pystyyn. :D Ei mua periaatteessa luppa-/taittokorvainen mudikaan haittaisi (joita ei todellakaan ole ennestään montaa), mutta olisi silti ihan kiva saada sieltä näyttelystä edes se H.
- Ora on tosi varovainen uusien asioiden kanssa. Se tarvitsee aika paljon aikaa kaikkeen totuttautumiseen.
- Oralla on jo nyt hurja ponnistuskyky. Muutama päivä sitten löysin sen mun sohvalta (tosin vain yhden kerran, ei sen jälkeen) ja tänään aamulla se kiipesi lattialla olevan tyynykasan kautta mun sänkyyn.
- Ora on älyttömän sopeutumiskykyinen. Toissapäiväinen lenkki venähti puoleentoista tuntiin ja eilinen kahteen, mutta en silti nähnyt pennussa minkäännäköisiä väsymyksen merkkejä; Nyt taas kun en jaksanut heti aamulla aktivoida pentua, se hetken riehui ja nyt nukkuu täyttä kyytiä.
- Ora on ÄÄNEKÄS. Jos se ei vingu, se murisee, haukkuu tai ölisee. Haukkumisen yritän kitkeä sisällä kokonaan pois, ulkona turhanpäiväinen räksyttäminen on kiellettyä (jos lähtisin ulkonakin nollalinjalle, olisin saman tien tuhoon tuomittu).
- Ora on yllättävän nirso. Kyllä se ruokansa syö - jos ei ihan ekalla kerralla niin sitten ihan hetken päästä (kun en ole vielä ehtinyt ottaa kuppia pois), ja sitä saa kyllä koulutettua nameilla, mutta hirveällä ahneudella ei kyllä varsinkaan nameja syödä.
- Ora on älytön lötköpentu. :D
- Ora uskoo aika hyvin kun kiellän sitä. Ainakin vielä.
- Ora on haastava kuvattava, koska joko se on mun jaloissa, hyppii kameraa päin tai poukkoilee sinne tänne
- Ora kutisee edelleen mun silmään vähän normaali enemmän, tosin huomattavasti vähemmän kuin mulle tullessaan. Pitäisikö vaihtaa ruoka?
- Se näyttää ainakin mulle ihan samalta kuin viikko sitten. :)

Elmerillä on ihan älyttömästi virtaa kun sen kanssa uskaltaa jotain tehdä. Ollaan tehty reippaan pituisia lenkkejä ja pihalla ollaan treenattu muutaman kerran irtoamista kepeille (mä jään keppien taakse ja koira menee edeltä). Aiemmin se on ollut keppien kanssa lähes ainut Elmerin ongelma silloin kun se on agi-moodilla, ja pienen treenin kanssa se näyttää oppivan totakin ihan älyttömän nopeasti. E kuuntelee pieniä kieltoja myös tosi hyvin, eli voidaan treenata targetin kanssa aika hyvin ilman apukäsiä. Tosi keppivarmahan tuo on, joten eiköhän toikin ala sujua. :) Torstaina alkaa meidän ulkotreenikausi ja voitaisiin kyllä mennä treeneihin, kun E on ollut sen verta hyvällä mallilla. Rimat vaan alhaalla ja pyritään tekemään vähän vähemmän rajusti.

Toissapäivänä käytiin Oran kanssa kahdestaan pidemmällä lenkillä. Aluksi oli tarkoitus mennä vain käymään metsässä, mutta seikkaltiin sitten siellä aikamme (aika huonosti Ora uskaltaa mennä kauas musta paitsi tarpeilleen) ja takaisin tielle päästyämme vierestä meni sopivasti bussi, johon hypättiin kahden pysäkin välin verran. Aika kauhuissaan pikkulikka oli, mutta ei sentään tärissyt tai mitään mukissut. Lopulta kotiin päin kävellessä törmättiin vielä puolivuotiaaseen pomeranian-tyttöön, joka oli aluksi mudin mielestä kovin pelottava: Juteltiin siinä omistajien kanssa niitä näitä, ja Orakin rohkaistui sitten heti, kun lähdettiin kävelemään samaan suuntaan. Hiekkatielle päästyä oli Oran mielestä suuri vääryys, että hän oli lyhyessä remmissä ja pomeranian fleksissä, niin hurjasti se olisi (kovan äänen kanssa!) halunnut leikkijahdata itseään pienempää puolivuotiasta. Toinen vain lopulta pakeni hurjaa hirviömudia, ei kuulemma ollut tottunut noin kovasti ääntelevään leikkikaveriin.. :'D

Saman efektin sai aikaiseksi kaveri poikaystävänsä kanssa carinterriereineen (Mari ja Ronja): Ensin kovasti jännättiin, sitten uskallettiin jo mennä jonkin verran ja pieni pätkä samaa matkaa lenkillä mentyä oli Ora jo kovasti leikkimässä murinan kera terriereiden kanssa. Lenkeillä ollaan myös nähty parit tutut (ihmiset siis), joihin on myös loppujen lopuksi tutustuttu varovasti ihan hetken totuttelun jälkeen. Suoraa päätä kenenkään vieraan syliin Ora ei juokse.

Eilen kävin pitkällä remmilenkillä kaikkien kolmen kanssa: Mentiin totuttelemaan lapsiin ja ääniin läheisen koulun kentälle. Oran "arkuuden" huomioonottaen meteli nousi loppua kohden kyllä ihan liian kovaksi (olen ollut samalla paikalla tokoilemassa Elmerin kanssa useasti, eikä siellä ole koskaan ollut noin paljon porukkaa!), mutta pienen leikkipätkän neiti uskalsi ottaa ja loppua kohden häntäkin nousi pikkuhiljaa. Sieltä mentiin sitten vielä päiväkodin pihalle vähän rentoutumaan (ei poikkeuksellista meteliä), ja siellä mudi kyllä jo veti omaa rallia. Pitää jatkossa rohkaista Oraa irtoamaan musta, nyt hakee hirveästi turvaa ja palaa jalkoihin vähän väliä.

Yksinolotreenit ovat olleet huomattavasti parempia kuin aiemmin, nyt ääntely ei ole enää sekopäistä huutoa vaan pikemminkin ärsytys-ölinää. Pienet ajat Ora osaa olla jo ihan hiljaa. Ei tuo vieläkään lähelläkään täydellisesti osaa olla yksin, mutta en kyllä sitä odotakaan. Kyllä tässä ollaan kuitenkin jo lähellä voiton puolta.
Lisäksi istuminen sujuu nyt äärettömän hyvin, paikallaolo ollaan hoksattu ja eilen tehtiin muutamia poispäinkäännöksiä kepin avulla (ihan vain muutama onnistunut käännös). :)

Tulipa taas paljon tekstiä, pahoittelen ja kumarran sille, joka luki kaiken. :D