Hae tästä blogista

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Faktoja pentu-Renniestä

Ihan ekana: vihdoin ja viimein sain hommattua uuden puhelimen, joten meidät(kin) löytää nykyään myös Instagramista! Tervetuloa seuraamaan. :-) 

Blogi on taas jäänyt vähän taka-alalle, joten paljon on jäänyt kertomatta. Ajattelin siis kirjoitella teille vanhojen ja parin vähän tuoreemmankin pentunaksutteluvideon lomassa vähän Renistä - mikä pennuista tekee yleensä riiviöitä, ja miten asian laita on meidän kohdalla. Rennie on todella yllättänyt sillä, että se on ihan tuhottoman kiltti - ainakin tähän mennessä. Ikää Renillä on nyt 4,5 kuukautta.
Missä siis pennun kanssa mennään?



Ren ei ole tuhonnut (vielä) oikeastaan yhtään mitään. Kovasti se silppuaa pahvia ja retuuttaa lelujaan, mutta mihinkään luvattomaan se ei juuri koske. Kerran sen suuhun ihan oikeasti vahingossa eksyi läppärin laturin johto, mutta siinäkään ei juuri edes näy jälkeä kuin kovasti tihrustamalla. Kuulemma yksi Renin siskoista tykkää kanniskella kaiken mahdollisen omaan petiinsä ja kieltämättä merle tykkää myös kantaa tavaroita, jonka esimerkiksi kämppikseni huomasi siivotessaan siten, että sukat hävisivät lattialta kun selkänsä vain käänsi. Näillekään Rennie ei kuitenkaan tee mitään, ja onhan se nyt ymmärrettävää, kun lapsosella on leluinakin omia sukkia. Yhden kerran yksinollessaan se on vetäissyt pöytäliinaa alas (pentu viettää yksinolot keittiössä) ja tiputtanut pöydältä muutamia tavaroita, joihin kuitenkaan ei oltu koskettukaan, joten selvisimme säikähdyksellä.




Ehkä kaikkein oudon asia Renissä on omasta mielestäni sen puremattomuus. Kun monet pennut, kuten mm. Ora pentuna, purevat käsiä ja naamaa, hihoja ja lahkeita ihan rasittavuuteen asti, niin Ren sen sijaan ei pure. Ei ollenkaan. Ren vain pussailee ihan hirrrrveästi, ja jos iltahepuleissa suu puree kaikkea mikä tulee eteen, se kääntää pään pois heti kun se osuu paljaisiin käsiin. Nenä on joutunut pari kertaa kohteeksi, mutta sekin selvästi vahingossa. Olen käynyt koirien kanssa myös pari kertaa juoksulenkillä, jossa oletus tietysti on, että pentu roikkuu lahkeessa - mutta mitä vielä, merle ei edes hyppinyt jaloissa vaan oli lenkillä yhtä hienosti kuin Ora.

Renin ensimmäiset yksinolot olivat karmeita. Ei ihan yhtä karmeita kuin Oralla, joka huusi kuin tapettava villisika ja olisi varmasti raapinut oven piloille, mikäli varotoimiin ei olisi ryhdytty, mutta kovin kauaksi se ei siitä jäänyt. Eräältä lenkiltä Oran kanssa tullessamme kuului pennun huuto parvekkeen puolelta ulos asti. Erittäin nopeasti huuto sitten kuitenkin laantui, ja nykyään ollaan lähes joka kerta oltu nukkumassa, kun tulen kotiin. Kotiin myös jäädään tyytyväisenä hiljaa luuta järsimään. Vähään aikaan en ole äänittänyt enkä videoinut Renin yksinoloja, josta saamme kiittää vain huonoa muistipäätäni, mutta kämppis on kertonut sen olleen suurimmaksi osaksi hiljaa. Raivareita se on kuulemma saanut vain silloin, kun kämppis on lähtenyt oman koiransa kanssa lenkille ja Ren on kehdattu jättää -taas- yksin, mutta näistäkään en ole vähään aikaan kuullut raportteja.




Sisäsiisteysasiaan en oikein osaa sanoa tällä hetkellä yhtään mitään. Öisin se ei yleensä tarpeitaan tee, paitsi poikkeustapauksessa, ja pentu on kätevää nostaa sängylle tai istuttaa johonkin odottamaan, jos ei pääse saman tien ulos. Aamuisinkaan en ole pitänyt kiirettä uloslähdön kanssa. Riehuessa kämppis-Legon kanssa R käy kuitenkin herkästi pissalla kämppikseni huoneen matoilla. Se on selvästi ottanut sen huoneen vessakseen ja nyt ollaankin ryhdytty sen kanssa toimiin niin, ettei pentu pääse viettämään siellä aikaansa. Hyvin idea ollaan kuitenkin tajuttu ja ulos tehdään hädät heti kun sinne vain päästään, eikä ulkona ole tarvinnut seisoskella koskaan kovin kauaa odottelemassa. Yksinolojenkin jälkeen olen jo useamman kerran säästynyt suuremmalta siivoamiselta, mutta ilopissat Ren päästää joka ikinen kerta, jos se ei ole tehnyt yksinolon aikana sisälle. Jos lenkistä on jo aikaa, ei Renille kannata myöskään huomauttaa mistään niin, että se alkaisi yhtään mielistellä, koska silloinkin se päästää alleen.


Hihnassa Ren on ihan hävyttömän vähän ylipäänsä, mutta se vähä mitä se on, on pikkuneiti käyttäytynyt erittäin hienosti. Hihnaa se on tainnut yrittää maistaa pari kertaa ihan pikkuisena, mutta uskonut heti pienestä huomautuksesta. Merle ei turhia hihnassa kisko eikä remmi, panta, valjaat tai takki sitä ole ikinä häirinnyt. Luonnollisestikaan pentu ei kuitenkaan vielä osaa remmissäolemisen sitä sääntöä (mun koirilla), että remmissä ei vaihdeta puolta oma-aloitteisesti. Koirakavereidenkin läsnäollessa pentu on käyttäytynyt remmissä yllättävän hyvin, vaikka pientä korvattomuutta ja kiskomista on ollutkin havaittavissa sataunnaisesti. Ohitukset hoidetaan sekä remmissä että vapaana erittäin hienosti, joskin joskus pitää vähän jäädä tuijottamaan perään.

Vieraita ihmisiä Ren on pääasiassa mennyt moikkaamaan varauksetta, muttei ole ollut mitenkään yltiöavoin. Toivottavasti tämä luonne säilyisi siinä aikuisenakin. Kun Reniä silittää, se usein "jäätyy" paikalleen samalla tavalla kuin Oran Mauno-veli - ei yhtään pelokkaana, mutta lähes hievahtamatta. Oraan nähden tämä on huikea ero, sillä Oran kierrokset nousevat saman tien rapsutuksista, välillä vähän liikaakin... Palkkana silittelyn voi myös unohtaa jo nyt, se ei niitä noteeraaa ja odottaa vain palkkaa tai lisää tekemistä.




Oraan verrattuna Renin suurin ero tällä hetkellä on varmastikin laumavietti. Siinä missä Ora on aina ollut itsenäinen ja sillä on esimerkiksi ollut turha yrittää "menen piiloon ja pentu hätääntyy" -irtipitokoulutusta, on Ren todella vahvasti mussa kiinni ja siitä tuntuu tulevan ns. varjokoira. Se ei halua olla kaukana lenkilläkään, ainoastaan koirakaverin kanssa se voi juosta oikeasti vähän kauemmas. Tällä hetkellä näyttäisi myös siltä, että Renistä voisi kasvaa erittäin kuuliainen pikkumuudi, koska se on vain niin kiltti ja kuuntelee kaikkea, niin kutsuja, käskyjä kuin kieltojakin. Pieni mörköikä painaa päälle ja vähän kaikelle pitää tällä hetkellä vähän pöhistä, mutta mitään suurta se ei ole eikä R yleensä korviaan menetä, vaikka se johonkin reagoisikin. Merle on äärettömän helppo irtipidettävä.

Fyysisesti Ren on kasvanut myös oikein hyvään suuntaan, tosin korvat sillä on vielä vähän vinksallaan (alan kohta oikeasti uskoa siihen, että minussa on jotain vikaa, kun koirieni korvat eivät nouse kunnolla pystyyn). Turkki Renillä tuntuu ja näyttää erittäin lupaavalta kikkuralta, ja arvio koosta on edelleen medikokoiseksi jääminen, joskin jännitystä piiisaakin sen suhteen. Ren on koko ajan painanut korkeuteensa nähden enemmän kuin Ora tai Renin emä Subré saman ikäisenä, vaikkei se ole missään vaiheessa ollut yhtään lihava, joka kertoo vähän vankemmasta ruumiinrakenteesta.

Treenien suhteen ollaan menty melko rauhallisesti eteenpäin. Tokoon ja rallyyn ollaan tehty molempien puolien perusasentoja ja nyt ollaan otettu joku askelkin mukaan, tosin Rennie tykkäisi hyppiä niin kovin eteenpäin, että se tuottaa vähän vaikeuksia. Lisäksi ollaan tehty kaukokäskyjä, eteentuloja ja kaikkia jääviä, sekä hetsattu ja naksuteltu kapulaa - noutaminen ei ole Renille niin luontevaa kuin Oralle oli aikoinaan, joten sen kanssa pitää tehdä vähän määrätietoisempaa työtä. Muutamia temppuja ollaan vähän myös harjoiteltu (pyörimistä vähemmällä avulla molempiin suuntiin, pidemmälle peruuttaminen, laatikkoon meno). Agilityn suhteen ollaan tehty eniten takapihalla puunkiertojen kanssa valsseja, persjättöjä, sylkkäreitä ja poispäinkäännöksiä, kerran vai kaksi ollaan siirretty takaakierrot siivekkeille. Agilitykentällä ollaan tehty pari kertaa hyppyhakuja ja eteenmenoja, sekä kontakteja naksuteltu neljä vai viisi kertaa (ja vitsit että aivot raksuttaakin hyvin). Kaksi peltonamijälkeä Rennie on myös päässyt ajamaan lenkin varrella, toinen ehkä 20 metriä, toinen 30, ja että mikä luonnonlahjakkuus tuo onkaan... Seuraavalle jäljelle on mentävä vähän suunnitelmallisemmin, että namit riittäisivät vähän pidempään jälkeen.




Kaiken kaikkiaan Ren on siis ollut tähän mennessä ihan älyttömän kiltti ja ongelmaton pentu, joka on suhteellisen rauhallinen ja fiksu. Ora sen sijaan on pennun myötä laskeutunut vuotiaan tasolle koulutustasoltaan ja se on kadotellut korviaan aika ahkeraan, vetänyt kierroksia alkulenkeistä (hau, hau) ja se reagoi ympäristöönsä taas paljon enemmän, joten ihan hyvä, että pentu on helppo, niin saan keskityttyä Oraankin.

5 kommenttia: