Hae tästä blogista

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Ruokinta

Ajattelin rustata tähän pienen tekstinpätkän Oran ruokinnasta. Useampaan viikkoon en ole päivitellyt jatkuvan seuran ja Lahti-Vantaa -ramppaamisen takia, seuraavassa päivityksessä enemmän kuulumisista.


Pentuna Ora söi kasvattajalla Nutra Gold Holistic -penturuokaa, jonka lisäksi pennut saivat muistaakseni raakaa ihmisten jauhelihaa ja hapanmaitotuotteita. Samalla linjalla jatkettiin kun Ora muutti mun luokse: se ehti syödä Nutra Goldia yhteensä 15 kiloa, jonka jälkeen se söi yhden hätävarapussin (3 kg) Profinen penturuokaa, josta siirryttiin J&V-penturuoalle (10 kg). Jo kakarana lisäilin Oran ruokaan lihoja muiden lisien lisäksi (raejuustoa, kermaviiliä, piimää, kananmunia, öljyä...) ja kasvatin raa'an lihan määrää tasaisesti. Jossain tässä kohtaa mudi oli myös "rasvakuurilla", eli se sai ruokaansa joka päivä reilun määrän lihaista rasvaa (kun en aitoa käsiini saanut), sillä oli niin älytön kuikelo. Ora siirtyi pois pentunappuloista n. 7-kuisena, jolloin ostin sille J&V Extra Energiaa. Sitä se sai n. 50/50 -periaatteella raa'an lihan kanssa. Kun pussi oli n. puolessa välissä, sai Ora nappuloita enää lenkillä palkkauksessa ja sisällä naksutellessa, muuten oltiinkin jo täysbarffilla. Nykyäänkin mulla on Oralle aina varastossa nappuloita ns. peruspalkkaukseen, kun ovat niin käteviä (eivät murene tai muussaannu, eivät likaa taskuja ja ovat hyvän kokoisia), tällä hetkellä jotain Eukanubaa M&M Outletin alennuksista.

Kuva lainattu Musch-kuvapankista (naudan rustoluut)

Nykyään syötän siis Oralle pelkkää raakaa lihaa ja luita/rustoja. Vitamiinit Ora saa tällä hetkellä purkista jauheena sekoitettuna lihaan ja pakastetuista marjoista. Lisänä annan kokonaisia raakoja kananmunia kuorineen ja öljyä, sekä silloin tällöin Ora saa toimia ihmisten ruuanjämien jätemyllynä, mikäli ruoka on sille sopivaa. Hätävarana Ora voi syödä annoksen myös nappulaa ja kuten aiemmin mainitsinkin, se saa niitä edelleen palkkana, sillä haluan koiran voivan syödä nappulaa esim. hoidossa ollessaan ilman sekaista vatsaa tai hillitöntä turpoamista hiilareista.

Barffaus, tai meidän kohdalla raakaruokinta (jotka on muuten kaksi eri asiaa, mutta en keskity siihen tässä postauksessa) on koiralle luonnonmukaista ruokintaa. Koska koira on lihansyöjä, sen elimistö ei tarvitse nappuloissa olevia ns. "turhia hiilareita", joilla tarkoitan lähes kaikkien nappuloiden perusraaka-aineita, kuten viljoja, perunaa, maissia ja riisiä. Teollisesti valmistetuissa nappuloissa on myös tuhottomasti lisättyjä aineita, "muuta moskaa". Mielestäni nappularuokinta on lähes verrattavissa ihmisen einesruokaan. Raakaruokinta on ehkä asteen hankalampaa verrattuna nappularuokintaan, sillä koiran tarvitsemista ravintoarvoista on erikseen huolehdittava mahdollisina lisinä ja monipuolisina lihoina, ja ruoka täytyy sulattaa joka kerta pakkasesta. Barffaus tai raakaruokinta ei kuitenkaan tule keskimäärin sen kalliimmaksi kuin nappularuokintakaan, ja se pitää koiran turkin ja ihon erittäin hyvässä kunnossa. Se myös ennaltaehkäisee allergioita tai sitä voi pitää hypoallergiaruuan "korvikkeena", sillä pelkkiä lihoja syöttämällä ruoka-aineiden eliminaatio on helppoa, eikä se sisällä yleisimpiä allergianaiheuttajia, kuten vehnää.

Kuva lainattu Musch-kuvapankista (poron jauhettu liha)

Oralla on kaikkea muuta kuin ongelmia ruokahalun kanssa, jonka takia sille ei oikein voi syöttää pehmeitä, pieniä luita, kuten kanankauloja ja -siipiä. Jo pentuna mudi hotkaisi kanankaulat niitä pureskelematta, joten olen tyytynyt suosiolla jauhettuun lihaan, jauhettuihin siipiin ja rustoluihin. Oikeita luita pakkasessa on harvemmin, joskin niitäkin Ora on saanut silloin tällöin pureskella. Luiden syönnin ansiosta en myöskään usko Oralla olevan koskaan ongelmia hampaiden kanssa. Lihaa Ora kuluttaa tällä hetkellä ilman palkkoja ja lisiä n. 400 g/vrk, joka on pikkuisen yli "standardimäärästä", joka on 2,5% koiran painosta.

Raaoista lihoista Oralle kelpaa lähes mikä vain: sika, nauta, broileri, kalkkuna, rasva, poro, lammas, hevonen... Niin jauhettu kuin palalihakin, luunpalasilla tai ilman. Muschilla on kahta erilaista poroa, jauhettua ja luutonta, joista Ora ei jostain syystä luutonta suostu syömään. Myöskin Muschin jauhettu hanhi on nou-nou -listalla, joka on todella kummallista ottaen huomioon Oran ruokahalun noin yleisesti. 
Ehkä mudi haluaa säästää köyhän opiskelijaomistajansa kukkaroa ja syö sitä nopeammin, mitä halvempaa ruoka on (hanhi ja luuton poro ovat kalleimmasta päästä). ;D

Muok/ unohdin sanoa vielä sen verran, että omatekoista kasvista Ora saa myös satunnaisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti