Kisaviikonloppu

Viime viikonloppuna olikin menoa ja vilskettä!

Perjantaina suunnattiin mätsäröimään Naurun, Taran ja Maijan äidin pomeranianeiden, Rosan ja Mimmin kanssa. Mut pistettiin kehään Taran ja Mimmin kanssa. Menestystä näissä erittäin poikkeuksellisissa mätsäreissä niitti vain Nauru, mutta koiramainen päivä oli vietetty.

Lauantaina pääsi mudikin koitoksiin. Heti aamusella pakattiin koirat (maalla lomailevaa Taraa lukuunottamatta) autoon ja käännettiin nokka kohti Karjaata ja rally-tokokisoja. Olin ilmoittanut Oran rally-tokon viralliseen (tai niin viralliseen kuin rally voi vielä olla) alokasluokkaan. Meidän koko porukka oli reissussa aika leikkimielisesti, eikä mitään suuria odotuksia ollut - varsinkaan meidän kovin "hurjalla" treenimäärällä.
Kun meidän vuoro tuli astua kehänauhojen sisäpuolelle, jännitys kuitenkin purkautui eikä mun päässä tosiasiassa ollut siinä vaiheessa yhtään mitään. En tajua, mikä jännitysaalto muhun iski, mutta vasta puolessa välissä rataa tajusinkin ympäröivästä maailmasta jotain. Noh!

Piirroksesta puuttuu "askel oikeaan" jälkeen 360 astetta oikeaan.

Rata oli aika helppo lukuunottamatta meidän vasta treenivaiheessa olevaa "eteen, oikealta sivulle, istu" -kylttiä. Koko matkan Oran seuruu oli hirveän pomppivaista ja innokasta, ja jos olisin ollut vähän vähemmän koomassa, olisin yrittänyt jotenkin huomaamattomasti sitä vähän muistuttaa siitä, kuinka pitäisi käyttäytyä. Nyt vain tyytyväisenä talsin eteenpäin. Karmeaa seuruuta lukuunottamatta suoritus meni yllättävän hyvin eikä mudi ottanut mun jännityksestä yhtään itseensä vaan pysyi omana tyhmänä iloisena itsenään. Alussa Ora vähän kummaksui kylttejä, ja yhtä piti käydä nuuhkaisemassa (ei olla koskaan treenattu oikeilla kylteillä, hups), josta kylttivirhe -1. Ja kuten arvata saattaa, viimeinen kyltti ennen maaila (siis se, mitä ei oltu treenattu loppuun saakka) meni vähän sähellykseksi, kun mudi ei oikein ymmärtänyt mitä siltä hain - siitäkin huolimatta, että olin tehnyt liikkeen täydellisesti Oran kanssa juuri ennen, kuin astuimme kehänauhojen sisäpuolelle. Radalta myös kaksi ohjaajavirhettä -3. Tällä suorituksella saimme kuitenkin 93p., joka tarkoittaa siis hyväksyttyä tulosta! Alla vielä video tästä räpellyksestä... 

Heti sunnuntaina koitokset jatkuivat, kun aamulla suuntasimme matkamme Ojankoon kohti toisia agilitykisojamme. Oli tiedossa pitkä päivä, kun Ora starttasi maxi ykkösissä ja Kida maxi kakkosissa, mutta saimme aikataulut sumplittua joten kuten niin, ettei kumpikaan koirista ollut kisapaikalla koko päivää. Onni on asua treeni- ja kisapaikan naapurissa!

Me kilpailtiin numerolla 251, joka oli jonkin verran ennen puolta väliä niistä kaikista 44 maxikoirakosta. Radat olivat ykkösten radoiksi poikkeuksellisen vaikeita etenkin keppien osalta, eikä nollatuloksia kovin montaa tullutkaan.

Tuloksia mekään ei kahmittu, mutta kaukana ne eivät olleet: ekalta radalta saatiin 10, muurilta tippui pala (saattoi kääntyä hassusti, koska valssasin suoraan muurin jälkeen eikä näitä olla tehty) ja toisiksi viimeinen rima tuli myös alas huonon hypyn takia. Kepeiltä tuli myös melkein kielto, kun Ora ei aluksi oikein tajunnut mihin mennä, mutta tajusi tarpeeksi nopeasti ja kepitti hyvin.

Toiselta radalta ihan tyhmä vitonen - mun oma moka, huono takaaleikkauksen yritys ja huono haltuunotto. Kielto hypylle. Muuten kiva rata (paitsi mitä mä pysähdyn noin A:n kontaktille?), erityisen tyytyväinen olen keppeihin, jotka toimivat kisoissa ihan kuten treeneissäkin. Kisapäivään olin ja olen kyllä oikein tyytyväinen, vaikkei vielä LUVAa irronnutkaan.

Maanantaina käytiin vielä Oran kanssa kahdestaan treenaamassa Ojangossa, josta video alla. Tehtiin keppejä (miten ne osuukin aina just videolle? Ei me oikeasti treenata pelkkiä keppejä!) ja leijeröintejä, loppuun vähän temppujuttusia, joita niitäkin videolla. 

Eilen Ora kävi Maijan ja Kidan kanssa Lahdessa Katrilla hierottavana. Raportissa lukee, että muuten hyvässä kunnossa, mutta lanne-selkä -alue oli kireä. Tätä seurailtava siis jatkossa. Selkälihaksia oli tullut jonkin verran sitten edellisen hieronnan, mutta edelleenkään niitä ei mitenkään merkittävästi ollut.