Tänään on Elmeri ollut maailmassa tasan viisi vuotta. Kaikenlaista on senkin kanssa tullut koettua ja ollaan aika hyvin vältytty eläinlääkärireissuilta, lukuunottamatta tuota viimeisintä tapausta, joka näyttää ainakin näillä näkymin olevan aika hyvin ohi. Tänä vuonna Elmeri sai omasta mielestään maailman hirveimmän syntymäpäivälahjan - Oran - mutta ehkä, toivon mukaan, se vielä kiittäisi siitä jonain päivänä. :) Ennen olen sanonut Elmeriä ikuiseksi lapseksi, mutta nyt tuon pennun tultua taloon se vaikuttaakin vanhalta ja viisaalta (vaikkakin hurjasti vähemmän vanhalta ja viisaalta kuin Jasu). Ehkä aika alkaa nyt tehdä tehtäväänsä tuon koiran kanssa -vaikken vieläkään sanoisi sitä täysin aikuiseksi. :'D
Aika on mennyt ihan hurjan nopeasti Elmerin kanssa, ja se antaa mulle toivoa myös siihen, että Oran pentuaika menee nopeasti ohi... :'D Niinhän se loppujen lopuksi meneekin, ja yritän nyt nauttia siitä, kun tuo on tuollainen pieni riiviökarvapallo naskalihammas. Onhan se söpö. Ja kiva. Ja huutava. Hirviö. Söpö se on. Vieraskorea kiharapää. Kyllä mä sitä rakastan enkä kadu. ♥
Lisäksi pennun keskittymisen puitteissa - joka ei luonnollisesti ole mikään päätä huimaava - ollaan treenattu istumista, seisomista, odottamista ja luoksetuloa.
On tuo kyllä ihana pentu, vaikka mä olenkin sitä tässä vain haukkunut. Aamulla se nukkuu nätisti mun kanssa (viime yönä herätti n. puoli neljän aikaan -> käytiin tekemässä tarpeet pihalla -> takaisin nukkumaan ja nukuttiin ihan yhdeksään asti!) ja tulee pesemään naamaa, eikä ole tehnyt mitään sisälle. Ora oppii myös älyttömän nopeasti ja kun en tee sen kanssa mitään, se rauhoittuu tosi hienosti. Uudet paikat on jänniä, mutta sehän kuuluu asiaan. :) Nyt taitaa pentu olla lepäillyt sen verran, että on kunnon heräilyn aika ja mennään taas ulos ihmettelemään mm. hurjan pelottavia autoja!
Kuulostaa että odotat pennulta liikaa yksinolon kanssa. Tosiaan mainittakoon siis se että meilläkin pentu oli seitsemän vuotta sitten (...), että en muista milloin Otto oppi olemaan hiljaa vai oliko se koskaan huutanut perään. Ora on vasta ollut muutaman yön niin ehkä se on vaan nyt aluksi semmoista? En tiedä, mutta hyvähän siihen on heti puuttua. :--)
VastaaPoistaOtti muuten silmään tuo maitotölkki. Elina juuri viikkoja sitten kertoi että joku pentu oli tukehtunut maitotölkkiin kun sen pää jäi sinne jumiin. Kuoli. :--(
Mitä nyt oon muita kokemuksia lukenut, niin ei se näin karmeelta ole melkein missään kuulostanut. :( Tämä tosiaan aloittaa huutamisen käytännössä heti, kun jättää yksin.
PoistaJa ei mulla kokonaisia maitotölkkejä tolla ole, maitotölkin pohja vaan leikattuna ja se rutattuna (ja sisällä namit). :) Mäkin oon kuullut saman tarinan.
Joo älä jätä maitotölkkiä pennulle missään tapauksessa! Mä sillon just ennen kuin Vinna tuli niin luin siitä ja Vinnan kasvattaja kanssa kertoi mulle asiasta ja sanoi että missään tapauksessa ei maitopurkkia lattialle.
VastaaPoistahttp://valopilkkuoscar.blogspot.com/p/uula.html
Sama kuin Jennalle, ei mulla kokonaisia. :)
PoistaOsmo oli aluks aika samanlainen, huusi kuin syötävä häkissään aina kun se sinne laitettiin. Aikansa se siellä huuti, kyllä se tuossa muutama kuukausi sitten ainakin loppui kun sitä aikansa sieti. Oli kyllä kestämistä mutta nyt pennun ollessa 5kk vanha se ei ole huutanut muutamaan kuukauteen. Tosin mulla oli suvaitsevammat vanhemmat ja muu perhe tähän pitkään totuttamisaikaan..
VastaaPoistaKyllä noi aika hyvin ovat ottaneet pennun vastaan ja huutaminenkin on jo huomattavasti vähentynyt. :) Kiitos tuesta. :D
PoistaMä oon opettanut sillä Tuire Kaimion pentukirjasta löytyvällä systeemillä, mutta mulla oli kyllä reilusti aikaakin. Se alkoi niin, että pentu laitettiin toiseen huoneeseen, väliin joku aita, mistä näkee läpi ja sitten odotettiin siinä ulkopuolella tasan niin kauan, että pentu ehtii olemaan hiljaa ja kehutaan siitä jo. Sitten siinä ensin lisäiltiin siihen vähän aikaa, seuraavaksi sitä, ettei istunutkaan ihan aidan vieressä ja seuraavaksi sitä, että katoaa välillä vähän näkyvistä ja sitten vähän sitä, että liikuskelee siellä huoneessa. Sitten seuraavaksi huoneen ovi, sitten vähän lisää aikaa, sitten ääniä, sitten pikkuhiljaa ulko-ovea yms.
VastaaPoistaMeillä ei kestänyt loppujen lopuksi kuin muutama päivä tuohon ulko-ovihommaan pääseminen, kunhan penska ensin tajusi olla hiljaa siellä aidan takana.
Tuon olen kuullut moneen kertaan useassa paikassa hyväksi. Mäkin yritin tuolla, mutta edistyttiin niin hitaasti (ja eihän yksinolotreeniä nyt kaikkia vapaapäiviä 24/7 tehdä), että koulupäivät tuli vastaan...
PoistaStara huusi kuin teurastettava sika, kun sen jätti yksin huoneeseen. Ja vielä tosi pitkiä aikoja, just niin ettei ollut mitään mahdollisuutta välillä avata ovea. Mä olin ihan hätää kärsimässä, et miten sen saa opetettua olemaan yksin.. Muistaakseni meillä yksinolo alkoi rauhoittua vauhdilla sitten, kun jätin Nikin samaan huoneeseen (tai Niki kyllä vapaaehtoisesti jäi huoneeseen Staran kanssa).
VastaaPoistaKärsivällisyyttä ja vielä vähän lisää kärsivällisyyttä! Kyllä se lopulta oppii :)
Kuulostaa tutulta. :D Meillä ei toista koiraa voi jättää sen kanssa samaan huoneeseen, koska mulla tosiaan äiti sairaslomalla kotona ja pojat sitten haluavat olla tekemisissä mukana (eivätkä varmaan edes osaa olla yksin yhdessä huoneessa nykyään, kun ovat olleet pentuaikansa jälkeen vain koko kämpässä...). Elmeriltä saattaisi tulla pidemmän päälle myös hammasta ja Jasu olisi maailman loukkaantunein koira, kun sen vihdoin päästäisi huoneesta pois.. :'D
PoistaKiitos!
Kysy Sannalta vanhemmista. Luksilla oli pienenä ihan sama juttu, se kiljui portin (saati oven) takana kuin piestävä sika. Sanna sanoi, että vanhempansa tuntien sitä ei tasan ahdista, sitä vituttaa, ja ohjeeksi kunnon kielto ja suihkepullolla ruiskaus naamalle. Toistin kahdesti ja johan odotti nätisti niin portin kuin ovenkin takana! En ikinä olis uskaltanut tehdä noin ilman kasvattajan ohjetta, en minä tiennyt onko se pennun huuto eroahdistusta vai mitä! Eroahdistus ei kyllä oo mudeille ihan tyypillistä, joten suosittelen että konsultoit tosiaan kasvattajaa. Sano terveisiä multa ;D
VastaaPoistaJa maitotölkeistä. Mäkin tiedän vissiin kaksi jotka on sellaiseen kuolleet. Tiedän myös yhden suihkun letkuun hirttäytyneen, yhden joka hyppäsi/tippui sohvalta niin että jalka meni tuhannen pirstaleiksi eikä siitä tullut enää koiraa, ja ja ja... no ainakin x kappaletta jotka on metsässä juosseet törröttävään keppiin joka on mennyt rinnasta sisään ja se elämä on päättynyt kyllä sitten siihen. Elämä on vaarallista. Kauheita asioita, ja riskihän on aina olemassa, joka paikassa. Todennäköisyys on kuitenkin varmasti hyvin pieni, ja meillä on katsottu että pahvilaatikoista on niin iso ilo ja hyöty nuoren koiran kanssa, että riski on sen arvoinen.
VastaaPoistaSanna kertoikin jo aiemmin sähköpostilla joitain vinkkejä tuohon yksinolemiseen ja totesi myös Oran kohdalla, että jos ei ns. "perinteinen" treeni tepsi niin vaikka pamautus oveen ja kun pentu hämmentyy ja on hiljaa, palkka siitä. Kerran olen näin tehnytkin, mutta nyt on jotenkin mennyt niin hyvin parempaan suuntaan, ettei ole enää tarvinnut. :'D
PoistaJa joo, mä oon kanssa kuullut mitä ihmeellisimpiä kuolinsyitä pennuilla ja myös koirilla ylipäänsä. Ja no, ihmisillä myös. Mitä vaan voi käydä, tässä ihan ahdistuu jos alkaa miettiä kaikkia vaihtoehtoja... |: