Voihan rima

(Postauksen kuvat ovat joulukuun toiselta lumiselta päivältä)

 

Uusi vuosi, vähemmän uudet kujeet. Samalla tavalla olisi tarkoitus jatkaa tänäkin vuonna. Uusi vuosi meni meidän osalta ihan vaan kotosalla, koirat (miinus Tara ja plus Delia) käytettiin ulkona n. viideltä ja uudelleen sitten yöllä, ehkä yhden aikoihin, joten kaikkein pahimmilta räiskeiltä vältyttiin ihan hyvin ulkona ollessamme. Ora ei tosin ulkona(kaan) korvaansa raketeille lotkauttanut, vaan se oli alusta alkaen täysin oma, idiootti itsensä. Toivottavasti tulee jatkossakin pysymään noin paukkuvarmana.

Koiraharrastajat aloittavat vuoden treenaamalla: heti 1.1., kun oltiin sängystä ylös päästy, lähdettiin Maijan kanssa talsimaan Ojankoa kohti. Maija jäi vapaatreenikortittomana ulkokentälle aussieiden kanssa, kun mä menin halliin agittamaan Oran ja Delian kanssa. Oralle kontakteja, paljon kontakteja niin, että mä jättäydyin reippaasti taakse. Menee jo reippaasti mua vilkuilematta 2on2offiin, yleensä aika lailla suoraan, mutta kun kokeilin pari kertaa koko estettä, ei se ollut sen nopeampi kuin aiemminkaan vaikka focus oli asennossa. Varmuuden kautta, ehkä? Jotain muutakin pientä tehtiin, muttei mitään ihmeempiä. Delian kanssa tehtiin putkijuttuja, joku takaakierto ja treenattiin rengasta. Ihan lyhyt juttu.

Lauantaina kisat. Lähdettiin autolla, vaikka kisat olikin Ojangossa, jotta saatiin aussietkin matkaan ja tavarat helpommin kuljetettua. Oltiin paikalla n. 40 minuuttia ennen arvioitua rataantutustumisaikaa, mutta aikataulu olikin sen maksimin (puoli tuntia) edellä, joten tuli pieni kiire. Maija käytti Oran ekalla lämppälenkillä ja mä pääsin rataantutustumaan.
Rata oli oikein kiva, kerrankin ykkösille oikein sopiva rata. Ora oli vähän turhan korkeassa vireessä ja sillä oli hirveä meno päällä, kun ei ollut päässyt kunnolliselle lenkille koko päivänä, joka näkyi mudissa kovana vauhtina. Suurin piirtein puolessa välissä rataa tipahti rima (keppien jälkeen toinen hyppy, tipahdus ei just näy videolla), josta mulla meni pasmat ihan sekaisin enkä ohjannut sitten keinulle ollenkaan. Paitsi sitten, kun mudi oli jo ohittanut keinun, jonka takia se hyppäsi sinne jostain puolesta välistä... Huoh. Korjasin keinun, josta hylky, ja juoksin loppuradan ihan ok:sti loppuun, toisiksi viimeinen rima tippui myös. Pitää kiinnittää noihin nyt ihan erityistä huomiota: myös kiihtyneenä koiran pitää keskittyä rataan ja niihin hyppyihin. Treeneissä koiran viretaso on vaan tosi hankala saada tuollaiselle samanlaiselle asteelle, koska me kävellään lähes poikkeuksetta kentälle, jolloin mudi on päästänyt pahimmat sauhut jo lenkillä. Sille pitää nyt myös ihan erityisesti kertoa, että niitä rimoja ei tiputella, ja sillä selvä. Marjutin koulutuksen jälkeen olen treeneissä riman tiputtua (ne harvat kerrat kun on tippunut) pysähtynyt, ehkä vähän murahtanut koiralle, en palkannut, mutta jatkanut sitten tekemistä. Pitää ehkä tehdä jatkossa vielä mustavalkoisemmin ja viedä mudi kokonaan radalta pois vähäksi aikaa, jonka jälkeen se otetaan taas takaisin. Pitää myös tehdä taas lisää hyppytekniikkaa...
Toinen rata, hyppäri, oli niin ikään kivanlainen ja oikeantasoinen ykköskoirille. Siinä ei mitään suurempaa hämminkiä. Vitonen tuli kuitenkin tulokseksi yhdestä rimasta, josta kyllä otan syyt myös omaan nilkkaan huonosta sijoittumisesta ja ohjaamisesta. Olisi ehkä kuitenkin pitänyt tehdä se keppien takaaleikkauksena.

Sunnuntaina oli tarkoitus tehdä jälkitreeni, mutta jätettiinkin se tekemättä ja käytiin itseksemme tokoilemassa vähän enempi. Kiva into, kaukopalkka aluksi häiritsi. Seuruu oli vähän pomppivaista, mutta kun huomautin ja kiristin vähän vauhtia, oli ihan ok. Paikkista: oli aika hyvä, yritin uutena kikkana namien laittoa koiran jalkojen viereen, kuten jotkut tekevät vähän levottomilla paikkiskoirilla, mutta en kyllä nähnyt niistä olevan mitään apua. Kun koira ei saanut lupaa niitä ottaa, se unohti koko namit kokonaan. Ei siis ilmeisesti oikein toimi meillä. Noutoa avaimilla (kankaisesta avaimenperästä kiinni), eka oli tosi hyvä ja hyvä palautuskin (käsiavulla) ja olisi pitänyt lopettaa siihen, mutta tyhmänä otin vielä uudelleen, jolloin mudin ällöän_hiekkaa nousi taas pintaan eikä jo hiekkaisia avaimia tykätty ottaa maasta. Kutsuin säätämisestä takaisin sivulle ja lähetin uudelleen, kunnes toi pienellä kannustuksella. Tein vielä loppuun noudon lelulla, ettei jäisi huonoon, ja se ihan ok. Luoksari hyvä, kaikki jäävät tein myös pitkästä aikaa ja seisomista meinasi sekoittaa maahanmenoon ja istumiseen. Rallyyn saksalaisia täyskäännöksiä (vieläkin vähän levähtää, muttei enää tarvitse käsiapua), maahanmenon variaatioita. Mudi oli koko treenin kivan skarppi ja säpäkkä, mutta ei kuitenkaan mikään aikapommi, kuten joskus pahimpina hetkinä.

 

Mä taisin muuten kokonaan unohtaa kirjoittaa meidän vetouran aloituksesta joulukuun puolella! Meillä on vielä ennen lumia koirille vedettäväksi rollaattori, talvelle on tiedossa kelkka, kunhan sille keksitään säilytyspaikka. Oralle oli jo aiemmin kaavailtu Kidan vanhoja huskyvetovaljaita, jotka ovat sille juuri passelin mittaiset, ja se sai sitten korkata ne rollan edessä. Ensin tehtiin pieni pätkä ihan niin, että koira oli kiinni rollassa, Maija ohjaamassa ja mä talutin Oraa hihnassa. Siitä siirryttiin mun juoksemiseen vierellä ja sitten mun kutsumiseen pallon kanssa. Vaihdettiin Maijan kanssa myös loppumatkasta osia. Kidan kanssa mä menin myös pienet pätkät, kunhan Orakin oppii vetoon, on siinä sitten vetokaksikko.

 

Loppuun vielä meidän jouluinen piparihaaste.