Eteenpäin kuljemme

Nimimerkillä terveisiä superlaiskalta bloggaajalta! Bloggausintoa odotellaan kovasti, josko se kohta taas löytäisi takaisin tänne Vantaan perukoille.

Agilitymasennus jatkuu. Ollaan treenattu erittäin vähän - itsenäisiä treenejä ehkä parit hassut humputtelut lähinnä niitä hemmetin kontakteja, ja edellisestä postauksesta välissä on yhdet ohjatut treenit toissaviikon perjantaina. Ohjatuissa Oran "agilitytauon" kyllä huomasi, koska koirassa oli virtaa ihan huikeasti, joka näkyi tosi mahtavana irtoamisena. Luki ohjausta tosi kivasti ja keinun leijeröinti kepeillä toimi oikein hyvin. Palkka oli varmaan ensimmäistä kertaa Oran agilityhistoriassa namikupilla puomin päässä, jonne mudi oli vähän karkaamassa radalta pari kertaa. Olen tehnyt kontakteille uuden sotasuunnitelman: vapautuskäskyn vaihto. Tajusin, että Ora vapautuu kontaktilta samalla käskyllä, mikä on myös palkallevapautumiseen, joka voi olla syy siihen, miksi namikuppi ei ole aiemmin toiminut kontakteilla. Nyt siis sanon Oralle palkallevapautumiskäskyä kontaktin puolivälistä ja itse kotaktilta se vapautuu täysin uudella käskyllä. Aika hyvin on juttu alkanut jäädä mudin päähän.
Kaikesta huolimatta kisaamassa  käytiin omissa kisoissa lauantaina 17.1. Yksi startti, koska olin missannut ilmopäivän ja sain ilmoitettua vain yhdelle radalle jälki-ilmolla - toinen rata oli kansainvälinen, jolle ei otettu jälki-ilmoja. En ole ikinä kisannut Oran kanssa vain yhdellä radalla, joten kokemus tämäkin! Pentunen oli mukana ja sai hengailla kisapaikalla. Mitään ongelmaa sillä ei ollut, kaikki oli siistiiiii ja ihanaa, ja Ren olisi paininut siskonsa Flingan kanssa varmaan vielä viisi tuntia lisää. Itse rata oli muuten ihan kivan oloinen, mutta siellä oli taas se kirottu okseri. Paras vaihtoehto olisi ollut siihen kohdille takaaleikkaus okserille ja putkeen, mutta pelkäsin, että sitten se okserin rima ainakin tippuu. Persjättö ennen okseria oli myös vaihtoehto, mutta melkoisen kiireinen ja olisi myös aiheuttanut härdellin juuri okserille, jolle yritin saada mahdollisimman suoraa ja häiriötöntä linjaa. Päädyin sitten persjättämään ennen okseria edeltävällä hypyllä, mutta jäin siinä sitten auttamattomasti koiran tielle, sähläsin eteenpäin ja niinhän se okseri sitten sieltä alas lensi. Pasmat meni sekaisin, unohdin ohjata ja koira tuli jalkoihin. Joo-o, kolmosluokkalaisia tässä ollaan... Lopussa olin vielä unohtamassa rataa, jonka takia olin taas vaihteeksi hurjasti jäljessä ja mudi ei ehtinyt korjata. Hylky siellä nyt kuitenkin oli ja saatiin kuitenkin hyvä loppusuora, koska viimeinen takaaleikkaus oli tosi bueno. Noh, ei muuta kuin siis kisatauolle, en ilmoittanut loppukuun BAT:n kisoihin enkä meinaa mennä kisaamaan enää tällä kaudella ainakaan täällä etelässä. Treenataan, haetaan fiilis takaisin ja mennään radoille sitten, kun tuntuu hyvältä. SM-kisat 2015 haudataan ajatuksenakin - ne olisi muutekin olleet niin kaukana, että ehkä ihan hyväkin - ja mietitään sitten niitä seuraavan vuoden karkeloita. Ei edes harmita, lähinnä on huojentunut olo, kun vihdoin sai päätettyä, mitä meinaa tehdä.


Rally-tokoakaan ei olla tehty enempää kuin yhdet ohjatut. Tehtiin kisamainen MES-rata, taidettiin saada pisteitä jotain 70 ja 80 väliltä - virheitä oli vähän, mutta ne sitten oli isompia, kuten putken jälkeinen koiran käännös puoliksi takaisin päin (olisi sittenkin pitänyt ottaa itse pari juoksuaskelta, kun putki oli puoliksi suora) ja häsläys kahdella viimeisellä kyltillä (tulppaani, josta oikean puolen pyörähdys), joiden väliin en vaan millään meinannut Oran kanssa mahtua. Treenattiin sitä sitten loppuun varmaan kymmenisen kertaa putkeen, niitä kahta kylttiä, ja johan vihdoin sain reagointini ja linjani tarpeeksi nopeiksi ja hyviksi.

Sen sijaan tokoa ollaan hinkattu oikein olan takaa kaiken muunkin edestä. Ohjatut loppuivat jo pari viikkoa sitten, mutta niiden lisäksi ollaan treenattu kovasti itsenäisestikin. Ohjattujen viimeiset teemat olivat hyppy ja hyppynouto, sekä ruutu. Hypyssä nyt ei ole Oralla mitään ongelmaa, eikä kyllä hyppynoudossakaan - lähdettiin ohjatuissa treenaamaan vinoja noutoja, joiden kanssa piti vähän avustaa mudia, jotta takaisinkin päin tultaisi hypyn kautta. Hirveän pätevästi se kuitenkin ottaa hypyn myös takaisintullessa ihan minimaalisella kädellä vinkkaamisella. Ruutu sen sijaan tuntuu vähän junnaavan paikoillaan ja viimeviikkoisissa itsenäisissä Tuulin ja Kaapon kanssa Oran ruutu oli kaikkea muuta kuin hyvä. Sen sijaan taas niissä viimeisissä ohjatuissa ruutu oli vielä ihan kivalla mallilla, ruutuun juostiin ihan ok, joskin pari kertaa tehtiin banaani ja kierrettiin väärältä puolelta ruutuun. Toppaukset ja maahanmenot on Oralla tosi hyvät, niitä ei edes tarvitsisi treenata. Pitää ehkä alkaa miettiä jotain kosketusalustaa vaihtoehtona ruututreeneihin. Oran noudon onnistuin hajottamaan toissaviikolla, kun lähdin vaatimaan siltä palautusvauhtia (muutamana treeninä palauttanut ravilla), jonka jälkeen fako totesi koko noudon olevan ihan perseestä, "tuo ite"... Todella epä-Oramaista, se ei yleensä mene minkäänlaiseen paineeseen yhtään mistään mitä mä teen, vaan yrittää loputtomasti. Jätettiin kuitenkin hautumaan, ja siitä kahden päivän päästä ohjatuissa se teki ihan täydellisen noudon palautusvauhteineen kaikkineen. Hassu eläin! Viime viikon maanantaina kävin tekaisemassa myös yhden kokeenomaisen avoimen luokan mudin kanssa, joskin noutoesineenä oli lelu, kun kapula oli jäänyt kotiin. Teki kaiken ihan hirveän hienosti, ei juuri valittamista.
Viime viikolla vastattiin myös Lauran lähettämään haasteeseen "osaako koirasi erotella käskyjä", josta video alla. Kaikkea sitä koiransa kanssa kokeileekin. :D Myös aiemmasta ruututreenistä joku pieni pätkä. Tuossa se on ehkä parhaimmillaan.



Viime viikonloppu olikin sitten pyhitetty tokokokeille. Parin päivän varoajalla sovittiin Miran kanssa, että menen lauantaina kokeeseen Oran veljen Maunon kanssa, koska koe oli aikataulutettu Miran aikatauluun liian myöhäiseksi. Maunon kanssa meidän treenimäärä on säälittävän pieni - kaksi viikkoa mulla hoidossa ollessaan me ei tehty tokoa juuri pieniä seuruupätkiä ja paria jäävää enempää, siinä se. Siispä torstaina ja perjantaina käytiin tekemässä kaikki alokkaan liikkeet ja ylipäänsä kokeilemassa, toimiiko meidän yhteistyö yhtään mihinkään. Alun harhailujen jälkeen toimi ihan kivasti, joten ei muuta kuin kokeeseen! Ehkä vähän pähkähullua, mutta mitään ei ollut menetettävissä. Pitkällä lenkillä käytiin Miran kanssa vielä pari tuntia ennen kokeeseen lähtöä, Mira läksi junaan kohti Jyväskylää ja Mauno tuli meille kylään. Kyllä oli outoa kävellä pelkän Maunon kanssa Ojankoon ja olla siellä ilman Oraa. Koska tämä on Oran ja Renin blogi, en sepusta kokeesta mitään suuria romaaneja, mutta kaikista peloista huolimatta meillä meni loppujen lopuksi erittäin kivasti varsinkin siihen nähden, että Mauno on aika häiriöherkkä tapaus. Tuomarina oli Anne Nokelainen. Mauno oli kivasti kuulolla, kävi vain kerran (;D) moikkaamassa tutun liikkurin, suoritti ihan ok. Jännitin ihan törkeästi, varmaan enemmän kuin Oran ensimmäisessä tokokokeessa. Paikkiksessa tuntui, että taju on lähtemässä ja jalat ei kanna. Loppukoetta kohti rentouduin itse huomattavasti, kun tajusin, että sehän sujuu ihan hyvin. Maunolle siis lopulta pisteitä 179,5, ALO1 ja sija 2! Ihan superia! Alla video vielä.


Sunnuntaina oli sitten Oran vuoro. Vähän extempore-päätös ilmoittaa fako jo avoimen kokeeseen, mutta niin vain olin useamman ihmisen yllytyksestä mennyt tekemään ja siellä sitä sitten oltiin. Suoritusvuoro viimeisenä yhdeksästä koirakosta, joten sain jännitettyä oikein kunnolla ja kerättyä painetta. En hirveästi viritellyt Oraa, vaan yritin tehdä mahdollisimman samaan tapaan kuin treeneissä, koska se on nyt viime aikoina ollut todella hyvä jo heti seinästä otettuna. Tuomarina Riikka Pulliainen, josta tiesin Oran pitävän edellisen kokeen (sama tuomari) perusteella, joten kehäänmenon otin aika vapain ottein. Ora meni hillitysti moikkaamaan ja heilutti häntää, ei mitään ongelmaa ja nätisti kehään, paikkisrivin viimeiseksi.

Paikalla makaaminen 10 - Meni nätisti pää maahan. Piilo oli edessä sermin takana. Video pyöri kentän laidalla, josta katsoin, että pää oli noussut n. puolivälissä aikaa, kun oli pitänyt kääntyä katsomaan taakse jonkun halliintuloa. Kerran pikaisesti haisteli, mutta oli ihan nätisti. Nousi myös ripeästi sivulle, tosin ehkä aavistuksen jäi asento vajaaksi.
Seuraaminen taluttimetta 9½ - Lähti vähän hitaasti mukaan ja jäi vähän jälkeen ensimmäisessä käännöksessä vasempaan, mutta muuten tosi nättiä ja tuomari tykkäsi. Aavistuksen painoi ja pompotti, mutta mieluummin noin kuin kontaktiton tai haluton seuruu.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9½ - Vähän vino ja huonosti noustu loppuperusasento.
Luoksetulo 9 - "Se loikki niin lujaa ettei ihan päässyt saman tien pysähtymään", sanoi tuomari, ja ihan samaa mieltä olen. Loikkimalla tultiin ja pysähtyi se heti kun sai pysähdyttyä. Muuten nätti.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 - Napakka, hieno, tuomari kehui kovasti.
Noutaminen 10 - Ohjatun noudon kapulalla. Vähän ehkä meni kapulalle huonosti, jonka takia joutui sinne pysähtymään, mutta nätti nosto ja laukalla/pomppien haku ja palautus. Irroitti ehkä vähän viiveellä.
Kauko-ohjaus 10 - Bongasi noudolla merkin, jota jäi sitten kyttäämään kaukoissa. Yllättävää kyllä kuunteli kuitenkin käskyt ja teki moitteettomat vaihdot, joskin ensimmäisessä maahanmenossa laittoi pään maahan. Nousi jopa sivulle, vaikka ajatukset ei kyllä olleet mussa ollenkaan.
Estehyppy 0 - Voihan merkki! Olisi pitänyt odottaa pidempään ennen käskytystä, jos mudi vaikka olisi ottanut kontaktiin, mutta koska se oli kuitenkin juuri ennen liikettä katsonut hyppyä ajattelin, että kyllä se sen suorittaa. Oli kuitenkin lähdössä merkille ja jouduin kutsumaan takaisin. Teki hyvän hypyn ja istumisen, kyttäsi taas merkille, tuplakäsky sivulletuloon.
Kokonaisvaikutus 10 - Pulliainen tykkäsi ihan hirveästi ja harmitteli merkkibongausta. :D

Harmillinen hypyn nollaus siis, olisi ollut muuten aika superhuisit pisteet. Mutta ei me voittoa menty hakemaan vaan ykköstä, ja se saatiin! AVO1, 175 pistettä, neljäs sija! Olin melkoisen sydäminä sunnuntai-iltana kotona. Huhhui.

11 vko, 7.1.2015

Pikku-Rennie on on kasvanut ihan hirveästi - ylläoleva kuvakin on jo melkein kolme viikkoa vanha, ja se on kasvanut tuostakin jo kovasti. Pentu ollut näinä viikkoina ollut hallilla mukana ja nähnyt paljon koirakavereita. Heikinlaaksossa käytiin kerrostaloyhtiön kerhotilalla treffaamassa iiihanaa 5-kuista russelipoika Käpyä, jonka kanssa merlellä oli ihan hirveän kivat leikit. Ennen leikkejä vähän treenaltiinkin siinä häiriössä, hyvin malttoi Ren keskittyä ihan perus maahanmenoihin ja katsekontaktijuttuihin. Siskolikkoja Flingaa ja Mitraa ollaan nähty myös kahdesti, ja vitsit kun pennut ovatkin samanlaisia, mutta silti niin erilaisia. Pentutreffaamassa ollaan käyty Viikissä myöskin kahdesti, ensimmäisellä kerralla nähtiin reilu kuukauden vanhempaa Helmi-bc:tä ja viikon vanhempaa Tilda-aussieta, toisella kerralla mukana oli muutaman viikon vanhempi Onni-villakoira ja samainen Tilda kuin edellisellä kerralla. Kyllä on ollut kivat leikit ja painit jokaisella kerralla kaikkien kanssa! Lisäksi Ora seurana ollaan lenkkeilty Ojangon treenien päätteeksi myös Maunon ja Eppu-kroaatin, Kaapo-bc:n (ja Salli-tibben) sekä mun agiryhmäläisten, Soni-sheltin ja Oikku-porokoiran kanssa. Vähän Ren on varovainen varsinkin tosi rajujen koirien kanssa alkuun, kuten Oikkua se vähän jännitti, mutta tosi nopeasti se siitä sitten lähtee mukaan tohinaan ja yrittää olla mukana ihan täysipainotteisesti.

Arjessa kaikki perusjutut toimii Renin kanssa ihan hirveän kivasti - yksinolot se on satunnaisia kitinöitä lukuunottamatta melkoisen hiljaa (ekat yksinolot se huusi melkein yhtä kovaa kuin Ora pentuna), ovien avautuessa kysytään lupaa, kupille ei varasteta, Legon kanssa painitaan ihan hulluna ja Oraa, joka ei vieläkään oikein pentua arvosta, kunnioitetaan ihan hyvin sisätiloissa. Ulkona kyllä roikutaan fakon kyljessä kiinni silloin tällöin, mutta Oraa se ei tunnu haittaavan. Oran pitää myös jo juosta Reniä pakoon kun pennun koivet ovat venähtäneet ja se pääsee kovempaa - ei riitä enää ravaaminen, muuten pentu saa sen kiinni! Sisäsiisteysasioissakin ollaan menty jonkin verran eteenpäin niin, että ulos tehdään heti kun sinne mennään ja sisällä voidaan puuhailla, vaikka hätä vähän olisikin. Legon kanssa riehuessa vahinkoja kuitenkin sattuu aika usein, yleensä kämppiksen huoneen matoille. Renistä on tullut hullu pahvinsilppuaja, kuten Orakin oli pentuna, ja olen jo pari kertaa siivonnut lattialta ihan järkyttävän pahvisilppumeren. Kerran se on vahingossa maistanut harmittomasti yhtä johtoa ja listaa, mutta ei ole tuhonnut kuitenkaan mitään.
 

Agilityn saralta Ren on päässyt menemään pari kertaa putkeen, ja se on sen mielestä jo tosi siisti juttu. Naksuteltu ei olla juurikaan mitään uutta, mutta purkin pyöriminen on jo ihan mahtavalla mallilla, perusasentoa ollaan vähän tehty molemmilla puolilla (olen pyöritellyt pentua mun edessä ees taas) ja peruuttamiseen olen alkanut liittää käskyä. Penska on ihan hirvittävän taitava ja se keksii asioita nopeasti. Luoksetulokin on ulkona oikein hyvällä mallilla, tosin odotan kauhulla murkkuikää, kun kaikki unohtuu.
Jospa nyt saisin aktivoitua bloginkin puolella, ettei aina tarvitsisi käydä asioita läpi pikakelauksella ja kirjoittaa kilometripostauksia... Renin videot jätän nyt pois tästä postauksesta, teen niistä omansa jossain välissä - muuten tämä paisuisi entisestään.

Ren 14 vko, 27.1.2015